maanantai 3. syyskuuta 2012

VIIKOSTA TOISEEN

Saatiin taas viikko alkamaan. Lauantaina mökillä aamutuimaan ensin herätys, unien karistaminen järvessä, sitten pikainen aamupala ja pakastimesta mustikat ja mehupullot takapaksiin ja tielle. 

Kotimatkalla piipahdin Hartolan markkinoilla ja voi taivas kun siellä oli porukkaa. Ihan piti sukkuloida jonon läpi päästäkseni pikaisesti kurkkaamaan, onko jotakin muuta kuin Viipurin rinkeliä tarjolla. Ja olihan sitä. Pullonkorkkien avaamiseen koira. Ja pieni kananen myös lähti kanalaumaani joukon jatkoksi.
Toki ostin koittilaisten myyntipöydältä mehevän suklaakakun, kun oli tuttu myyjä paikalla.
Lauantain puolilta päivin jo sitten kotona. Pakasteiden nopea purkaminen odottavan pakastimen kitaan ja koiruli lenkille.
Piti myös pussittaa pari ämpärillistä viimeisiä poimittuja mustikoita, joita prinssipuoliso perjantaina veneessä varjeli, ettei Simo innoissaan ämpäreitä kaada, kun koira hyppäsi laiturilta oitis veneeseen ja sitä piti sitten viedä vähän veneilemään.

 Perjantain mustikan poimintareissulta tuli mukana myös vähän pannulle laitettavaa:
Koko syyskesä on ollut yhtä mustikkaa ja torvisientä, hih.

Meidät oli lauantaina kutsuttu kylään ystäviemme, ent. työkavereitteni, luokse. Harmillista, että aamulla vielä mökkimaiseman kesäinen ilma muuttui syksyisen koleaksi ja tihkusateeksi. No, syksy on aina syksy. 
Simo jäi kotiin ja voi sitä riemun kieppumista kun palasimme. Kiltisti oli poika kotona odotellut kyläreissumme ajan. Hyvä poika!

Ja sunnuntain aamuna venyteltiin vähän pitempään. Tosin näyttää kotilammikossa olevan niin paljon vettä, että voisi sammakkouinnin harjoitukset kera sammakoiden jo kokeilla. Mutta olkoon vielä. Päästäänhän puolesta välistä viikkoa taas Korppisen aaltoihin.

Omenapuista tippuu "kuulaita ja kanelia" joka päivä, pudokkaista keittelin sosetta ja prinssipuoliso poimi tyrnimarjat, jotka sitten pussitin talven tarpeiksi. 

Ja perunat! Eipä kasva potaatit meidän pellossa enää, vaikka niille keväällä lannoitustakin annetaan. No, ei ne kovin kasvaneet mökilläkään. Seitsemän Lapinpuikulaa upotin kukkamaan reunaan. Yhden pienen kattilalliset pienehköjä mutta ah niin makoisia puikuloita sain. Eivät kukkineet lainkaan, en ainakaan sitä huomannut. Kai protestoivat, kun kukkamaan laitaan upotin.

Syksyn huomaan myöskin siitä, että pyykkikonetta on pakko pyörittää aina vaan uudelleen. Mökiltä keräsin kaikki loppukesän aikana käytössä olleet vuodevaatteet kotiin ja pesuun. Keväällä sitten vien niitä takaisin. Melkoisen määrän pussilakanoitakin tarvitsen, sillä mittumaarista alkaen yöpyjiä on kesän mittaan joka sänkyyn. Ja kivaahan se vaan on. No, onnekseni Vuokatissa on lakanat talon puolesta.

Sain harjukaupunkiin muuttaneelta ystävältä lainaksi Mika Valtarin kirjan Istanbulista. Pitäsi ehtiä ahmaista se vielä ennen matkaa. 
Ja lauantaina on emäpitäjän joka syksyn kuuluisat pestuumarkkinat, sinne on ehdottomasti päästävä. Kansalaisopisto aloittaa myös ja aamulla kirjoittelin laulujen sanoja monistettaviksi. 

Prinssipuoliso pinkaisi kallioiden ympärillä ja toi reilun ämpärillisen puolukoita. Pieniä ovat nyt puolukat, päätettiin antaa niiden kasvaa vielä viikon verran ainakin. Voihan olla, että sitä ennen niille tulee noutaja, olipa joku sieltä jo suuren osan poiminut viime viikolla. Mahtoiko saada kypsät marjat?

Jotenkin on pakko paloitella päässään päivän asioita. Niinkuin nyt sekin, että poliisille riennettävä anomaan ajokortin uudistamista taas viideksi vuodeksi. Lääkärintarkastuksessa tuttu (ent. työpaikkalääkärini) tohtori totesi, ettei vanha rouva enää rekkakorttia taida tarvita ja poisti sitä koskevan kirjaimen kortistani. No en todellakaan aio rekan puikkoihin tarttua. Jäihän minulle vielä kuorma-autokortti. Jos nyt sitäkään enää tarvitsisin. Pientä Micraani kun voisin ajaa vaikka postikortilla.


Happamia ovat, sanoi kettu pihlajanmarjoista. Mutta niitä kyllä on...

Vaan nyt tämä lähtee viranomaisvisiitille ja hakee samalla Robbarista pakasterasioita. Miten kummassa voi eräällä olla niiiiin paljon rasioiden kansia, vaan ei niihin passeleita rasioita. Kummastuttaa.

PS. Sinne jätin myös kuorma-auton ajokortistani. Pitäisi kuulema aina kahden vuoden välein siltä osin uusia. Mitäpä minä sillä kirjaimella enää teen. Nuoremmat voivat jo isompia vehkeitä ajella.





10 kommenttia:

  1. Paljon olet taas tapahtumia saanut kirjattua. Tuo pihlajan kuva on huikea.
    Minulla on nyt sellaisia vaikeuksia kuvien laitossa, että olen jo harkinnut blogilomaa.
    Enää ei ole sellaista sinnikkyyttä yrittää ja erehtyä kuin blogi-innostuksen alussa.

    VastaaPoista
  2. Tää on pientä suhinaa ollut. Tää bloggeri tökitti kuvien siirtoa, mutta taas on hetken pelittänyt.
    Että lomalle? Oltiin la illansuussa kylässä ja isäntä oli lukenut blogiani ja kysyi, miksi sitä kirjoitan ja kenelle!
    No itselleni tietystikin, vastasin. Kun tää on niin huisin kivaa.
    Älä jää pois hihnalta, annetaan vaan palaa. Kaiken uhallakin.

    VastaaPoista
  3. Paljon on satoa metsistä ja muualta olette saaneet talteen. Nämä viime päivien sateet ja suht. lämpimät säät saisivat kyllä tuota puolukan kokoa kasvattaa, niin pieniä ovat tälläkin suunnalla. Sienet ainakin ovat tykänneet, niitä nousee reippaanlaisesti juuri nyt.
    Jospa loppuviikolla tulee ne poutapäivät, on pestuita ja muutakin mukavaa viettää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa todella olla sato tallessa, ongelma vaan, miten sen saa vuoden mittaan kulutettua! Mutta ystävät on sitä varten, että heille voi tyrkyttää marjapussia kainaloon aina tavatessa.
      Tänään tuli aivan valtava ukkoskuuro sateineen, saattaapa olla vaikutusta sienten ja puolukoiden kokoon. Poutaa on ennustettu, toivottavasti kestää sitten viikonloppuun. Nähdään pestuilla lauantaina!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Jep, ihan olen hukassa näiden marjojen kanssa, mustikatkin vaan vilisee silmissä...vaan hyväähän ne silmille tekevät.

      Poista
  5. Jo vain olette olleet hirmuisen ahkeria marjastajia ja sienestäjiä..;))) Säilöämisintoa sinulle, Anja-Regina, ja hauskaa syysviikon jatkoa sinulle, Simo-koirulille ja Prinssipuolisolle!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en minä vaan prinssipuoliso se on meidän marjastaja, joka ei edes karhuja kavahda, vaan ottaa karhutiukunsa ja kännykään ja painuu metsän siimekseen.
      Kiitos toivotuksista, Aili-mummo. Kyllä syksyssäkin on oma taikansa ja viehätyksensä, varsinkin, jos edes muutamana päivänä ei sataisi kaatamalla vettä niskaan...<333

      Poista
  6. Kyllä olette ahkeria ,niin paljon kaikelaista satoa olette yhdessä laittaneet.Kyllä nyt on talveksi teillä herkkuja syötäväksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps. Talvi voisi hyvinkin sen suhteen tulla. Mutta toivottavasti syksyä vielä riittää ennen liukkaita kelejä.

      Poista