VIIKOSTA TOISEEN

Saatiin taas viikko alkamaan. Lauantaina mökillä aamutuimaan ensin herätys, unien karistaminen järvessä, sitten pikainen aamupala ja pakastimesta mustikat ja mehupullot takapaksiin ja tielle. 

Kotimatkalla piipahdin Hartolan markkinoilla ja voi taivas kun siellä oli porukkaa. Ihan piti sukkuloida jonon läpi päästäkseni pikaisesti kurkkaamaan, onko jotakin muuta kuin Viipurin rinkeliä tarjolla. Ja olihan sitä. Pullonkorkkien avaamiseen koira. Ja pieni kananen myös lähti kanalaumaani joukon jatkoksi.

Toki ostin koittilaisten myyntipöydältä mehevän suklaakakun, kun oli tuttu myyjä paikalla.
Lauantain puolilta päivin jo sitten kotona. Pakasteiden nopea purkaminen odottavan pakastimen kitaan ja koiruli lenkille.
Piti myös pussittaa pari ämpärillistä viimeisiä poimittuja mustikoita, joita prinssipuoliso perjantaina veneessä varjeli, ettei Simo innoissaan ämpäreitä kaada, kun koira hyppäsi laiturilta oitis veneeseen ja sitä piti sitten viedä vähän veneilemään.

 Perjantain mustikan poimintareissulta tuli mukana myös vähän pannulle laitettavaa:

Koko syyskesä on ollut yhtä mustikkaa ja torvisientä, hih.

Meidät oli lauantaina kutsuttu kylään ystäviemme, ent. työkavereitteni, luokse. Harmillista, että aamulla vielä mökkimaiseman kesäinen ilma muuttui syksyisen koleaksi ja tihkusateeksi. No, syksy on aina syksy. 
Simo jäi kotiin ja voi sitä riemun kieppumista kun palasimme. Kiltisti oli poika kotona odotellut kyläreissumme ajan. Hyvä poika!

Ja sunnuntain aamuna venyteltiin vähän pitempään. Tosin näyttää kotilammikossa olevan niin paljon vettä, että voisi sammakkouinnin harjoitukset kera sammakoiden jo kokeilla. Mutta olkoon vielä. Päästäänhän puolesta välistä viikkoa taas Korppisen aaltoihin.

Omenapuista tippuu "kuulaita ja kanelia" joka päivä, pudokkaista keittelin sosetta ja prinssipuoliso poimi tyrnimarjat, jotka sitten pussitin talven tarpeiksi. 

Ja perunat! Eipä kasva potaatit meidän pellossa enää, vaikka niille keväällä lannoitustakin annetaan. No, ei ne kovin kasvaneet mökilläkään. Seitsemän Lapinpuikulaa upotin kukkamaan reunaan. Yhden pienen kattilalliset pienehköjä mutta ah niin makoisia puikuloita sain. Eivät kukkineet lainkaan, en ainakaan sitä huomannut. Kai protestoivat, kun kukkamaan laitaan upotin.

Syksyn huomaan myöskin siitä, että pyykkikonetta on pakko pyörittää aina vaan uudelleen. Mökiltä keräsin kaikki loppukesän aikana käytössä olleet vuodevaatteet kotiin ja pesuun. Keväällä sitten vien niitä takaisin. Melkoisen määrän pussilakanoitakin tarvitsen, sillä mittumaarista alkaen yöpyjiä on kesän mittaan joka sänkyyn. Ja kivaahan se vaan on. No, onnekseni Vuokatissa on lakanat talon puolesta.

Sain harjukaupunkiin muuttaneelta ystävältä lainaksi Mika Valtarin kirjan Istanbulista. Pitäsi ehtiä ahmaista se vielä ennen matkaa. 
Ja lauantaina on emäpitäjän joka syksyn kuuluisat pestuumarkkinat, sinne on ehdottomasti päästävä. Kansalaisopisto aloittaa myös ja aamulla kirjoittelin laulujen sanoja monistettaviksi. 

Prinssipuoliso pinkaisi kallioiden ympärillä ja toi reilun ämpärillisen puolukoita. Pieniä ovat nyt puolukat, päätettiin antaa niiden kasvaa vielä viikon verran ainakin. Voihan olla, että sitä ennen niille tulee noutaja, olipa joku sieltä jo suuren osan poiminut viime viikolla. Mahtoiko saada kypsät marjat?

Jotenkin on pakko paloitella päässään päivän asioita. Niinkuin nyt sekin, että poliisille riennettävä anomaan ajokortin uudistamista taas viideksi vuodeksi. Lääkärintarkastuksessa tuttu (ent. työpaikkalääkärini) tohtori totesi, ettei vanha rouva enää rekkakorttia taida tarvita ja poisti sitä koskevan kirjaimen kortistani. No en todellakaan aio rekan puikkoihin tarttua. Jäihän minulle vielä kuorma-autokortti. Jos nyt sitäkään enää tarvitsisin. Pientä Micraani kun voisin ajaa vaikka postikortilla.

Happamia ovat, sanoi kettu pihlajanmarjoista. Mutta niitä kyllä on...

Vaan nyt tämä lähtee viranomaisvisiitille ja hakee samalla Robbarista pakasterasioita. Miten kummassa voi eräällä olla niiiiin paljon rasioiden kansia, vaan ei niihin passeleita rasioita. Kummastuttaa.

PS. Sinne jätin myös kuorma-auton ajokortistani. Pitäisi kuulema aina kahden vuoden välein siltä osin uusia. Mitäpä minä sillä kirjaimella enää teen. Nuoremmat voivat jo isompia vehkeitä ajella.