HYVIN SUUNNITELTU ...

...on puoliksi tehty. Näin sanoivat vanhat ja viisaat. Lukaisin tuossa joutessani aikakauslehteä, missä kerrottiin parin suomalaismiehen yhdessä virolaisten kavereittensa suunnitelleet varakkaan perheen kiristämistä. Tarkoituksena oli kidnapata perheen nuori poika, kiduttaa ja viillellä uhria ja valokuvata kiristämisen tueksi. Mitäpä ei vanhemmat tekisi lapsensa hyväksi, maksaisivat varmasti reilut lunnaat. Kyse oli lehden mukaan B Wahlroosin pojan nappaamisesta. Asia tuli kuitenkin liian aikaisin perheen tietoon ja kiristäjät vaihtoivat uhria toisen vakavaraisen liikemiesperheen lapseen.

Kiristäjäkaksikon istuessa Tallinnan satamassa odottamassa pääsyä laivaan paikalle ryntäsi poliisijoukko, joka löi hilut kinttuun ja vei pojat säilöön pahamaineiseen virolaiseen vankilaan. Rikoksen suunnittelu kun Virossa on rikos, Suomen lainsäädäntö ei sensijaan tunne valmistelua - olkoonkin vakavakin rikos suunnitteilla - rangaistavana. On toki meillä nyt herätty lain tarkistamiseen ja asia on työryhmässä valmisteltavana, näin ymmärsin. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan, kidnappauksistahan meilläkin on tapauksia.

Kuka nykyään on enää turvassa? Kidnapatahan voi kenet tahansa. No minulla ei tosin ole siitä pelkoa, sillä jos joku minut pimeässä vie, aamun valjettua tuo taatusti takaisin. Näin uskoo myös prinssipuoliso eikä ole huolissaan vaimonsa hetkittäisestä katoamisesta.

Vitsi, vitsi. Savolaisukko istui junassa ja kääri rauhallisesti sätkää. Hänen vastapäätään istuvat hienot ikäneidot nyrpistelivät nokkaansa ja huomauttivat ukolle: "Ei täällä saa polttaa". Johon ukko: "Ehäm minä poltakkaa, vastaha minä valamistelen".
Hetken perästä naiset kaivoivat voileipiä kapsäkistään. Silloin savolaisukko ei malttanut olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseen ja tokaisi naisille: "Ei tiällä suap paskantoo". Naiset kavahtivat hämmästyksissään ja sopersivat: "Hyvänen aika, eihän me sellaista...."  mutta ukko heristi sormeaan ja sanoi: "Kyllä työ sitä iha selevästi valamisteletto".

Nopas, kaikenlaisia assoja mieleen juolahtaa.

Tämä viikko alkoi ukkoskuurolla ja rajulla vesisateella. Prinssipuoliso  vei koirulia päivittäiselle lenkille. Joutuivat parhaimpaan vesisateeseen ja odottelivat motarin tunnelissa sateen ajan. Niinpä, koira ja isäntä viettivät laatuaikaa sadetta pitämällä, minä jo mietin, pitäskö lähteä ison sateenvarjon kanssa heitä etsiskelemään. Vettä tuli ukkosen jyrinän välissä niin paljon, että koko etupiha lainehti puroina ja vesitynnyrit tulvivat yli. On se sentään hyvä, että on katto pään päällä. Toista olis istua puiston penkillä, mutta joillakin elämä on niinkin.

Kaikenlaisia lahjuksia. Lehtitilauksiin liittyy nykyisin kylkiäisiä. Ilahduin Juha Laaksosen luontopäiväkirjasta, mutta mitä minä teen polkupyörän satulan suojuksella, eihän minulla ole polkupyörääkään. Olisko tämä vihje, että pitäisi lähteä pyörällä hulluilemaan tuonne liikenteen sekaan, sanotaanhan, että minkä lapsena oppii, sen vanhana taitaa. 

Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat tuli eilen kirjakerhosta. Ihan sormin sitä hipelöin, odotan lukuelämystä, kunhan vaan ehdin kirjan avata, sillä Waltarin Istanbulista kertova kirja on ahmaistava ensiksi ja ennen matkaa.
Tänäiseksi on luvattu poutaa. Toivottavasti, sillä nurmikko vaan kasvaa, kukat on lähes kaikki sade pieksänyt tuusannuuskaksi. Se on se syksy.