ÄITINÄ OLEMISEN JUHLAA

Äitienpäivä on taas vietetty. Aamulla tietenkin venyttelin sängyssä Simo peiton alla ja kuulin miten prinssipuoliso hiippaili kuistin ovelle ja ulos. Se oli signaali Simolle, koira juoksi perään ja protestoi, kun ei häntä huolittu mukaan ulos niinkuin normaalisti aamuisin. Palasi kuitenkin takaisin ja lösähti pohkeitteni väliin peiton alle ja jatkoi uniaan.....

.
Kohta kuului askeleet palaavan ja prinssipuoliso palasi makkariin pihalta poimimiensa kukkien kera. Onnenpensasta, tulppaania, pikkunarsissia, keltavuokkoa, valkovuokkoa, kevääntähteä siinä sikinsokin pienessä maljakossa. Simo raotti silmiään, kun peittoa nostettiin!

No, päivä saatiin alkamaan ja kahvitkin juotua. Ihana istua ja lukea päivän Hesari kaikessa rauhassa, kun "pojat" tekivät aamulenkin motarin taakse kallioille.

Pian suhautti lapsenlapsi pihaan kukkapuskineen ja aamupalalle. Prinssipuolison pitikin jo lähteä soittohommiinsa ja me suunnistimme hautausmaalle. Ostimme kaksi minikrysanteemia, jotka istutimme ruukkuineen orvokkien ja helmililjan viereen. Näin vietiin äitienpäivätervehdys lapsenlapsen äidin leposijalle.

Koska meidät oli kutsuttu äitienpäiväkahville pojan perheen luokse, ei kotona juuri kakkua tarjoiltukaan. Pikkuminiä oli laittanut pöydän koreaksi ja aluksi skoolasimme shampanjat äitien kunniaksi. Suklaakuorrutteinen täytekakku oli herkullinen ja mehevä. Oli vaikea olla maistamatta sitä, vaikka aamulla voi sitten verensokerini labrakokeessa näyttää maltaita.Huh.

Kotiin palattua portailla odotti äitienpäiväruusu, sen oli seinän takana asuva esikoistytär tuonut odottamaan kotiin palaavaa äitiliiniä. Vielä yhden valkean ruusun ja kakkukahvit sain äitienpäiväjuhlassa hakiessani miestä keikalta kotiin. Makeata on saatu mahan täydeltä ja vahvaa tunnetta äitinä olemisesta.

Keräsin kukat samaan kuvaan muistoksi tämän vuoden äitienpäivästä. Täälläpä blogissa säilyvät. Jotakin kuvien käsittelyssä meni puskiin, sillä olin ne rajannut ja lisävalottanut, vaan eipä tarttunut sellaisina. No, seuraavalla ehkä taas.