HAUVA HAMMASLÄÄKÄRISSÄ

Simon hampaille oli tilattu puhdistus täksi aamuksi. Mamma hieman reissupökkelössä vei lemmikin lääkäriasemalle. Ensin nuuskittiin kaikki terveiset ovenpielistä ja lattiasta. Sitten punnittiin paino (7,6 kg) ja kuunneltiin sydäntä. Ja sitten annettiin piikki pussihousupersustaan. Ja odoteltiin. Hetken päästä poika jo koisaili mamman jalkojen vieressä, silmät painuivat kiinni.
Viereisessä toimenpidehuoneessa hoidettiin toista koiraa, joka reagoi  sellaisella haukahduksella, että Simon silmät taas avautuivat ja pää pompahti kuin ongenkoho. Rauhoittelin uuteen uneen. Kun lääkäri kohta astui huoneeseen, oven narahdus taas herätti ja taas pää kohosi vaikka kroppa jo uinui. Lisättiin pieni tujaus nukutusta.

Taas odoteltiin hieman ja kannoin lötköpötkönä makaavan koiran toimenpidehuoneen pehmeään häkkiin odottamaan hampaiden putsausta. Vaan kun piti aloittaa suun putsausta, ei uni vieläkään ollut riittävän syvää. Ja taas pieni lisätujaus. Arvelin, että kohta ei herää koirani tänä päivänä.

Istuin odottelemassa, kun vihdoin kuului ultran äänet. Toisesta toimenpidehuoneesta perheenisä kantoi pientä mustaa nyyttiä sylissään ja perässä tuli itkevä äiti. Vieressäni istunut vakava tyttö purskahti itkuun. Siinä oli jouduttu hyvästelemään perheen lemmikki koirien taivaaseen. Tuli todella surullinen olo. Kun Simo tuli lääkärin sylissä ulos, kokeilin heti pojan elonmerkkejä.

Kotona Simo nukkui peiton alla pitkälle iltapäivään. Herättyään halusi ulos, mutta kintut eivät kantaneet. Siispä sylikyytiin. Mutta kun kinttua piti nostaa, ei tasapaino pysynyt! Ruokakin maistui vähitellen ja nyt on poika jo jalkeilla. Vähän huojuu vielä, mutta kaikki hyvin. Onneksi.