KOHINALLA KOHTI KESÄÄ

Vappu vietettiin sisemmässä Suomessa mökkeröllä. Torstaina ajellessamme satoi vettä pitkin matkaa ja perillä vastaanotti viileähkö kevätsää. Järven selkä oli jään peitossa, vain ranta oli muutaman metrin sulana, joten aamupulahdus onnistui heti perjantai-aamuna. Vaikka oli vappuaatto, työleiri oli täydessä vauhdissa ja ajoimme neljä isoa kuormaa polttopuurankoja pojan tontin kulmalle. Siitä saa sitten pätkiä saunapuiksi hyvät koivunrangat! Eipähän sitten oikein jaksettu viettää tätä työläisten ja opiskelijoiden juhlaa;  sauna lämmitettiin ja simaa toki juotiin. Eikä valkolakkia kukaan olisi siellä metsikössä katsellut.

Vappuaamu valkeni - jos nyt valkenemiseksi voi sanoa, sillä vettä satoi ihan valtoimenaan.  Meidän Simo-pojalle tyhjennettiin vappupalloksi valkoviinipänikän sisuspussi. Pitihän nyt lapselle vappupallo saada! Koirulin iso huvi oli heitellä  vappupalloaan ilmaan ja purra siihen hampaanjäljet, niinpä sitten se oli ihan sammahtanut vappupallo.

Vapunpäivän vesisade haurastutti järven jääpinnan. Sunnuntaina alkoi aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja jääkansi suli puikoiksi, joita tuuli painoi lähemmäksi rantaa. Alkoi joka keväinen jäiden soitto.Se on joka kerta ollut sellainen luonnon spektaakkeli, että mykistää. Tätä musiikkia  ihastellen kuntelimme ja rapsuttelimme pihaa ja kukkapenkkejä. Prinssipuoliso puhdisti lintupöntöt ja heti alkoi talitiainen kantaa pesätarvikkeita rannan "paritalo"pönttöön. Västäräkki keikutti pyrstöään laituriportailla ja kirjosieppo etsiskeli kumppania. Joutsenet ja kuikat olivat tulleet järvelle, samoin telkkäpariskunnat lentelivät rannan ohi.

Jäähileet kelluivat tuulen mukana ja ranta oli niin hilettä täynnä, että aamuinen pulahdus jäi sunnuntailta.
Auringon säteet lävistivät jäähilepuikkoja ja taas oli tarjolla timantteja luonnossa. Päivän mittaan tuuli painoi jäät kohti kosken suuta ja ranta avautui kokonaan.

Etelässä oli satanut räntää, meille paistoi aurinko siniseltä taivaalta. Simoa ihmetytti järven sinisyys ja liekö mielestään nähnyt siellä kalojakin? Vaikka vesi peitti alleen koko laiturin betonisillan, uskaltautui Simo tarkkailemaan vapautuneen veden ihmeitä.

Perinteisesti parsonrusselin pitäisi uskaltautua veteen, mutta tämä poika tuntee vain taikasanan SAUNA. Hän on aina valmis ja ensimmäisenä lauteilla. Pelkkä tassujen peseminenkin tuottaa vastustelua, mutta joka ilta hän kuitenkin saunoo mökillä. Ottaa löylyt ja lähtee sitten saunamökkiin odottelemaan. Kotona tosin kuralenkkien jälkeen antaa suihkutella ja kuivata itsensä.

Kotiin palaaminen keskiviikkona oli mukavaa. Takapihalla piti oikein lököillä ja nostaa kuono makustelemaan kaikkia ihania kevään tuoksuja. Kierrettiin takapihan metsikössä, missä valkovuokot olivat täysin auki ja keltavuokotkin vähän arastellen availivat terälehtiään.

Tänään tehtiin sitten tavanomainen metsälenkki motarin tunneleiden kautta. Kun tienvarret olivat täynnä valkovuokkoja, ajattelin, että jos olisin valkovuokko, jonakin keväänä mielenosoituksellisesti en avaisi hohtavan puhtaita kukkiani kaiken sen moskan ja roskan alta, mitä vastuuntunnottomat ihmiset ohikulkiessaan luontoon jättävät. Pahvit ja koirankakat maatuvat, mutta muovikassit ja pullot ja tölkit ja einesvuuat loistavat tienvarsilla seuraavaankin suveen asti. Ajattelemattomuutta ja välinpitämättömyyttä.

No, tie helvettiin on kivetty hyvillä lupauksilla, sanotaan. Olin ajatellut ottaa itsestäni niskalenkin ja aloittaa terveet elämäntavat ennen kesää. Vappuhan on oiva ajankohta tulevan kesän vartalon varalle. Mutta niin taas kävi, että mökin hellanuunissa muhivat maukkaiksi kaalilaatikot ja kasslerit. Ja se maailman paras riisipuuro. Sen kun saa laittaa oikeasta lehmänmaidosta ja hauduttaa pitkään. On hyvää.

Tähän loppuun voikin kertoa sen vanhan hyvän tarinan oikein hyvästä riisipuurosta. Se jaksaa aina naurattaa.
Sotimisen lomassa kaksi suomalaista kaverusta pohtivat, mikä heistä on maailman parasta. Toisen mielestä parasta maailmassa oli riisipuuro. Toinen sensijaan piti maailman parhaimpana asiana pääsyä tyttöystävän kanssa kaikkein läheisimpään kanssakäymiseen. Tähän toinen arveli, että "sinä se et sitten  koskaan ole saanut oikein hyvää riisipuuroa". Senpä pituinen se.