LISÄNÄ RIKKA ROKASSA....

Eilisen illan lenkki Simon kanssa tuotti satoa!  Kallion alareunan kannokossa oli punaisia puolukkaterttuja niin, että taskusta piti kaivaa muovipussukka ja poimia puolukat. Mutta voi miten ne olivat pieniä!  Kotona niitä ritilässä puhdistettaessa roppakaupalla valui ritilän raoista roskiin.

No miksi keräsin ne vähätkin puolukat? Siksi, että tuntuvat olevan tänä syksynä melkoisen arvokkaita. Pieksämäellä oli eilen markkinat ja siellä 10 litran ämpäri siivottuja puolukoita maksoi 25 euroa. Eli 2,50 e litralta. No olishan siihen tullut tietty se ämpäri mukana! Muutin mielessäni mummoiksi puolukkalitran hinnan ja hups. 15 mummonmarkkaa litralta. Aikas kalliita, sanon minä. Ja niin keräsin sen melkein litran verran pikkuruisia puolukoita Simon tarkistaessa, ettei oravat eikä ilvekset häiritse puolukanpoimijaa. Ihan oikeilta puolukoilta maistuivat aamulla jogurtin seassa pienetkin puolukat.

Prinssipuoliso hän kaivoi pihan laitaan uutta tyrnien istutusaluetta. Isojen mäntyjen juuret risteilivät multakerroksen alla ja lapiohommaa riitti. Mutta kas, mullan alta nousi lapiossa hieno multasieni. Iso ja valkoinen. Huuhtelin sen ja tarkastelin, voisiko sitä syödä. Multasienethän ovat tryffeleitä! Pari kesää sitten mökiltä löytyi multakasasta monta pientä multasientä, mutta kippasin ne kompostiin. Nyt mietin, voisko tätä maistaa?

Taitaa sittenkin parasta olla maistamatta? Herkullinen tuoksu tässä kuitenkin houkutti!

Samaisella iltalenkillä osuttiin kosteaan sammalikkoon, missä kasvoi haaparouskuja. Ne ovat perinteisesti parhaita suolasieniksi ja edelleen sienisalaatiksi. Nekin rouskut oli ihan pakko kerätä mukaan, perata, yön yli liottaa ja aamulla kiehauttaa eli ryöpätä.

Ei niitä nyt järin paljon ollut, mutta yhden sienisalaatin verran kylläkin. Kaikki eivät pidä sienistä, tai eivät ole niitä tottuneet syömään, mutta meillä niitä pidetään herkkuna. Jopa pikkuminiäkin on oppinut pitämään sienisalaatista. Ja lapset popsivat mielellään kantarelleja.

Sienten käsittelyssä on kulttuurieronsa. Keskeisemmässä Suomessa rakennettiin kanavaa menneinä vuosina venäläisten kanssa. Viipurilainen Nikolai oli innokas sienestäjä, joka keräsi kylpyammeen puolilleen sieniä. Ei hän niitä sen kummemmin puhdistanut, liotti ja vaihtoi vettä päiväkausia. Lopuksi lappoi lionneet sienet ämpäriin ja vei mukanaan vaimolleen.
Viljandilainen ystäväni on myös sienten ystävä. Hän säilöö pienet sienet etikkaliemeen sellaisenaan. En oikein pystynyt nielaisemaan hänen sieniherkkuaan, sillä sienen limainen lakki oli liemessä entistäkin limaisempi. Mutta tapansa kullakin, makuasioistahan ei voi kiistellä.
Ja italialainen perheenäiti pilkkoo suomalaiset herkkutatit lähes sellaisenaan pastakastikkeeseensa tarkistamatta, onko pienet matoset vielä kolosissaan. No, sanoohan runokin, että "samaa vattua mato sekä marja"  tai jotenkin sinnepäin.

Lämpimät säät houkuttelevat varmasti lisää rouskuja ja herkkutatteja kohottautumaan taivasta kohti. Minä olen valmiina poimimaan ne heti tuoreeltaan sienivakkaani. Nam.