PESTUUMARKKINOILLA

Perinteiset, joka syksyiset Pestuumarkkinat Rautalammilla. Ne on meille ihan must.  Hartolan markkinat edellisenä viikonloppuna kutistui osaltamme rinkelin hakuun. Mutta lauantaina jo anivarhain aamupala lapsenlapsille, jotka olivat omalla mökillään syksyn viimeisellä keikalla. Sitten mustan keula kohti kirkonkylää ja markkinoita, jotka olivat alkaneet perjantain iltapuolella. 

Ensimmäiseksi kiersin kirpputorit. Tein edullisia ostoja, vaatteita ja pari käsinmaalattua lautasta. Ja sitten rompetorille ihmettelemään tavarapaljoutta. Kyllä siellä oli kippoa jos jonkinlaista, mukaan tarttui Pentikin pari kuppia lautasineen. Niitä kahden sormen moukkuja. Miniä löysi hienon upouuden seinävitriinikaapin, tekijä oli niitä itse kauppaamassa ja kaikki kahdeksan menivät sen siliän tien. Nostivat kaappinsa jo mökkinsä seinälle, hienolta näytti.

Markkinoilla oli paljon väkeä, vaikka sade välillä vähän pisaroitaan heittelikin. 

Simokin sai uusia tuttavia, vaikka ei oikein osannut suhtautua, oli puolustuskannalla enimmäkseen. Tähän koiraan olisi halunnut lähemmin tutustua, mutta oli ärhäkkä vastaanotto.

Kirkonkylän keskustassa oli varsinaiset pestuumarkkinat ja ohjelmalava, jossa oli esiintyjiä vuoronperään.

Taidettiin siellä pestata palvelukseenkin piikaa ja renkiä. Mutta me jatkettiin sitten Korholan kartanon pellolle, missä oli vanhojen koneiden kavalkadi; oli autoja, traktoreita, puimureita, moottoreita, ja tietysti myyntikojuja.

Tämä autokaunokainen tuli vastaan tiellä, sen olisin kyllä halunnut mieluummin, kuin ne pitkät ja leveät "amerikanraudat", joita näkyi useampia.

Kymmeniet Zetoreiden ja Fordson Majoreiden rivistöstä nappasin kuvan tästä "piikkilangankiristäjästä". Aika makee, eikös? Ääni hurjan kova ja pakokaasu savupötkönä. Eikä pehmustettua penkkiä kuskille! No, kova kovaa vastaan sanoi akkain kun kivelle istui!

Karhujen veistäjä oli marssittanut karhuorkesterinsa markkinoille. Tällaisen ottaisin pihavahdiksi. Vaikkapa ihan pienimmänkin. Tuoksuivat ihanasti tervalta!

Ihan ilmiselvästi Vili Vesterinen, tai oisko sittenkin Paul Norrback tuo keskimmäinen.

Kilometrien kävely markkinaraitilla tuntui jo jaloissa. Mökille päästyämme myös Simo oli ihan reporankana ja kellahti sohvalle vetelemään ansaittuja päiväunosiaan.

Rautalammin 450-vuotisjuhlavuosi on tuleva vuosi. Suattaapa olla ens syksyn pestuut vähäsen juhlavammat, tae suattaapa olla olematakkii... Hih.