Tavallinen tiistai, tavallinen syksyinen sadesää. Aamupäivällä laulut, sitten piipahdus (3 tuntia!) kylässä ystävän luona. Prinssipuoliso vei Simon ulos piipahtelemaan, eipä viitsinyt Simo koiranilmalla kauaksi edes lähteä.
Kukapa se sateella. Olis pitänyt laittaa jo nuttu koirankin niskaan.
Huomenna aion lähteä pikkkuminiän kanssa haistelemaan Tallinnan tuulia. Tästä syystä - ja toisaalta myös itse halusin jo - laitoin ison vuoan täyteen kaalilaatikkoa. Se on syksyinen ja todella maukas ruoka. Simolle ei tietenkään kaalilaatikko oikein ehkä passaa; söisi suu, vetäisi vatsa, mutta sitten voi kaali saada pienessä vatsassa kaaoksen. Niinpä paistelin herra koirulille raksujen päälle kanasuikaleita. Näin pärjäävät huomisen "miehet" kahdestaan ruokahuushollista.
Minun kaalilaatikkoni syntyy niin, että pilkon mehevän keräkaalin, laitan PAKSUPOHJAISEN ison kattilan pohjalle voita ja kuullotan kaalit voissa läpikuultaviksi. Pitää kyllä käännellä ahkerasti, etteivät alimmaiset rusketu. Lisään ripauksen sokeria, suolaa, pippurirouhetta sekä hienoksi leikatun kookkaan sipulin. Jauhelihana käytän nykyään sika-nautaa, koska Simolle ei saa nautaa antaa. Sika-nauta antaa mehevyyttä enemmän kuin pelkkä naudan jauheliha kaalilaatikkoon. Jauhelihaan sekoitan myös suolaa ja pippuria, kananmunia ja vichyvettä niin, että seos on löysää. Reilu desilitra soijarouhetta korvaa riisin ja kiinteyttää sitten ruokaa sen paistuessa. Kun kaalisilppu on hieman jäähtynyt, sekoitan vimmatusti kaalit ja lihamössön sekaisin, kauhon sen voideltuun vuokaan, ja uuniin aluksi 150 asteeseen. Kypsymisen loppuvaiheessa nostan lämmön uunissa 170 asteeseen että pinta saa rusketusta. Ja ei kun syömään. Terveellistä ja maistuvaa.
Nops. Ruokapuoli on hoidettu pariksi päiväksi. Kaalilaatikkohan paranee lämmitettäessä. Ja puolukkaa sitten reilusti lautaselle myös. Voin siis huoletta piipahtaa eteläisempään maisemaan asioita hoitelemaan.
Illalla katsoin televisiosta Kadonneen jäljillä -ohjelmaa. Iloitsin suuresti vuonna -44 syntyneen Pentin yli 90-vuotiaan isän löytymisestä Tirolin maisemista. Ja Pentti sai vielä kaksi elossa olevaa veljeä samantien. Ihmisen täytyy saada tietää, mistä on kotoisin, mikäli se suinkin on mahdollista. Kokemuksesta tiedän, ettei vuosikymmenten epävarmuuden jälkeen mikään käy kädenkäänteessä. Mutta sitkeys usein palkitaan.
Siinäpä tikutin samalla punaista villasukkaa ja pari tuli valmiiksi. Lapsenlapsi niitä jo toivoikin.
Lakanoiden vaihtamisessa oli superinnokas talkoolainen, Simo. Kaikki se sateen takia käyttämättä jäänyt kapasiteetti purkautui reuhumisena ja "auttamisena" niin, että ovi oli välillä suljettava. Mutta tämä innokas apuri osaa hypätä oven kahvaan ja niin ovi aukesi usean kerran. Nyt koiruli koisaa tuossa tuolissaan vieressäni.
Jess. Huomenna on päivä uusi, herätys kello kuusi. Laivalla yli lahden miniän kanssa kahden. Vietämme lomapäivää ilman huolien häivää. Trip, trap, trull!
Ymmärrän paremmin kuin hyvin tuon, että ihmisten pitää saada tietää mistä on kotoisin. Minut on vajaa kaksi vuotiaana adoptoitu ja tiesin ihan pienestä pitäen adoptiosta. Aina se minua vaivasi, että missä ja ketä oikeat vanhempani ovat.
VastaaPoistaBiologisen äidin tapasin 17-vuotiaana ja joulukortit lähetämme edelleen vuosittain. (sain sieltä siskon ja veljen)
Isän tapasin 30-vuotiaana ja se ei mennyt hyvin. Yhteyttä ei enää ole, eikä tule. Isän puolelta on kuulemma (ainakin) kaksi siskoa ja yksi veli. Jossain.
Tavallaan olen onnekas, että olen edes tavannut molemmat. Ehkä adoptiovanhempiaan arvostaa nyt enemmän.
Oikein mukavaa reissua!!! =D
Anja, huvittavaa, meilläkin tuoksuu (haisee) kaalilaatikko.Ei tosin noin antaumuksella tehty kuin omasi.Nappaan ohjeen sinulta, saanen siepata.
VastaaPoistaEdelliseen kommentoijaan samaistun, minutkin adoptoitu 3-vuotiaana ja revitty juuriltani.Siksiköhän sellainen olo etten ole mistään kotoisin.
Juureni ohuet, mutta lehvästö vehmas, oma perhe niin tärkeä.
Taivaan Isä on kaiken hyvin johtanut, tänäpäivänä kiitosmieli.
Mukava näin syyskautena hiukan matkailla,hyvät teille!
Tänään meilläkin on kaalilaatikkoa, on se vaan niin hyvää ruokaa.
VastaaPoistaNätit sukat, punainen väri piristää. Näin väittävät värikonsultit.
Mukavaa reissua teille sinne Tallinnaan.
Anja, minä en huomannut mitään eroa kun vaihdoimme sikanaudasta paistijauhelihaan. Anoppini opetti, että seoksen tulee olla löysää, niin mehevyys riittää. Lumimies ei suostu enää syömään muuta kuin paistijauhelihaa. Hän on yliterveystietoinen.
VastaaPoistaOlgalle maistuu kaalilaatikko, mutta sitä annetaan vain vähän.
Tulevana viikonloppuna teen kaalilaatikkoa ja paljon. Minä en ehdi vehdata ruoanlaiton kanssa joka päivä ja syömme harvoin eineksiä. Sitten on mistä ottaa. Olen tainnut olla entisessä elämässä armeijan muonitusmestari;-)
Merin pieni Dina on yhtäläinen petaaja kuin Simo!
Stansta; Meitä ohutjuurisia (Sinikan termi) on yllättävän paljon. Isovanhempani kasvattivat minua monikerroksisessa suurperheessään sodan jälkeen. Isäni, joka kaatui sodassa, jäi minulle täysin pimentoon, kunnes nyt muutama vuosi sitten aloin tehdä töitä hartiavoimin juurteni löytymiseksi. Ja onnistuin. Sain isosiskon, kuin peilikuvani, ja kaksi serkkupoikaa. Siskoni sairastui syöpään ja menehtyi. Ehdimme silti pitkästä välimatkasta huolimatta tavata kahdesti ja kolmas tapaaminen oli jo suunniteltu. Sisaren jälkipolven kanssa meillä on yhteys, samoin serkkujen. Olen heistä kaikista tosi onnellinen kuljettuani kuusi vuosikymmentä juurettomana. Nyt olen eheytynyt kokonaiseksi ja tiedän, mistä olen kotoisin.
VastaaPoistaEhkä sinulle joskus myöhemmin tulee mahdollisuus tavata sisaruksiasi. Hyvä, että pidät äitiisi yhteyttä. Ja arvostat adoptiovanhempiasi, hehän käytännössä kuitenkin ovat sinun äitisi ja isäsi olleet aivan pienestä tytöstä asti.
Sinikka; Kiva, että kaalilaatikko hautuu siellä länsirannan suunnallakin. Sovella vaan reseptiäni vapaasti.
Kirjoitit osuvasti kommentissasi ohuista juurista ja vehmaasta lehvistöstä. Osuit luonnehdinnassasi ihan naulan kantaan. Nykyhetki, tämä ja tässä, on kuitenkin se merkittävin ja ykkösenä tulee aina oma perhe.
Ehkäpä sitä huolehtii heistä omien kokemustensa pohjalta liiaksikin, mutta haitanneeko? Itse olin parin kuukauden ikäinen, kun isovanhempani hakivat minut nuorelta äidiltäni, jonka oli käytävä työssä eikä lapsenhoito yksinhuoltajana oikein toiminut. Mutta hyvin minun kuitenkin kävi elämässä.
Unelma; ja kaalilaatikko tuoksuu sielläkin. Minua vähän nauratti kun kerroit taatan lähteneen hakemaan kaalilaatikkotarpeita! Kyllä se maistuukin nyt tuoreesta kaalista.
Leena; Syy sikanautaan on alkujaan Simo, jolta on naudanliha ja vehnä kokonaan kielletty allergisten oireiden takia. Vaikka Simo mielellään syö esim. pastaa, on sitä parasta vaan rajoittaa, sillä nyt on koira oireettomana ja korvat puhtaat. Toisaalta voin käyttää vähemmän rasvaa ruuanlaitossa, kun sitä hitusen on jo jauhelihassa. Esim. jauhelihapihvit teen omalla reseptillä ja paistan kokonaan ilman rasvoja. Eli elämä on soveltamista ja pihvipäivinä Simo joutuu tyytymään raksuihin ja kalkkunaleikkeisiin.
Ja sipulit kerään Simon annoksista aina pois.
Siispä mennään koirulin ehdoilla.
Tuossapa petaaja nyt koisailee tuolissaan vieressä. Käytiin aamulla pitkä lenkki kalliopoluilla.