HAMSTERIN SUKUA

Taidan olla hamsterin lähisukua. Siitä päätellen, että vähitellen tyhjensin vaatehuonetta, tein löytöjäkin, vaan lähes joka rievun kohdalla mietin, vieläkö ja miten sitä voisi pitää. Huh. Kaksi jättiläisjätesäkkiä meni UFF:n laatikkoon, yksi suoraan jäteSuloon ja vielä jäi paljon sellaisia vaatteita, jotka eivät mahdu nyt, vaan sitten joskus, kenties! Vanha äitini olisi saanut oivaa matonkudetta. Aikanaan hän kutoi kaikki lasten potkupuvut ja muut käytöstä poistuneet vaatteet reipumaton raidoiksi. Niitä mattoja riitti. Itse kudoin aikoinaan ison nukkamaton ja monta muovimattoa, mutta en oikein oivaltanut, miten riepumatosta saa raidat esiin ja toistumaan. Siihen tarvitaan silmää ja taitoa. Puuttui molemmat minulta. Mieluummin kudoin kaisloja ja rantaheiniä loimien väliin.

Käsityötaidot tuntui olleen naisilla ennen vanhaan. Mummolan pirtissä oli talvet leveät kangaspuut, pellavaa kasvatettiin, lampaita kerittiin, matonkuteita leikattiin. Kudottiin pöytäliinat, pyyheliinat, lakanat (minulla vieläkin jäljellä punapoiminta-kuviolla pari pellavalakanaa!) ja sitten vahvempaan loimeen sänkypeitot, keinutuolimatot ja lattiamatot. Rättimattoja, karvalankamattoja ja nukkamattoja. Seinälle kudottiin raanuja, täkänöitä ja ryijyjä. Villat kehrättiin langoiksi, jotka värjättiin kasveista saatavilla väreillä. Nyt se saattaa olla harrastus, silloin se oli ainut tapa saada villaista ylle.

Sitten se nimikoiminen. Minäkin nuorena morsiona - huh miten siitä onkin aikaa - merkkasin nimikirjaimet kaikkiin kapiopyyheliinoihin, tyynyliinoihin ja lakanoihin. Mikä työ! Ja nyt helpot pussilakanat ilman nimikointeja! Itse merkattu pöytäliina oli kahvipöydän kaunistus.  Ja pyyheliinanpeitto piti myös itse merkata. Tällaisen löysin vaatehuoneesta, se on äitini aikoinaan merkkaama. Eikä minulla ole mitään paikkaa, minne sen ripustaisin. Rullasin sen takaisin hyllylle. Kirppariltakin joskus ostin toisen, muka mökille, mutta siellä ne nyt ovat molemmat lämmittämässä hyllyä. Kun ei poiskaan raaski heittää. Silittää olisi silti pitänyt ennen kuvaamista.

Tätini jäämistöstä minulle on jäänyt nämä kaksi kudonnaista, toinen on kuultokudos ja toinen tätini mökki Iisalmen lähellä. Näitä hän ei itse kutonut, vaan hänen miehensä veljentytär, nimeäkin saanut tekstiilitaitaja.

Miljoonakaupungin kirpputoreilta voi myös löytää vanhoja, hienoja käsitöitä. Joskus kannoin sieltä merkattuja kukkatauluja sekä ristipistotauluja. Minusta ne sopivat hyvin mökille, kestävät siellä syksyn ja talven kylmät.

Nämä kesäiset kuvat on joku ahkera omin käsin ommellut kankaalle ja kehystänyt tauluiksi.

Huh, mitenkä nyt eksyinkään asiasta. Vaatehuonettahan olin järjestelemässä. Mutta hyvä on välillä istahtaa ja juoda vaikka kupponen kuumaa. Näistä Pentikin kupeista pidän kuin hullu puurosta. Näiden valmistus on lopetettu ja niinpä poimin niitä kirppareilta aina tilaisuuden tullen. Nämä on helpot säilyttää pinottuna ja niin käteen käypäset käytössä, että lapsenlapsetkin ovat niistä kaakaonsa juoneet. Näitä on nyt kertynyt toista tusinaa, joten ehkäpä vien niistä osan mökille, jossa entiset mukit jo uusia kavereita kaipaavat.

Asiasta toiseen, vaatehuoneen hyllyiltä löysin (?) kokonaisen korillisen sukkahousuja. Avaamattomina paketeissaan. On varmaan joskus ostettu kuin Vilenin Sulo, kun on halvalla saatu. Kukaanhan ei nykyään käytä sukkiksia enää. Vai käyttääkö? 

Ja toinenkin löytö: nallukkakassini, sitä ei ole ulkoilutettu vielä kertaakaan. Olishan se niin tyylikästä kulkea nallekuvioinen kassi heilumassa Hulda Huolettoman sivulla kaupungilla harppoessa. Eikös?

Tässäpä sekalaista selostusta perjantaipäivänä. Nyt takaisin työhön ja miettimään, mitä ihmettä teen äitini kutomalle pitäjänpuvulle, jonka pusero-osa ja esiliina sekä pirtakudottu pitkä vyö ovat ihan eri teillä. Huh.