TOMULAN TAIKAA

Kaikki alkoi ruusulautasesta. Olimme Kaapelitehtaalla keräily- ja antiikkimessuilla joskus vuosia sitten piipahtamassa, kun sattui sopivasti menomatkallemme Tallinnaan. Kiertelimme katselemassa tarjontaa ja kuinka ollakaan, prinssipuolison silmään osui Ester Tomulan pieni seinälautanen, punainen ruusu. Hän kurkisti hintaa ja tuli kysymään minulta, missähän romulaatikossa  saamani lautanen mahtaakaan olla? Se pitäisi ottaa talteen, sillä näyttää olevan aika arvokaskin. Jaa-a. Käännyin takaisin katsomaan lautasta, jonka ohi olin jo pokerina rynnännyt. Hm, tutulta näyttää, etsitään kun mennään takaisin kotiin, kyllä se jostakin löytyy. Olin saanut seinälautasen äitienpäiväkorttina lapsilta vuosia sitten, enhän toki sellaista hävittänyt ole!

Kotona etsin seinälautasen ja nostin seinälle.  Ei se kovin kummoiselta yksikseen siinä näyttänyt, mutta kaipa silmissäni lisäsin siihen hintalapun, joten siihen se jäi. Mutta kipinä oli syttynyt. Näitä lautasiahan on erilaisia, täytyypä katsoa kirpparit ja muut.

Etsin tietoa Ester Tomulasta ja hänen töistään.Hesarissa oli vuonna 2004 tarinaa Tomulasta ja kerrottiin, että ainakin yksi henkilö oli kerännyt koko sarjan seinälautasia eli yhteensä 55 kpl.

Lomareissuilla löytyi aina jostakin uusi, erilainen seinälautanen ruusulautasen seuraksi ja pieniä nauloja tuli seinään lisää. Keräämisvimma nyt vaan on semmoinen, että kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan. Vähitellen kaikki tavallisimmat olin nostellut nauloihin, mutta joitakin harvinaisempia liikkui todella nihkeästi. Huopaohdake, rohtoimikkä, pietaryrtti ja keltainen iiris olivat ne, joista hinta oli kiivennyt tikapuita pitkin pilviin. Ja koska metsästysinto ei vaan osoittanut laantumisen merkkejä, joistakin jouduin maksamaan ehkä vähän liikaakin. Mutta tasapainon vuoksi joitakin olin löytänyt myös tukholmalaiselta kirppikseltä lähes ilmaiseksi, joten ei ehkä niin kirpaissut sittenkään.

Viimeinen puuttuva oli hiirenvirna. En ollut sitä missään nähnyt edes tarjolla. Ja sitten yhtenä lauantaina ystäväni Unelma soitti kirpparikierrokseltaan: puuttuuko sinulta vielä se hiirenvirna, yksi mummeli myy sitä täällä ja pidän siitä lautasesta kiinni kun siihen on toisetkin tarttumassa? Jess. Ihana ystävä. Ei irrottanut hiirenvirnasta ja minä sain kokoelman täyteen. Seinässä on siis 55 pikkuista naulaa ja jokaisessa Tomulan seinälautanen. Hurraa.

Mutta ei se vielä siihen jäänyt. Aloitin Pomona-purkkien haalimisen. Mehiläinen niistäkin puuttuu, mutta into on tosin jo hiipunut - tai järki voittanut. Jompi kumpi.

Lapset ovat kyselleet, mitä näillä mummin kaikilla tilpehööreillä tehdään sitten kun aika mummista jättää. Olen lohduttanut heitä sanomalla, että viimeisillä voimillani ja vapisevalla äänellä pyydän:  tuokaa  vasara...