MAANANTAIN MUMINOITA

Uusi viikko ja samat pakkaset. Aamulla lähes -30, ei ihan pelkkä aamutakki-kuomakenkäkeli, vaikka niillä juuri ja juuri postilaatikolla piipahtikin. Simokin sääli vähäpukeista mammaa ja suoritti aamupisut todella ripeästi.
Ihanaa istua kuuman kahvikupposen kera lukemaan aamun uutisia. Päivä saatiin käyntiin.

Eilisestä viisastuneena autojen akkuja ladattiin ja kytkettiin lämmitystolppaan. Hyrähti käyntiin molemmat, ihme. Pääsipä prinssipuoliso päivän haasteisiinsa viemään paria mummelia mukanaan ja tuomaan yhtä papparaista taas takaisin tullessaan. Iltapäivällä menee laulattamaan parkinson-yhdistyksen väkeä. Meillä Simon kanssa on siis kissanpäivät, olla möllötellään sisällä lämpimässä yöpaidassa puolille päivin. Jouduin taas voitelemaan tassunivelen ja peittämään sen siteellä, ettei mene voiteet parempiin suihin.

Vaan mitäpä sitä tällä kelillä muuta tekisi. Simo päivystää pihan pikkulintuja, jotka ovat jo uskaltaneet pyrähtelemään lintulaudalle, missä oravat jo aamuvarhaisesta ovat täyttäneet energiavajaustaan. Jännä juttu, että voivat tiaiset ja oravat samanaikaisesti olla syömässä, toinen toisella ja toinen toisella puolen lintulaudan annosteluaukon.

Ulos ei juuri nokkaa voi pistää, ennenkuin aurinko ajaa pakkasta tiehensä. Mutta eipä hätää, tässä huushollissa riittää puuhaa; pöly on laskeutunut kaikille pinnoille kun ei vähään aikaan ole mekastettu.
Sukankutile tuli valmiiksi eli on kahdet parit odottamassa ottajaa. Pakko on syrssätä vielä silmukoita uusiin sukkiin, lankaa riittää.

Mietinpä, miksi kutomani sukat näyttävät aina samanlaisilta? No varmaan siksi, että ei tartte paljon silmukoita laskea eikä kerroksia miettiä, toimii kuin kutomakone, johon on ohjelmoitu tietty kaava ja antaa palaa. Onhan sitten värillä vähän väliä. Ja kaikki on kelvanneet, nekin 26 paria, jotka ennen joulua neuloin. Tuskin nämäkään kaksi paria jäävät ensi joulua odottelemaan.

Lapsenlapsi piipahti eilen opettamassa Simolle uusia temppuja. Give me five -käskyllä Simo läppää käpäläänsä käteen. Vielä muisti kaikki kuperkeikat ja muut hassutukset. Hupsu koirapoika, ihana.

Nauraa itsekin ääneen omille hassuille tempuilleen! Kun vain lopettaisi tassunsa ylenmääräisen nuolemisen taas. Laitoin siihen merimakkararasvaa, jota toin Malesiasta ja joka on osoittautunut toimivaksi moneen ihorikkoon.

Onkohan nimi enne? Ei kai! Luin lehdestä Ko:sta joka toimii aktiivina seniorina (kok) ja eläkeläisenä (kom), siis siksikö, kun  on Ko. Joten  tämän perusteellä minun Pe pitäis muuttaa persujen leiriin. Tuntuispa yhtäkkiä  ehkä vähäsen  kaukaa haetulta tällä perusteella uuteen muuttaa. Mutta aika näyttää, hih. Että tällä perusteella. Mutta jos ei osais valita...niinkuin se hevonen, joka kuoli nälkään kahden heinäpaalin väliin. Sellaisia me ollaan. Vai ollaanko? Kohta on taas pakko valita se oikea heinäpaali.

Luumupuun oksalla matelee lumikäärme. Koskahan aurinko sen pudottaa alas. Onneksi ei uhkaa pikkulintuja.

Eikä muutenkaan näytä vaaralliselta. Kunhan matelee. Niinkuin minäkin tämän maanantain alkuun matelen.
Salman Rushdien Häpeä odottaa lukijaa, keitänpä kupin teetä, sitä vihreää, japanilaista.