maanantai 19. huhtikuuta 2010

RIIMITÖNTÄ KEVÄTRUNOA

Iltamyöhään makustelin vielä keväisiä viikonlopun aamuja. Taitaa olla vanhan toistoa, mutta minun luontohavaintojani.


HUHTIKUU

Vesipisarat putoilevat pihakoivusta;
sateen läpi suunnistava talitiainen
hakeutuu vielä auringonkukan siemenille.

Takapihalla näkyy muutama lumiläiskä
hiljalleen sulamassa tihkuvaan sateeseen
ja jättää nurmikolle vesilammikoita.

Viileä kevätilta kääntyy yöpakkaseksi,
jääriite peittää pihalätäköiden pinnat.
Pihakoivun oksat valkeaan huurteeseen.

Aamuauringon lämpimät säteet
sulattavat vesipisaroita oksistoon.
Tikka pyrstö tanassa kiikkuu talipallossa.

Pian kuuluu tikan puolison pärrytys
tien varren vanhasta puhelinpylväästä.
Talipallo jää keinumaan ripustusnarussaan.

Taivas huikean sininen; ei pilvenhattaroita.
Auringonsäteet lävistävät vesipisarat
säihkyviksi timanteiksi oksistoon.

Timantteja, naisen parhaita ystäviä,
sateenkaaren väreissä hehkuvina
pihakoivun oksissa tuhansittain!

Kauniita ovat luonnossa timantit,
eivät kuitenkaan kestä poimimista.
Sulavat vedeksi lämpimällä kämmenellä.

Hyvät ystävät ovat kestäviä timantteja.
Ne kestävät itkusi, rutistuksen, halauksen,
eivätkä muutu vedeksi läheisyytesi lämmössä.




                     

1 kommentti: