RIIMITÖNTÄ KEVÄTRUNOA

Iltamyöhään makustelin vielä keväisiä viikonlopun aamuja. Taitaa olla vanhan toistoa, mutta minun luontohavaintojani.

HUHTIKUU

Vesipisarat putoilevat pihakoivusta;

sateen läpi suunnistava talitiainen

hakeutuu vielä auringonkukan siemenille.

Takapihalla näkyy muutama lumiläiskä

hiljalleen sulamassa tihkuvaan sateeseen

ja jättää nurmikolle vesilammikoita.

Viileä kevätilta kääntyy yöpakkaseksi,

jääriite peittää pihalätäköiden pinnat.

Pihakoivun oksat valkeaan huurteeseen.

Aamuauringon lämpimät säteet

sulattavat vesipisaroita oksistoon.

Tikka pyrstö tanassa kiikkuu talipallossa.

Pian kuuluu tikan puolison pärrytys

tien varren vanhasta puhelinpylväästä.

Talipallo jää keinumaan ripustusnarussaan.

Taivas huikean sininen; ei pilvenhattaroita.

Auringonsäteet lävistävät vesipisarat

säihkyviksi timanteiksi oksistoon.

Timantteja, naisen parhaita ystäviä,

sateenkaaren väreissä hehkuvina

pihakoivun oksissa tuhansittain!

Kauniita ovat luonnossa timantit,

eivät kuitenkaan kestä poimimista.

Sulavat vedeksi lämpimällä kämmenellä.

Hyvät ystävät ovat kestäviä timantteja.

Ne kestävät itkusi, rutistuksen, halauksen,

eivätkä muutu vedeksi läheisyytesi lämmössä.