Uskomatonta. Vuosi sitten äitienpäivänä saamani minikukkainen "pelakuu" hengittää ja voi hyvin. Annoin sen syksyllä viipyillä kuistin puolella sateet ja tuulet. Luulin sen jo siirtyneen kompostikastiin, mutta otin sitten kuitenkin "armosta" apukeittiön pöydälle. Laiskuuttani en sitä siitä heivannut roskiin kuitenkaan, kun siinä oli vähän vihertävää liki multakerrosta. Nyt keväällä nostin ruukun eteläpuolen ikkunalle, kun huomasin muutaman lehden alun. Ja nyt se vihertää jo isomminkin. Taidan sitä vähän typistää ja ottaa pistokkaita juurtumaan. Kuka tietää, vaikka kukkisi tänä kesänä uudelleen. En ole viherpeukku, myönnetään. Yleensä kesäkukkaset käyn pikapikaa toritiskiltä. Ehkä nyt laulan vanhaa pelargoniaa...
Laulamisesta puheen ollen: tänään oli kansalaisopiston lauluköörin viimeinen "jodlaushetki". Meillä on kiva porukka, hyvä henki ja into laulaa vaikkapa Isoa Iitaa, jota myös samalla hieman piristämme rekvisiitalla.
Laulaminen rytmittää eläkeläisen viikkoa mukavasti. Ensi syksynä taas jatketaan. Pitäähän se pirteämpänä, kun on hauska harrastus.
Yhtenä harrastuksenani on "hevostelu". Meillä lapsuuskodissani oli aina hevosia ja minusta heppa on ihana ja kaunis eläin. Ja viisas. Muutamia (tai enemmänkin) vuosia sitten huomasin, että olin hulluna hevosiin. Kaikki alkoi tanskalaisesta posliinivarsasta, jonka sain lahjaksi.
Kuka kerää mitäkin. Ollaa sen ikäsiä, että ripaus hulluutta on luvallista :)
VastaaPoistaAmalia, usein mietin, että pelkkien kokemusten kerääminen olisi ihan ok, mutta se keräilyssä "löytämisen" ihanuus on minulla ihan hulluutta!
VastaaPoistaSe löytämisen ihanuus kai meitä sinne kirpparille ajaakin. Esineen rahallinen arvo on sivuseikka, tärkeintä on "tehdä löytö". Kalliit löydöt joudun aina jättämään tiskiin, mutta aina jotain löytyy edullisestikin.
VastaaPoistaNoista hevosistasi olisi kiva nähdä kuvia lisääkin. :)
Unelma, meillä on ollut monta ikimuistettavaa kirpparimatkaa miljoonakaupunkiin ja -kaupunkeihin. Sykähdyttäviä löytöjä edulliseen hintaan osuu joskus kohdalle...
VastaaPoista