torstai 23. syyskuuta 2010

PIIPAHDUS TALLINNASSA

Vihmaviitan pakkasin laukkuun varmuuden vuoksi, kun eilen aamulla lähdettiin satamaan. Vaan eipä satanutkaan ja pääsimme kuivin kengin matkaan.  Makasiiniterminaalista puuttui  kesäpäivien tungos..
Merimatka meni nopeasti, mitä nyt lähempänä Viron rantaa muutaman kerran keinahteli. Näytti siltä, että saadaan vesisade vastaamme, mutta jäi muutaman pisaran tihkuun, onneksi.

Ajoimme ratikalla hakemaan postit ja viemään meidän tallinnalaisille "talonmiehillemme" mustikoita ja mustaviinimarjamehua. Saima oli leipomispuuhissa ja me saimme maistaa hyvää omenapiirakkaa. Lähettivät maistiaisia myös prinssipuolisolle! Sitten taas huojuvaan raitiovaunuun ja päätepysäkille Kadriorgiin. Kävelimme puiston polkuja rantatielle. Mahtavat lehtipuut nousivat puistonpenkkien ylle, kesäaikaan puisto on upea suihkulähteineen ja lammikoineen.
Tässä kuvassa sorsat ovat viettämässä siestaa.

Jatkoimme ohi laululavan, jonka ikkunat hymyilivät meren valkopäisille aalloille.

Mieleen tuli joululaulu: "tonttupa öin alla lattiain kultakenkiä naulaa" kun ohitimme tämän kultakengän
rantatien varrella.
Koska saimme asiat hoidettua ja kellokin näytti jo pitkälle iltapäivää, palattiin Kesklinnaan.
Bussi oli täynnä kuin Turusen pyssy, mutta sillä päästiin takaisin Hobujaamille. Virukeskuksessa kävimme syömässä lämmintä keittoa ja sikäläistä pannukakkua hapankerman ja omenahillon kanssa. Eikä maksanut paljon vaikka hyvää oli ja vatsa täyttyi. Pannukakku oli oikeastaan meidän muurinpohjalettua vastaava.

Tämä Virukeskuksen toisessa kerroksessa lasten leikkipaikan vieressä oleva ruokapaikka on edullinen ja sieltä voi valita tarjottimelleen salaatista pihviin ja siltä väliltä. Suosittelen tutustumista tähän paikkaan.

Tallinnan pääposti Virua vastapäätä myy todella hienoja postikortteja. Nappasimme sieltä muutaman tekstittömän kortin tulevia tarpeita varten. Sitten olikin aika jo suunnata askeleet kohti Linnahallin satamaa. Matkalla kävelimme läpi Merekeskuksen, mutta ei ollut tarvis mitäkään juuri ostella. Kevyet kantamukset ja takaisin laivaan.
Päivä oli mukava, ei kiirettä eikä hoppua. Kotona odotteli malttamattomana Simo. Vaikka oli joutunut yksin olemaan vain vajaan tunnin, oli vastaanotto koko päivän poissa olleelle mammalle nuolevan sydämellinen.

9 kommenttia:

  1. Tiedätkö sellaista lankakauppaa Tallinan keskustassa, mistä sais ohuen ohutta villalankaa?

    VastaaPoista
  2. On se vain mukava kotiutua kun vastaanotossa pussaavat pojat!

    VastaaPoista
  3. Amalia, Tallinnassa on useita käsityö- ja lankakauppoja. Esim. Karnaluksista uskoisin löytyvän. Kurkistahan käsityöperhosen blogista
    (kasityoperhonen.blogspot.com) kertomusta matkasta lankaostoksille Tallinnaan. Ja googlettamalla lankakauppoja Tallinnassa niitä löytyy useitakin. Käsityöihmisten mielestä Tallinnasta löytyy ihania lankoja joka lähtöön.

    VastaaPoista
  4. Sinikka, Simo kyllä pussaa kaikkien puolesta!

    VastaaPoista
  5. Olipa hyvä, ettet unohtanut kameraa kotiin, niinkuin minä viime kerralla. hauska tuo kultainen kenkä.
    Pannukakusta ei nyt parane edes unta nähdä, kun uudet ohjeet on ruokailuun tullut meikä mammalle. :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Tallinnan reissusta, jonka sai tehdä kauttasi kotoa käsin! :)

    VastaaPoista
  7. Unelma; kamera oli mukana mutta sää pilvinen. Kultainen kenkä on Piritan rantatien varrella, en tiedä kenen luomus lienee. Sopis tuhatjalkaisen ensimmäiseen jalkaan, hih.
    Pannukakku nimeltään mutta paistettiin kuin lettu. Söin kaiken uhallakin!

    Stansta; Tallinna on mukava matkakohde, lähellä ja kuitenkin toistaiseksi erilainen. Kiva jos koit matkan mukanani, vaikka en oikein osaa nähdä Tallinnaa enää matkalaisen silmin kun niin usein joudun siellä käymään.

    VastaaPoista
  8. Onpa tuo pusito kaunis.

    Eikö vain ole koiruus se kaikkein paras: Aina ottaa vastaan kuin ei olisi viikkoon nähty. Ja juuri nimenomaan nuolevan sydämellisesti. Minä alan nyt Olgaa iltarapsuttamaan ja sitten kunnon unisuukko.

    Mukavaa ensi viikkoa, Anja!

    VastaaPoista
  9. Leena; Simo odottaa aina iloisena vaikka olisin poissa vain tunnin. Mukavaa tätä viikkoa myös sinulle.

    VastaaPoista