keskiviikko 8. syyskuuta 2010

SUKKASATOA

Minua ei tarvitse paljon usuttaa, kun olen valmis kuin "Liimanni sotaan". Ystäväni kertoi Sukkasato-blogista ja niinpä liityin joukkoon hetimiten. Tosin en uskonut tänä syksynä kovin monta sukkaparia kutovani, mutta mukaan vaan menin. Lankojen hankinta on aina hauskaa. Sitä mielikuvissaan jo näkee raitasukkia monenvärisiä ja lapasiakin. Mutta kerät ovat vasta keriä.

Viikonlopun mökkimatkalle sieppasin kolme eriväristä lankakerää ja Olga-mummon ohjeen.  Aloitin harmaalla, raidoitin vihreällä ja siihen se sitten lopahtikin. Keltainen kerä ei sopinut mielestäni väriksi lainkaan. Näin syntyi "käärmesukkaa", jonka kohtalo on vielä kovasti avoin. Mahtaisiko lapsenlapsi pitää sukkia ratsastussukkinaan? Ellei, saan pitää sukkaparin tekopalkoistani itse.
Lämpimät ja pehmoiset, Janne-langasta neulotut. Mutta väriraita kuin kyyn selkää. Vaan haitanneeko. Unisukiksikin sopisivat. Saa nähdä, kenelle kelpaavat.


Viime talven langanlopuista kudoin loppuun nämä raitulitöpikkäät. Ne on 7-veljeksestä ja melkoisen paksut talven hangille, vaikkapa hiihtosukiksi. Kyllä aika tavaran kaupitsee, sanoi vanha kansa.
Lankakeriä on vielä riittämiin syksyn kutomisiin, prinssipuoliso toi lisäksi kuusi kerää veljeslankaa eilen kauppareissultaan, tarjouksessa olivat. Että ei kun kutomisiin!

4 kommenttia:

  1. Komiat ovat raitasukat. Eikö olekin yllättävän helppo malli kutoa tuo Olgamummon ohje.
    Uskon, että vientiä sukillasi on. :)

    VastaaPoista
  2. Tulin vierailulle, kun huomasin sinun maininneen Leena Lumen blogin kommentissa erään muinaisen emäpitäjän :) Olen kotoisin sieltä ihan läheltä. Sinulla on muutenkin kiva blogi, paljon luettavaa ja katseltavaa.
    Kaunista syksyä!

    VastaaPoista
  3. Anja, perheenne ratsastajat vievät ainakin pitkävartiset sukkasi - heti. Talviratsastus on erittäin mukava, mutta kylmä laji etenkin säärille, sillä ainakin mun ratsastushousut nuolevat armottomasti pintaa.

    VastaaPoista
  4. Unelma; En ole vielä tarjonnut sukkia, saas nähdä mitä neiti sanoo! Olgamummon ohje on kiva kutoa.

    Lumiomena; Kiva kun tulit vierailulle. Olen sieltä emäpitäjästä, vaikkakin täällä maailman turuilla asustelen. Mökki nököttää siellä niemen nokassa ja poika rakensi omansa siihen viereen. Niin se maailma kuljettaa. Nyt pitäs pestuumarkkinat käydä siellä samalla kun mökin talvikuntoon laitto on edessä. Kiitos kommentistasi, tule uudelleen!

    Leena; meidän neito ratsastaja on niin hurjapäinen hevosen selässä, aina ollut, että ei taida sukanväri haitata menoa, toivon niin.

    VastaaPoista