keskiviikko 15. syyskuuta 2010

SUNNUNTAI-AAMUN HURMAA

Sunnuntaina oltiin vielä mökillä. Simo herätti kuudelta aamulla ja avattuani saunamökin oven näin auringon nousevan idästä kuin tulimeren takaa. Pissitin koiran kiireesti ja sieppasin kameran ja hiippailin venerantaan ottaakseni aamusta maisemakuvan.
Hienoinen usva nousi vielä järven pinnasta, mutta aamuruskon punerrus heijastui hienosti veden tyyneen pintaan.
 Maisema oli niin uskomaton, että napsin kuvia rantakivellä ja nautin täysillä aamun väreistä.

Välillä värit voimistuivat itäisellä taivaalla pilvien noustessa ylemmäksi.

Näytti kuin tulimeri olisi leiskunnut jossakin Kuopion yläpuolella.

Punerrus heijastui veden pinnasta läpi aamu-usvan.

Lounaisosaankin riitti taivaan kajastusta auringon punatessa aamuisia pilvilauttoja.

Olin näkemästäni täysin lumoutunut enkä huomannut, että seisoin yöpaidassa siellä rantakivellä.

Myös rannan kaislat saivat oman osansa punerruksesta. Vesi oli tänä syksynä erityisen matalalla, niinkuin kuvasta voi todeta.
Päivä alkoi jo valjeta ja punerrus haihtua järven yltä. Sain toistakymmentä mielestäni upeata maisemakuvaa aamuruskosta, jollaista en aikaisemmin ollut edes nähnyt. Syyskuinen sunnuntai-aamu jäi lähtemättömästi mieleeni.

5 kommenttia:

  1. Hurmoksessa katselen upeita aamukuviasi:)

    VastaaPoista
  2. Mahtavia kuvia, kuin tauluja kaikki.

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Kuvien katsominen rauhoitti mieltäni.

    (kerron täällä, että osa syyskuun inhoamisesta johtuu nyt siitä, että erosin juuri viime viikonloppuna miehestä, jonka kanssa elimme tiiviisti toista vuotta. Sekin masentaa..)

    Jonnekin tuollaiselle rantakivelle olisi rauhoittavaa mennä istumaan juuri aamutuimaan. Nythän pääsin, kiitos! :)

    PS. Jos sallisit kommentoinnin kaikille, voisi sinne jättää suoraan linkin oikeaan blogiin. Siis kun bloggaa muualla kuin blogspotissa. *wink*

    VastaaPoista
  4. Irma; minusta aamu oli niin huikaisevan kaunis, että palelematta seisoin kivellä kuvaamassa.

    Unelma; kiva, kun pidit kuvistani!

    Stansta; Piipahdin eilen blogissasi ja luin alakulostasi. Toki sallin kommentoinnin kaikille,olen vaan niin uuno, etten näitä hienouksia oikein ymmärrä. Eli mitäs mun pitäs tehdä? Laita vaikka sähköpostina.

    VastaaPoista
  5. Ööh, en minäkään tiedä kun en ole blogspotia käyttänyt. Joku viisaampi tietänee...

    VastaaPoista