EES-TAAS ETELÄISEMMÄSSÄ

Eilen hyppäsimme bussiin ja pääkaupunkiin, josta pikapikaa satamaan. Baltic Princess odotteli, muodollisuudet lippuluukulla sujui suhtkoht. Mutta sitten. Siis niin valtava ryntäys "putkeen" että oksat pois. Vaikka jokaiselle oli hytti jo jaettu lippuluukulla! Siinä jonossa tuskin olisi pystynyt kaatumaan. Edellä kulkevat menivät hitaasti ja takaa tulevat puhalsivat niskaan. Olispahan siinä joukon jatkona kävellyt vaikka kuinka etanavauhtia, mutta ne hemmetin vetolaukut. Niitä puikkelehti siellä välissä hallitusti ja hallitsematta. Päästiin laivaan. Helpotuksen huokaus, kun hirmuisen jäykkä hytin ovi sittenkin saatiin auki! Niissä on joku ihmeen jousisulkija....

Laiva oli lastattu ikäihmisillä. Enimmäkseen. Kun laivan supermarket aukeni puoli tuntia lähdön jälkeen, kaupassa  oli sellainen tungos, että tuntui käsittämättömältä. Mut ehkä se on tapa, että heti kaupoille. Jätimme suosiolla ostokset myöhäisemmäksi sillä uskoimme, että emme siltikään mistään jää paitsi.

Tanssimaan nyt oli ihan pakko päästä. Tää oli kuulema Studio 55-risteily, orkesteina kolme tangokuningasta taustana Monarkia. Eli Risto Nevala, Marko Lämsä ja Juha Hallikainen esittivät sekä yhdessä että erikseen suomalaisia tangoja. Tungosta riitti, suomalaiset ovat tanssijakansaa. Ja mikäs siinä. Liikuntahan on terveellistä. Vaan eipä siinä tanssista mitään tahtonut tulla, enemmänkin se oli jalkojen sovittamista vapaalle tanssilattian pienelle palaselle... Siispä todella ajoissa hyttiin ja vaakatasoon. Unta kuulaan kun kutilekin jäi kotiin. Lunta näkyi satelevan satamalaiturilla.

Aamulla nopea kahvikupponen laivan cafeteriassa. Maihin nousu alkoi. D-terminaalista soljui väkeä harvakseltaan lumihuurteiseen kaupunkiin.

Tietä oli aurattu, pinta oli petollisen liukasta. Hiekotusta harvemmin on Tallinnan kaduilla.  Kaupungille kävelimme ohi vanhan ortodoksisen puukirkon.

Lumisateen jäljet vielä puun oksilla ja kupolilla.

Tiemme prinssipuolison kanssa erosivat, hän lähti käymään toisessa "kodissamme" ja minä tallustelin vielä osittain kiinni olevan Virukeskuksen läpi ja suuntasin vanhaan kaupunkiin päin. Vasemmalla puolella Estonia-teatteri kylpi avautuvassa aamun auringossa. Puiston komeat vanhat puut varjostavat kesällä hienosti puistikkoa teatterin ja Virukeskuksen välissä.

Viruhotellin aukiolla on tällainen muistomerkkimöhkäle. En ole koskaan selvittänyt, minkä muistoksi se on pystytetty.

Jatkoin edelleen ohi kukkakioskien ja ihastelin hehkeitä ruusuja, hinta ei pilviä hiponut. Joka kioski oli kukkien hehkua täynnä. Tässä muutama esimerkki:

Näistä olisi helppo valita "sinulle vain, ruusuja rakkaalle"  vai miten sitä lauletaan. Väriskaalassa löytyy:

Matkalla ylös Raatihuoneentorille kuljin ohi Olde Hansan, suomalaisen omistaman keskiaikaisen ravintolan, jossa poltetaan vaan kynttilöitä ja laitetaan hyvää ruokaa jota tarjoilevat keskiaikaisissa asuissa olevat tarjoilijat. Olde Hansassa kannattaa käydä syömässä edes kerran Tallinnassa käydessään. Kesäisin ravintolan edessä oleva terassi on kovasti suosittu. Tämä on Tallinnan vanhin toripaikka.

Kadun kulmassa kyykkii jalkakäytävän puhtaana pitävä mummeli. Tässä hänen työvälineensä kulman takana.

Kuin vastapainoksi näyteikkunassa komeili upeita meripihkakoruja. Merevaikkus, sanoo virolaiset.

Kuvasin ikkuna läpi, joten peilaa vastapäisen rakennuksen seinääkin!

Raatihuoneentori on kesällä vilkas, reunustan kahviloilla ja ravintoloilla kaikilla terassit ja turisteja paljon.
Nyt talvisaikaan - ja aamutuimaan - melkoisen autiona. Joulumarkkinat pidetään myös aina täällä.

Nopas, käännyin takaisin ja suuntasin Rootermanin kauppakeskuksen läpi Merekeskukseen, missä joka ikisestä kioskista huudeltiin asiakkaan perään "pusero, rouva, kaunis, teidän koko, " jne. Sorruin ostamaan mustat pitkikset, niillähän on aina käyttöä. Tallustin edelleen SadaMarketiin, kävin apteekissa ja kiertelin aikani ostamatta yhtään mitään. Kunnes viimein oikaisin D-terminaaliin päin.

Satama-altaassa oli keskellä vielä jääpinta, reunoilla hieman sulaa. Lokkiparvi paistatteli jään päällä ja joutsenpari uiskenteli sulavedessä.

Prinssipuolisokin ehti terminaalin läheiseen ostoskeskukseen, jälleennäkeminen oli riemukas (!) ja sen kunniaksi istuimme juomaan baarissa reissumme ensimmäiset siiderit! Pian olikin aika nousta paluumatkalle laivaan.

Laivassa karaoke on hurjan suosittua. Iskelmäbaari oli tupaten täynnä ja innokkaita laulajia riitti ja riitti. Myönnän, että itsekin kävimme kiekaisemassa. Pitäisi varmaankin etukäteen miettiä joku bravuuri, sillä ainakin minun on todella vaikea jostakin listasta napata lempparilaulu. Mutta kaiken tasoisia laulajia. Ja tanssilattialla oli hyvin tilaa pyörähdellä. Ihan nautittava paluumatka.

Mutta taas. Mikä meitä suomalaisia ikäihmisiä oikein riivaa. Laivassa ahtaudutaan ulosmenoaulaan niin tukkoon, että hissistä ei pääse - siis ei mahdu - aulaan. Kukaan ei väistä tuumaakaan. Ja ne hemmetin vetokärryt on taas sikinsokin siellä välissä. Huhhuut. Ja sitten kun laivan ovet aukeavat, neljä-viisi mummelia rinnakkain lyllertää laivasta ulos vetolaukkujaan vetäen. Hitaasti, hitaasti. Puuttuu vaan se, että pitäisivät vielä toisiaan kädestä kiinni. Miksi ihmeessä ei voisi olla kaista laukkujaan vetäville, eli peräkanaa jonossa, toinen kaista niille, joilla ei ole matkatavaroita reppua lukuunottamatta. Menis vähän niinkuin järjestyksessä eikä kukaan vetäisi vetokärryään ristiin toisen kulkijan  eteen ihan yllättäen. Joskus minä tahallani - jos en vahingossa - kaadun poikkiteloin siihen tungokseen. En vain tiedä, milloin uskallan, sillä tää lauma voi talloa suvereenisti näinkin pullean tiellään pötköttäjän.

No niin. Päivän valitus on valitettu. Bussiin ehdittiin, kotiin päästiin ja pikku koiruli - hyvästä ja hellästä hoidosta huolimatta - oli onnellinen. Omat lelutkin löytyivät riepoteltaviksi kotona alta aikayksikön.
Tyytyväisenä koisailen tulevan yön omassa sängyssäni. Huomenna onkin sitten uudet kujeet ja miljoonakaupunki kutsuu naisten reissulle. Kivaa tiedossa. (kuvia voit klikata halutessasi suuremmiksi). Sen pituinen se.