Olen pieni mamman kulta....
KUKA?Nainen, vaimo, äiti, kastrullikomeljanttari, Huoleton Hulda ja Lisizin Lötjö, uneksija, sukankutoja, soittajan puoliso, kirpparineuvos, Simon mamma, mutsi, anoppi, mummi, oloneuvos ja ongelmajäte...
MITÄ?
Takana loistava tulevaisuus, edessä eläkeläisen arki. Päivät pääksytysten hipsuttelen nyt omissa ympyröissäni, ulkoseen maailmaan yhteyksiä hoitaa enimmäkseen prinssipuoliso. Musiikki on meille molemmille tosi tärkeä ja yhteinen juttu. Käyn laulamassa kerran viikossa, kirjoittelen tarinoita ja runojakin rustaan, sanoituksia lauluihin myös. Piipahtelen lähivaltioissa aina tilaisuuden tullen ja lennähdän pidemmällekin katsastamaan uusia asioita. Haaveilen safarimatkasta Keniassa. Berliini on kaupunki, jonne aina uudestaan haluan. Onhan minulla sinne "kotipaikkaetu". Tallinna ja Tukholma sekä Pietari ovat tulleet tutuiksi vuosien mittaan.
Kävin pitkän ja vaivalloisen eheytymisprosessin, selvitin sukujuureni isän puolelta ja sain sisaren ja serkut. Ehdin tosin tavata Marga-sisareni vain kahdesti ennen hänen vakavaa sairastumistaan ja menehtymistään.
Serkkuihin on kiinteä ja lämmin suhde. Opettajani professori A Myllymäki sanoi kauniisti dokumentissaan venäläisestä isästään, että sodan kauhuissa jos syntyy lämpöä ja rakkautta, se on ymmärrettävää eikä tuomittavaa. Nyt olen sen myös itse oivaltanut näin ja olen ylpeä juuristani ja ehjä, kokonainen ihminen. Omasta mielestäni ainakin.
Joulu, nam nam....
Synnyin sota-aikana Kuokkalan sairaalassa Jyväskylässä. Isäni, Hallesta pohjoiseen heitetty vuoristojääkäri, kaatui Alakurtissa ja kasvoin suurimmaksi osaksi isovanhempieni joukon jatkona juuristani tarkemmin tietämättä. Äitini sulki suunsa kuin minigrip eikä suostunut isästä puhumaan. Olisiko heillä yhteinen tulevaisuus ollut edes mahdollinen, jää arvaukseksi. Sama tarina meillä kaikilla, joiden tausta on sota-aikana syntyneet suhteet. Useimmat eivät ole pystyneet juuriaan selvittämään. Minä olin onnekas. Nyt kokonainen. Ja matka isäni haudalle Alakurttiin rajan taakse oli tietynlainen sinetti.
MILLOIN?
Kävin keskikoulun -58, suoritin harjoittelun lastenkodissa aikomuksena hakea sosiaali-alalle ja kasvattajaopistoon. Rakastuin päätäpahkaa kotikylälle opettajaksi tulleeseen Heinolan poikaan. Hääkellot soivat 11.10.1959 ja sain ensimmäisen oman, oikean kodin. Kotileikin seurauksena syntyi tietysti esikoinen syyskuun lopulla -60, toinen lapsi -62 (asuttiin Uuraisilla) ja kuopus syksyllä -63, jolloin muutimme miehen työn takia tänne eteläiseen Suomeen. Hain täällä kauppaopistoon, valmistuin -67 ja sitten se on ollut työtä ja työtä. Rakennettiin oma talo -76. Tie vei luottamustehtäviin, ay-liitto- ja keskusjärjestötasolle, kunnallispolitiikkaan neljännesvuosisadan ajaksi, seurakunnan luottamustehtäviin samoin, yhdistystoimintaan eri tehtäviin. Koin olevani rekenä ja hevosena. Mutta näköalapaikkoja kaikki. Henkilöstörahastoasiat tulivat myös tutuiksi, sillä sain toimia rahaston hallituksen puheenjohtajana useita vuosia. Mutta sanotaanhan, että "se on parasta ollut silloin, kun se on työtä ollut". Voin yhtyä tähän näkemykseen täysin.
Tukka putkella silloin mentiin, sivussa rakennettiin -92 yhteinen paritalo tyttären perheen kanssa. Jälkeenpäin tuntuu silloinen meno huikealta vauhdilta. Varmasti siinä perhe kärsi, vaikka aikalailla oma-aloitteisia ovat olleet. Kesät onneksi olivat vähän vapaampia ja paljon vietettiin yhteistä aikaa mökillä, lapsuusmaisemassani. Ehkä ne hetket ovat olleet se liima, joka on pitänyt perhettä koossa kuluneet viisi vuosikymmentä. Ja pitää edelleenkin, nyt lapsenlapsien mökkikesinä.
Siellä se mökkerö odottelee...nyt tosin lumen alla vielä.
Tuhansia tarinoita, satoja suunnitelmia, täyttymättömiä toiveita. Tyypillistä eläkeläisen arkea; on olevinaan niin kiire, että "mentävä polkupyörällä, vaikka ei kerkiä millään edes satulaan nousta". Hih.
Todellisuudessa päivät ovat varsin samanlaisia, tekemättömistä huono omatunto, välttämätön vähän sinnepäin huiskaistaan. Simo on silmäterä. Eli "asialliset hommat hoidetaan, muutoin ollaan kuin Ellun kanat".
Täyttä elämää tämä on ollut. Nyt on fading-vaihe. Luen kirjoja, kierrän kirppiksiä, hoidan koiruliani ja prinssipuolisoni, pulahdan aamuisin avannossa, kerään hevosia, nekkoja, lintuja, kirjoja... haaveilen kesästä, puuhastelusta mökillä, saunomisesta ja uimisesta, soutelemisesta, suutelemisesta(!) ja kirkkaista poutapäivistä ja haitarinsoiton enemmästä oppimisesta.
Vesille venosen mieli...
Ja tekstiä suollan toisten iloksi ja ehkä myös harmitukseksi asti. Elämä on. Minun näköiseni, minun elämäni.
Sielunmaisemaani.....
Kiitos haasteesta Aili-mummo. Vastailin niin kuin parhaiten taisin. Saisinkohan tästä edes viilipurkin kannesta tehdyn kultapossukerhon merkkiä? Leijonaristi mulla jo onkin. Hih.
Mahtava kuvaus elämästäsi, menin ihan sanattomaksi, huomaa että perheesi on sinulle kaikki kaikessa.
VastaaPoistaKyllä huomaa, että kirjoittaminen on haluussasi, niin hyvin elämäsi kiemurat olet kertonut! Kiitos sinulle!
VastaaPoistaMainio esittely, Anja-Regina;D
VastaaPoistaKyllä sinulla on sana hallussa, ja hyvin onkin<3
Täydet kymmenen plus pistettä!
Kyllä kannatti haastaa sinut, Anja<3
Hieno kuvaus elämästäsi... kyllä huomaa, että harrastat kirjoittamista..:)
VastaaPoistaKymppi tulee täältäkin, hienoa! Elämänkokemusta ja viisautta on karttunut matkan varrella paljon.
VastaaPoistaOikein mukavaa viikonloppua ja terveisiä
maiju: tää on tätä, tää mun elämä...
VastaaPoistamummeli; on ollut varsin vaiherikasta, myönnetään.
Aili-mummo; ensin tuntui, että panit pahan, mutta kun pääsin alkuun ja kerroin tosiasiat, selvisin loppuun asti! On vähän vaikea omaa elämää suoriin kysymyksiin sovitella. Kiitos kommentistasi ja viikonloppuja sinulle.
Irmastiina; kiitos kannustuksesta.
Minttuli; ihan pisteitä nyt sain, kiitos. Sitä omassa ympyrässään aina uskoo, että vain itsellä voi olla kummallisia kokemuksia elämässään, mutta ei kenenkään elämä ihan suoraviivaista liene. Ja jotkut asiat on vaan pakko hyväksyä assisilaiseen rukousrytmiin.
Mukavaa viikonvaihdetta myös sinulle ja terkut takaisin <3..
Komea on elämäsi kaari ollut tähän asti. Olen iloinen, että olen saanut olla ystäväsi.
VastaaPoistaOnnellista jatkoa eläkeläisen elämään.
Hiljennyin lukemaan ja luin jokaisen kappaleen kahteen kertaan ja lopetettuani huomasin, että kyyneleet olivat vain tulleet, ihan vain huomaamatta....tämmönen minä olen, nauru herkkässä samoin kyyneeleet...se on hyvä asia, kun huomaa, että on tunteet viellä tallella...kiitos kun annoit meille tämän lukuhetken....;)
VastaaPoistaAnja, minä olen iloinen, että olen saanut sinut tavata: Kiitos siitä♥
VastaaPoistaSinä olet täynnä elämää! Huomasin sen heti. Olet Roihuava Soihtu, syntynyt palamaaan, mitään rauhaa meille ei ole luvattu...
Minä olen koko ikäni haaveillut Kenian safarista, mutta...(heti kun menen rakkaan Eurooppani ulkopolelle, niin...)
Kauniisti kirjoitat elämästäsi, kaiketi ihan tavallista mutta kiinnostavasti kuvattuna:) Kirjoitustaitosi ja sanojen käyttösi on mahtavaa ja mukavaa luettavaa:)
VastaaPoistaHienosti kerroit. Kiitos.
VastaaPoistaHienosti vastattu, täyttä, rohkeaa elämää kuten kirjoitatkin! Kyllä vaiherikasta on ollut ja on yhäkin, ja niin mukavaa että jaat meille lukijoillekin blogissasi kirjoittamalla :)
VastaaPoistaHienoa luettavaa!
VastaaPoistaIhana että ehyt Anja-Regina, elämässä lujasti kiinni,sisältöä ja rikkautta arjen asioista,rakastavana ja rakastettavana.Kelpaa olla ja eleä.
Kaikkeen tähän minullakin haiku..
Ihanan elävää kerrontaa. Olisiko sinulla jossakin postauksessa kuvia kokoelmistasi, kiinnostaisi nähdä millaisia nekkoja, heppoja, lintuja...?
VastaaPoistaHyvä on tarinasi , niin kotoinen ja vaiherikas elämä Sinulla . Varmaan eheyttävää löytää juurensa .
VastaaPoistapuhuit kommentissa blogillani siitä laulavasta lintukirjasta . Kohen ei oo koskaan , minulla n''s on soittimet joka lähtöön , mutta ei le laulavaa lintukirjaa , eikä levyä .:o)
Mitenkäs minulta tuli noin monta kirjoitusvirhettä ! No sehän virkistaa lukijaa , kun miettii , mitä on tarkoitettu !
VastaaPoistaOlipas mielenkiintoinen tarina! Kiitos että jaoit sen muille!
VastaaPoistaUnelma; syntyperäni häpeäntunteita kannoin kuusi vuosikymmentä sisälläni. Paljon olen joutunut rohkaistumaan, selvittämään ja etsimään tietoa, toivonut ja ollut epätoivoinen. Mutta kaikki on kannattanut ja nyt on hyvä ja seesteinen olla. Eihän se meidän häpeämme ole, vaikka sitä olemme joutuneet kantamaan. Nyt olen tämän voimaksi kääntänyt ja olen jopa ylpeä siitä, että isäni oli puolustamassa minun isänmaatani. Niin on aika muuttunut, että omille lapsilleni tämä minun taustani ei ole häpeä vaan ylpeyden aihe.
VastaaPoistaKiitos sinulle, ystäväni. Olen sinulle paljosta kiitollinen.
Maikku; sinut haluaisin tavata kesällä vaikka siellä torilla nokatusten. Uskon, että löytäisimme paljon aihetta "lauluun". Kiitos kommentistasi.
Leena Lumi; en minäkään ikinä unohda tapaamistamme, sinä Roihuava Soihtu. Se antoi minulle paljon ja lämmöllä muistelen säkenöivää persoonallisuuttasi. Ja Olgaa tietysti.
Irma; ihan tavallinen taapiainen sisimmässäni olen, vaikka elämäni kaareen on mutkia mahtunut.
Villiviini; kiitos kommentistasi.
Anja; "elämässä nähdä paljon saa väärää, sydämessä tunne oikea on" lauloi Tamara Lund, jonka viimeksi tapasin laivalla ennen hänen sairastumistaan vakavasti. Vaihdoimme muutaman sanan, hänen laulunsa jäi elämään.
SinikkaHelena; minä aina luulin, että olen yksin näiden häpeäntunteitteni kanssa, mutta meitä on pari tuhatta, joihin sota löi ikuisen haavan, häpeän ja kaipuun. Olen kiitollinen siitä, että omalta kohdaltani olen pystynyt juureni selvittämään ja tullut kokonaiseksi. Oman olemassaolonsa oikeutusta on raskasta hakea. Mutta se kannatti kyllä.
wihtori; olen joitakin kuvia postannut näistä keräilykohteistani aiemmin. Nekkoja on liki seitsemänsataa, hirnuleita puolitoistatuhatta ja lintujakin ehkä nelisensataa jos pienetkin piipittäjät lasketaan mukaan. Kanarasioita on kertynyt kaiketi nelisenkymmentä. Kyllä minä niistä postailen, kunhan keksin jutun juurta. Tuntuu vaan vähän leuhkalta meuhkata niistä, vaikka ihan rehellisesti ne olen hankkinut...
kyllimarjaana; onpahan tähän mahtunut monenlaista kokemusta. Ja eheytymisen kokemus on ollut huikea.
Laulava lintukirja sisältää todella pieniä levyjä, jotka pitäisi ehkä nauhoittaa vaikka kaseteille keväisin kuunneltaviksi. Kirja itsessään on ihan ok, mutta sirkutukset tarvitsevat levysoittimen! Onneksi niitä vielä joillakin on tallessa.
anja, täyttä elämää olet elänyt ja vieläkin elämisen ilo sinusta huokuu.
VastaaPoistaKaikkea hyvää ja siunausta sinulle edelleenkin elämääsi toivotan.
Mitä noihin hienoihin kommentteihin ja vastauksiisi voisi enää lisätä, kaikessa olen samaa mieltä. Kiitos koko blogistasi, se tuottaa niin paljon iloa meille lukijoille.
VastaaPoistaPitkä on teidänkin liitto ollut. Onnea ja menestystä sille edellee.
VastaaPoistaAuli; vähän arvelutti kertoa näin henkilökohtaisista, mutta tosiasioitahan ovat.
VastaaPoistasylvi; kiitos toivotuksista ja kommentistasi.
Pikolini; minusta on mukava, jos voin tuottaa iloa, naurua ja koko tunteiden skaalaa blogini lukijoille. Vaikkakin nää on näitä mun omia tarinoitani. Mutta silti.
Amalia; kiitos! Onhan tässä jo samaa elämän nuottaa vedetty kohta 52 vuotta. No syksyllä.
Kiitos, että jaoit tarinasi! Tämä olikin upein ja kattavin vastaus tähän kyselyyn!
VastaaPoistaps: Alkoiko "poltella" se lasitipu? ;) Minä ihastuin siihen jo viime vuonna, mutta sinne se jäi vielä kauppaan. Tänä vuonna korjasin erehdyksen;)
Susa; ilahdutit kovin kommentillasi. Niin, se tipu iski heti silmääni. Minulla on vaaleanvihreä tipunen - tai jos lasketaan nuo kanarasiat ja muut lintuset, määrä nousee reiluun neljään sataan. Silmä on siis harjaantunut näkemään aina ensimmäiseksi sen, mikä sopisi keräilyjeni joukkoon. Kirppareillakin näen sokeasti vain itselleni himottavimmat esineet.
VastaaPoistaKotiliedestä yritin tilata Toikan korpikiirunaa, mutta myöhästyin. Ehkä sekin vielä tulee jossain edullisesti vastaan.
Kuka kirjoitti kirjan "Hänen olivat linnut", en muista vaikka minulla se kirja on.Hm.
Kartanonrouva tuli tunteelliseksi ja tirautti kyyneleen, kaksi. Kiva kun kirjoitit isästäsi, vihdoin. Ja usko tai älä, juuri tänään laitoin mökistä jutun omaan blogiini, ikään kuin sinettinä tälle sun blogille. Aika mukava yhteensattuma...?
VastaaPoista"anja", joo ehdottasti tavataan, viimeistään sitten kesällä. Oletko naamoilla, minä olen ja siellähän on boxit mihin voi kirjotella!? Ni, ja tietysti söhköposti....;)
VastaaPoistaRva Kartanonrouva; ei se niin helppoa ollut, siksi kai viivyttelin. Ensin pitää olla riittävän vahva... mutta olen onsku että sai nää ulos itsestäni tähän blogiin. Kerron joskus enemmän itse prosessista eli löytöretkistä.
VastaaPoistaMaikku; en ole naamoilla vaikka nuo lapsenlapset ovat siitä höykyttäneet. Mutta, kesällä olen kyllä mökillä ja käyn ainakin kerran Jyväskylän katsastamassa muutenkin. Ihan oikeasti, kohdataan kesällä.
Mielenkiintoinen on elämäsi ollut.
VastaaPoistaTuli mieleen hiljattain tv:ssä esitetty ohjelma suomalaismiehestä, jonka isä oli venäläinen, "kulakki", sotavanki.
Isä löytyikin pitkien etsimisten jälken ja mies sai vielä tavata hänet. Isä ei elä enää.
Näitkö kyseisen ohjelman?
Rosina; näin ja siihen ohjelmaan viittasinkin. Kyseessä on Tampereen yliopiston emeritusprofessori Arvo Myllymäki, joka on ollut opettajanani MJK:n kursseilla. Silloin en taustasta tietenkään tiennyt, mutta hänen katseessaan oli välillä sellainen viipyilevä tyhjyys. Jälkeenpäin ajatellen se oli sitä aikaa kun hän isäänsä yritti löytää kuin neulaa heinäsuovasta. Lämmin ihmisenä ja finanssipolitiikan todellinen asiantuntija. Lapsena kiusattu ja halveksittu. Rohkea ja menestynyt aikuisena. Hattua nostan hänelle ja olen iloinen, että satuin ohjelman näkemään.
VastaaPoista