Käden ojennus:
yksinkertainen ele.
Oikein ajoitettuna
joskus tärkein.
Tämä Hilkka Marttisen runonen on puhutellut minua muutamana viime päivänä. Eräs ystäväni on saanut repullisen murheita kannettavakseen. Hän ei ehkä tiedä, että tiedän. Eikä minulla ole uskallusta. Riittävän hienotunteista tapaa kertoa, että ajatuksissani häntä nyt kannan. Oikeaa ajoitusta ei oikein tunnu olevan. Enkä halua olla besserwisser ja tunkea myötätuntoineni hänen kiltteydestä kipeän ihonsa alle. Tunnen, että olen raukkis.
Elämän kolhiessa ihminen muuttuu araksi. Kun muutaman kerran hyvää tarkoittavat sanat on koettu reviirirajan rikkomiseksi, vaistomaisesti vetäytyy tuputtamasta läsnäoloaan. Kuitenkin väitän, että kuuntelijaa tarvitaan. Osaanko kuunnella? Enkö mieluumminkin hönkäise omat varoituksen ja neuvomisen sanani heti kättelyssä? Ihan niinkuin itselläni asiat sen paremmin olisivat. Pohjamudissa ryömitään ajoittain. Mutta onhan sekin eteenpäin menemistä?
Lohdullista kuitenkin on se, ettei kenenkään rekeen lastata kiviä enempää, mitä vetää jaksaa. Kaikestä eteentulevasta on aina tie ulospäin. Vaikka kivuliaskin ja häpeällä reunustettu. Kyllä elämä kantaa sittenkin.
Tämä päivä on muuten mennyt Leijonat, IHANAA! -merkeissä. Valtava väkijoukko joukkueen tulojuhlassa kertoo omaa kieltään suomalaisten kansallistunteesta. Kaikki halusivat jakaa maailmanmestaruusjuhlien tunnelman kiekkojoukkueen kanssa. Laulaa yhdessä Finladia-hymniä. Hieno joukkue, vahva yhteishenki ja joukkueena pelaaminen. Mieleen jäi erityisesti sanat: "jos joku kaatuu, nostakaa ylös! Niin tekevät Leijonatkin!"
Hyvä Suomi! Hyvä me, kaikki. Kiitos, Leijonat!
yksinkertainen ele.
Oikein ajoitettuna
joskus tärkein.
Tämä Hilkka Marttisen runonen on puhutellut minua muutamana viime päivänä. Eräs ystäväni on saanut repullisen murheita kannettavakseen. Hän ei ehkä tiedä, että tiedän. Eikä minulla ole uskallusta. Riittävän hienotunteista tapaa kertoa, että ajatuksissani häntä nyt kannan. Oikeaa ajoitusta ei oikein tunnu olevan. Enkä halua olla besserwisser ja tunkea myötätuntoineni hänen kiltteydestä kipeän ihonsa alle. Tunnen, että olen raukkis.
Elämän kolhiessa ihminen muuttuu araksi. Kun muutaman kerran hyvää tarkoittavat sanat on koettu reviirirajan rikkomiseksi, vaistomaisesti vetäytyy tuputtamasta läsnäoloaan. Kuitenkin väitän, että kuuntelijaa tarvitaan. Osaanko kuunnella? Enkö mieluumminkin hönkäise omat varoituksen ja neuvomisen sanani heti kättelyssä? Ihan niinkuin itselläni asiat sen paremmin olisivat. Pohjamudissa ryömitään ajoittain. Mutta onhan sekin eteenpäin menemistä?
Lohdullista kuitenkin on se, ettei kenenkään rekeen lastata kiviä enempää, mitä vetää jaksaa. Kaikestä eteentulevasta on aina tie ulospäin. Vaikka kivuliaskin ja häpeällä reunustettu. Kyllä elämä kantaa sittenkin.
Tämä päivä on muuten mennyt Leijonat, IHANAA! -merkeissä. Valtava väkijoukko joukkueen tulojuhlassa kertoo omaa kieltään suomalaisten kansallistunteesta. Kaikki halusivat jakaa maailmanmestaruusjuhlien tunnelman kiekkojoukkueen kanssa. Laulaa yhdessä Finladia-hymniä. Hieno joukkue, vahva yhteishenki ja joukkueena pelaaminen. Mieleen jäi erityisesti sanat: "jos joku kaatuu, nostakaa ylös! Niin tekevät Leijonatkin!"
Hyvä Suomi! Hyvä me, kaikki. Kiitos, Leijonat!
Uskon, että joskus riittää, että on 'vain läsnä' ojentaa käden, vaik ei toinen siihen tarttuisikaan. Tuo kaunis runo kertoo asian niin yksinkertaisesti ja hyvin...
VastaaPoistaMukavaa viikonjatkoa ja voimia ystävän vierellä kulkemiseen :)
Silloin, kun elämä oli mustimmillaan, yksi naapuri laittoi kätensä olkapäälleni ja sanoi yhden sanan: kestämistä. Ja se sana kulki mukanani niinä vaikeina päivinä. vain käden ojennus ja yksi sana oli juuri sitä mitä tietämättäni kaipasin. kaikki muu siltä ajalta onkin jo unohduksissa. Myötäelä ajatuksissasi, hän varmaan ymmärtää sanoittakin.
VastaaPoistaÄlä ole huolissasi, kun oikea aika on, sinä tiedät miten toimia. Löydät oikeat sanat.
VastaaPoistaOnnea vaan suomalaisille jääkiekkosankareille. Ruotsi sai nyt karvaasti kokea, että mitallit jaetaan vasta loppuvihellyksen jälkeen. ;-)
Tuttu tunne minullakin tuo arkuus toisen tuskassa.Esirukous on suuri mahdollisuus.Taivaan Isä tietää ja osaa parhaan apunsa antaa.Usein pyydän myös luonnikasta tilaisuutta toisen tapaamiseen, jos sellaiseen tarkoitus.
VastaaPoistaToisinaan pelkään olevani kuin "norsu lasitavarakaupassa". Mutta tämän aran mielen
alla ollessa tuleekin sitten se luonnikas tilaisuus olla läsnä.
Hiljaisia huokauksiahan ajatuksesi lähimmäisesi vaikeuksissa.Luota johdatukseen...Minäkin tässä ohessa voin kanssasi huokaista Taivaan Isän puoleen.
Siunaus sinunkin päivääsi!
Tuttua on tunne kun oikein sattuu. Silti läsnäolo ja mukana eläminen tekee hyvää. Sanoja ei aina tarvitse...
VastaaPoistaJa viisaasti sanottu leijonilta tuo lause.
Käy elämänohjeeksi moneen tilanteeseen.
Sanoja ei aina tarvita, pelkkä kosketus riittää.... tämän olen itse, tämän vuoden aikana oppinut tuntemaan.
VastaaPoistaMilestäni, myös hienosti toimittajalta sanottu lause.
Myötätuntoisia ja rakastavia ystäviä tarvitaan aina, Anja-Regina<3
VastaaPoistaAnja, avun tuputtaminen voidaan kokea hieman ylhäältä tulevaksi holhoamiseksi. Olen sivusta tämän usein nähnyt. Parasta on kulkea rinnalla. Toinen kertoo, kun aika on, jos hänestä siltä tuntuu. Yksin älä ystävääsi jätä.
VastaaPoistaMinä uskon, että ihmiselle annetaan varsin usein enemmän kuin hän jaksaa kantaa. Minulla on tarina...
Matsi oli mahtava!
Kati; yritän kulkea vierellä, niinkuin niin usein tähänkin asti. Aika näyttää, onnistunko.
VastaaPoistamummeli; yritin "laittaa käden olkapäälle" mutta se hiljaisesti torjuttiin. Myötäelän hiljaisesti.
Unelma; hyvä neuvo, ehkä saan tilaisuuden konkreettisempaan kanssakulkemiseen vielä.
SinikkaHelena; hiljaisia huokauksia olen lähetellyt ylempiin kerroksiin. Aika neuvoton on oloni ollut, mutta kunhan saadaan aikaa vähän tapahtumien väliin, niiden avaaminen saattaa olla helpompaa.
Minttuli; kun on pitkä ystävyys takana, tietää, miltä toisesta tuntuu. Itsellä avuton olo kun ei oikein voi puheeksi ottaa...
Irmastiina; totta, aina ei sanoja tarvita.
Aili-mummo; olen yrittänyt myötäelää hyvät ja huonot hetket.
Leena Lumi; kiitos Leena kommentistasi, en todellakaan aikonut tuputtaa näkemyksiäni, en itsekään sietäisi vastaavassa tilanteessa moista. Voimaton olo vaan, kun tietää miten toiseen sattuu eikä voi muuta kuin rinnalla kulkea hiljaa. En toki jätä ystävääni yksin.
Matsi oli todella mahtava! Nyt jälkipuinti on tuomassa kaikki kompuroinnit esiin, mutta edelleen olen sitä mieltä, että Leijonat teki miehen työn! Saa maailmanmestaruuden vuoksi myös juhlia parin viiko prässin jälkeen. Ja kupsahdellakin! Kaatuillaanhan sitä ilman maailmanmestaruuksiakin!
Se reviirirajan rikkominen on tosiaan joskus vaarallista, kun itse tarkoittaa hyvää eikä tulis mieleenkään, että joku toinen loukkaantuisi.
VastaaPoistaVoi kun ihanasti ajateltua ystävän auttamiseksi. Tilanteet ja tunteet on niin erilaisia, joskus voi kaivata neuvojaa tai kuuntelijaa, joskus taas vain olla rauhassa ja antaa ajan hoitaa... toivottavasti asiat kääntyvät parhain päin.
VastaaPoistaMinäkin olen ollut joskus vähän samanlaisessa tilanteessa. Uskon, että asiat loksahtavat ja lukot aukeavat. Pääasia, että on ystävä ystävälle.
VastaaPoistaLeijonat kyllä toivat paljon positiivista iloa koko kansalle. No, se pytty hajos ja muuta, mutta sellaista se tahtoo olla kun nuoret miehet juhlii. Ehkä ensi kerralla vähän hillitymmin...:) Ihanaa viikonloppua sinulle
Voimia sinulle ja ystävän tukemiselle ajatuksissasi. Ystävyys on juuri sitä että tuetaan kaikissa olosuhteissa hiljaa, koskettamalla tai kuuntelemmalla :)
VastaaPoistaAllu, Anja, Auli ja maiju; kiitos kommenteistanne, tilanne on ohi ja arki palannee vaikka tuskin ihan entiselleen. Ehkä ystäväni itse ottaa asian joskus puheeksi. Pääsin pälkähästä ja jään odottelemaan.
VastaaPoistaNaurattaa tuo Leijonien törmäilystä uutisoiminen. Mitäs siitä jos pytty (jäljennös) vähän ruttaantuu, mutta törmäilijät olivat valmennusporukkaa eikä pelaajia!!! Peiliin katsomisen paikka Jutilla ja Pasilla!