TÄÄNÄÄN RUUSUT NÄÄ KUKKII VAIN SULLE

Äitienpäivänä lauletaan äideille. Ja on äiti kyllä laulunsa ansainnutkin. On totta, että äitejä on erilaisia, mutta erilaisia ovat laulutkin. Kajautanpahan tässä ilmoille muutaman tavallisimmista kera kukkasen:

"Vanha pelargoonia on mummon akkunalla, turhaan akkunan alla laulaa katulaulaja. Hän mummolleni laulaa ja punoo lemmenpaulaa, mutta turhaa on se vaivaa, mummo vaarin muistaa vain."
Prinssipuolison isoveli toi eilen kolme hehkuvan punaista pelakuuta. Ne sopis mummon akkunalle. Istutin ne kuitenkin ruukkuihin ja ulos.

"Kahden kulkevat he hiljaa kevään tietä tuoksuvaa, tytär äitiänsä ohjaa, he vaiti vaeltaa. Äiti pieni, orvokit kukkahan jo saa, niin kauniina ne täällä kukoistaa. Taivaan sini värjännyt niiden kukinnon! Äiti pieni hymyää, jo kevät tullut on."

Laulussa tarkoitettiin varmasti villiorvokkeja. Kuvasin tämän kirsikkapuun alta äsken. Orvokkeja äidille!


"Syli täynnä rentukoita, kukkamekko punainen, pieni lettipäinen tyttö olit salaperäinen" laulu sopii nuorikolle äitienpäivälauluksi. Hehkuvia keltaisia rentukoita! Kuin pieniä iloisia aurinkoja.

Niittykukkia ei vielä oikein voi poimia, mutta kyllä kimppu valkovuokkojakin on äidistä ihana. "Kun taasen kevät saa, murtunut on valta lumen, jään, niin pienet valkovuokot nostaa silloin pään."

Kaikista perinteisin äitienpäiväkukkanen on kuitenkin ruusu. "Sinulle vain, ruusuja sinulle, sinulle vain, ruusuja rakkaalle.. sulle kauneimmat ruusuni annan, ruusut rakkauden."  Kyllä mies yleisesti ostaa lastensa äidille ruusukimpun äitienpäivänä.  "Joka vuodesta ruusun saat, jonka kanssasi viettää sain, ajan onnellisen ja rakkauden, niistä ruusut on kiitoksenain"  sopii hyvin perheen pään laulamaksi. Äitienpäivänäkin.


Kaikki ei ole aina auvoista äitienpäivänäkään. Voihan olla, että laulu on "Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä". Toivottavasti ei kuitenkaan. Mutta jos, "on katseessa äidin niin monta sanaa suojaavaa, ja silmissä äidin myös kyynel joskus kimaltaa..." tässä pikkuruinen mini särkynyt sydän.

Äitienpäivänä ilahdutetaan ja kiitetään äitiä. Edes kerran vuodessa, sillä arjen puristuksessa kiitos usein jää sanomatta.  Vaikka ei se tosiasiallisesti unohdu.  "Lapsuus se on korvaamaton. Paljon mä sain, siksi kiitän nyt vain. Äidillein vaan laulaa nyt saan, äideistä parhaimman sain. Hän ymmärtää ja lohduttaa, laulun tään hän nyt saa. Kallein hän on, niin korvaamaton. Parhain hän on, äiti mun". Siihen ei ole paljon lisättävää.


Omakohtaisesti minulle on ollut - omaa äitiäni ajatellen - merkityksellinen tämä laulu: "Vain sydän äidin, tunnet sen, niin hellä on ja lämpöinen. Muut korvas aika, mitkä vei. Sydäntä äidin konsaan ei:"  Kyynelittä en pysty sitä koskaan laulamaan. Siitäkin huolimatta, että äitini kuolemasta on yli kaksikymmentä vuotta. Ja siitäkin huolimatta, ettei äitini  ihan normitavis ollut, pikemminkin oman tiensä kulkija. Mutta silti. Hän oli minun äitini.


Tähän vielä haluan lisätä Paperiperhosesta Hilkka Marttisen runon:
Olipa kerran äiti
jolla oli aina puute
leivästä
vaatteista 
rahasta
ajasta,
vain lapsia oli riittävästi
ei liikaa.
SItten hänestä tuli äiti
jolla on leipää
vaatteita
rahaa
aikaa
riittävästi, liikaa.
Vain lapsia on vähän,
liian vähän.

Oikein hyvää äitienpäivää! Vähän sadetta, hiukan tuulta, paljon, paljon aurinkoa! Jokainen äiti on ruusunsa ansainnut! 
Tämä pitää nyt vähän paussia kirjoittamisessa...hih.