RUISTA RANTEESTA

Käväisinpä vähän aikaa sitten neuvosystäväni luona. Ystävän koko habitus oli niin freesi ja pirtsakka, että hiljaiseksi veti kampraatin. Viljaton ruokavalio oli muuttuneen olemuksen selitys. Totesin omin silmin, miten positiivinen muutos oli.  Mietin omaa ruokasysteemiäni; en mielestäni kovin paljon leipää syö, pari palaa aamukahvin kera ruista ranteeseen. Muutama pala mustikkapiirakkaa silloin, kun sitä sattuu olemaan. Kahvin kanssa ruisdigestive-keksiä. Ja aina iltapäivällä tuntuu siltä, että pallea nousee leukaan asti. Mutta varmaankin jos olisin ruokapäiväkirjaa pitänyt, olisipa näkynyt kaikki vilja, mitä päivittäin sisääni lapoin.Huh,huh.

Pystyisinkö minäkin ottamaan itsestäni niskalenkkiä edes tässä asiassa? Mielessä kävi jo, että ihminen ei elä pelkästä leivästä. Pitää olla vaihtoehto.  Oli torstai ja lähdettiin mökille. Napsautin hampaat naulaan ruispalojen suhteen. Eikä se ollut edes vaikeata, sillä ruuan kanssa en liiemmin ole leipää syönyt. Mutta aamupalalla kyllä. Ja sitten illalla telkkarivälipaloina voikkarit. Niinpä. Sitä saa mitä tilaa.

Viikko on mennyt. Se on meikäläisen huomioiden jo pitkä aika. Ja olo on mitä parhain. Vanhasta tottumuksesta joskus sormet hamuavat leipäpalaa tai riisipiirakkaa. Mutta naps. Eipäs oteta! Muutenkin olen jo kuin tankki. Ei enää lisäturvotuksia tarvita.

Tänään minulle oli tulossa entinen työkaverini kylään. Imuroin huushollia ja keräsin ulkoeteisestä kenkiä varastoon. Yhdet uudet pistokkaat on lojuneet eteisessä pari vuotta jo. Kun ei oikein ole mahtuneet jalkaan. Päätin vielä kokeilla ennen kenkien heittämistä jos vaikka minne. Ja hups. Sujahti mukavasti molemmat! Hämmästys! Ja toinen hämmästys! Kirpparilta ostamani ultrakevyet lenkkarit, joiden tarranauhat eivät kunnolla yltäneet yli jalkapöydän, sujahtivat nekin ihan kuin olisivat minun kenkiäni olleetkin. Haa! Näin pian jo näkyy leivätön pöytä!

Iloisena paistoin vierastani varten mustikkapiirakan. Enkä ole ottanut yhtään palaa! Mikä itsekuri!!! Hyvä minä. Kun vieraani haukkasi maukkaasta Imatran karjalanpiirakasta palaa, minä napostelin juustoa ja vihreitä oliiveja. Ja omenaviipaleita. Toisen kerran hyvä minä! Vitsi kun vaan sinni riittäisi! Tää tuntuu sopivan mulle tosi hyvin. Eikä ihme, sillä tuore ruisleipä ei ole ollut minun herkkuani, olen aina kuivattanut viipaleet rapeiksi ja pois hiivan maun ennen syöntiä. 

Vaan sen verran pessimisti olen, että jos repsahdan niin repsahdan sitten. Mutta en halua repsahtaa. Kannustusta nyt ainakin on tullut. Ja minusta prinssipuoliso saa haukata Hartolassa sokerihuurretun munkkirinkilän enkä minä ota enää reissaria leipävitriinistä. 

Loppukevennyksenä se ikivanha vitsi sovellettuna minuun. Nuori mies, jota ampiainen pisti arkaan paikkaan, aneli, että "ota pois kipu mutta jätä turvotus". Minä anelen, että "ota kipu ja ota turvotus". Ja näkyypä ottavan.

Ainakin vielä tällä hetkellä. 

Sanottiin ennenvanhaan myös, että "älä kehu Pietiläinen nauriillasi, kun eivät ole vielä kuopassa!" Mutta minä olen niin iloinen, että piti heti päästä kehumaan, vaikka vasta eka viikko takana. Ja monta edessä. Vaikka tie Helvettiin on kivetty hyvillä päätöksillä....hm. Niinhän ne sanoo.


PS.PS.PS: Selvennykseksi todettakoon, että kysymyksessä EI OLE laihdutuskeino eikä karppaus. Nythän on  vaan niin, että aina syötyäni viljatuotteita ovat sormeni tönkössä kuin nakkimakkarat (sama vanhimmalla tyttärelläni!), aamuisin olo väsynyt hönelö ja iltapäivällä aina pallea niin turvoksissa, että leukaa hipoo. Totta on, että painoa liikaa meikällä, mutta sitä en tällä viljattomuudella toki tavoittele, iloinen olen jos vähän sekin muuttuu. En ole jättänyt mitään muuta ruokavaliostani kuin nämä neljä viljaa, jotka eivät minulle ole edes nautinto olleet. Prinssipuolisoni mättää leipää sen kaikissa muodoissa, syö pullat, kakut ja piirakat. Hänelle ei tule niistä mitään oireita. Eli me ihmiset olemme erilaisia, siedämme viljatuotteita eri tavalla. Kyse ei kuitenkaan ole keliakiasta, ainakaan minun tapauksessani. Kyse on pelkkästään itsekkäästi paremmasta olostani.

Kaikin mokomin, vilja on hyvä kuidun lähde ja suositeltava niille, joille ei tule siitä mitään oireita. Minun tapauksessani nyt kokemuksesta tiedän, että kuituja on kerättävä kasviksista, hedelmistä, maissista, manteleista. Marjat ja partaäijä antavat potkua päivään aamukahvilla. Ja leivänpäälliset! Näin etenen.