torstai 23. kesäkuuta 2011

AURINKOISENI



Kerronko, mitä näen? En suinkaan Isä Aurinkoista.  Näen syvänsinisen taivaan. Lämpimänä loistavan auringon, joka lämmöllään ja valollaan saa kasveihin niiden vehreyden, kypsyttää sadon ja antaa koko luomakunnalle elämän. Voin maata mökin laiturilla silmät kiinni kuuntelemassa veden loisketta rantakiviin. Voin aistia lokkien kaartelevan rannan tuntumassa veden yllä. Voin kuvitella pääskysen viiltämässä siivenkärjellään sinistä vedenpintaa. Jostakin kuulen satakielen monisäikeisen laulun ja taustalla käen kukkuvan.  Vihreän luonnon ja kukkiin puhkeavat tulenpunaiset unikot ja siniset akileijat. Avaan silmäni ja tunnen lämmön ja kesän. Olen onnellinen, auringon lapsi. Vaikka synnyinkin syysyönä synkkänä!!!

Tosiasiassa kuuntelen parhaillaan laineiden loiskintaa, aamuinen auringonpaiste vähitellen muuttuu pilvipoutaiseksi, mutta eipä haittaa. Luonto ympärillä vehmasta ja vihreää. Huomenna on juhannusaatto. Ja elämä mallillaan. Sieltä ne auringonsäteet pilkahtelevat pilvien lomasta, enpähän oikein tahdo ajatella, että tästä sitten käännytään taas syksyä kohti. Nyt kuitenkin nautitaan keskikesästä, juhannuksesta ja auringon lämmöstä. Ihanaa juhannusta toivottelen  täältä sielunmaisemastani.


Tämän positiivisia tunteita herättävän kuvan lähetän kaikille blogissani vieraileville, jotka haluavat kertoa oman näkemyksensä tästä kuvasta. Mitä sinulle tämä tuo mieleen?



11 kommenttia:

  1. Kaunista kerroit mäkemästasi kuvassa.

    VastaaPoista
  2. Tarinassasi on kaikki ♥ Ihanaa juhannusta sinne naapurikunnnan sielunmaisemaasi!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että siellä on kaikki kohdallaan.

    Täällä roimisade oikein kunnolla kukat maahan, mutta nyt jo paistaa aurinko. Hyvää juhannusta sinne kaikille!

    VastaaPoista
  4. Ihana kesäinen mielikuva, hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  5. Kaunis kuvaus näkemästäsi.
    Hyvää Juhannusta ja auringonpaistetta sinulle.

    VastaaPoista
  6. Hyvää Juhannusta sinulle ja toivottavasti näemme auringon. Täällä sataa nyt mutta ei sekään haittaa. Muista tutkia viestäjäsi taaksepäin, minulla on sinulle tunnustus!

    VastaaPoista
  7. İhanaa ja aurinkoista Juhanuusta sinulle myös.
    Tuosta kuvasta saisi monta tarinaa.Sinun tarinasi oli niin kesaisen kaunis,joten muuta ei tarviştakkaan nain Juhannuksena.

    VastaaPoista
  8. Hyvää juhannusta toivottaa romulyyli-riitta.

    VastaaPoista
  9. Ihana kuvaus tuntemastasi!
    Muistan ennen eletyn juhannuksen, jolloin kävin 30kilsan pyörälenkin uudella pyörälläni ja hiostuksen jälkeen menin suihkuun ja pihalle lepotuoliin loikomaan.Siinä silmät kiinni koin samoin, auringon lämpösäteet, tuulen henkäyksen vilvoituksen, linnunlaulun ja ruusuntuoksun. Minua itketti ihanuus,tunsin voimakkaasti sinä hetkenä Taivaan Isän rakkauden meitä ihmislapsia kohtaan.Kun vain olisi aikaa hiljentyä aistimaan kaikkea kaunista.Nytten on, silloin vielä kiivaassa työelämässä ja ajassa, jossa lepotuoliloikominen suorastaan synnillistä laiskottelua. Onneksi ikä on viisastuttanut kiirehtimään hiljaa ja suomaan kaikille lepohetket aistia luonnon anteja.
    Siunattu Juhannus teille!

    VastaaPoista
  10. sylvi; aurinkoinen sää jatkuu...

    Minttuli; juhannus vietettiin normaalissa säässä, vettä välillä ja auringon pilkahduksiakin. Mutta mukavaa oli.

    Ritva; kiitos!

    Unelma; sormet syyhyy kirjoittamiseen, mutta kuvaohjelma on tipotiessään vielä, joten viipyy juhannuskertomukset ja muut. Terkut.

    Anja, eila ja Auli; kiitos toivotuksista näin myöhäänkin.

    Sateenkaari; terveiset sinulle Alanyaan.

    Riitta Sinikka; kiitos romulyyli-riitta!

    SinikkaHelena; kiitos. Kivasti muistelit pyöräretkeäsi ja sen jälkeistä nautinnollista lepohetkeä. Kyllä askel hieman hidastuu iän myötä, mutta lujaa silti mennään, tosin ehditään jo pysähtelemäänkin ja nauttimaan luonnosta.

    VastaaPoista