perjantai 23. heinäkuuta 2010

AAMUHETKI KULLAN KALLIS

Aamuvilakalla hilpaistiin Simon kanssa pienellä lenkillä, tuotiin aamun lehti laatikosta, levitettiin koneellinen pyykkiä naruille ja istahdettiin kuistin rappusille lullutteluhetkeä viettämään. Minun lukiessani lehdestä tärkeimmät, Simo vahti kuono kuistin kaiteiden välissä katse metsään päin, näkyisikö siellä oravia. Mutta kun ei. Eikä enää lintujen lauluakaan. Vain muutama talitiainen lennähtää ohitsemme.

Mökillä tiainen hautoi toista pesuetta vinoon kallistuneessa pöntössä terassin vieressä ja västäräkki tepasteli ylväänä pihapolulla, sen poikaset sirkuttivat tiskipöydän yläpuolella, missä pesä on joka kesä minerit-katon alla.
Västäräkkiemo on niin kesyyntynyt, ettei se paljon piittaa Simosta eikä meistä, suorittaa vaan topakasti tehtäväänsä suurperheensä ruokkijana.

Kierros aamukosteassa puutarhassa.  Punaherukat poimimista vailla. Valkoiset herukat saavat jäädä pensaisiin, ei niitä rastaat huoli. Mustaherukat vaatii vielä aikaa kypsyäkseen. Ja karviaisia tulee mukavasti. Ne ovat parhaita hilloksi  sokerin kanssa keitettyinä esim. täytekakkujen välissä. Nam.
Joskus vuosia sitten eräällä retkellä näin maatamyöten kasvavaa herukkaa. Se on kukkinut useana keväänä ja minä olen kuvitellut sen olevan mustaherukan sukua. Nyt huomasin, että sen marjat ovat punaisia. Maistoin ja ihan tikkerperinmakuisia pieniä marjoja!
Ei satoisa ja ehkä ei syötäväkään!
Päärynäpuussa ei yhtään raakiletta, luumupuissa muutamia, mutta siinä omenapuussa, jonka myyrä kaivoi lähes ilmaan niin, ettei paljon lehtiäkään auennut, omenanraakileita on valtavasti. Kastelu ja juurien uudelleen multaaminen auttoi.
Silmäniloksi kukkivat monen vuoden äitienpäiväruusut kuivasta ja helteisestä suvesta huolimatta. En niitä oikein henno maljakkoon taittaa. Jättipoimulehti antaa ruusuille lisävihreyttä levittäytyessään ruusupenkin laidassa.

Huomasin, että ensimmäinen tonni on mennyt rikki. Kiitos teille kaikille, jotka jaksatte käydä kurkkaamassa täällä blogissani. Simolta myös haukahdus kiitokseksi.

3 kommenttia:

  1. Onnea tonnista, seuraava tonni tuleekin sitten jo nopeasti vastaan.
    Minäkin kuvasin viinimarjaa, sitä pientä pensasta, josta ei vielä saisi edes varsiluudan aineksia. Hih.

    VastaaPoista
  2. Meillä kypsyy jo semmoinen vanha lajike mustaviinimarjaa, jonka nimeä en tiedä, eikä sitä saa enää mistään. Muista meillä olevista mustista en tykkää. Äiti kehoitti laittamaan oksia maljakkoon ja tulee kuulemma juuret ja sitten vain maahan. Ei tullut, vaan kuolivat. Äiti antoi omat oksansa (ei se mun suosikkimaku!) yhdelle rouvalle viime vuonna ja nyt siellä on jo raakileita! Voisiko se olla näin helppoa...

    Hinnomäen keltainen karviainen on nyt kokonaan Olgan puska, vaikka me tykätään siitä kaikki. Piti listä yksi pensas lisää, mutta svuikiireet, suvikiireet, vaikka ei pitäis olla mikään kiire...vai onko tämä laiskuutta.

    Mukavaa viikonloppua, Anja!

    VastaaPoista
  3. Unelma; tiedä toisesta tonnista mutta otettu olen ensimmäisestäkin! Tämäkin päivä meni hyyskän maalaamisessa, joten ehkäs huomenissa jo aloitan herukkapensaan tyhjennyshommelit.

    Leena; Mustaviinimarjan saa lisääntymään taivukkaista myös: alaoksa maata vasten, multaa päälle ja vaikka kivi painoksi. Siinäpä kasvattaa juuret ja sitten naps ja omaksi pensaakseen. Poppelilla ja terijoensalavalla sama juttu.
    Suvi vähän lätistää intoa, mutta laiskuutta se ei ole, vannon sen.

    VastaaPoista