LÄHITAIDETTA

Moottoritie halkoo maapalasemme ja ns. takametsään päästään alikulkutunneleita. Metsäreitti on suosittu kävelyreitti, koiranulkoilutustie ja maastopyöräilijät tykkäävät metsäpoluista ja kalliorinteistä.

Tunnelien seinämät olivat harmaata betonia ja aika ankeat, kunnes nuoret graffittipojat keksivät ne. Harjoitustyöt olivat melko sutattuja ja tyhjät spraymaalipurkit, telat, lateksipänikät  ja eväsjätteet pitkin tietä. Ihmettelin suuresti, että jos jaksoivat kaiken tunnelille kantaa, eivät saaneet niitä tyhjään kassiin ja takaisin mukanaan lähimpään roskikseen. Harmittelin tilannetta paikallislehden tekstaripalstalla, vaan eihän ne taiteilijat lehtiä taida selailla.

Äkämystyneenä vein jätesäkin ja sidoin sen tunnelin suulle pihlajaan. Ei vieläkään kaikki törky osunut säkkiin.
Kirjoitin isoin tussikirjaimin tyhjään seinämäkohtaan vetoomuksen luonnon säästämiseksi tulevillekin sukupolville.
Sen ne kyllä maalasivat yli, mutta jäiköhän siemen itämään?

Kerran Simon ulkoilutusreissulla tapasin nuoren taiteilijan, jolle kerroin, että tyhjennän jätesäkin sen täyttyessä ja tuon uuden tilalle. Poika oli kovin ymmärtäväinen. Lupasin, että minun puolestani saavat maalata seinämää vaikka tuhat vuotta. Ei se maalaamisella mene tukkoon. Mutta jos kaikki saasta ja ongelmajätepurkit jäävät ruostumaan ja vesioja kuljettaa saastat alas pihalammikollemme, loppuu maalaamiset lyhyeen. Sana tehosi.  On todellakin mukava tallustella läpi tunnelin ja katsastaa, mitä on seinille syntynyt. Eikä Simon tarvitse enää kahlata pullonsirpaleissa ja eväspapereissä puhumattakaan maalipöntöistä ja purkeista.

Saattelimme Simon kanssa prinssipuolisoa noutamaan kuudettatoista mustikkaämpäriään ja kuvasimme tunnelitaidetta myös blogiini. Tässäpä tämä pläjäys:

Naurava kulkuri, olisko Aasian suunnalta?

Näyttää ihan professori Hajamieleltä!

Tähän ne on maalanneet varmasti minut selittämässä luonnon suojelemista?

Tämä on viimeisiä ja onkin vähän modernimpaa näkemystä edustava teos. Salamavalo vaalensi nenää?

Tie vie sinne ja tie vie tänne ja tie vie sinne ja tänne. Hienosti perspektiiviä tässä kuvassa.

Takametsän kalliolle viemämme penkki on saanut myös piristystä! Penkki on samalla paikalla, missä joskus menneinä aikoina oli mittaustorni. Se oli suosittu paikka päätellen siitä lasinsirpaleiden määrästä, minkä olen kalliolta kerännyt. Vielä viime reissullakin maassa kiilteli kolme pullonsirpaletta. Pitäisi varmaan vielä peltipurkki tupakantumppeja varten. Sammal on niin kuivaa, että roihahtaa, ellei tumpata kunnolla.

Helteinen sää jatkuu. Huomiseksi on luvattu sadekuuroja. Myös eteläiseen naapuriin, jonne purjehdin ystäväni kanssa viemään mustikoita ja mustaherukoita toisen kotimme "talkkarille".

PS. Se viidestoista mustikkaämpärillinen lähti pojan perheen pakastimeen. Onneksi. En tuntenut haikeutta kun ratsastamasta haettu tytär hiukset hulmuten istui mustikoineen avokattoautossa onnellisena papan aherruksesta.