keskiviikko 25. elokuuta 2010

MARJAKAVERI

Mökkimaiseman mustaherukkapensaikkoon  tipahteli vesipisaroita vaihtelevaan tahtiin, mutta pian aurinko kuivasi pensaat ja me mummelit,  serkkuni ja tätini, etsiydyimme marjapuskiin ämpäreinemme. Prinssipuoliso näki parhaaksi ottaa kassaransa ja karsia hakkuuaukiolla olevia latvuksia. Simo häsläsi pensaiden väleissä parhaansa mukaan.
Välillä Simon piti päästä syliin. Ei Simo ole sylikoira, mutta pensaiden välistä korkeasta heinikosta pieni koira ei näe mitään. Sen vuoksi kiipeily syliin antoi perspektiiviä tutkia ympäristön olemattomia uhkia.

Toissa kesänä kun Simo oli vielä vauveli, oltiin samoissa herukkapuskissa. Simo nousi silloin vähän väliä olkapäälleni ja kurkisteli siitä ympärilleen. Kun kerroin serkkupojalle tästä, hän vähän hymähteli moista. Seuraavana päivänä serkku oli myös poimintahommissa kanssamme. Yht´äkkiä Simo kapsahti serkun syliin, kiipesi olkapäälle ja nousi vielä serkun päälaelle. Onneksi oli lippis päässä, muuten olisi jäänyt varmasti kynnenjälkiä päänahkaan. Totesipa serkkupoika, että "kova on koirapoika kiipeilemään".

Herukoita poimittiin reilut viisi ämpärillistä. Onneksi poimijat halusivat marjoja, joten  mehustin vähän ja loput vietiin naapurille. Seuraavana päivänä käväistiin hakemassa loput, jotka sitten tuorehillosin pakastimeen. Minusta paras mustaherukkahillo saadaan, kun  peratut marjat soseutetaan sen verran että peittyvät mehuun, lisätään sokeria maun mukaan ja sitten vaan pakasterasioihin. Maistuu todella jäätelön tai viilin kyytipoikana. Ja lisukkeena makeutta antamaan kuusenkerkkäsiirappiloraus. Nam!


Kaikki eivät toki  tykkää herukoiden vahvasta mausta. Onneksi on miedompia marjoja , kuten tämä 4 x 4 kuvion vadelmat ja pensasmustikat. Vadelmissa on Maurin makeaa, keltaista ja tavallista punaista puutarhavadelmaa. Tuo keltainen kukkii vielä lokakuun alussakin, marjat vaan ei ehdi valmiiksi.

Simo on sitä mieltä, että  mustikanpoiminta saa jo riittää, pihan oravat ja linnut ovat mielenkiintoisempia. Minä yhdyn Simon mielipiteeseen. Nyt on pakastimet pullollaan ja talvi saa tulla. Perunat vielä ylös maasta ja puolukat metsästä. Vaan entäs sienet? Ehtivätkö nousta, vain muutaman kantarellin olen nähnyt tänä kesänä.

5 kommenttia:

  1. Niin hurmaavia kuvia ja niin hurmaavia olette kaikki,Sinä,Prinssipuolisosi ja Simo koiruli,joka teki minusta koirafanin.
    On teillä marjasiunaus matkassanne, itsekin sen huomannut ettei marjat lahjoituksiin lopu, aina on satoa siunaantunut.

    VastaaPoista
  2. Unelma; makoisia ovat marjat tänä syyskesänä.

    Sinikka; Simon aneluasento on tämä "mangustaminen", selkä on niin suorana, että vois vatupassinsa tarkistaa.
    Niin, eivät marjat lahjoittamalla lopu. Ja varmaan on tarkoitus, että kun löytyy hyvä marjapaikka, siitä myös jaetaan. Olin jo päättänyt lopettaa marjajuttujen kertomisen, mutta oli tämä luonnoksena. Ja joku haki meille tänään sateen välissä mustikoita täyden ämpärin. Että on mistä antaa.

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Tulin tuolta Amalian kautta ja jäin pitkäksi aikaa lueskelemaan.Sinulla on miellyttävä tyyli kertoa asioista ja kuvat ovat todella herkullisia. Palaan varmasti vielä uudestaankin lukemaan lisää, jos sopii?

    (huomasin, etten pääse jättämään oman blogini osoitetta. Laitan sen tähän: http://stansta2.ajatukseni.net/ )

    VastaaPoista
  4. stansta, kiva kun löysit blogiini. Olen iloinen, jos tulet uudelleenkin. Minun juttuni ovat tavallisen ikäihmisen jutusteluja, pääosin ihanasta koirulistani Simosta. Kiitos kommentistasi!

    VastaaPoista