KROATIASTA MONTENEGROON

Vielä alkuun muutama kuva Dubrownikin kauniista kaupungista. Tässä veneet valmiina lähtemään merelle.

Kukkiva pikkuruinen terassi keitaana keskellä kattoja

Linnake, minne ennen vanhaan  noustiin vihollista pakoon, tykkejä ja kivikuulia menneistä muistuttamassa.

Vanhan luostarin sisäpihaa pylväikön välistä kuvattuna.

Kaupunkilaisäidin arkipäivää, pyykit vaijerinarulla talojen välissä kuivumassa.

Sillävälin kun pyykit kuivuu, mummot kutovat pikkuruisia tossuja. Nämä tossukat ja pipot olivat tarjolla kadun varteen pysäköidyllä peräkärryllä ja kaksi mummelia kauppasi näitä pöytäliinojen ohella. Tässä olisi meidän sukkasato-blogiimme hillottavaksi muutama pari töppösiä. 

Vieläkö jalka nousisi nämä portaat ylös ja seuraavalle kadulle?

 Kevyt kenttälounas, lie vaikea arvata, kuka halusi lettuja!

Ei kroatian kieli niiiiin vaikeata ollutkaan!!!

Merirosvolaiva ja takana Lokrumin saari. Houkutteleva yhdistelmä. 


Mutta ei. Perjantaina aamuvarhain eväskassit kainalossa matkalle naapurivaltioon, Montenegroon. Sää näytti pilviseltä, mutta uskoimme selkenevän. Mitä vielä. Bussin kerättyä eri hotelleista matkalaiset alkoi sataa oikein Esterin tavoin.Rajalla normaalit rajamuodollisuudet, leimat passiin ja eteenpäin Montenegron puolelle.  Kun pääsimme Budvaan, kukaan ei säästynyt kuivin kengin, sillä kadut olivat niin täynnä lätäköitä. Mutta reippaasti kiersimme satamaan ja kaupungin muurille. Muutamia pikkupuotejakin löytyi ja sateenvarjo Roosalle. 

Valtava kirkonkello Budvan muurin vieressä on suurin, mitä olen nähnyt. Missä se on aiemmin ollut, en saanut selville.

Pitkä rivi huviveneitä ankkurissa Budvan sateisessa satamassa. Näillä voisi ajella vaikka Venetsiaan asti.

Matkalla Kotoriin yksi salmi ylitettiin lossilla, muuten tie kierteli pitkin rantoja eikä siltoja salmien yli ollut.
Taustalla näkyy, miten asutus on meren rantaviivassa ja takana kohoaa jyrkkänä vuoret. 

Kotorin kaupunki on myös muurien kaupunki. Vuorenrinne kohoaa kohtisuorana kaupungin takana ja rinteellä näkyy pikkuinen kirkko sateisen usvan seasta.

Kukaan meistä ei sateen vuoksi suostunut kiipeämään kivirappusia pitkin vuoren huipulle, vaan kiersimme kaupungin kapeita kujia. Katukivet ajansaatossa hioutuneet kiiltävän sileiksi. Ja sateella liukkaat.

Tämäkö on Porvoon etanoiden kantaäiti? Reilusti tikkuaskia isompi nilviäinen etenemässä muurikiveyksessä.

Tämänkin linnakkeen ympäröi kirkasvetinen vallihauta. Osana kaupungin ympäri rakennettua muuria.

Kotorin, samoin kuin Dubrownikin satamaan tullaan jättimäisillä risteilyaluksilla ihan kaupungin rantaan.

Terveiset Montenegron Kotorin kaupungista lähtivät tästä postilaatikosta kotiin Suomeen. Myös me nousimme bussiin ja paluumatka kohti Montenegron ja Kroatian raja-asemaa alkoi. Kotorin kaupunkiin haluaisin joskus palata ja tutustua tarkemmin. Montenegrosta sinänsä jäi ihan mukava vaikutelma. Vielä pysähdyimme eräässä mielenkiintoisessa paikassa, josta  sitten seuraavassa postauksessa.