Kohmeiset kahisevat lehdet askelteni alla
laulavat syksystä surumielisestä.
Hetken kohtaa polulle pudonnut keltalehti
puunrunkojen välistä pilkahduksen;
huurteesta kiiltävä lehti valpastuu valonsäteestä
ja laulu, se helähtää jo iloisemmin.
Omassa mielessäni soi tuttu sävel,
syyssurumielinen, askelteni tahdissa,
näkemättä valonsäteen pilkahdusta polulle.
Etenen ilman iloa, sivuilleni katsomatta,
kohmeiset lehdet kahisevina askelteni alla.
Eteenpäin, eteenpäin.
Syysaamun kalpea aurinko,
sulata edestäni väijyvä alakulon verkko,
tempaa polulla kahisevat keltalehdet
tuulentanssiin, villeihin pyörteisiin.
Nosta minut surumielen suosta
näkemään syksyn kuulas kauneus.
Hieno runo syksyistä tunnelmista, omasiko?
VastaaPoistaMyöhästyneet Anjan päivän onnittelut lumimaisemista.
Kaunis syysruno. Lisää näitä!
VastaaPoistaSeuraavaksi runokirjaa julkaisemaan. :)
Ihana tunnelma runossasi. teilläkö ei vielä Simo päässyt nauttimaan lumen riemusta?
VastaaPoistaMinttuli; omia ovat, heh. Eipä meille vielä lunta satanut, tein Simon kanssa 2 tunnin lenkin kalliopoluille motarin taakse, vähän lätäköt jäässä, mutta aurinko lämmitti meitä kallion laella.
VastaaPoistaUnelma; kunhan tässä aamutuimaan huokailin!
Mummeli; Vasta tiistaiksi on luvattu lunta, saa nähdä, ei ole vielä maa jäätynyt kun istuttelin kanervia äsken etupihalla.
Hyvä, että pääsit surumielestä eroon.
VastaaPoistaSellainenhan se syksy välillä on, mutta onneksi niitä piristäviä pilkahduksiakin. Täällä tänään leijaili aivan muutamia valkoisia lumihippuja taivaalta hiljalleen.
VastaaPoistaAmalia; arjen alakulo iskee joskus kun tuntee, ettei saa aikaan yhtikäs mitään. Vaan pitäiskö?
VastaaPoistaAnja; Vaaka-ihminen tunnetusti käy tunneskaalat yläilmoista alimpiin laaksoihin monta kertaa päivän mittaan. Ja joskus sitä turhautuu ihan vaan itseensä, kunnes punainen lanka taas löytyy. Aurinko lämmitti vielä tänään, mutta lunta jo minäkin kaipaan valaisemaan maisemaa. Tosin nyt on täysikuu...