VIIKON ALKAESSA

Kuinka voikin olla pää näin tyhjä! Uusi viikko alkaa ja toimintatarmoa tulisi jostakin nyt nyhtäistä. Vietiin eilen tuttavamummelin matot takaisin pestyinä hänen palvelutalo-asuntoonsa. Nopsasti kuivuivatkin, perjantaina pesin ne ja nyt kuivina palautin. Samalla reissulla käytiin hautausmaalla vaihtamassa pakkasen lannistamat kesäkukat callunoihin ja havunoksiin. Huomenna menen sytyttämään kynttilän syntymäpäivän muistoksi.

Laulukööri piti syyslomaa ja huomenna taas mummot kyytiin ja jodlaamaan. Keskiviikkona hammaslääkäri ja perjantaina kirjoituspiiri. Ja pää jo maanantaista tyhjää täynnä. Syysväsymystäkö? Ei suinkaan. Mutta lammikkoon pitäisi jo päästä pulahtamaan. Koivujen keltalehtien estämiseksi viritimme lammikon päälle suuren pressun, joka tänään otetaan pois, sillä koivut ovat jo jotakuinkin alastomia. Viimeiset putoilevat lehdet jaksaa jo haavilla kerätä veden pinnalta.

Luonto on viimeöisen sateen jäljiltä märkä. Simon lenkitys käy edelleen metsäpolkuja pitkin, sillä tie on kurainen ja liukas. Ja tassuille on terveellisempi metsäpolku keltalehtineen ja havunneulasineen kuin suolattu maantie. Parasta aikaa ovat prinssipuolison kanssa metsäpoluilla.

Kirjoituspiiriin pitäisi saada tekstiä minulle lapsena mieluisasta paikasta ja kertoa, miten paikka on muuttunut. Heti oivalsin, mistä yritän tekstiä tuhertaa. Kerron tarinan kesäpaikkani niemennokasta, siitä, miten minä niemestä murusen sain ikiomakseni. Ja miten se niemi oli lapsuuteni leikkipaikka. Miten seurakunnan nuorten ja lasten leiriteltat pystytettiin sinne ja miten leirinuotioiltaa vietettiin hiekkarantaisella uintipaikallamme. Tämä juttu siis työn alle.

Prinssipuolisolla alkaa myös tavanomainen menoviikko. Se rytmittää arkipäivämme ja Simon kanssa olemme kahden ja lenkkeilemme sään salliessa - ja vaikka olisi huonompikin ilma, pikku koirulin päivittäinen ulkoilu on hoidettava. Hyvää tekee minullekin talutushihnan toisessa päässä taivaltaminen.

Ja siitäpä aasinsilta jenkkakahvoihin. Niistä pitäisi vähitellen päästä eroon. Jo ihan oman itseni takia. Olen vähän lepsuillut ja nyt on kurikoulun ja niskaotteen  aika. Pystyn jos todella haluan. Ja uusi tehosekoitin oikein haastaa kokeilemaan pirtelöitä. Marjoissa kyllä löytyy. Kesän kuvia uikkareissa ei kärsi katumatta katsoa!

Eilen, piiitkästä aikaa, otin syliini taas kurttuni. Oli edellisenä iltana päässäni soinut Mirjamin valssi ja sitä piti kokeilla haitarilla. Joo, a-mollissa. Jokin siinä laulussa vetoaa. Linkitys tässä:  http://www.youtube.com/watch?v=CThZAG2s8Pw  Harmi, etten osannut laittaa linkkiä  lyhyempään muotoon vielä.

Ehkäpä aloitamme Simon kanssa tarmokkaammin tuon soitonopiskelun. Siis haasteita riittää ikäihmisellä.

Ja koirulilla kuuntelemista, käyhän se aina ilmoittamassa prinssipuolisolle, kun haitarimusiikkia on tullut riittävästi sen mielestä ja olisi leikin aika.

Mutta nyt tuumasta toimeen. Aamuhetki on kullan kallis.