KUN SÄÄSTÄÄ SAADESSANSA

Kun säästää saadessansa, niin on ottaa tarvitessansa. Tämä Matilda-mummoni sananparsi tuli tänään mieleen, kun Simoa ulkoiluttaessa huomasin oravan raahanneen ison sienen talvivarastokseen suuren katajan oksaan. Siinä sieni tuulettui ja orava jatkoi "säilömistä" juoksemalla maasta nyytti suussaan ylös oksistoon.

Ei tuo oikein ihmisten syötävältä sieneltä näyttänyt, mutta kyllä orava tietää, mitä voi syödä kuivattuna ja "pakastettuna". Pihassa oravat kantoivat viime syksynä lintulaudalta kaikki maapähkinät nurmikkoon muka varastoon, mutta kun lumi peitti maan ja pähkinät, ei ne niitä kaivaneet esiin vaan juoksivat lintulaudalle syömään.

Simo on ihan vauhkona oravista. Ei ikkunanpesusta ollut suurta hyötyä sohvan kohdalla. Koirakirjassa sanottiin kyllä, että on väärin antaa koiran katsoa ikkunasta ja vahtia reviiriä. Mutta sehän on koiran homma varsinaisesti, vai? Kimeä haukku ja ympäri huushollia juoksemalla ilmoittaminen, että nyt se orava on taaas tulossa luumupuusta ihan ikkunan alle mäntyyn ja siitä alas tielle ja autokatokseen! Ja siten vahditaan yhdessä.  Kilpaa talitiaisten kanssa oravat nyppivät vuorivillaa autokatoksen vintiltä  ja kantavat lämmikkeeksi talvipesiinsä. On katsottu läpi sormien eikä tukittu nyppimisaukkoa. Tarpeeseensahan vievät.

Minä etsiskelin suppilovahveroita ja prinssipuoliso oli taluttimen päässä polulla. Kesän kuivuus kai on syynä, ettei sato ole täällä kummoinen. Lakit ovat vasta nyt nousemassa ja niin pieniä, että pitää melkein nenä maassa niitä varisseiden lehtien seasta etsiä. Mutta ihan kivasti kertyi saalista, perattunakin litran verran. 

Keräsin samalla ulkoistutuksiin jäkälää.  Ja kranssitarpeiksi vielä mustikan- ja puolukanvarpuja sekä vihreitä kanervan oksia. Jos viikonloppuna väkertäisin ovelle tuoreen "varpurinkulan". 

Uimalammikosta jäähileet olivat sulaneet ja puut kuvastuivat kuin peiliin. Hassua, kun ovat ylösalaisin veden pinnan kuvassa. Ruutanoista ei näy evääkään, lienevät selvinneet kesän yli lammikon pohjassa. Nehän kehittävät alkoholipitoisen vaahdon suojakseen kuivassa ämpärissäkin.

Pihassa Simo pukitti eikä halunnut vielä tulla sisälle. Niinpä sitten kiersimme tarkistamassa viimeiset kukkaset. Eipä niitä monta ollut, kolme löytyi ja niistä näpsittiin sitten kuvat. Postaan ne sitten joskus,  kun lumi peittää maan, eikä uusia kukkakuvia synny.

 Vesipisaroita kuin kyyneleinä oli vielä Lapin ruusun ja poimulehden lehdillä.

Jotkut ne pitävät tiukasti kiinni kesästä ja lehdistään. Niinkuin tämä morsiusangervokin lammikon reunalla.

Tammi nyt ei hevillä irrota edes ruskeaksi kuivuneista lehdistä ennen kevättuulia vaan haluaa näyttää pystyynkuivaneelta.

 Jaapa jaa. Perjantai tässä valuu iltaan ja noiden kolmen viimeisen kuvan tarina on kuva-arvoitus:

No, jos muistatte Markus-sedän mokan, vastaus arvoitukseen ratkeaa. Eli nyt tämä vanha kääpä laittaa työkalut seinustalle ja lähtee perjantai-vapaille. (en löytänyt parempaa kuvaa vapaata ilmaisemaan...)