SIMON NIMIPÄIVÄNÄ

Reipas koirapoika askelsi äsken  sateesta huolimatta aamulenkilleen. Nimipäivän vuoksi aamupala oli tavallista herkullisempi. Eikä poikaa väsymys vaivannut, vaikka illalla torkkui korituolissa tietokoneen vieressä yli yhteen yöllä minun tehdessäni kurssitehtävää.

Iltaunisuuteen oli varmasti syynä riehuminen illansuussa; Simolla on ikivanha virkattu eskimonukke, jonka vanusisukset on jo aikoja sitten revitty pois ja lankoja roikkuu joka puolelta. Sitä koiruli kantaa aina prinssipuolison eteen ja pyytää leikkimään.

Yhä uudelleen ja uudelleen nukenrepale tuodaan jalan juureen. Jos ote hetkeksi herpaantuu papalta, Simo intensiivisesti yrittää herättää huomiota.

Reuhaamisen ja peuhaamisen jälkeen on hetken aikaa rauhallista loikoilua ja lelun vahtimista. Langanpätkiä irtoaa eskimonukesta ja mamman kutilekeristä. Niitä on kiva nassutella. Ei kai niin tervellisiäkään.

No ei se pappa enää innostu, joten taidankin tästä hypätä sohvalle tuulettamaan.

Mutta kohta taas mieli tekee retuuttaa nukkea. Haetaanpas se tänne sohvalle höykytettäväksi.

Osaan minä yksinkin leikkiä, töllöttäkööt nyt vaan uutisiaan nuo vanhat.

Jaa, ettäkö miltä maistuu? Kiitos kysymästä, mutta monet on tuoksut nukkeen tarttunut ja langanpätkiä irtoaa paremmin kuin mamman lankakeristä, joita on kiva hattaroittaa silloin, kun mamma on käymässä jossakin.
On se oppinut jo nostamaan kerät pois ulottuviltani, vahinko!

Ei kai tuo pappa nyt tosissaan meinaa ottaa leluani, tämähän on minun enkä sitä hevillä anna.

Terkkuja vaan tutuille ja kiitos nimipäiväonnitteluista. On ihanaa olla Simo Sallinpoika Hurtta.