torstai 28. lokakuuta 2010

SIMON NIMIPÄIVÄNÄ

Reipas koirapoika askelsi äsken  sateesta huolimatta aamulenkilleen. Nimipäivän vuoksi aamupala oli tavallista herkullisempi. Eikä poikaa väsymys vaivannut, vaikka illalla torkkui korituolissa tietokoneen vieressä yli yhteen yöllä minun tehdessäni kurssitehtävää.

Iltaunisuuteen oli varmasti syynä riehuminen illansuussa; Simolla on ikivanha virkattu eskimonukke, jonka vanusisukset on jo aikoja sitten revitty pois ja lankoja roikkuu joka puolelta. Sitä koiruli kantaa aina prinssipuolison eteen ja pyytää leikkimään.

Yhä uudelleen ja uudelleen nukenrepale tuodaan jalan juureen. Jos ote hetkeksi herpaantuu papalta, Simo intensiivisesti yrittää herättää huomiota.

Reuhaamisen ja peuhaamisen jälkeen on hetken aikaa rauhallista loikoilua ja lelun vahtimista. Langanpätkiä irtoaa eskimonukesta ja mamman kutilekeristä. Niitä on kiva nassutella. Ei kai niin tervellisiäkään.

No ei se pappa enää innostu, joten taidankin tästä hypätä sohvalle tuulettamaan.

Mutta kohta taas mieli tekee retuuttaa nukkea. Haetaanpas se tänne sohvalle höykytettäväksi.
Osaan minä yksinkin leikkiä, töllöttäkööt nyt vaan uutisiaan nuo vanhat.

Jaa, ettäkö miltä maistuu? Kiitos kysymästä, mutta monet on tuoksut nukkeen tarttunut ja langanpätkiä irtoaa paremmin kuin mamman lankakeristä, joita on kiva hattaroittaa silloin, kun mamma on käymässä jossakin.
On se oppinut jo nostamaan kerät pois ulottuviltani, vahinko!
Ei kai tuo pappa nyt tosissaan meinaa ottaa leluani, tämähän on minun enkä sitä hevillä anna.

Terkkuja vaan tutuille ja kiitos nimipäiväonnitteluista. On ihanaa olla Simo Sallinpoika Hurtta.

9 kommenttia:

  1. Simo on kovin valokuvauksellinen koirapoika ja hauskaa näyttää päivänsankarilla olevan. Rapsutukset täältäkin.

    VastaaPoista
  2. Onnea Simolle, Iso hali ja paljon rapsutuksia.

    VastaaPoista
  3. Onnen poika Simolle nimppari onnittelut täältäkin. Rapsutusta!

    VastaaPoista
  4. Kyllä on ihana koiruli tuo nimipäiväsankari, varmasti mukava ja kiltti kaveri! Ja ihanan lyhytkarvainen, mikä on hyvin käytännöllistä ainakin kura-aikaan :)

    VastaaPoista
  5. Minttuli, Amalia ja mummeli; Simo kiittää nimpparirapsutuksista.

    Anja; kyllä poika osaa ärhennelläkin, jos tulee toinen poikakoira vastaan. Enemmän pitäisi sen kanssa liikkua kaupungilla, mutta kun on niin mainiot ulkoilumaastot tässä vieressä.
    Simo menee nöyrästi - tai sanoisin nöyristellen vastentahtoisesti - suihkun alle kuraisen lenkin jälkeen. Lyhyestä karvasta on monta hyötyä. On ihana ja kiltti koira.

    VastaaPoista
  6. Wanhakansa sanoo: "Simo siltoja tekee".
    Tai "Jos tuuli Simona on pohjoisessa, niin tulee pitkä kevät". Mistähän se tuuli eilen puhalteli?

    VastaaPoista
  7. ISOT halaukset Simolle ♥
    Ja onnittelut tietty!

    Hauska tuo kolmannes alin kuva, kuin nauraisi :D

    VastaaPoista
  8. Mahtava tuo tuuletuskuva;-) Olgakin vielä tolleen.

    VastaaPoista
  9. Unelma; tuuli oli eilen mereltä päin eli etelästä. Tänään ei siltoja syntynyt, mittari näytti +9 astetta ja iltapäivällä aurinko paistoi.

    seijastiina; Simo kiittää halauksista ja onnentoivotuksista.

    Leena Lumi; tuo tuuletus on tavallista, en ehtinyt kuvata Simoa kun oli vähän aikaisemmin nukke etukäpälissä tuulettumassa myös.

    VastaaPoista