LOKAKUU

Lokakuu on kuin portti talveen. Viime vuonna oli jo paljon kylmempää lokakuun ensimmäisenä kuin tänään. Nyt ei maa ole vielä yhtään roudassa, talviomenapuiden sato on vielä oksissa ja ulkorappusilla olevat kukat hehkeimmillään. Eipä silti tarvita kuin yksi hurjan kylmä pakkasyö, kun hehku on mennyttä. Toki auton tuulilasi piti aamulla raaputtaa jo jäästä puhtaaksi!

Selasin vanhoja kansioitani ja löysin tasan vuosi sitten (1.10.2009)  kirjoittamani kyhäelmän lokakuisesta aamusta. Laitanpa sen nyt tähän.

LOKAKUU

Yöllö vaihtui lokakuuksi. 

Kuistin lattia ja portaat huurteiset, 

kaiteella tummanpunainen pelakuu

sulattelee kukkaterttujaan aamuauringossa.

Pihan laidassa nuokkuvan kuusaman lehdet 

yökylmä on värjännyt verenpunaisiksi.

Aamulenkillään pieni koira lukee tarkkaan

viestit vadelmanvarsikosta.

Kellastuneiden koivujen latvuksista

lehti kerrallaan tipahtaa eteemme

kostealle metsäpolulle ja suon reunan

jo kypsyneet karpalot mättäillä -

kuin kerran lapsena hajoittamani

punaiset puuhelmet pirtin riepumatolla.

Yökaste kirkkaina vesihelminä riista-aidassa,

kuin kristallit, auringon säteiden lävistäminä.

Kuusikon seinäsammalten matto täynnä

suppilovahveroita nostamassa ruskeaa lakkiaan

pitkän, kellertävän jalkansa varassa -

kuin tervehtien varhaisia kulkijoita.

Aurinko lämmittää jo puiden lomasta,

huurre mustikanvarvuista sulaa kyyneliksi.

Valkean jäkälän peittämällä kallionyppylällä pysähdymme

kääntyäksemme takaisin kotiin päin.

Keltaisten lehtien alleen peittämä metsäpolku

joustaa pehmeänä askeltemme alla

ja polulle pudonneella haavan lehdellä

vettä, kuin peiliksi jäätyneenä.

Hengitän syvään raikasta syysilmaa

ja tiedän, että kesä on mennyt.

Luonto odottaa levollisena jo ensilunta.

Ei ihan vielä! Anna syksynlapsenkin nauttia vielä hetki

värikkäästä syysmaisemasta ennen lumihiutaleita.

Ennen oli ennen. Lokakuukin saattoi olla räntäkuurojen ja myöhäissyksyn harmauden aikaa.

Muistan, miten vuosikymmeniä sitten enoni runoili lokakuusta: "On lokakuu, ja räntää sekä vettä

yöt, päivät sataa, maata pieksäen. Ja vanha varis aidall´ hokee p....lettä. On tienoo niinkuin riepu likainen."

Näitä riiminpätkiä muistuu mieleen aika ajoin. Ja niiden oivalluksille voi vaan nauraa.

Pihapihlajien marjatertut ovat odottaneet tilhien "yhden pysähdyksen tankkausta". Vaan näyttävätpä menevät parempiin suihin. Rastaat pelmahtivat pihlajaan oikein isona laumana. Eikä siinä kauan nokat tuhisseet, kun marjatertut oli riivitty rangoiksi. 

Villiviinin punertuvia lehtiä liiterin seinustalla. Taidanpa siirtää siitä juurenpalasia myös toiselle seinustalle.

Lokakuusta huolimatta näyttää aurinkoiselta tämäkin päivä. Kuunliljat odottelevat siirtoa pihalammen rannalle. Osmankäämikasvusto saa luvan muuttaa kompostiin ja lammikon pohjaan laitan suodatinkankaan. Mitenkähän ensi kevään sammakonpoikaset saavat ravintonsa siistauskankaan päältä? Aika näyttää.