VITKASTELEVA VIIKONLOPPU

Tänään sunnuntaina kellojen kääntämisen jälkeen tuntuu aika matelevan. Oman elämän rytmin siirtäminen vain tunnilla kesäajasta vakioaikaan ei näytä tässä iässä niin helpolta enää. No, onhan tässä aikaa harjoitella ennen seuraavaa tunnin veivaamista.

Lauantai-aamuna anivarhain heräsin siihen, että Simo istui prinssipuolison sängyssä eikä miestä näkynyt missään. Normaalistihan käyvät "pojat" pienen aamulenkin postilaatikolla. Niinpähän oli mamman kömmittävä verkkareihinsa ja vietävä koirulipoikaa aamupissalle. No, ei se mies iäksi ollut lähtenyt tästä huushollista - ja miten voisikaan. Olipa herännyt ja muistanut edellisiltana alkaneen virsimaratoonin kirkossa. Parin tunnin laulusession jälkeen hän palasi aamukahvipöytään ääni käheänä mutta tyytyväisenä. Virsimaratooni alkoi perjantaina illansuussa ja jatkui keskeytyksettä virsi virren jälkeen aina sunnuntain jumalanpalvelukseen asti.

Aamukahvin jälkeen minäkin terästäydyin. Meille oli tulossa mieluisia vieraita, tai oikeammin sukulaisia. Olin luvannut laittaa  ruokaa ja niinpä iskin veitseni kaalinkerään. Kaalilaatikkohan on sitä maukkaampaa  mitä kauemmin on saanut muhia uunin lämmössä. Samantien pyöräytin omenapiirakan päiväkahvia varten. Maratoonari veti vähän lonkkaa petin pohjalla pitempään, mutta tarttui reippaasti imuriin maanittelematta. Siinä sitten kevyt viikkosiivous meni ykskaks. Ja huusholli oli valmiina sukulaisvierailuun.

Tässä mieluisa tuliaispaketti: tölkit itsesäilöttyjä vihreitä tomaatteja sekä valkosipulinkynsiä ja pussi karkeita ruisjauhoja, suoraan maatilan myllystä. Tomaatit ja valkosipulinkynnet maistuivat todella hyviltä ja ruisjauhoista tiedän jo monta hyvää ohjetta, kunhan ehdin kokeilemaan.

Vieraiden suunnattua kotimatkalle meille jäi aikaa ennen saunomista piipahtaa uudelleen virrenveisuuseen. Täytyy kyllä todeta, että kovin on ylähyllyltä virsien sovitukset. Meikäläinen, kakkossopraano, menetti kahden tunnin laulamisessa äänijänteistä kimmoisuuden ja tiukille otti laulaa ylimmät nuotit. Monet virret lauloinkin oktaavia alempaa. Nautittavampaa veisuu olisi, jos virret olisivat vähän matalammalta. Tai sitten se on tämä ikä, ettei enää oikein ylärekisteriä löydy!

Tänään sunnuntaina sää ulkoilemiseen on leppeä ja sateeton. Kahdesti jo kierrettiin kalliopolkuja Simon kanssa. Hyvää tekee mammallekin nousta rinteitä ja harppoa yli kivien. Tahtoo päivät mennä sukankutileen kanssa nojatuolissa. Kukahan keksisi systeemin, millä voisi tikuttaa sukkaa ja ulkoiluttaa koiraa samanaikaisesti. 

Ei vainenkaan. Sellainen tehosekoitin en haluaisikaan olla. Neuloa ja katsoa Lemmen viemää voin samanaikaisesti, mutta neuloa ja lukea kirjaa ei pysty samalla kertaa. Paras olla hinkumatta tähtiä taivaalta ja tyytyä vaan joko neulomaan tai sitten ulkoiluttamaan ihanaa Simo poikaa. Siispä:  Elähän hättäele, se on hyvä neuvo. Kerkii sitä vähemmälläkii. Tosi on.

Mutta tämän vielä haluaisin opetella. Höpö höpö. Simo siltoja tekevi, samoin Roosa. Mutta ei mummelit tähän pysty enää. On suutarin pysyttävä vaan lestissään. Mutta haaveilla aina voi. Ja itselleen nauraa.