keskiviikko 27. lokakuuta 2010

KATSON SINEEN TAIVAAN...

Eipä taida vielä lumivaippa laskeutua eteläisempään Suomeen. Tänään aurinko sulatti eilisen lumikiteet ja oltiin taas sulalla maalla. Simo vipelsi lenkillä eikä sen tassuja yhtään kylmännyt. Oravia pysähtyi välillä tiirailemaan.

Jatkettiin ns. Simon kujalle. Simon kuja syntyi tuonne motarin riista-aidan varteen keväällä vielä lumien aikaan. Kun moottoritien alempi kaista rakennettiin ja meillä oli ns. huoltotie tunnelin toiselle puolelle, tehtiin uusi tie sitten korvaamaan entistä. Ja kuinka ollakaan, tien pohjaan mätettiin jäteasfalttipalasia. Koska meillä on uimalampi tuossa lähellä, ihmettelimme, voiko asfaltista liueta ja valua vesien mukana epäpuhtauksia lampeen. Ympäristönsuojeluihminen hämmästeli sitä, ettei kaupunki tiennyt jäteasfaltista ja komensi tien rakentajan puhdistamaan alueen. Koska kulku on vain meidän pihan läpi, poisajo tehtiin talvisaikaan. Siinäpä sitten jyräsivät traktorikaivurit ja -peräkärryt eestaas kaivaen ja kyyditen jäteasfalttipalasia. Kuuleman mukaan 80 traktorikuormaa vietiin asfalttiasemalle puhdistettavaksi. OLi pihassamme melkoinen ralli. Onneksi piha kesti ja nyt tiellä on sepelipohja ja hiekkapinta. Ja siitä tuli sitten Simon ikioma kuja, mitä pitkin päästään kallioille ja palatessa tullaan metsän pehmoista sammalpolkua takaisin ohi uimalammikon.

Kohta uimalammikolle voi mennä jo pulahtamaan. Muutamia "jäälettuja" oli veden pinnalla koivujen kuvastuessa veteen.
Näin huikaisevan kirkas ilma oli tänään. Taivaan sini peilautuu lammikon pinnasta puiden kuvajaisten kanssa.

Hyttysen kokoiseksi pienentynyt lentokone hyrisi päämme yläpuolella kirkkaan sinisellä taivaalla. Tuskin näkyy sinessä. Klikkaa isommaksi, niin huomaat, ettei ole hyttynen.

Tässä Simo vielä kujallaan ihmettelemässä, mikä taluttimen toisessa päässä oikein maksaa....
Minä räpsin kuvia, tietysti.

Nyt illalla mittari painui jo nollarajan alapuolelle, taivas oli kuin "juutalaisen nappikauppa" täynnä kirkkaita tähtiä. Mutta Pekka Pouta lupaa vesisadetta. Ans kattoo huomenna.

6 kommenttia:

  1. Ja niin se tuli. eilisen sinen jälkeen, tuuli ja vesisade, illalla oli 0,5 miinusta ja aamulla 2,5 lämmintä. Nopsaan pääsi Himmukin aamukäynniltään ulkoa sisälle. Ei kai sitten koiran ilmasta pitänytkään.

    VastaaPoista
  2. Ihana kuva tuosta jääriitteisestä lammesta.
    Vettä sataa täälläkin ja tuuliko aiheutti sähkökatkojakin.
    Mukavaa Simonpäivää :)

    VastaaPoista
  3. Onnentoiveet Simo koirulille!
    Velipoikanikin Simo, lennätän onnet hällekin.
    Meilläkin keli lämpöasteinen, meikä tykkää..

    VastaaPoista
  4. mummeli; yöllä tosiaan alkoi vesisade ja uimalammikko alkaa olla laitojaan myöten täynnä. Simo teki reippaasti aamulenkin mutta oli märkä kuin "uitettu koira" sisälle palattuaan.

    Unelma; Simo kiittää nimpparitoivotuksista!

    SinikkaHelena; Kiitokset lähettää Simo-kouruli. Kovin on märkää ulkona nyt. Lämpöasteita meilläkin.

    VastaaPoista
  5. Ihana sininen taivas,Simo on aina niin ihana myöskin ♥

    VastaaPoista
  6. seijastiina; kohta vaihtuu marraskuuksi ja aurinko paistoi tänäänkin iltapäivällä jo pilvettömältä taivaalta, vaikka aamulla satoi silkkaa vettä.

    VastaaPoista