HUNAJATA, HUNAJATA

Eilen alkoi kansalaisopiston laulupiiri ja ilmoille kajautimme laulun Sabelin; siinähän sanotaan, että "toit kevätkuun, Sabeline".  Laulu on lyhyt ja se pitää aina laulaa kahteen kertaan, että tuntuu laululta. Mutta, mutta:  eräs piiriläinen sanoi, että ovat toisessakin piirissä laulaneet samaa ja siinä on toinenkin säkeistö. Olet sen itse tehnyt, väitti minulle. Prinssipuoliso muisti, että varmaan vuosikymmeniä sitten olin rustannut lisäsäkeistön. Itse jo niin hattaroitunut, ettei yhtään lamppu syttynyt. Voipa olla, vastasin.
Kotona sitten kaiveltiin nuottipinkkaa. Joo, olin sepustanut sanoja toisen säkeistön verran. Äkkilukemalla vaikutti niin hunajaiselta, niin hunajaiselta. Vai miltäpä kuulostaa:

SABELINE

Ruusujen tuoksuun, tai

virran juoksuun
vertailla  rakkaintaan laulussa voi.
Vaan kuinka voisin laulaa mä toisin
kun sanat kaikki niin kalpeina soi!
Oh! Sabeline.  Oh! Sabeline,
tuo nimikin yksin himmentää muun.
Oh, Sabeline. Oh, Sabeline.
toit kevätkuun, Sabeline, Sabeline.

Laulaisin sulle,
niin kaivatulle,
tahtoisin tuoda yön kuutamoineen.
Herkimmän tunteen, sydämen laulun
sinulle armain, ja rakkauden.
Oh! Sabeline. Oh! Sabeline,
sydämein sykkii sinulle vain.
Oh! Sabeline. Oh! Sabeline,
rakkaani oot, mun ainoain!

Jess. Jos nyt rustaisin sisäpiirivärssyä, en  noin hunajaa valuttelisi. Vaikka kuinka Sabeline olisitkin kevään tuoja, valotar ja kuun tytär. Ehkä nyt olisi enemmän itsekritiikkiäkin. Mutta se oli silloin....hih.