perjantai 17. elokuuta 2012

"KARHUNPOIKA SAIRASTAA..."

Keskiviikkoaamun iloinen Simon ulkoilutuslenkki tuossa tiellä katkesi koiran ulvahdukseen. Sileällä hiekkatiellä ei näkynyt mitään erikoista, ei ainakaan kyyn poikasia. Simo näki heti jäniksen ja ryntäili sen perään, mutta pian piteli toista etutassuaan ilmassa ja  näytti tosi surkealta. Prinssipuoliso kantoi pikkuista koiraa takaisin omalle pihalle ja sisään. Yritin jopa suurennuslasilla katsoa, olisiko saanut vaikka lasinpalan tassunpohjaan. Simo piti edelleen tassua ilmassa ja ihan selvästi käpälää kirveli. 

No minä pöljä puhdistin tassun altapäin ja mietin jo eläinlääkärille soittamista, kun koira vaan nilkutti ja roikotti tassuaan. 
Toinen etujalka oli vähän turvoksissa "käsivarresta" ja kosketusarka. Ja kas, sieltähän syy selvisi. Joku hiivatin ampiainen oli ollut leskenlehden alla kuivattelemassa aamukosteita siipiään ja tuikannut pientä koiraa kinttuun.

Onneksi kuitenkin päivän mittaan jalka antoi jo koiran liikkua ja minä tietenkin putsasin pistojäljen ja laitoin siihen voidetta. Jonka Simo tietysti yritti heti nuolla pois, että piti siihen side laittaa estämään voiteen lipomista.

Nyt on selvitty sitten vatsan kurinasta, oksentelusta, ampiaisen pistosta ja tänä aamuna kaikki oli paremmin kuin hyvin. Koirani on iloinen ja reipas, häntä on kippurassa eikä roiku luippana koiran perässä. 

Me ollaan tänään Simon kanssa kahdestaan kotona, mehustin maijallisen mustia viinimarjoja ja pian täytyy pyöräyttää pari marjapiirakkaa kahvipöytään. Miessakki lähti ajamaan Kiskoon prinssipuolison veljen luo purkamaan verkkoaitaa, jonka päälle on tuuli kaatanut ison kuusen. 
Puuhaa riittää,  viinimarjoja on vielä muutama pensaallinen ja karviaisetkin keräämättä. Mutta ehtiipä tässä. Toinen juttu on , että mökin maisemissa  on parikymmentä mustaviinimarjapensasta odottamassa poimimista. Ensi viikollekin on näin puuhaa tiedossa. Ja pakkaset paukkuu jo nyt kantta myöten täysinä. Hamsterin sukua taidetaan olla ihan selvästi.

Jatkuisipa nyt aurinkopäivät vielä vaikka viikon verran. Eilen iltamyöhään ripautti hieman vettä, mutta nyt päivä valkeni poutaisena.

Kissaloukku on asennettu, kisuli pyörii pihapiirissä eikä osu loukkuun. Pitää ostaa kalaa houkuttimeksi. Ja jos se sittenkin on tuolta naapurista, joutuu kolli kiinnisaamisen jälkeen kuulema pallienpoistoon. Loppuu sitten kuljeskelut oman pihapiirin ulkopuolelle, uskotaan ainakin niin.

Mutta ihaninta päivässä on se, että Simo on pirteä ja leikkisä oma itsensä, raksut maittaa ja päivystystehtävä hoidetaan sohvan selustalla tarmokkaasti, häntä iloisesti kippurassa.


24 kommenttia:

  1. No voi sentään pikkuista Simoa, onneksi syy selvisi ja nyt on kaikki hyvin. Himmun kasvattajan pientä koiraa ampiainen puri nenän päälle ja koko nenunseutu turposi, mutta neljännelsellä kyytaplettia asettui nopeasti.

    Kyllä nyt saakin marjoilla herkutella, minulla jotenkin mustat vähän pieniä, mistä johtunee kun yleensä suuria kuin peukalonpäät.

    Voi kun sää säilyisi tälläisenä edes viikon vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin itse ajokorttia varten lääkärintarkastuksessa ja siellä kuulin, että kyypakkauksesta saa avun myös ampiaisen pistoihin. Seuraavalla kerralla jo tiedän heti, mikä tepsii.
      Meillä on mustaherukat oikeita mollukoita, niitä on ilo kerätä ja keitellä mehuksi. Saskatonit olivat menneet parempiin nokkiin, kun linnut olivat ne tankanneet tarkoin muuttomatkansa evääksi. Vaan ei harmita, herukoita on runsaasti.
      Toivotaan, että viikko olisi vielä kesää jäljellä.

      Poista
  2. Voi Simoa, ampparit on ikävän ärhäköitä tähän aikaan :/ onneksi meni nopsaan ohi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepjep, nyt on enää pieni pistojälki näkyvissä. Mutta vähän häkellyin kun koira ihan onnettomana piti käpäläänsä ylhäällä ja nilkutti. Luulin ensin että oli venäyttänyt ja tunnustelin kaikki varpaiden välitkin.
      Rapsutukset Monalle.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kaikki hyvin taas! Koira on pirteä oma itsensä ja elämä hymyilee.

      Poista
  4. Anja, meillä on tuo kyypakkaus nimenomaan ampparien mahdollisten pistojen varalta. Ihmeellistä, että sitä ei ole vielä tapahtunut...Nyt ampiaisia on paljon ja ne tunekvat sisällekin.

    Loppu hyvin, kaikki hyvin. Mukavaa viikonloppua sinulle & co!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan tarvinnut vielä (!) kyypakkausta avata, joten olen siinä suhteessa tumpelo. Mutta oppia ikä kaikki. Nyt on koirulin elämä taas balanssissa ja muistona pistosta on pieni näppylä. Ampiaisia on todella paljon eivätkä ne kaihda tuikata jos kohdalle osuvat.
      Leppoista viikonloppua myös sinne Muuratsalon saareen. Ensi viikon toivoisin vielä kesänä jatkuvan kun tuon nuo serkkupojat mökille muutamaksi päiväksi saunomaan ja uimaan.
      <DDD<<

      Poista
    2. jatkampa vielä tuosta kyypakkauksesta, Tyttäreni sai kerralla 5 pistosta ja meni apteekkiin, siellä neuvottiin ottamaan kaikki kolme taplettia kerralla ja tyttö otti, tunnin päästä ei mitään jälkiä enään, vaikka oli valtavat paisumat, hän on vähän niile yliherkkä ja kukapa ei olisi kun noin monta pistoa saa kerralla,
      ja mikä siinä hassuinta, hänen polvensa oli kipeä ja se kortisooni määrä paransi hetkeksi polvenkin.

      Poista
    3. Nyt illansuussa tuikkasi amppari toista hampurilaista poskeen, ei huolinut siihen muuta kuin kylmää haudetta ja tallinnalaista ihmesalvaa. Ja saunaa!
      Kyypakkauksen teho on hyvä tietää, ja varsinkin jos siitä on apua vielä polveenkin.

      Poista
  5. No jopas jotakin! Hyvä, että Simo on toipunut! Mukavaa perjantain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta Sinikka, samoin sinulle mukavat viikonloput.

      Poista
  6. Ikäviä nuo ampparit, kaverin koiranpennun kieleen puri ampiainen ja meinasi käydä vallan hullusti, onneksi selvisi kovan lääkityksen turvin. Onneksi teilläkin voidaan jo paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ampiaiset ovat kovasti äkäisiä syksyn lähestyessä. Niillä on pesä tuossa meidän ulko-oven vierestä tiilen rakoon ja siinähän on niiden lentoreitti jota pitää muistaa varoa.
      Simon jalka on jo ihan kunnossa, onneksi.

      Poista
  7. Voi voi kaikkia sitä sattuu,onneksi on paranemaan päin:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ritva, ei mitenkään voi varoa pienen koiran askeleita. Onneksi kipu on ohi ja koipi kunnossa.

      Poista
  8. Amppareista on usein pelkkää harmia! Onneksi Simo koira pelastui, ja voi hyvin!<33

    Oikein hyviä marjastusilmoja sinulle ja ihania loikoilu- ja ulkoilupäiviä Simolle ja kaikkea hyvää Prinssipuolisolle!<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili kommentista ja toivotuksista. Tänään oli ihan hyvä päivä istua marjapuskissa, tosin oli myös leivottava suuhunpantavaa viikonlopuksi.
      Samoin sinulle kuulakkaita kesäiltoja ja aurinkoisia päiviä. Simo loikoilee tuossa saunan jälkeen... ja lähettää hännänhuiskautusterveiset! <DDDD

      Poista
  9. Onneksi Simo voi jo hyvin :) <3

    Kissat ovat siitä 'ikäviä', etteivät ne kunnioita suurestikaan rajoja. Reviirit voivat niillä olla hyvinkin laajoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jess, Simolla kaikki hyvin, on pirteä ja leikkisä koiruli taas.
      eipä ole vielä kissaa loukkuun saatu, kiertää sen näköjään lähietäisyydeltä. Simon on oltava tiukasti hihnassa vaikka mennään omalle takapihalle ettei ryntää kissan perään. Harmi.

      Poista
  10. Simo-parka! Ampparit on tähän aikaan niin kummallisia, pörräävät missä sattuu ja pistävät hanakasti. Ystävääni oli monta ampiaista pistänyt, mutta ei tullut paukaman paukamaa kun käytti antihistamiinia heinänuhaan. Kyypakkaus olisi hyvä olla, olen kuullut käytettävän jopa hyttysten pistoista herkistyneelle. Mutta vahinkokaan ei tule kello kaulassa, onneksi Simo selvisi säikähdyksellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Olivieno. Kyllä minäkin tästä lähtien vannon kyypakkauksen nimeen. Mökillä minulla se on aina käsillä, siellä kun on myös ihan oikeasti kyitäkin.

      Simolla kaikki hyvin. Hyvää viikonlopppua sinulle Olivieno.

      Poista
  11. Simohan on loppujen lopuksi melko kova kaveri, sitä viiti pitkään voivotella! Vartiopaikalle takaisin laiturin nokkaan...;)

    Pääsikö Saksan serkut jo saunan makuun!?

    Vilkasen viellä tonne taivaalle jos joku tähdenlento tulisi esille ja sitten panen maata, joten hyvät yöt kaikille.....;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simo on kyllä sinnikäs! Huomenna taas päivystystä laiturinnokassa, nyt vielä sohvan selustalla.
      Joo, toiselle maittoi sauna, toinen vielä laistoi. Mutta kun ollaan mökillä niin pakotan senkin luopion saunan lauteille. Simo ryntäsi heti eilen saunaan kuultuaan sauna-sanan. Rüdiger kävi oikein tarkistamassa, että menikö koira todella lauteille. No meni tietysti!
      Minäkin usein iltaisin vilkuttelen tähtiin - ja vilkuilen. Ei ole pitkiin tähdenlentoja näkynytkään. ;DDD

      Poista