perjantai 15. joulukuuta 2017

KAUKOKAIPUU

Syksyn tullen mielen jälleen valtaa kaipuu, kuin muuttolinnut mä tahdon etelään....
Nuo sanat on laulusta, mutta nyt meidän matkakohteemme ei ollut Espanja vaan lensimme hieman
kauemmaksi. Pitkä lentomatka koneessa kökötellen on tietysti tämän ikäisille varsinkin jo vähän
vaivalloista, mutta sinne vaan  piti itsensä tunkea. Koneen vaihto Bangkokissa ja sieltä edelleen
meren yli Colomboon, Sri Lankan nykyiseen pääkaupunkiin, mistä vielä jatkettiin paikallisella taksilla Negomboon. Aikaeroa kotimaahan riittävästi,  joten sopeutumista tarvittiin.


Sri Lanka eli entinen Ceylonin saarivaltio on aikoinaan ollut ensin Portugalin siirtomaa ja myöhemmin brittien. Siihen aikaan Ceylonin pääkaupunkina oli Kandy, keskellä saaren vehreitä vuoristomaisemia. Britit rakennuttivat rautatien Kandyn ja Colombon välille ja muuttivat pääkau-
pungin Intian valtameren rantaan Colomboon. Näin he pystyivät paremmin hyödyntämään siirtomaansa tuotteita ja laivaamaan ne kohti Englantia, kuten puuvillaa, riisiä ja teetä sekä jalokiviä.

Sri Lankassa on reilut 21 miljoonaa ihmistä, kaaosmainen liikenne ja paljon vielä kehittämistä monessa suhteessa. Tai ehkäpä meistä eurooppalaisista tuntui moni asia kaipaavan kohennusta.
Mutta heillä on upeita rantoja, tulista ruokaa, aurinkoa ja lämpöä. Ja niitähän me ainakin kovin kaipasimme täällä kotimaassa syksyn vesisateiden ja hämäryyden keskellä.


Aika nopeasti kotiuduimme hotelliimme, joka sijaitsi aivan meren rannalla, vain pieni nurmikkokaistale rantahiekan ja terassimme välissä. Hotellissa oli paljon henkilökuntaa, aamiaisella keltapaitaisia miehiä pitkissä hameissaan jatkuvasti palvelemassa.
Ensimmäinen päivä meni aurinkoa ja lämpöä hämmästellessä. Hotelliketjun edustaja tarjosi meille
retkimahdollisuuksia ja päätimme käyttää kaksi lomapäiväämme tutustuaksemme saaren nähtävyyksiin.


Ensimmäisenä retkikohteenamme oli Gallen vanha kaupunki saaren eteläkärjessä. Oppaanamme ja kuljettajanamme oli Sunil Rodrigo, jonka luotsaamana nähtiin brittien covernement kaupungin satama-alueen vieressä, kaupungin vasemmanpuoleisen liikenteen kaaos, tsunamin jäljet rantatien
varrella, kuuluisa naamiomuseo sekä poikkesimme myös kilpikonnien hoitotilalla, missä monet
mm. kalastajien verkkoihin tarttuneet ja vammautuneet kilpikonnat saivat hoitoa. Erikoisuutena näimme albinokilpikonnan, niitä syntyy kuulema vain yksi kymmenestätuhannesta ja sen vuoksi se
oli hoitolan aarre ja tarkan silmälläpidon alaisena, koska sen arvo oli mittaamaton.

Surullista oli nähdä rantatien varrella olevat tsunamin muistomerkit ja vaurioituneet talot, joita ei ollut lainkaan korjattu, koska asukkaat olivat menehtyneet tsunamissa. Opas kertoi 2000 ihmisen kuolleen hyökyaallossa, joka huuhtoi kaiken mennessään.

Gallesta ajelimme takaisin Colomboa kohti, mm. Hikkaduwan läpi. Muistui mieleen se laulu Hikkaduwa-joella! Retki saaren eteläiseen osaan kesti kokonaisen päivän ja illan pimennyttyä palasimme väsyneinä takaisin "kotihotelliin".

Valitettavasti nämä mun kuvat on vähän mtä sattuu, otin tabletilla enemmän kuvia vaan enpä ole
saanut (osannut) niitä vielä siirtää tänne läppärille. Mutta jatkan kun ehdin tämän reissun tunnelmien kertomista ja lisään kuvia sitten lisää.