TIISTAITIIRAILUJA

Viikko saatiin alkamaan. Syyssateet pieksävät pihanurmea, keltaisia luumuja sataa tuulen heilauttaessa luumupuun oksistoa. Ja mitä tekee tämä ikänainen! Hän aloittaa päivänsä luumupiirakan leipomisella. Prinssipuolison kalakaveri on tulossa hakemaan luumuja ja tyrnimarjoja ja pitäähän kalakaverille kahvit tarjota. Kun ei huushollissa muuta kuin kauralastukeksejä, äkkiäkös sitä piirakan pyöräyttää. Ohje omasta päästä. Ja tarvitsisi yhden kananmunan. Vaan kun ei ole yhtään ainoata. Täysi kenno jäi tietysti mökin jääkaappiin. Vaan ei hätää. Miehille nyt voi paistaa munattomankin piirakan, hih. Tuskin ne sitä huomaavat, kun lorottavat vaniljakastiketta piirakkansa kostuttajaksi.

Siinä piirakkaa paistellessa puhdistin osan luumuista kivistään ja keittelin luumusosetta kera kanelin. Hitaasti hyvä tulee, hiljaa kiehuttamalla soseesta tuli todella maistuvaa. Monta pientä luumusosepurkkia odottaa jääkaapissa. Kuka paistais vaan lettuja! No, ne munat puuttuu vielä. Hm.

Päätin  siivota Elvis-pojan häkkiä, oli jäänyt retuperälle koko chinchillapojan koto. Nostin häkkiosan lattialle chinchuineen ja Simo oli heti kiinnostunut Elviksestä. 

Kaipa kiinnostus oli molemminpuolista, sillä Elvis tarjosi Simolle käpäläänsä. Onneksi piti sen kuitenkin häkin sisäpuolella!

Tyrnipensaiden latvat hipovat lähes taivaita. Prinssipuolison urakkana oli kerätä oranssinkeltaiset vitamiinipommit ja siihen tarvittiin paitsi tikapuita myös vippaskonsteja. Kävin  minäkin "huippuhetkinä" tukemassa tikkaita, että yläilmoista kerääminen onnistui.


Soitinpa eräälle ystävälleni kysyen, "onko vatsa toiminut". Sanoi toimineen, lupasi kuitenkin tulla luumuja hakemaan. Ravistelimme hänelle muovikassillisen ilta-askareeksi, sanoi sosetta laittavansa. Oli kiva tavata ystäväpariskuntaa muutenkin, väkisin työnsin vielä mukaan vähän mustikoita ja saskatonmehua, että sain pakastimeen hitusen tilaa tyrnimarjoille. Minnekähän tungen ne mökin pakastimen herukkamehupullot? Saavat olla mökillä varmasti myöhäiseen syksyyn asti. Säilyväthän toki siellä, ei sen puoleen.


Illalla kaiken kukkuraksi prinssipuoliso kävi napsimassa viinirypäletertut.

 Niitä ei voi pakastaa (lötkähtävät, kokemusta on), ne on vaan naposteltava vähitellen. Onhan se vaihtelua; välillä luumuja, välillä rypäleitä. Eipä käy meikäläisen elämä ykstoikkoseksi!
Mutta nyt päätin, että säilömisjutut saa riittää tältä syksyltä. Käy blogi muuten turhan ykstoikkoseksi. 


Kunhan sade vähän hellittää, köröttelemme sisempään katsastamaan, onko puolukkamättäät tallella. Lähteestä vettä ja puolukat saaviin, vesi päälle. 


Simo ottaa jo iltanokosia tuossa korituolissa. Ponnahtaa pystyyn tietokoneen vingahdettua lopetusmerkin ja lähtee kanssani hitain askelin yläkertaan ja yöpuulle. Huomenna päivä on uusi.

KÄÄNNELMIÄ JA KIUSAUSTA

Piti vielä alkaa juttua tuhertamaan, vaikka jo päivän hommani pusersin paperille aikaisemmin. Mut kun hymyilytti kesken kaiken pulloja hamuillessani tää hauska etiketillinen pullo. 

Ihan selvästi siinä lukee suomennettuna "vanhat paskat". Vaikka sisällys on ollut mietoa valkoista rommia eli mainiota flunssalääkettä kera kuuman veden. Vähästä se on pienen huvitus kiinni! En muista tätä rommia ostaneeni enkä maistaneeni edes flunssaan. Nopas, toinen hauska etiketti oli Budapestista ostamassani erikoisenmuotoisessa pullossa, siinähän selvästi lukee, että "töppöset ylös". Tai jotakin sinne päin. Pullo on hyvä mehukarahvina.

Tosiasiallisesti pullotin luumumehut muovisiin pulloihin ja pakkasin pakastimeen. Nyt on kiintiö niin täynnä, että lopuista luumuista keitän luumuhilloa, ohjeen siihen löysin Leena Lumin  blogista.
Mehuja on nyt tämän huushollin osalta riittämiin, eikös?

Pihanurmikolta keräämäni peltoherkkusienet on vielä puhdistamatta.
Hyvä neuvo on, että se, mitä ei ole pakko tehdä tänään, voi hyvin jäädä huomiseen.

Kouluissa on julistettu koulurauha. Se on hyvä asia, sillä toivottavasti sen kautta voidaan vähentää koulukiusaamista. Mutta mitä isot edellä, sitä pienet keikkuen perässä. Työpaikkakiusaamista kun esiintyy läpi organisaatioiden työelämässä ja naapurikiusaamista sitten asuinpaikoilla. Kotonakin voi kiusata perheenjäseniään. Enkä puhu nyt Janssoninkiusauksesta.
Koulukiusaamista tapahtuu myös opettajainhuoneessa. Ja poliittisesti aktivoitunut koulutoimenjohtaja voi halutessaan kiusata alaisiaan opettajia, joilla on erilainen maailmankatsomus. Niinkin pienellä työpaikalla, jossa on vain yksi palkattu ulkopuolinen työntekijä, työnantaja voi kiusata tätä ainoataan vaikkapa laittamalla hänet sahaamaan tylsällä käsisahalla polttopuita ja antamalla aikarajan, milloin puukasa on oltava pilkottuna. 
Ihmisen käyttämä valta yli toisten ihmisten on inhottavinta silloin, jos vallankäyttäjä ei ole henkisesti kypsä tai häneltä puuttuu kyky toimia esimiehenä. Ei ole valtaa ilman vastuun kantamista. 


Menipä nyt "vanhasta skeidasta" alkanut juttuni ihan sinne itseensä. Työelämästä eläköityneenä sitä voi viskellä mielipiteitään näköjään ihan kuin hihasta. Mutta kokemuksesta puhun. Niin paljon olen kiusaamista nähnyt. Onneksi vähemmän kokenut.


Iloisempaa ilmettä tähän loppuun. Simo-poika ei taatusti ole kärsinyt minkään asteisesta kiusaamisesta. Eikö tämä näytä ihan siltä, kuin koirulia naurattaisi näkemänsä unikuvat!

Taitaa poika uneksia veneretkestä järven takarannan kallioille. No, puolukkaretki on tiedossa piakkoin.

Kuikkien jälkeen souturetket ovat parasta mitä Simo tietää. No oravat tietysti myös...

METSÄÄN ON TULLUT JO SYYS

Lohduton yön hämäryys sen sijaan vielä antaa odottaa. Toki yöt on pimeitä ja kosteita. Viime öinen kaatosade soitteli peltikattoon ja rännistä valuva vesi muistutti puron lorinaa valuessaan alla oleviin vesitynnyreihin. Kasteluvettä olisi mutta eipä tartte kastella.

Keltaiset luumut kypsyvät vaudilla ja sitä mukaa kun ovat riittävän maukkaita, irrottautuvat kannastaan ja hyppäävät tuntemattomaan, eli suoraan vihreälle nurmikolle. Siitäpä ovat helpot poimia. Vähän alkaa jo tämä luumushow tympiä; olen pilkkonut muutaman ämpärillisen pakkaseen piirakkatarpeiksi. Olen mehustanut niitä tyrnimarjojen ja karviaisten seassa. Kohta voisin muuttaa nimenikin Mehu Maijaseksi, sillä mehua on höyrytetty mustaherukoista ja saskatoneista ja nyt näistä luumuista. Huushollin kaikki muovipullot on haravoitu ja pesty, sillä en halunnut lasipulloja täyttämään jääkaappia. Saskatoneista tuli muuten aikas miellyttävän makuista mehua! Oli pakko tyhjentää pakastimesta ylimääräiset saskat, että sain mahtumaan sinne luumut ja karhunvatukat.

Viikonloppuna prinssipuolisolla oli laululeiri ja minä sain yökylään lapsenlapsia.  Kaurapuuroa ja mustikoita. Lapset halusivat tietää, montako lajia marjoja kasvaa meidän puutarhassa. Siispä laskemaan. Saatiin toistakymmentä, lisäksi vielä ei-syötävät marjat sekä luumut, päärynät ja omenat. Siispä tämä Mehu Maijanen säilöö ja mehustaa.

Onpahan talvella sitten mistä ottaa. Ja antaa myös.

Niin pula-ajan tyttö sitä on, että kaikki pitää talteen saada. Jopa peltoherkkusienetkin pihanurmikolta. Oikein ovat isoja ja melleviä. Tarkkaan tutkin, ettei sekaannu valkoiseen kärpässieneen. Mutta herkkusieniä ovat. Metsälenkillä on ihan mania kerätä herkkutatit. Muutamia hienoja ja täysin madottomiakin, vaikka suuressa osassa on jo asukkaat sekä varressa että lakissa. Herkkutatit riippuvat rullarihmassa keittiön työpöydän yläpuolella. Näin kuivatettuja minulla on talven varalle kolmisen litraa.

Joulupöytä ilman sienisalaattia ei tulisi kuuloonkaan. Mökillä soudettiin yli järven ja sieltä Simon kanssa metsäillessämme poimin kukkuroilleen ämpärillisen rouskuja ja lähes muovikassillisen kantarelleja. Sienten siivoaminen on hidasta ja kädet ovat sen jälkeen viikon mustaraitaiset. Vaikka kuinka niitä kynsiharjalla jynssää. Sain litran purkin suolattuina odottamaan joulua.

Kantarellit vein serkun perheelle. Mustat torvisienet, jotka ovat mielestämme sienten aatelia, sen sijaan paistelin kotijoukoille.

Puolukoita katsellaan viikon vaihteessa, josko olisivat riittävän kypsiä vesipuolukoiksi. Isoja olivat jo viikko sitten, mutta tarvitsisivat pakkasyön makeutuakseen. Ja sitten myöhemmin on karpaloiden vuoro. Sitten saa jo talvi tulla.

Luin uutisista, miten parin naisen välille oli kehkeytynyt käsikähmä marjanpoimintareviiristä. Toisaalta naurattaa, mutta toisaalta ymmärrän sitä mökinmuijaa, joka piti tiukasti kiinni marjamaistaan. Meidänkin mökkimaisemissa liikkuu iso porukka aasialaisperäisiä poimijoita jotka ajavat talojen pihoihin kyselemään hyviä marjamaita.  Hyvä tietysti, että marjat eivät jää metsään, mutta mitä järkeä on koukkia pitkävartisilla poimureilla sammalet ja muut roskat marjojen mukana (menevät kuulema väriteollisuuden tarpeisiin eivätkä syötäviksi nämä mustikat).  

Ja entäs ne vanhat papparaiset, jotka kiertävät ovelta ovelle jo harvaan asutuissa kylissäkin myymässä leluja ja ovikoristeita! Eivät ne Romaniasta asti ole kasseineen kävelleet. Vai onko niin, että mummot on kaupunkien kadunkulmissa pahvimukien kanssa ja papat kävelevät maaseutua.  Kuka mahtaa kerätä vähäiset kolikot?

No, tämäpä tästä. Haluaisin uskoa, että mummot ja papat saisivat itse pitää "ansionsa".

Olen miettinyt, että meidän sukupolvemme jälkeen marjankeruu on vietnamilaisten työtä, mehustus Marlin ja nuoret ostavat valmiit mehupullot kaupan hyllystä. Mutta niin kauan kuin jalkamme kapsaa poimimme ja säilömme joka syksy hullun lailla kypsyvän sadon viimeistä marjaa myöten. Niin kuin nyt nämä tyrnimarjatkin.

Keltaiset luumut maistuvat makeammilta kuin siniset, joita onneksi ei tänä syksynä paljon tullutkaan. Ja muutamat kriikunat, joita kasvimaan laidassa kypsyy, menevät myös parempiin suihin.

MISTÄ TUNNET SÄ YSTÄVÄN

Mitä olisi elämämme ilman ystäviä? Ilman yhteisiä muistoja ja kokemuksia. Ilman läheisyyttä ja tunnetta siitä, että merkitsen jotakin toiselle ihmiselle. 


Ystävistä kannattaa pitää kiinni, niin vanhoista ystävistä kuin uusistakin. Ystävyys on vuorovaikutusta. Minusta itsestäni tuntuu, että omaltakin osaltani yhteydenpito on ystäviini välillä pahastikin ontunut. Toisaalta olen odottanut, että vanhat ystäväni pitäisivät myös minut mukana elämässään.

Sähköiset yhteydet ovat kovasti helpottaneet ystävien  kesken suhteen ylläpitoa. Mutta ei sähköpostiviesti koskaan korvaa fyysistä tapaamista, halausta ja yhdessäoloa. Miksi syntyy selityksiä siitä, miksi muka ei ole ollut aikaa tms. ystäville? Elämä ilman yhtään hyvää ystävää olisi tunneköyhää ja kuin katovuosia. Vuorovaikutuksella on niin suuri merkitys henkiselle hyvinvoinnillemme.  Vaikka välillä tuntuu siltä, että yhteydenpito on muuttunut yksipuoliseksi, ei silti välejä pidä katkaista. Meillä kun jokaisella voi olla välillä omia syitämme hiljaiseloon.


Silti; minulla on ihania ystäviä, sydänystäväkin. Hän on itkunkestävä, ymmärtäjä, nostaja ja kannustaja. Ja esimerkki omilla valinnoillaan. Häneltä haluaisin paljon oppia. Ja hänen ystävyydestään en haluaisi koskaan luopua. 


Uskollinen ystävä on toki pieni Simo Sallinpoika Hurttakin. Nyt vahtii silmä tarkkana autoon pakkaamista, aavistaa, että kuikat odottaa. Pienestä koiruliystävästäni haluan pitää hyvää huolta, sen ruskeiden silmien katse on aina yhtä palkitseva.

Kaikenkarvaisia ystäviä! Iso hali kaikille ystävilleni ja hyvää viikonloppua!

KEVYESTI KESKELLÄ VIIKKOA

Mehumaija on pesty ja nostettu takaisin varaston hyllylle. Tänä syksynä ei onneksi ollut kovinkaan paljon mehustettavaa, koska marjapensaita oli uudistettu leikkaamalla. Toisaalta, luumut on kypsymässä ja karhunvatukoitakin kypsyy joka päivä. Ne pitää vielä mahduttaa pakastimeen talven varalle.

Vatukkapensaat ovat tosin niin piikkisiä, että puseron hihasta tarttuu niihin kuin ansaan. Ja tikapuut on hyvä apuväline ylimpien oksien tyhjentämiseen.

Eilen illalla satoi kaatamalla oikein kunnon kuuron. Olin Simon kanssa lenkillä ja molemmat näytimme uitetuilta koirilta kotiin ehdittyämme. Mutta se sade teki ihan hyvää, ainakin sienille. Yön aikana oli taas noussut tatti poikineen ihan saman lahokannon ympärille ja ehdin napata ne ennenkuin madot tekivät niihin hyökkäyksensä.

Niinpä sitten keittiöön virittelin rihmarullasta lankaa ja pujottelin tattiviipaleet kuivumaan. Iltapäivällä löysin vielä pari hyväkuntoista tattia lisää, joten muutama tattikeitto on turvattu.

Jostakin sain päähäni aamutuimaan leikkiä pyromaania. Keräsin liiteristä tuohia ja kuivia pilkkeitä sytykkeiksi ja marssin metsänreunaan kerätylle risukasalle.  Eipä aikaakaan kun iloiset liekit nuolivat märkiä oksia, meni siinä muuten vanha nojatuolimme samantien, kun huomasin sen autokatoksesta. Ei noussut nostalgiaa, vaikka oli ensimmäisiä mööpeleitämme viiden vuosikymmen takaa. Ei luopumisen tuskaa, vaan pelkkää raivokasta polttamalla hävittämistä.  

Vanhat kalastelijat palasivat saariretkeltään eilen. Onneksi eivät tuoneet kaloja tullessaan, kielsin kun soittivat ja kysyivät. Liekö omatunto soimannut prinssipuolisoa riemukkaasta eräretkestä kun toi lahjuksena silkkiäispallero-swarovski-helmet. Kristallit on niin pieniä, mutta silti voipi laulaa: Kristallen den fina när solen får skina jne. Oli siinä mukana myös cd-levyllinen kevyttä musiikkia. 

Vähän tuo näyttää kuin olis karviaisia kaulanauhaan pujoteltu. Hih.


Keväällä joskus ihmettelin kasvia, joka nousi kukkapurkistani. Myöhemmin tunnistin sen risiiniksi, istutin oven pieleen kukkalaatikkoon. Sellaista se on tämä emmental, kun siemenen kylvää, ei enää muista, mitä sieltä voi nousta! 

Voi olla, ettei ehdi siemeniä valmistaa, kun on melko pienikokoinen vielä. Kalebassissakin on ensimmäinen kukka vasta nyt, mutta voi ehtiä valmiiksi satonsa, jos ilmoja riittää.

Eilisen sateen jäljiltä kalliopolun koloihin oli jäänyt pieniä vesilammikoita. Mustikanvarvut joissakin kohdin jo syksyn punaisia, polulle pudonnut keltaisia lehtiä koivuista. Mutta kanervat, ne ovat nyt kauneimmillaan, isoina kukkamattoina. Niistä tulee aina niin hyvälle mielelle. Ja metsä on puhdas, niin paljon muurahaisia kulkee edestakaisin polkuja pitkin. Joskus ne tarttuvat pienen koirulin takajalkaan ja kyllä siinä kinttua ravistellaan, että murkku putoaisi takaisin polulle!


Viikonloppuna jatkan mustien viinimarjojen mehustusta mökin puuhellalla. Pula-ajan tyttönä mieli tekee kerätä kaikki sato talven varalle talteen. Onneksi saan talkoolaisia marjapensaisiin ja viemään osan marjoista mukanaan. Ja rouskuja on varmasti jo noussut, joulun sienisalaattiin niitä on kiva kerätä, keittää ja suolata. 
Syksy on kivaa aikaa, vaikka joskus tämä säilöntä tökkiikin. Tosin onhan meillä paljon helpompaa kuin vanhemmillamme kun ei tarvitse hilloksi keitellä. Kauhulla ajattelen äitini kolmen litran vadelmahillopurkkia, josta ei hillo tahtonut millään loppua säällisessä ajassa. Olis pitänyt lettuja ja pannukakkua olla joka päivä!

SUNNUNTAIN SILLISALAATTIA

Nonnii. Ukot läks kalastelemaan. Nakkipannu pörähti käyntiin puoli kymmeneltä ja huusholliini laskeutui suloinen sunnuntai-aamun rauha. Pötkähdettiin Simon kanssa vielä hetkeksi päiväpeiton päälle pitkällemme. Teinipoika nousi aamupuurolle vähän ennen kahtatoista. Että näin se sunnuntai meitä hellii. Sorry, tuo lumme on vissiin ylösalaisin vai alasylöisin? Kuvasin sen vesisaavista, missä se ilahdutti useitten päivien ajan.


Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun prinssipuoliso heti lähtönsä jälkeen soitti ja pyysi hautaamaan tiellä näkemänsä yli ajetun oravan, juuri meidän kohdalta. Joku, jonka painava kaasujalka piti vapaapäivää tiemme 30 km:n nopeusrajoituksesta, tömäytti vielä poikasiaan imettävään emo-oravaan kohtalokkain seurauksin.
Jätin Simon sisälle, lapioin kuopan ja hautasin äitioravan. Tuli vähän ankea mieli, kuka sen poikasista nyt huolehtii. Pesä on varmaan meidän autotallin vintillä. Vielä eilisaamuna Simo riemastui pihaoravan hyppelemisestä tien vierustan puissa. Ei kiva. Pitäskö nopeusrajoituksen lisäksi laittaa vielä oravavaroitustaulukin! Onhan niitä siilivaroituksiakin, miksei siis oravista varoittavia.


Ja mulle haasteita jäi, vaikka ruokapuolensa kalastajat hoitavat pari päivää. Pyykit nyt (ja varsinkin sitten palattuaan!), yhden oven maalaus kahteen kertaan, mustaherukoiden poimimista, Simon ulkoiluttamista (se on mukavaa tosin). Ja sitten saan sydämen kyllyydestä surfailla netissä ilman, että joku kysyy sukkiaan, paitojaan, kalenteriaan tai nuottiaan. Puhumattakaan auton avaimista, joista toinen on aina hukkateilla, siis minun laukuntaskussani. Saa nähdä tuon tuliterän Verson kanssa, siinä on vain yksi elektroninen avain (toinen manuaalinen), kumpi niistä on yleensä omilla teillään. Kaikki paikalleen ja paikka kaikelle on utopiaa meidän huushollissa. Valitettavasti.

Auringon paisteesta huolimatta taivaalla on myös sadepilviä, muutenkin syksyn viileys on läsnä ja sadonkorjuu arkipäivää. Olen kuitenkin sitä mieltä, että neljä vuodenaikaamme ovat tervetulleita vuorollaan. Kuka kestäisi jatkuvaa kesää? Tai lumikinoksia? Kevään odotus ja syksyn raikkaus rytmittävät sopivasti. 


Mitä lienen taas koirulille syöttänyt, kun toinen tassun päällinen on auki. Varmaan kerjännyt kahvipöydästä ja tässä ollaan taas. Kuria ja lääkitystä nyt tarvitaan. Onneksi ei näytä kovin pahalta sentään. Onkohan jäänyt huolehtiminen liian vähälle. Asia korjataan. Luvattu.


Postaan nyt vähän näitä kuvia lisää, kun onnistuin ne siirtämään kamerasta. Tässä aluksi kuikkavahti!

Ja tietysti kuikat! Samassa parvessa enimmillään kuusitoista, vaikka eivät tänä kesänä poikasia saaneet. Miksiköhän?

Ja vesimittarit...
ja mittarien tarkistaja....

Kuunsiltaa pitkin....

tai auringon paistaessa...


Ja myrkkymarjoja, tässä sudenmarja...

ja "kukkakoivun" pikkuruisia marjoja:

Kotona odottelivat jo  karhunvatukat

ja viinirypäleet ovat kypsymässä (toivottavasti lämmintä riittää vielä). Tänään Simon kanssa lenkillä löysin kolme herkkutattia, jotka odottavat vielä puhdistamista. Matoja niihin ei ollut ehtinyt tulla, onneksi.

 Lähdenkin oitis puhdistamaan sienet ja sitten on aika NukkuMatin luo. Simo jo koisaa tuossa vieressä, mutta tässä kuva mökiltä, missä koiruli vetelee sikeitä tuolinpehmusteiden sisällä.

Kerroin varmaan, että mökille laitettiin uusi ikkunallinen ovi. Vanhassa ovessa ollut varmaan neljä vuosikymmentä sitten katajan juuresta vuolemani oven kahva on nyt viraton. Harmi. Ei se mitenkään päin käy uuteen oveen. 

Pitää kokeilla, jos toimisi saunan ovessa, sillä se   on jo mökkiantiikkia, hih. Minä myös. Ja lopuksi vitsin poikanen. Mies kysyi toiselta, onko vaikeata olla maanviljelijä. Tämä vastasi, että ei lainkaan, kunhan vaan tietää mitä tekee. Ja totesi, että on lopetettava lätinät ja lähdettävä kanoja lypsämään. Niinpä.

LAUANTAI-ILLAN HUUMAA

Reilu viikko edellisestä postauksesta vaan ei vieroitusoireita! No ei vainenkaan. Monet ajatukset jo risteilleet ja rasteilleet pääkopan talirauhasesta toiseen ja mietintämyssykin pursuaa. Ja sitten kun on sivu auki, eipä synny edes hiirelle takkia. Vaan jos tyytyisikin jo kättelyssä tuluskukkaroon! Siispä terve vaan blogiystävät ja sorry, että en ole ehtinyt kommentoida blogejanne, vaikka lukenut olenkin.

Torstaina päätimme jättää mökkerön niemennokkaan ja körötellä kotiin. Oli ihan asiaakin olevinaan; hammaslääkäriä ja auton vaihto-operaatiota. Ja lauantaina 160-vuotissynttärit. Ihan oikeesti. Yhdet kaksostylleröt täyttivät kumpikin siis 80 ja juhlat olivat tosi mukavat, musiikkia, tarjoilua (siis mulle pelkkä kahvikuppi ja ronkin prinssipuolison lautaselta voileipäkakusta pari tomaattipalaa ja lohen murusia). Hyvin meni. Simo oli kyllä eri mieltä kun joutui jäämään yksin kotiin. Riemulla ei rajoja kun avasin ulko-oven tultuamme. Niin aina.

Viime viikkoon mahtui onneksi muutakin kuin mustikoita, vadelmia ja kanttarelliretkiä. Niinkuin nyt esmes tiistaina. Trippi Jyväskylään, mukava tapaaminen torilla, kierros isolla kirpparilla ja vielä Vaajakoskellakin poikettiin katsastamassa tarjonta. Tulipa taas tarpeetontakin, kuten Nuutajärven Rositaa. Sitä vissiin alan sitten keräämäänkö? Hih. Yhtä kyytiä ajeltiin sitten kahveille Pieksämäkeen ja sieltä mökille, missä sade oli kastellut kuistin tuolinpäälliset ja matot. Satoi muuten tosi rankasti. Joo, ja urhoollinen prinssipuoliso lapioi Elvis-chinchillan kylpemiseen hienoa hiekkaa ämpäriin. Ja hyppäsi ojan yli pikkutien varressa hakeakseen elämänsä sulostuttajalle (?) muutaman pyöreytyneen kiven pihan komistukseksi. Voisin aloittaa kivien pyörittelemisen mökin pihapolkuja pitkin. Ehkä vielä aloitankin, joskus.
Sitten samana iltana yllätyssynttärit, juhlakalu oli vetänyt lipun salkoon ja vaimo sai tehtäväksi taikoa tarjottavaa ja kutsua ystävät koolle. Meillä kaikilla oli tosi mukavaa, niinkuin aina heillä käydessämme.

Vaan nyt käy juttu yli ymmärryksen niinkuin täi entisellä tytöllä. Tää mies mun huushollista on lähdössä johonkin saareen k a l a a n! Kun sitä ei just kirveelläkään saa verkkoja laskemaan mökin järvelle. Nyt pitää lähteä ajamaan kaverin kanssa tämän "nakkipannulla" satoja kilometrejä  onget takapaksissa jonnekin joelle Juupa! Minusta ei ole ihan ikämiesten juttuja maata yönsä teltassa pers huurussa, keittää vähäiset (?) safkansa nuotiolla ja kalastaa. Mut kai se niin on, että välillä maistuu hernerokka vaikka suoraan purkista, on sitä liikkeellä muutenkin. Jos ne siellä kaksi yötä jaksavat siimoja kiristellä niin varmaan sitten jo kiristelevät vyötä ja hampaita samantien. En kyllä lähtis vaikka oon viis vuotta nuorempi. Makeasti nukun Simon kanssa omassa lämpimässä vuoteessani, tuskin uneksinkaan sammalvuoteesta! Ja kaloja en kaipaa kotiin tuomisiksi. Ans ny kattoo jos kaverin "nakkipannu" kestää ne kilometrit. Vaan eläköön seikkailumieli. Pakkasin lämpimät puserot ja pitkät kalsarit sen kassiin. Ja emalimukin, että saa hörppiä nuotiokahvinsa ihan tulisuukkosena. Miten nyt naurattaa jo etukäteen kuvitellessani näitä kahta ukonkäppänää saaren rantakalliolla keittelemässä kalasoppaa omasta päästään. No, niinhän se syntyi ennen kalasoppa Virolaisen kakkosvaimollakin, ihan omasta päästään. Näin kerrotaan. Heko-heko.

Pojan perhe - paitsi teinipoika - ovat nyt niemen nokassa mökillään. Teinipoika on koululaisten kokoontumisessa paikallisella santakuopalla, joka on muotoutunut yleiseksi uimapaikaksi. Odottelen junioria kohta jo yöpuulle. Lirutin mustaherukoita mehuksi ja pullotin ne jäähtymään. Johonkin pakastimen nurkkaan ne pitäs vielä ahtaa aamulla.


Nopeasti säät vaihtuivat helteestä syksyiseen koleuteen. Nurmikko takapihalla on litimärkä puoleen päivään asti. Ja ainoat "laulajat" ovat tiaiset ja yli lentävä korppi. Keltaisia lehtiä on tipahdellut tasaiseen tahtiin. 


Tänään kerrottiin Topi Sorsakosken menehtyneen. Niin laulajat yksi toisensa jälkeen jäävät muistoihin. Minä jotenkin tykkäsin tästä Topista, hänen äänestään ja lauluistaan. Viimeinen levy jäi kesken.


Niinpä. Tämä piti postata jo iltamyöhäiseen eilen. Vaan jäi kuvat siirtämättä ja teinipoika tuli jo nukkumaan. Eipä siinä mummi muuta kuin sulki koneen ja suksi punkkaan. Mut paree myöhään kuin ei silloinkaan, räpätään tämä nyt tästä eetteriin.

TUNNUSTUS JA KYSYMYKSET

Kiitos Unelma tunnustuksesta! Vastaus kysymyksiin


1. Lempiväri hehkuvan punainen, sehän on rakkauden väri
2. Lempiruoka: montakin vaihtoehtoa, mutta kaalilaatikon lisäksi kaikki, mikä ei karkuun juokse...
3. Minne haluaisin matkustaa?  Minne vain, seuraavaksi Edinburgiin syyskuussa. Ja kotimaan matkoista aina mökille ja takaisin kotiin, hih! Siis ei mitään järkee...


Valokuvia on taas kasapäin, mutta olosuhteiden pakosta taukoa blogissa. Harmi, etten ehdi lukea ja kommentoida ihania blogejanne. Mutta syksymmällä hyökkään taas uudella innolla ja tykytän yökaudet juttuja ja kommentteja. Että tällaista välivaihetta nyt.

Nautitaan kesästä niin kauan kuin aurinkoisia päiviä riittää. Ensimmäiset keltaiset lehdet ovat jo tipahdelleet pihakoivusta....