keskiviikko 9. toukokuuta 2018

ILOA KEVÄÄSTÄ

Pitkästä aikaa tämä mummeli istahtaa bloginsa äärelle. Miten ihmeessä olen ollut niin saamaton, ettei ole rivin riviä syntynyt kevään aikana. Toki olen kirjoittanut tuolla konkarikirjoittajien kurssilla muutaman tarinan, mutta tuskin niistä on julkaistavaksi yleisempään jakoon. Tai katsotaan nyt.

Lämmin kevät enteilee jo hyvää kasvukautta. Alkuviikosta mökiltä palatessa auton mittari näytti jo 24 astetta lämmintä Lahden seutuvilla. Lämpö ja valo ovat saaneet koivujen hiirenkorvat jo kovasti vihreiksi, vaikka ei niistä oksista vielä saunavastaa synny.

Mökillä on piipahdettu kahdesti, ensin ole järvi täysin jäässä ja saunavedetkin otettiin onkiavantopumpulla. Nyt viime viikon vaihteessa ehdimme juuri ja juuri näkemään viimeisten jäälauttojen ohiajelehtimisen. Vesi järvessä oli raikasta ja melkoisin vilpoista. Kahtena aamuna kuitenkin oli pakko painautua lähes jäiseen veteen pulahtamaan. Kyllä virkisti. Mökillä kasvukausi ei ole vielä niin rehvakkaasti lähtenyt alkuun kuin mitä täällä kotona. Mutta muutaman pensaan paikkaa muutin, varsinkin pieni onnenpensas ei ole tykännyt järveltä puhaltavasta tuulesta, joten siirsin sen ylemmäksi pihaan. Juhannusruusun poikasia raahasin uusiin paikkoihin myös. Ja pihan haravointia riitti, sillä männyt karistavat neulasiaan joka talvi haravoitavaksi. Joutsenet ja kuikat olivat elementissään heti jäiden lähdön jälkeen. Jotenkin meikäläisen sielu oikein lepää siellä niemen nokassa, vaikka se melkoinen työleiri onkin joka kevät aina uudelleen. Ja Simo nauttii myös. Ensimmäisenä iltana ei koirulin mielestä saunassa ollut riittävän lämmintä joten piti oikein houkutella häntä pois saunasta. Seuraavana iltana päätimme hänen antaa olla niin kauan kuin itse haluaa lauteilla. Otti melkoiset löylyt ennen alas hyppäämistä.




Täällä kotipihalla on ihailtu erivärisiä esikoita ja vuokkoja. Metsikkö on valkovuokkoja tulvillaan, mutta yksi ainokainen keltavuokko on kukassa. Mihin ne kymmenet muut ovat joutuneet talven alla?  Hämyvuokko ilahdutti kukallaan ja nuppuja on vielä kymmeniä. Sinivuokkojen aika alkaa olla jo ohi, samoin aniliininpunaisen lajitoverinsa. Erityisen ilahduttava on tuo pieni Virosta tuomani punainen sinivuokko, jossa on kerrottu kukinto. Luulin sen jo kadonneen mutta sieltä se vaan nousi kukkimaan. Onneksi. Kuvaan en saanut oikeaa väriä.


Kaikki seitsemän sorttia pihlajiani ovat hengissä myös. Saa nähdä, kukkivatko vielä kun ovat suhteellisen pieniä piiskataimia vielä. 


Kimalaiset pörräävät ahkerasti, mutta jonkinlaista valikointia kyllä näkyy. Pulleaan punaiseen jouluruusunkukkaan katosi iso kimalainen kokonaan.
Odotellaan vaan omenapuiden ja kirsikka- ja luumupuiden kukintaa.
Tilasin omenapuun taimia ja yksi jo ostettiinkin Gardenista kun jänikset mokomat napsivat viidestä pienestä omenapuusta kuoret parempiin suihin.
Yritettiin ne pelastaa, mutta saa nähdä, jaksavatko kasvattaa uutta kuorta.

Pesäpöntöistä on kova kisa, kun lämpö toi kirjosiepot tiaisten kiusaksi.
Kyyhkyspari ruokailee lintulaudan alla ja huhuilee illalla lähimetsikössä. Ja nyt moneen vuoteen ilmestyi pihamaalle varpusparvi. Tykkäävät majailla onnenpensaan oksistossa. Pysyisivätpä vaan pihapiirissämme.

Kevään iloja on myös pyykin ripustaminen ulos naruille. Raikkaantuoksuiset ja tuulen kuivattamat lakanat on kiva taitella liinavaatekaappiin. 
Simo piipertää perässä pihalle. Ja kas, koira äkkää nopeasti nurmikolla matelevan rantakäärmeen. Minä vähän säikähdän ja päätän kuljettaa vieraan vähän kauemmaksi pihapiiristä, mutta ennenkuin ehdin saada koiran pois ja ämpärin ja kepin käteeni, on kiemurtelija kiiruhtanut pieneen sammakkolampeen, missä se iloisesti polskuttelee. Olkoon, onhan kuitenkin ihan kiltti matelija.

Monesti on rakastavaisia nimitetty kyyhkyläisiksi. Ihan aiheesta kylläkin. Juuri nyt lennähti kyyhkyspari pihan kuusenoksalle, ihan lähekkäin. Siinä ne sukivat ja puhdistavat rintahöyheniään. Söpösiä vaikkakin melkoisen kookkaita. Ja orava sai Simon ihan "someraivoon" hyppiessään ikkunan edessä männyn runkoa edestakaisin.  On todella mukavaa, että kevät tuo elämää pihapiiriin.

Ensiviikon lopulla on perinteinen matka kukkamarkkinoille ja sitten muutamaksi päiväksi Krakovaan. On mitä odotella.

Nytpä yritän läpätä tähän muutaman kuvan mukaan. Miksiköhän muuten kaikki blogisivulla on englanninkielellä? Mut ei se haittaa. Kyllä se tästä.

torstai 5. huhtikuuta 2018

SIMO SALLINPOJAN KESKIVIIKKOPÄIVÄ

Viikko sitten olin varannut eläinlääkäriltä ajan Simon hammashoitoa varten nyt keskiviikoksi.


Joku ihme sähellys eli pääsiäisen aika varmaan sekoitti ajanvarauspakkaa niin, että koira olisikin pitänyt viedä eläinlääkärin vastaanotolle jo tiistaina aamulla. Sehän ei kuitenkaan onnistunut, sillä kun lääkäristä soitettiin, koira oli jo syönyt aamupalansa ja lenkitetty. Jahkailtiin ja pähkäiltiin ja saatiin sitten kuitenkin aika keskiviikolle puolilta päivin, sillä tiistaina meillä oli laulukeikka paikalliseen palvelutaloon



Keskiviikko, aamu tuntui minusta ja tietenkin Simosta todella pitkältä, koira ihmetteli että tarjolla oli hänelle pelkästään vettä!  Reippaasti hän kuitenkin hypähti pikkuisen riisimoponi etupenkille ja matka hoitoon alkoin. Perillä Simo heti muisti, että ollaan paikassa, missä ei koskaan seuraa mitään hyvää, niinpä eläinlääkärin vihellellessä viereisessä huoneessa Simon niskakarvat nousivat jo pahaenteisesti pystyyn. Laitoin varmuudeksi koiralle kuonokopan, kun hoitaja tuli nukutusruiskunsa kanssa ja pikaisesti tökkäsi piikin Simon takalistoon. Reilut viisi minuuttia ja poika oli jo kanttuvei.
Hyvä etten itkenyt kun hoitaja nosti "VelttoVirtasen"  syliinsä ja kantoi hoitopöydälle.

Kun toimenpide heräämiseen kesti noin parin tunnin verran, minä piipahdin samassa talossa toimivaan kampaamoon, jonka olen tuntenut varsin pitkältä ajalta. Onnistuin saamaan ajan ja
hiukseni siistittiin. Hipsin takaisin eläinlääkäriasemalle odottelemaan ja lukemaan joutessani.

Alun toista tuntia odoteltuani hoitaja talutti koiruliani hoitohuoneesta. Simo hoiperteli ja nöksähteli välillä lattialle kun jalat eivät kantaneet.  Kiltisti kuitenkin odotti, että sain selvitettyä laskun ja kaappasin pojan kainalooni kantaakseni hänet autoon kotimatkalle. Niin reppanaa hän kuitenkin oli, että kieli valui kuonon ulkopuolelle ja minä muutamankin kerran kokeilin ajaessa koiran pulssia, kun tämä oli ihan vetämättömissä. Pieni reppana.

Kotipihassa kannoin hänet sylissäni sisälle omaan pehmoiseen petiinsä ja peittelin. Parin tunnin tirsot tämä otti ennenkuin silmät aukesivat ja vielä kannoin hänet rappuja alas takapihalle.  Siellä hän seisoi hiljaa paikallaan ja lopuksi pyrki takaisin sisälle. Heikoksihan se vetää kenet tahansa, jos ei ruokaa saa koko päivänä.  Vähän maisteli märkäruokaa ja raejuustoa,  nappuloita en vielä antanut, sillä koiran suu oli kipeä toimenpiteiden jälkeen ja varsinkin, kun alaleuan kaksi takimmaista hammasta molemmilta puolilta oli poistettu. Muuten Simon hampaat olivat ikäisekseen todella hyvässä kunnossa, kertoi hoitaja.

Kun koiruli vähän tokeni, annoin lisää ruokaa ja sitten illansuussa lähdin sen kanssa lenkille. Menomatka meni reippaasti kuten aina. Homma hoidettiin ja lähdettiin kotiin päin. Kymmenen metriä käveltyään Simo jäi paikoilleen, ei jaksanut houkuttelusta huolimatta ottaa askeltakaan. No, mamma otti syliin ja kantoi. Kokeilin hetken kuluttua, josko jo jaksaisi askeltaa, mutta ei. Niinpä minä kannoin koirulin ihan pihan laitaan asti. Ole melkoinen urakka tarpoa lumista polkua, mutta mitäpä sitä ei tekisi pienen koirulinsa puolesta.


Ilta meni koiran "itkiessä", alkoi ilmeisesti kipulääke jo haihtua ja uutta pilleriä sai antaa vasta seuraavana aamuna. Onneksi kuitenkin nukuttiin yö hyvin. Ja aamulla oli taas häntä kippuralla ja koira virtaa täynnä. Ihan entinen reipas terrieri, meidän perheen ilopilleri. Ruoka maittoi ja lenkki tehtiin kuin ennen yhtä reippaasti.

On se vaan kumma, miten sitä itsekin kärsii, kun pienellä perheenjäsenellä on vaikea olla.
Mutta pienen koiran hammaskalusto on vuosittain hoidettu eläinlääkärissä, sillä Simo ei kovin mielellään luita kalua eikä nuo patukat, joita kerran päivässä on annettu, pidä purukalustoa ihan timmissä kunnossa. Ja onhan Simolla ikää jo kymmenen vuotta!

Totesin prinssipuolisolle, että laskuun nyt menneillä euroilla olisin saanut puolitoista uutta pentua, mutta hänen kommenttinsa oli, ettei samanlaista, yhtä ainutlaatuista koiraa kuitenkaan. Siis ei harmiteltu hintaa sen enempää, vaikka ostetun raksusäkin ja märkäruokalavan kanssa pulitinkin kuutosella alkavan summan. Nyt on iloinen koira ja sillä hyvä hammaskalusto, kunhan vielä parina päivänä annan kipulääkepillerin. Ruoka ainakin maittaa ja häntä heiluu iloisesti. Se on tärkeintä.


Tästä tuli nyt ihan Simo-juttu, mutta koiramme on meille niin tärkeä, että siitä on yksi juttu ainakin ihan paikallaan täällä blogissakin. Muuten on ilonaiheita minulle olleet meidän lintuparveen eli vitriiniin lennähtäneet Sinilintu ja Pajusotka, aivan ihanat. Kevät on, vaikka maisema olikin toisena pääsiäispäivänä ihan jouluinen lumisine puineen. Mustarastaan huilu soi silti pihakuusen latvassa.

maanantai 12. maaliskuuta 2018

HATTARAPÄÄN POSTAUS PITKÄSTÄ AIKAA


Voi että aika on mennyt siitä, kun viimeisen postaukseni reissun alkumatkasta tein. Neljässä kuukaudessa ehtii unohtaa tämän ikäinen jo kaiken, hyvä jos vielä oman nimensä muistaa. No ei nyt sentään. Matka oli antoisa, käytiin saaren eteläkärjessä Callen kaupungissa ja keskiosassa kierrettiin yhden päivän verran. Nähtiin tsunamin jäljet, teeviljelmät, temppelitanssit ja jalokivihiomot ja -museot. Ja se valtaisa temppeli, jossa säilytetään Budhan pyhää hammasta. Temppeli on entinen palatsi Kandyssa, joka aikoinaan oli saaren pääkaupunki, mutta englantilaiset muuttivat pääkaupungin meren rantaan Colomboon.
Meidän majapaikkamme oli Negombossa, mistä tehtiin retkiä taitavan kuljettajamme Sunilin kyydissä. Joskus pelotti, varsinkin iltapimeällä hotelliin palatessamme, sillä liikenne oli uskomatonta, sikin sokin tuk-tukeja, mopoja, pyöräilijöitä ja jalankulkijoita henkilöautojen, kuorma-autojen ja bussien seassa.
Eipä siellä olisi itse osannut eikä uskaltanut ajaa, sillä kaiken lisäksi liikenne on vasemman puolen mallia. Maassa maan tavalla. Tulipa koettua, mutta tuskin enää jatkossa Sri Lanka houkuttaa, sen verran pitkä lento ja kerran nähty nyt.

No, muistot reissusta on tallella, teetä keittiön hyllyssä ja muutama huivi sekä puinen pieni tuk-tuk. Ei siellä juurikaan mitään muuta ostamista ollut. Tosin kävimme kasvitieteellisessä puutarhassa, mistä löytyi luonnonmukaista lääkettä jos johonkin vaivaan. Naamarasvoja ostelin muutaman purkin ja vaniljauutetta.
Ja prinssipuolisolle ompelutimme pellavakankaasta liivin. 

Ystävystyimme nuoren Fawasanin kanssa, hänellä oli varsin siisti pieni market-myymälä pääkadun varrella. Lähetin hänelle hänen pyynnöstään kotiin palattuani pari Suomen lippua kiinnitettäväksi t-paitaan. Ja kuljettajallemme sekä Fawsanille postitin heijastimia turvalliseen kulkemiseen.

Sitten tuli joulu. Meille varsin murheellinen. Vanhimman tyttäremme mies menehtyi juuri ennen joulua, samana päivän muutti myös miniämme äiti tuonpuoleisiin. Lisäksi entinen työkaverini myös samana päivänä ja vielä eräs
lastenlastemme sukulainen oli menehtynyt, joten samalle päivälle neljä lähtöä
tuntui lähes kohtuuttomalta. Tummille vaatteille on ollut käyttöä. 

Muuten tässä on menty ihan normaaliin tahtiin. Viikko-ohjemat pyörii tavanomaiseen tahtiin. Villasukkia olen kutonut liki viiskymmentä paria ja jakanut niitä kaikille läheisille, vienyt arpajaisvoitoiksi ja keräyksiin ym. En osaa tehdä - tai en viitsi - kokeilla kuvioita vaan pötkellän raitavarsisia seiskaveikasta, jota prinssipuoliso aina välillä tuo kaupasta tullessaan.

Pientä kippokauppaa olen harrastanut facessa, jotakin myynyt ja vastaavasti taas ostanut tilalle. Ja niin kun on pitänyt tyhjentää hyllyjä mukamas! Olen tosin vähän siivoillut ja järjestellyt hyllyjä. Luulin saavani kirjoja vähän vitriiniin, vaan sinne lennähtivät kanarasiat eikä yhtään kirjaa enää mahtunut. 

Yritän jatkossa olla vähän reippaampi näiden postausten suhteen. Olen kyllä lueskellut blogeja hissukseen, kommentoinnit on kuitenkin jääneet vähiin. Ymmärrettävästi. 

Ja voi että. Löytyi tuossa julkaisematon postaus, läväytin sen esille äsken. 
Kuten huomaatte, hattarapää olen. Yritän jatkossa tsempata. Bis dann, sanoo saksalainen.
















CEYLON, BRITTIEN SIIRTOMAA

Sri Lankan, entisen Ceylonin vanha pääkaupunki oli keskemmällä saarta vuorien välissä ja rinteillä sijaitseva Kandy, missä teeviljelmät vihertävät rinteillä.  Britit rakennuttivat Kandyn ja Colombon välille rautatien ja siirsivät pääkaupungin Colomboon, meren rannalle, mistä tuotteiden laivaaminen Englantiin oli huomattavasti helpompaa.

Meidän "kotipesämme"  oli Colombon lähellä Negombossa, josta teimme päivän retken paitsi saaren eteläosaan Galleen myös Kandyyn. Oppaana ja kuljettajana meillä oli paikallinen Sunil Rodrig, joka asiantuntevasti opasti meitä kaikilla tekemillämme retkillä. Tähän vuodenaikaan alkaa monsuunisateet, meille osui kaksi sateista päivää, mutta eipä se tahtia haitannut retkipäivinä edes.

Kandyssa kävimme aluksi teetehtaalla. Käsin kerätyt teelehdet käyvät läpi monenlaisia myllyjä ja kuivureita, ennenkuin ne on teepusseina tai teepakkauksina.








Teelaaduista parasta sanottiin olevan valkoinen tee. Ostinpa sitä kotiin tuomisiksi, samoin vihreää teetä, mangoteetä ja sitruunateetä.

Kandyssä kävimme myös buddhalaisessa temppelissä, joka on aikoinaan ollut palatsina, mutta nykyisin siellä säilytetään mm. Buddhan hammasta, joka on tärkeä joka vuotisessa rituaalissa, samoin kuin norsu, joka kantaa selässään kultaista hammasta pienessä häkissä. Laitan kuvia sitten, kun olen saanut ne tabletilta siirtymään.  Temppelialueelle oli kova tungos ja parkkipaikat niin tiukassa, että tarvittiin sekä supertaitoa että myös hyviä hermoja kuljettajalta, joka sai sujautettua autonsa ilman naarmuja kadun varteen jo pysäköityjen väliin ja sieltä myös pois.
Temppelissä ihmiset ostivat lootuksen kukkia ulko-ovelta ja veivät niitä temppeliin Buddhan patsaalle. Kengät piti riisua temppelin ulkopuolella ja mekin hipsuttelimme siellä paljain varpain.

Poikkesimme myös kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa opastetun kierroksen jälkeen ostimme mm. vaniljaa uutteena, teetä, sekä avocadoa sisältävää naamarasvaa ja santelipuuöljyä mm. Eihän se ihan halpaa ollut mutta ehkäpä tehokasta, kunhan opin käyttämään niitä. Myös hyönteisiä karkottamaan oli ihan oma sitruunantuoksuinen öljynsä, moskiitot kun tuppasiva tikkaamaan ihon avoimiin kohtiin.

Oppaamme oli varannut meille liput temppelitanssijoiden esitykseen, mutta sitä odotellessamme kiersimme jalokivimuseossa joka oli vastapäisessä rakennuksessa. Ja voi sitä kivien ja valmiiden korujen säihkettä. Onneksi - tai prinssipuolison onneksi - en siellä sortunut vaan pääsin ilman ostamista sieltä ulos.
Temppelitanssijoilla oli rumpuja rytmittämässä ja kolme naistanssijaa sekä muutama taitava miestanssija kovin upeissa asuissa. Olihan se näkemisen arvoista mutta en niin suuresti innostunut, kun rummutus oli niin kovin äänekästä.

Kotimatkalla piipahdimme vielä paikassa, missä puusta kaiverrettiin lähestulkoon mitä tahansa.
Elefantteja, lintuja, pieniä soittimia, naamioita ym. Meille esiteltiin myös eri puulajit, joita Sri Lankassa kasvaa.

Ilta pimeni jo paluumatkan alkaessa ja minä istuin kuljettajan vieressä ja koska ratti oli väärällä puolella ja vasemmanpuoleinen liikenne, minä "ajoin" siinä koko matkan, tuntui aivan hurjalta menolta. Prinssipuoliso takapenkillä huokaili enemmän ja pelkäsikin sanojensa mukaan, vaikka tie oli Sunilille varmasti tuttu samoinkuin liikenne. Mutta kyllä vaikutti siltä, ettei mitään liikennesääntöjä noudatettu tai sitten niitä ei edes ollut. Valottomia tuk-tukeja, skoottereita, kevytmoottoripyöriä, polkupyöriä ja jalankulkijoita riitti vesisateisen paluumatkan varrelle. Ja ne ohitukset, ne vasta jotakin, varsinaista sukkulointia. Itse en siinä maassa uskaltaisi auton rattiin.

Onnellisesti kuitenkin päästiin takaisin hotelliin. Kuljettajamme halusi hoitaa meidän viimeisenkin retken kuljetuksen ja sai sen järjestymään. Meillä kuitenkin oli välipäivä retkistä ja vietettiin leppoisaa oleskelemista rannalla.


PS. Tämän kirjoitin jo joulukuun puolessa välissä mutta jäipä painamatta julkaise-nappia. Haittaakse?