VAATIMATON VIIKKO

Viikko on taas vierähtänyt nopeasti. Paukkupakkasista on päästy ja tultu plussalle, loskaan ja vesisateeseen. Aamulla meidän ulkorappu oli - samoin kuin tie - liukas kuin tiaisen pääkuori. Piti heti asentaa kenkiin jarrupalat eli piikkiliuskat. Räntää vähän tupruttaa, mutta räystäiltä tippuu vesi. Nopeasti sää sitten lämpeni, kuva on viime viikon pakkasaamulta.

Viikkoon on mahtunut yhtä ja toista. Lauluja laulettu ja nuotteja niputettu. Tarinoita kirjoitettu ja luettukin. Prinssipuoliso kävi pelimanniporukassa tansseja soittamassa, yhdessä käytiin matkamessuilla lauantaina. Edellisenä sunnuntaina meillä oli "kuppisulkeiset" eli tupperkutsut. Ja Simokin ehti karkuteille pojan huushollista, missä oli hoidossa messukäyntimme ajan. Onneksi ei karkulainen joutunut ihan hukkaan, vaan ystävällinen naapuri otti pojan kiinni ja vei sisälle odottamaan etsijäpartiota. Loppu hyvin ja kaikki hyvin.

Messutuliaisena, niinkuin lapsille yleensä, toimme Simolle valoja vilkuttavan ledvalopannan. Ensin koira nolosteli, mutta aivan reippaana sitten pimeässä askelsi iltalenkkiään. Vilkuille en valoa silti laittanut, olisi ehkä ollut liian häiritsevä. Kun Simo kaivautui lumihankeen, mietin, että otsalamppu olisi ollut kätevä hiirien pyydystämisessä, hih. 

Kuppisulkeisiin tarjolle laitoin elämäni ensimmäisen paistamattoman kakun. Pohjan tein piparimuruista ja voista, päälle mangorahkasta ja kuohukermasta sitruunamehuun liotetulla liivatteella hyytyvän kerroksen ja kaiken huipuksi puolukkasurvosta samoin liivatteella ja tilkalla sitruunamehua.
Hienosti hyytyi, irtosi rengasvuoasta ja hyvälle maistui koristeltuna sulaneilla karpaloilla tarjoiluvadille. Nam. Taidan tehdä toistekin kun oli niin helppo ja maukas, vaan ah niin paljon kaloreita. Niitähän tässä meikäläisen pitäisi varoa ehtimiseen. Onneksi maistui kutsutuille eikä jäänyt juurikaan rääppiäisiin.

Joulukaktukset ovat alkaneet vasta nyt kukkia. Myös valkoinen perhosorkidea pukkaa taas uusia nuppuja. Muut orkideat nököttävät ruukuissaan, ei kukkavarsia vaan ilmajuuria kasvattavat. Pian on aika huonekasveille vaihtaa jo uutta kasvumultaa, jäi viime keväänä suurimmalta osalta vaihtamatta. Jostakin pitäisi kiskaista vähän tarmoa näihin kotipuuhiin. 

Varasto odottaa perusteellista siivoamista. Muovipurkkeja ja purnukoita pitäisi viedä jätikseen, harmi, ettei täällä vielä ole muoville kierrätysastiota. Huusholliin kertyy aivan valtavasti muovijätettä, vaikka ehdoin tahdoin ei aina muovipussukkaa kaupasta mukaan tarttuisikaan.

Omakin olo tuntuu jotenkin voipuneelta. Toimeen tarttuminen vaatii pitkää kypsyttelyä. Hyvä kun lehdet tulee lukaistua, kirjat odottavat puoliksi aloitettuina. Menossa on Orasen Hirmuinen mies eli Paasikivestä kertova tiiliskiven paksuinen teos, hankala iltalukemisena kokonsa vuoksi. Pöydällä Oksasen Norma. En vaan pääse alkuun. Kutomiset on suosiolla nyt jäädytetty, käpälääni en uudelleen halua rasittaa puikkoja sytkyttämällä.

Aurinko kultasi pakkaspäivinä takapihan metsikköä. Nyt on puiden oksilta lumet tippuneet suojasään myötä ja ilma on hieman harmaa ja alakuloinenkin. Niinkuin tässä itsekin. Vaan eipä auta, hihat on saatava heilumaan ja hommat alulle. Muutamista hyllynlämmittäjä-kipoistakin olen päässyt eroon ja uusia laitan tyrkylle faceen.

Maailmankirjat on aivan sekaisin täällä kotosuomessakin. Turvapaikanhakijoiden suhteen myös hallintoviranomaiset kuten politikotkin ovat huulet pyöreinä. Itäraja vuotaa pohjoisessa. Vastaanottokeskuksissa turhautuneet jo kähisevät keskenään. Ja merkittävän paljon tavallisia kansalaisia on kadonnut jäljettömiin,  joka tuntuu ennenkuulumattomalta. Hallitus hallitsee, mutta mitä? Yhteiskuntasopimusta yritetään, joku pullikoi vastaan. Ja Paavo sanoo suoraan, miten asiat on ja miten pitäisi olla. Kyllä tässä turhautuu jo itsekin, vaikka en enää mitenkään aktiivisesti näitä asioita seuraa, saati että itse olisin jossakin pataa hämmentämässä.
Tällä haavaa riittää oman puurokattilan hämmentäminen. Kaurapuurolla on hyvä päivänsä aloittaa, eikös?

No niin. Jaapa jaa. Tulipa taas kevennettyä mielipidereppua. Enkä yhtään positiivisuuslausetta tainnut löytää. Taidan ryhtyä pataleivän tekoon. Jotenkin se houkuttaa nyt erityisesti. Samalla uunin lämmityksellä syntyy marjapiirakkaa. Ekologinen näkökohta nääs! Ja perhe (!) nauttii, itsestä nyt ei ole niin väliä, juu (näin lauloi Simo Salminen joskus....) joten heippa taas!

PYRYÄ JA PAKKASTA

Viikko on mennyt hissutellessa. Tiistaina alkoi taas lauluköörin jokaviikkoiset harjoitukset. Kova pyry ja kurja ajokeli oli kuihduttanut osallistujat puoleen. Mutta me urhoolliset vaan laulettiin, uusiakin lauluja otettiin ohjelmistoomme. Keskiviikkona ilma jo hieman laantui ja talvinen maisema on nyt täyttä totta; puiden oksia peittää vitivalkoinen lumi, johon auringonsäteet saavat pieniä timanttitähtiä. Mutta yhtä puuttuu. Pikkulinnut ovat kaikonneet meidän pihalta täysin. Kyse ei voi olla salmonellasta, sillä siemeniä ei ole putoillut lintulaudalta maahan kun niitä ei ole käyty lainkaan nokkimassa. Vielä ennen Saimaan rannalle lähtöäni oli esim. talitiaisia pilvin pimein, samoin mustarastaita. Toivottavasti ne on löytäneet lähialueelta uusia ruokintapaikkoja ja kevättalven myötä palaavat vielä meidän siemenapajille.

Jänniä mielitekoja. Tiistaina teki mieli riisipuuroa, ihan sikana. Ja ei muuta kuin ryynit kattilaan. Ja hyvää siitä tulikin, ihan nautinnolla sitä maiskuttelin ja kelpasi hyvin myös prinssipuolisolle. Puuroa syödessämme muistui mieleeni vuosikymmenet sitten pikkujoulujuhlassa puuropuheen vitsi: Pekka ja Antti, kaksi suomalaista talvisodassa istui juoksuhaudassa vartiossa. Antti siinä kylmissään kyseli kaveriltaan, mikä tämän mielestä olisi parasta maailmassa. Pekka vastasi empimättä: riisipuuro! ja puolestaan kysyi sitten, mikä mahtoi olla Antin mielestä parasta maailmassa. Eipä tarvinnut kaverin kauan miettiä, kun vastasi, että hänestä parasta on päästä lomalla naisen kanssa saman peiton alle. Pekka oli hetken hiljaa ja tokaisi: et sitten ole koskaan saanut oikein hyvää riisipuuroa! Hih.

Kai se riisipuuron kaipuu johtui muualla vietetystä joulusta, en tiedä. Onneksi riisipuuro ei ole ihan niitä suurimpia kaloripommeja. On näet kertynyt tiiliskiviä kärryyn vaikka en mielestäni niin paljon ole vaakaviivaani ruokaa mättänytkään. Kurinpalautuksen aika ihan selvästi.
Aamupiipahdukset avannossa ovat tehneet hyvää. Ihan joka aamu en ole jaksanut tarpoa lumessa takapihalle, mutta riittävästi olen avantoon painautunut. Mietin, tekisikö lumikylpy saman hyvän olon tunteen. Joskus pitää kokeilla.

Pakkaskelillä on kiva tuuletella mattoja ja petivaatteita. Tänään kokeilin uutta höyrypesuriani, johon hurahdin joulun tienoilla. Ensin vähän arastelin sen käytössä, mutta sitten huruttelin kaikki kaakelilattiat ja puuportaatkin samantien. Otan sen nyt ihan oikeasti käyttöön, niin käteväksi sen havaitsin. Kyllä ne kiinalaiset osaavat kaikenlaisia vikineitä värkätä. Huomasin, että lähellä olevasta isosta kaupasta olisin halvemmallakin pesurin saanut, mutta olin jo tilannut tämän nettimyynnistä. Ja sillä nyt pestään. Ja syystäkin, sillä sunnuntaina on muutama ystävä tulossa "kuppisulkeisiin" eli Tupperware-kutsuihin. Kovin paljon ei huushollini kippoja lisää kaipaa, mutta syksyllä ostin mustan muovisen "padan", josta olen todella kovasti tykännyt, vaikka se maltaita maksoikin. Siinä olen haudutellut vihannekset uunissa, kypsytellyt kalan ja lihan ym. 

Simo on elämänsä kunnossa. Turkki kiiltää eikä karvaa lähde juuri lainkaan. Ruoka maittaa hienosti ja vatsakin on ollut kunnossa pitkän aikaa. Hyvä Simo, on se niin lutunen poika. Osaa olla lullupoikaa, kun prinssipuoliso on paljon päivästä ollut poissa kotoa. Osaa koirulikin ikävöidä näköjään.

Ja minulle hän on kuin rakastaja raju, nuolaisu nenänpäähän, käpälät olkapäälle ja niin liki kuin mahdollista. Haittaakse?

Nyt on parasta lopettaa tämä kirjoitteleminen, Venla-gaala kutsuu katsomaan televisiota. Eikä ole uusia kuviakaan kirjoitukseen liitettäväksi, joten käytin vanhoja otoksiani. Surkeata.

PÄIVÄ PITENEE

Aivan selvästi sen jo huomaa. Talven synkin pimeys on ohitettu ja kevättä kohti mennään. Aurinko paistaa nyt täydeltä terältä, eilisen aamun paukkupakkanen on laskenut jo -15 asteeseen. Eilen sataneet vitivalkoiset lumihiutaleet ovat ohuena höttölumena.
Simo päivystää olohuoneen sohvan selustalla, ei näy pikkulintuja vieläkään talipalloissa. Yhden oravan koirapoika bongasi aamulenkillä ollessaan, mutta sekin pujahti näkyvistä metsän kuusipuihin.

Kuvan alareunan päiväyksestä näkyy, että pieni kamerani on kesä-ajassa tai muuten ihan omassa aikataulussaan. Äsken nimittäin otin tuon kuvan ja silloin kello hitusta vaille keskipäivän.

Ihan selvästi vaikuttaa päivän piteneminen ja aurinko mielialaan.
Tuntuu, että tarmoa on tullut lisää ja halua huushollin mööpeleiden uudelleen sorteeramiseen. Aihetta kyllä onkin. Ja kun hankin uudenuutukaisen höyrypesimen, kaakelilattiat ainakin odottavat puhdistamista perinpohjin. Ja kylppärin seinät yms. 

Eilen piipahdettiin pääkaupungissa sukuloimassa. Prinssipuolisolle tapaaminen oli kovasti tärkeää, kun sai kyllikseen muistella lapsuutensa tapahtumia ja maisemia veljensä ja serkkunsa kanssa. Näin, miten hän ihan selvästi nautti yhdessäolosta ja tietysti kaikista tarjolla olleista pöydän antimista. Nämä serkukset alkavat olla jo sen ikäisiä, että jokainen tapaaminen on heille juhlaa. Toki minullekin oli mieluista osallistua tapaamiseen.

Simon kaverina oli kyläreissumme ajan prinssipuolison tuttava, joka mielellään - yksin eläjä kun on - tulee meille koirulin kaveriksi. Näin me voimme huoletta olla poissa muutaman tunnin ja koira pääsee välillä pienelle lenkille.

Hyvä on, että pakkaset hellittävät. Kauppakassini Micra ei suostu pakkasella käynnistymään ilman kommervenkkejä. Kun perheen muidenkin autot hyytyvät ja joutuvat korjaamolle, pika-apua aina tarvitaan. Ensi viikon alussa vaihdamme pieneen autoon tuliterän akun, jospa se sitten paremmin hyrähtäisi menoon. Vaan ei näytä isommatkaan autot pakkasta kestävän, moni oli jäänyt moottoritien varteen kesää odottelemaan...

Eilen aamulla avannolle mennessäni havaitsin takapihalla pehmeässä höttölumessa paitsi jänisten myös kettujen jälkiä. Minusta jäljet olivat isot ketun tekemiksi, vaikka en usko susien takapihallamme liikkuvan. Pitäisi hankkia riistakamera, johon öiset tallustelijat tallentuisivat. Ja pikkulintuja odotan palaaviksi lintulaudalle.

Kesän toi mieleen postilaatikkoon tipahtanut siemenluettelo. Kohta on aika piilottaa ensimmäiset siemenet ruukkuihin kesää odottamaan. Toisaalta, toukokuussa on vuorossa taas Tûrin kukkamarkkinoille reissu, joten sieltäkin on ihan pakko raahata taimia. Dubain ihanat kukka-asetelmat vieläkin väikkyy mielessä.

Leivoin elämäni kai ensimmäisen taatelikakun matkalta tuomistani taateleista. Helppo kuin heinänteko, taidan tehdä toistekin. Ja yhden pienen keinuhevosen toin matkamuistona, saattaahan sekin olla kiinalaista alkuperää, vaan oli nätti, joten haittaakse.

Nyt on parasta lopettaa ja ryhtyä ruuanlaittohommiin. Simo saa jäädä päivystämään ja minä napsautan läppärin "shutupp" joten hei ensikertaan.

Hyvää aurinkoista tammikuun sunnuntaipäivää...

PAKKANEN PAUKKUU

Tällä viikolla on eteläisenkin Suomen asukkaat saaneet kokea talven pakkaset. Lunta on muutama sentti ainoastaan.
Olemme ihmetelleet, miksi pikkulintuja ei näy lintulaudalla juuri lainkaan. Olimme kolmisen viikkoa omilla teillämme ja varmasti pienet tirpat tykkäsivät siitä niin kyttyrää, että etsivät uudet ruoka-apajat. Takapihan lumessa on kuitenkin jäniksen ja ketun jälkiä.

Nyt on jo muutaman päivän pakkanen kirinyt 27 asteeseen. Ei kyllä koirulikaan kauan viitsi ulkona asioida, tahtoo pienet käpälät jäätyä. Pitäisi kutoa sukat tai ostaa kengät pieniin käpäliin. Takki sentään selkää lämmittää.
Sisällä mielellään kääriytyy peiton alle. Me katsoimme Anna Kareninaa televisiosta ja Simo huomasi sohvalle jääneen norjalaisvillatakin. Se olikin oiva peitto pienelle karvakerälle.

No mikäs siinä, lämminhän takin alla oli löhötä. Villatakin toi poika joskus pari vuosikymmentä sitten isälleen tuliaisiksi, on vaan jäänyt takki vaatehuoneen ripustimeen. Nytpä pakkasilla se on ollut hyvään tarpeeseen.

Minun sukankutomiseni jäi 38 sukkapariin. Kun viikolla tikutin viimeiset kaksi paria, kipeytyi oikea käteni niin, että nyt ranteesta sormiin on tukiside. Lankakerät vein varastoon ja otin lukusession. Suomalaisen kirjakaupan alesta ostin muutaman kirjan, nyt olen lukenut Tarja Halosesta kertovan Ei, rva presidentti  sekä Orasen kirjoittaman Kaiken takana Kekkonen. Melkoista vehkeilyä politiikka oli ent. Neuvostoliiton aikana. Koskettavasti Oranen kirjoittaa Kekkosen suhteesta Sylvi Kekkoseen. Toki myös suhde Anita Hallamaan soljui läpi paksun kirjan. Nyt on lukuvuorossa Oksasen Norma. Jotainhan sitä pitää pakkaspäivien ratoksi keksiä.

Oikeastaan ihmisenkin pitäisi karhun lailla kömpiä talvipesään ja herätä vasta kevääseen. Vaan piisaisiko sittenkään unta niin pitkään?

Laitanpa vielä toisen kuvan koirulista, niin makea oli tilanne eilen illalla.

Vielä toivottelen mukavaa alkanutta vuotta kaikille blogiystäville.
Eiköhän nämä pakkaset joskus hellitä.

Maija, Ulla ja Rosina, kiva että näin teidät lukijaluettelossa! Toivon että viihdytte blogini lukijoina - kuten tietysti kaikki yhtä ihanat lukijani.

KERTOISINKO SEN KUKKASIN?

Tänä aamuna etsin avantotossut ja -hanskat esiin. Simo tiesi heti, että pihalammikolle mennään. Vähän arvelutti, uskallanko viikon lämpimässä vietetyn loman jälkeen painautua jäiseen veteen. No, uskalsin ja kyllä tuntuikin hyvältä. Ihmettelen, miten Dubain merivesi muka oli viileätä! Ehkäpä se siellä tuntui viileältä verrattuna hotellin uima-altaiden veden lämpötilaan. Hyvältä siellä kuitenkin tuntui uida aamuisin helposti kilometrin matka kuntorata-altaassa. 

Lomasta on muistot jäljellä.
Hotellista  matkasimme toistamiseen Dubain keskustaan hotellista lähteneellä bussilla. Kun bussi tyhjeni matkustajista Dubai Mall-ostoskeskuksessa, miniäni kysyi bussin kuljettajalta, miten pääsisimme kätevimmin käymään Palmusaarilla ja kenties Miracle Gardenissa. Kuljettaja kertoi, että hänellä on vapaata aikaa ja hän mielellään pientä maksua vastaan ajaa meidät haluamiimme paikkoihin. Olihan se melkoista menoa, meitä kahdeksan linja-autossa pitkin Dubain katuja ja teitä.  Mutta kuljettajamme oli asiantuntija ja hän kertoi meille nähtävyyksistä ja lupasi odottaa meitä myös sen aikaa, että ehtisimme käydä katsomassa huikeita kukkaistutuksia puistossa.
Kyllä kannatti poiketa puistoon. Ikinä en ole niin paljon kukkia nähnyt, niitä oli ihan joka paikassa, talot, tienvierustat, polkupyörät ja autot rekvisiittana. Toivottavasti näistä kuvista saa jonkun käsityksen:

Erityisen hienoja olivat nämä riikinkukot, joiden pyrstönä valtavat kukkaistutukset:

Tuulimylly oli appelsiineista ja sitruunoista:

Samoin tämä Burj Khalifaa muistuttava torni ja taustalla näkyvä linna:

Eiffel-tornikin on kohonnut kukkamerestä!

Maljaköynnös nousi korkeuksiin asti!

Miracle Gardenia voi syystäkin suositella Dubain matkan tutustumiskohteeksi.

Perhospenkille istahtivat sisko ja sen veli!

Puistossa olisi riittänyt nähtävää vaikka koko päiväksi, mutta oli jätettävä leppäkertut ja kukka-asetelmat:

Privaattibussimme odotteli jo aurinkoisella parkkipaikalla ja vielä ehdin näpätä kuvan pensaasta (tai puusta)  jota en tunnistanut.

Kuljettajamme ajoi meidät sitten Palmusaarille. Ne on merestä vallattua aluetta, joka on rakennettu palmupuun muotoon. Saari on täpötäynnä ökytaloja, sinne ei taida olla persaukisilla mitään chanseja edes kuvitella asuinpaikkaa. Kerrotaan Kimi Räikkösen saaneen palkintona luksuslukaalin joltakin palmun lehdeltä.

Horisontissa näkyi osa uudesta saaresta, josta on tulossa oikein superökyjen lomakohde. Palmusaarilla on myös maailman ainoa seitsemän tähden hotelli, jonka vartija hätyytteli hotellin puistoalueelle pyrkiviä ystävällisesti mutta lujasti siirtymään kadun puolelle. Vain hotelliin kirjautuneet pääsivät vartijan ohi.
Tässä tämä hotelli:

Saarelle - niinkuin koko seudulle - rakennetaan kovasti uusia kerrostaloja ja pilvenpiirtäjiä. Me jätimme Palmusaaret ja suunnistimme Mall of the Emirates -ostoskeskukseen, jonne kuljettajamme meidät jätti. Kauppakeskuksen vieressä on valtava putki, Ski Dubai-hiihtokeskus.

Aikamme kierrettyämme ajoimme metrolla takaisin Dubai Malliin.
Metrosta kauppakeskukseen oli melkoinen kävelymatka vaikka liukuhihnaa oli vähän väliä. Ehdimme kiertää vielä tässä ostosparatiisissa, jossa on yli 1200 liikettä ja ravintolaa, erikoisuutena myös luistinrata, jossa monet lapset luistelivatkin ihan oikealla jäällä!

Ostoskeskuksessakin oli hiljentymishuoneita, joissa ihmiset saattoivat käydä rukoilemassa. Rukouskutsun kajahtaessa minareeteista myös Burj Khalifan edessä olevaan skriiniin ilmestyi tämä kuva:

Ihan yleisesti voi todeta, että hintataso Dubaissa oli suhteellisen kallis, paitsi taksit ajoivat edullisilla taksoilla. Ruoka-annosten hinta vaihteli jonkun verran paikasta riippuen. Olutta tai viiniä puhumattakaan vahvemmista juomista ei ollut tarjolla, paitsi oman hotellin baarissa oli suppea valikoima turisteja silmälläpitäen.

Viimeisenä iltana ajoimme nuorten kanssa läheiseen Al Hamra Malliin tekemään viime hetken ostokset ja syömään. Chilis-ravintolan annokset tyydyttivät isonkin nälän:

Kaupungissa ja hotellialueella oli erittäin siistiä, samoin Miracle Gardenissa. Kuitenkin kestävään kehitykseen on vielä matkaa, sillä esim. marketeissa kaikki pakattiin kassalla pieniin muovikasseihin ja muovijätettä, pulloja, purkkeja ym. oli hiekka-aavikolla tien reunat pullollaan, samoin vapaat merenrantapoukamat. Paikalliset viettivät vapaa-aikaansa usein  piknikillä valtatien varsilla iltaa nuotion äärellä  ja jättivät sitten roskat sinne puiden juurelle tai jos kasasivat ne, musta muovipussi törrötti tien varressa. En tiedä, kuka ne sitten keräsi jos keräsi. Roskien polttopaikkoja näkyi teiden varsilla ja eräänä päivänä nähtiin karanneen kamelilauman tyhjentävät tienvarren roskista, ihan taistelivat pahvilaatikoista! Ja kun kamelit vietiin pois, roskat lojuivat vielä päiviä sikinsokin jäljellä.

Aurinkoa ja lämpöä riitti matkan ajaksi, ainoastaan yhtenä päivänä tihkutti hieman sadetta ja pilviharso peitti auringon.

Tämä kuva on meidän hotellin uimarannalta, hiekka valkoista ja kuumaa. Mutta bugainvillet kukkivat seinustoilla ja käytävien varsilla tumman ja vaalean punaisina sekä tämä keltainenkin:

Olen tyhjentänyt osan matkamme muistoista tänne, paljon jää vielä mielen sopukoihin. Jos lentomatka olisi hiukankaan lyhyempi, voisi joskus harkita paluuta Dubaihin kaupunkilomalle. Tosin totesimme tänään, että hyvä kun olemme jo kotona, sillä Saudi Arabiassa saattaa olla tilanne melkoisen vakava teloitusten takia ja kenties vaikuttaa myös Emiraatteihin asti.

Hiekkalinnat seitsemästä emiraatista oli rakennettu hotellimme ulkopuolelle meren rantamaan. Osa kestänyt tuulet ja sateet, osa murentunut.

Aallot olivat tuoneet mukanaan simpukoita valkeaan hiekkaan. Minäkin niitä bongasin useita erilaisia matkamuistoikseni Ras al Khaimahin Marija-saaren rannalta.