PYRYÄ JA PAKKASTA

Viikko on mennyt hissutellessa. Tiistaina alkoi taas lauluköörin jokaviikkoiset harjoitukset. Kova pyry ja kurja ajokeli oli kuihduttanut osallistujat puoleen. Mutta me urhoolliset vaan laulettiin, uusiakin lauluja otettiin ohjelmistoomme. Keskiviikkona ilma jo hieman laantui ja talvinen maisema on nyt täyttä totta; puiden oksia peittää vitivalkoinen lumi, johon auringonsäteet saavat pieniä timanttitähtiä. Mutta yhtä puuttuu. Pikkulinnut ovat kaikonneet meidän pihalta täysin. Kyse ei voi olla salmonellasta, sillä siemeniä ei ole putoillut lintulaudalta maahan kun niitä ei ole käyty lainkaan nokkimassa. Vielä ennen Saimaan rannalle lähtöäni oli esim. talitiaisia pilvin pimein, samoin mustarastaita. Toivottavasti ne on löytäneet lähialueelta uusia ruokintapaikkoja ja kevättalven myötä palaavat vielä meidän siemenapajille.

Jänniä mielitekoja. Tiistaina teki mieli riisipuuroa, ihan sikana. Ja ei muuta kuin ryynit kattilaan. Ja hyvää siitä tulikin, ihan nautinnolla sitä maiskuttelin ja kelpasi hyvin myös prinssipuolisolle. Puuroa syödessämme muistui mieleeni vuosikymmenet sitten pikkujoulujuhlassa puuropuheen vitsi: Pekka ja Antti, kaksi suomalaista talvisodassa istui juoksuhaudassa vartiossa. Antti siinä kylmissään kyseli kaveriltaan, mikä tämän mielestä olisi parasta maailmassa. Pekka vastasi empimättä: riisipuuro! ja puolestaan kysyi sitten, mikä mahtoi olla Antin mielestä parasta maailmassa. Eipä tarvinnut kaverin kauan miettiä, kun vastasi, että hänestä parasta on päästä lomalla naisen kanssa saman peiton alle. Pekka oli hetken hiljaa ja tokaisi: et sitten ole koskaan saanut oikein hyvää riisipuuroa! Hih.

Kai se riisipuuron kaipuu johtui muualla vietetystä joulusta, en tiedä. Onneksi riisipuuro ei ole ihan niitä suurimpia kaloripommeja. On näet kertynyt tiiliskiviä kärryyn vaikka en mielestäni niin paljon ole vaakaviivaani ruokaa mättänytkään. Kurinpalautuksen aika ihan selvästi.
Aamupiipahdukset avannossa ovat tehneet hyvää. Ihan joka aamu en ole jaksanut tarpoa lumessa takapihalle, mutta riittävästi olen avantoon painautunut. Mietin, tekisikö lumikylpy saman hyvän olon tunteen. Joskus pitää kokeilla.

Pakkaskelillä on kiva tuuletella mattoja ja petivaatteita. Tänään kokeilin uutta höyrypesuriani, johon hurahdin joulun tienoilla. Ensin vähän arastelin sen käytössä, mutta sitten huruttelin kaikki kaakelilattiat ja puuportaatkin samantien. Otan sen nyt ihan oikeasti käyttöön, niin käteväksi sen havaitsin. Kyllä ne kiinalaiset osaavat kaikenlaisia vikineitä värkätä. Huomasin, että lähellä olevasta isosta kaupasta olisin halvemmallakin pesurin saanut, mutta olin jo tilannut tämän nettimyynnistä. Ja sillä nyt pestään. Ja syystäkin, sillä sunnuntaina on muutama ystävä tulossa "kuppisulkeisiin" eli Tupperware-kutsuihin. Kovin paljon ei huushollini kippoja lisää kaipaa, mutta syksyllä ostin mustan muovisen "padan", josta olen todella kovasti tykännyt, vaikka se maltaita maksoikin. Siinä olen haudutellut vihannekset uunissa, kypsytellyt kalan ja lihan ym. 

Simo on elämänsä kunnossa. Turkki kiiltää eikä karvaa lähde juuri lainkaan. Ruoka maittaa hienosti ja vatsakin on ollut kunnossa pitkän aikaa. Hyvä Simo, on se niin lutunen poika. Osaa olla lullupoikaa, kun prinssipuoliso on paljon päivästä ollut poissa kotoa. Osaa koirulikin ikävöidä näköjään.

Ja minulle hän on kuin rakastaja raju, nuolaisu nenänpäähän, käpälät olkapäälle ja niin liki kuin mahdollista. Haittaakse?

Nyt on parasta lopettaa tämä kirjoitteleminen, Venla-gaala kutsuu katsomaan televisiota. Eikä ole uusia kuviakaan kirjoitukseen liitettäväksi, joten käytin vanhoja otoksiani. Surkeata.