SADE ON MUN KYYNELEENI...

Vähitellen laitetaan mökkiä talvikuntoon. Veneet on käännetty ylösalaisin, kanootti viety talvisäilöön. Puutarhakalusteet on viety varastoon ja laituri nostettiin jo viikko sitten.  Tämä viikonloppu on ollut aurinkoinen ja suhteellisen lämmin. Tänä aamuna tosin syksyn jo aisti heti herättyä. Järvellä tuuli ajoi sumupilviä kohti koskea ja ilma oli jo syyskoleaa. 

Päivä oli kuitenkin aurinkoinen. Aamukosteuden vähän hälvettyä soudimme järven toiselle rannalle katsomaan, josko rantakalliolla olisi puolukoita. Simo oli pontevasti kipparina. Puolukoita ei kyllä ollut, mutta koiruli hyppelehti sammalikossa ja kalliorinteellä ihan sydämensä halusta.
Prinssipuoliso sitten kävi hakemassa ämpärillisen puolukoita paikasta, josta edellisenä päivänä keräsimme. Koskaan ennen en ole nähnyt sellaista puolukkapaikkaa, kaikki mättään punaisenaan isoja tummanpunaisia puolukoita. Kyllä niitä oli metsään vielä jäämäänkin.

Kotona jätin aroniat suosiolla linnuille. Aiemmin ole ne mehustanut, mutta nyt on niin paljon metsän satoa, että jätän aroniat lintusille.

Viinirypäleitä ja karhunvatukoita on saatu myös runsaasti.

Ilta pimenee täällä niemen nokassa. Yöllä pitäisi näkyä punainen kuu (onkohan se Vienan punainen kuu niinkuin Hirvisaaren kirjan nimi on?).  Taivas on pilvessä ja sade ropisee kattoon, taitaa jäädä kuu näkymättä.

Tässä kuvassa sadepilvet nousivat kesken aurinkoisen päivän. Täällä niemessä näkee kaikki mahdolliset luonnonilmiöt. Upeaa.

Niin, haikeata on tämä syksyinen talviteloille mökin laittaminen. Vaikka tietää, että vielä muutaman kerran ehtii tänne ennenkuin lumi peittää niemen ja jääriite järven. Aamuinen pulahdus kylmenevään järviveteen herättää kyllä ja poistaa kolotukset. Toki kotona pihalampi jo odottaa, mutta toivottavasti kaikki malluaiset ja muut sukeltaja ovat sieltä jo kaikonneet.

Kuvassa rantakivet, joita kirkas järvivesi huuhtelee.

Aamuaurinko teki sillan järven yli. Ehkä samanlainen silta syntyy syksystä seuraavaan kevääseen. Vaikka nyt tuntuukin haikealta, tulevassa on aina toivoa. Pyyhitään kyyneleet, sade lakkaa.

Aamulla kamppeet kasaan ja kotia kohti. Toivottavasti ei ole esteitä ajoteillä, peukut pystyyn ja aistit valppaina.

SATTUMUKSIA JA SATOA

Eipä voi valittaa, satoa tulee jokaisesta tuutista tänä syksynä.
Pakastimet paukkuu, ihan kirjaimellisestikin. Minun vanha Rosenlew sanoi sopimuksen irti, varalla se on ollut mutta hyvin vielä jaksanut käydä ronksuttaa. No, tää oli vasta toinen takaisku alkuviikosta. Ensimmäinen isku ihan päin oli maanantaina, kun ajelimme puolukoinemme moottoritietä Lahden kohdalla etelään päin. Olimme jonossa ohittamassa motarin vasemmalla kaistalla ja edessämme ajanut auto koukkasi edestämme takaisin oikeanpuoleiselle kaistalle. Me emme ehtineet tehdä mitään: meidän kaistan leveydeltä edessä oli rekan räjähtänyttä rengasta ja muuta isokokoista kantikasta tavaraa. Jouduimme ajamaan päin rengasromua ennenkuin pystyimme palaamaan takaisin oikeanpuolen kaistalle. Pamahdus oli melkoinen, mutta auto kulki kuitenkin eteenpäin. Noin kolmensadan metrin päässä motarin reunassa oli kaksi ulkolaista rekkaa peräperää pysähdyksissä, todennäköisesti korjasivat rengastaan. Ei vaan tullut heille mieleen siivota romuja pois ajoradalta, missä liikenne virtasi nauhana etelää kohti. Uskoimme selvinneemme täräyksestä emmekä jääneet moottoritien reunaan taivastelemaan. Ajelimme kotipihaan ja tarkistimme: auton etumaski oli hävinnyt taivaan tuuliin ja samoin toisen puolen säleikkö. Onneksi oli vielä kymmenen minuuttia aikaa soittaa korjaamolle ja vakuutusyhtiöön. Kiitin taas kerran kasko-vakuutusta vaikka sitä maksaessa kirpaiseekin. Korjaamolle päästiin heti seuraavana aamuna, nokka vedettiin suoraksi ja varaosat tilaukseen. Onneksi ei käynyt sen pahemmin keskellä moottoritien ruuhkaliikennettä.

Nopas. Aamulla sitten kun prinssipuoliso oli näyttämässä Verson nokkaa korjaamolla minä ulkoilutin koiran ja tulin vilkaisseeksi sitä vanhaa pakastintani, johon olin joutunut säilömään mustikoita ja puolukoita ja herukkamehujakin. Hileessä olivat.Viikonlopun  ukonilma oli jälleen iskenyt sähköpiikin ja sammuttanut pakastimen. Miksi se mun pakastimiani vainoaa, kysyn vaan.
Nopsasti raivasin tilaa toisissa pakastimissa ja soitin tyttären apuun, hänen pakastimeensa mahtui suurin osa. Kaikki hyvin.

Yksi ei mene kahdetta ja kahdes kolmannetta. Ihan nauratti tuo kolmas: olin laittanut mökiltä tuomani pyykit koneeseen. Kun aloin niitä ripustaa kuivumaan huomasin, että yhden paitulin taskuun oli taas jäänyt paperinenäliina ja jauhautunut sen tuhannen hitusiksi puhtaan pyykkini sekaan. Olo oli lievästi hysteerinen. Kun vielä vanhat sanoivat, ettei kolmas jää parittomaksi jäin odottamaan, mitä vielä!  Onneksi ei mitään.

Mutta sadosta: puolukoita on ihan metsä punaisenaan. Mukava niitä on poimia vaikka ei tarvitsisikaan enempää. Riittää kavereillekin.
Mustikoita saatiin yli oman tarpeen myös. Ja puutarhasta sitten ei tullut luumuja, ei omenoita, ei päärynöitä. Mutta mitäs sillä kaikella nyt tekisimmekään. Sarkasmia mutta totta. Tuleehan vielä mansikkavadelmaa ja keltaisia vadelmia sekä karhunvatukoita. 
Kesäkurpitsoita sain kolme, avomaakurkkuja vajaan ämpärin. Goji-marja kasvoi vain vartta eikä kukkinut. Kuumansikasta tuli ensimmäiset marjat vasta nyt. Mutta metsästä satoa saatu ihan hurjasti. Sieniä ei vieläkään yhtään (paitsi pihassa yksi karvarousku!). Kun on lämmintä, ehtivät vielä nousta pinnalle.

Niemen nokka kutsui taas ja ilta pimenee. Sauna lämpiää ja rauha maassa. Huomenna ryntään taas puolukkamättäille. Vähitellen pitäisi mökki laittaa talvilevolle, mutt ehtiipä syyslomalla vielä.
Ja sukkia sykerrän talven varalle, nyt on valmiina reilut kymmenen paria. Katja Ketun Yöperhonen ja Raija Orasen Hirmuinen mies odottavat edelleen avaamatta. No, talvi-iltoina sitten viimeistään.

Laitan taas nää kuvat tähän loppuun. Puutarhassa kotona kukkii vielä syysvuokko, kurjenpolvet uudestaan, samoin Nepalin hanhikit. Tarhajuoru sinnittelee vielä ja "tokruusut" ilahduttavat.
Kuitenkin suurin osa on jo vaipumassa syksyn koleuteen. 

 Puutarhavadelmia ja mansikkavadelmaa.

 Tämä ei ole ultraäänikuva, vaan aamu meidän mökkirannassa!

 Pieni koiruli lepuuttaa jalkojaan!

Aallokko rantaan lyö....

On näköjään uudemmat kuvat jääneet vielä kameraan joten onpahan sitten toiste kuvia postattavaksi. Mukavaa syssyn hyssyä!

TUULEN TUIVERRUSTA

Nyt olemme siirtyneet syksyyn. Viikko sitten saimme nauttia vielä todella kesäisistä päivistä täällä niemessä. Oli aurinkoista ja lämmintä. Eilen sitten saavuimme keskelle syksyistä maisemaa. Keltalehtiä tipahteli tielle ja pihamaa oli havunneulasten peitossa.
Aamulla herättiin sumuiseen tihkuun. Ilma kuitenkin vielä mukavan leppoisaa. Piipahdin pulahtamassa, Simo tuli laiturille valvojaksi, mutta puikahti sitten mökin taakse ja ei kun tie aukeni kylille. Minä avojaloin pyyhe ympärilläni juoksin perään ja karjaisin koirulille: takaisin. Pysähtyi, nosti jalkaa ja alkoin jolkottaa takaisin mökin pihamaalle.

Säätiedotus lupasi tälle päivälle tuulta ja ukkosta. Tuulta kyllä saatiin, mutta ukkonen vain pari kertaa jyrähti. Järven yllä pilvet kiitivät nopeaa vauhtia ja välillä pilkisti sininen taivas ja auringon säteitä. Eli vaihtelevaa.

Illat pimenevät nopeasti. Onneksi pihatyöt on suurin piirtein tehty, laituri nostetaan huomenna. Kukkamaalle on ajettu kompostimultaa ja sipulikukkia kylvetty aukkopaikkoihin kukkapenkkeihin. Akileijoille perkasin oman penkin, olipa hurjasti valkoapilaa ja hiirenvirnaa levinnyt siivottavaksi ja iso koivu oli työntänyt vahvan juurensa kukkapenkin läpi. Ilmankos ei siinä mikään oikein menestynyt.

Puolukoita poimittiin viikko sitten vähäsen, nyt todettiin, että tuo lähialue oli puolukoista putsattu thai-poimijoiden toimesta. No, metsä on täynnä puolukkaa, viikon päästä niitä voi jo poimia vesipuolukkasaaviin talveksi. Joka syksy laitetaan ainakin yksi saavi vanhalla säilöntäsysteemillä ja talven mittaan sitten meidän lauluporukan mummelit saavat niistä osansa.

Ajatukseni poukkoilevat eikä ihme. Suomen tilannetta on pohdittu koko päivän tiedotusvälineissä. Siinäpä sitten pieni ihminen kaiken keskellä. Onneksi jo eläkkeellä.

Laitanpa tähän muutamia kuvia viime viikonlopusta. Ajatus ei juokse, joten kuvat kertokoot.

Aurinko putosi järveen....

Aamuinen sumu hälvenee...

Ystävien tuomat ruusut - vielä viikon päästä ok...

Vesi on hyvää koirulin mielestä....

Kaihoisa katse naapurin tyttökoiran suuntaan....

Mummin mökkerö katsoo järvelle....

Laiturilta näkyy saareen saakka.....

Mukavaa syksyaikaa, nautitaan tuulesta ja tihkusateesta. Ja puolukoista, niitä on metsät punaisenaan.............................

SYKSY JO SAA ....

Syksy hiipii. Hiljaa ja varkain. Kansalaisopiston opintopiirit alkoivat, normaali päivärytmi alkaa jo olla rutiinia. Kohta on aika laittaa mökki niemen nokassa talviuneen, mutta ei vielä. Tulevana viikonloppuna on kirkonkylässä perinteiset pestuumarkkinat ja sinne on ihan ehdottomasti mentävä mukaan. Jäi nuo Hartolan markkinat väliin viime viikonloppuna. Ei harmita. Onpa näitä markkinoita ja toripäiviä aina matkan varrella. Mutta pestuut on kyllä ihan erityisen must.

 Järven vesi viilenee vähitellen. Harmaa haikaraa ei enää näy ja kurkiperheetkin valmistautuvat lähtöön. Joutsenen poikaset ovat pian lentokykyisiä ja aloittavat matkan.

Kuikat parveilevat ja räpylöivät aivan laiturin lähellä. Tosin niiden kuvaaminen läheltä on mahdotonta, sukellus veden alle tapahtuu silmänräpäyksessä eikä mun kamera ehdi koskaan mukaan.

Mustikat on pakastettu ja puolukoiden kypsymistä odotellaan.
Täällä etelämmässä alkavat olla jo tummanpunaisia ja poimittavissa. Puolukoita minäkin tykkään poimia, mustikat poimii meillä prinssipuoliso. Ja jos lempparimarjoja pitäisi nimetä, minä tykkään pensasmustikoiden poimimisesta. Ne eivät sinistytä käsiä, niitä voi poimia vähitellen, aina kypsyy uusia ja kun ovat varsin kookkaita, niistä täyttyy astia nopeasti.

Täällä kotona satoa korjataan päivittäin. Harmi vaan, että kasvihuoneeseen on ilmestynyt jotakin hometta, joka pilaa sekä tomaattien että kurkkujen lehtiä ja kurkun alkuja. En tiedä, onko syynä liika kastelu vai sitten saaneet vettä liian vähän. Joku toinenkin harmitteli samaa asiaa radio-ohjelmassa. Mutta kuitenkin kahden ihmisen tarpeisiin kurkkuja ja tomaatteja tulee riittävästi. Keltaiset tomaatitkin - minulle uusia olivat - kypsyvät syötäviksi.
Avomaalla kurkkuja kasvaa varsin niukasti, taitavat tillin varret ehtiä ennen kurkkujen valmistumista kaatua jo marroksi.

Seinustalla kypsyy karhunvatukat. Niistä saa satoa päivittäin.
Kuvasin ikkunan läpi, tosin satoa oli tänään poimittu näistä.

 

 Olohuoneen nurkkaikkunasta voi katsoa viinirypäleiden kypsymistä. Nämäkin kuvasin ikkunan sisäpuolelta.

 

 Eilen piipahdin tupper-kutsuilla. Kippoa ja kappoa on kaapit pullollaan, mutta eikös vaan sitä tee itselleen tarpeen hankkia näitä kätevyyksiä lisää. Aikalailla kuitenkin maltillisesti ostin. Omasta mielestäni.

Loppuviikoksi on luvassa lämpimämpää ja aurinkoista. Hyvä niin.
Kyllä me ehditään syyskoleudesta saada tarpeeksemme. Ja on hyvä mahdollisuus vielä piilottaa tulppaanien sipuleita ensi kevään kukintaa silmällä pitäen. Eikä ihan vähäisintä ole mahdollisuus aamuisin järveen pulahtaminenkaan. Kotona sitä vielä kovasti kaipaan, sillä en tohti vielä pihalammikkoon sammakoiden ja muiden sukeltajien ja malluaisten joukkoon vaan odotan pakkasia.

 Otetaan näistä syyspäivistä kaikki aurinko ja lämpö ja nautitaan kuulaudesta. Eikös?

ILTAHETKI NIEMESSÄ

Vaikka säätiedot sadetta lupasi ja povasi, eilinen päivä oli vielä kesäinen. Ajeltiin niemeen ja vietettiin vielä varsin kesäinen ilta. Aamulla sumua ja sadetihkua. Ei haittaa.  Päivän mittaan selkeni ja olen koko päivän saanut tonkia kukkamaalla rikkaruohoja pois ja kompostimultaa voimaksi. Nyt illalla istahdin laiturille ihailemaan ilta-auringon laskua järven taakse. Oli ihan pakko postata näitä kuvia tänne.

Iltaruskon sanotaan enteilevän hyvää ilmaa. No, huomiseksi on keskeisempään maisemaan luvattu jopa ukkosia.

Tässä näkymä mökkerön ikkunasta järvelle:

Kukkamaalla ei kovin paljon ole nyt hehkua. Oriental-lilja kyllä omasta puolestaan tuoksuu ja hehkuttaa viidellä valtavan isolla kukallaan.

Kallionauhus vasta nyt avaa nuppujaan, valtikkanauhuksen kukinta on jo täysin ohi.

Ilta alkoi jo hämärtyä ja taivas peilasi järveen punertavia sävyjä.

Aurinko laski järven  länsirannan taakse ja väritti maisemaa.

Vielä muutama kukkanen:

Näillä mennään tämä(kin) viikonloppu. Mukavaa syyskuuta!

SYYSSÄPINÄÄ

Säpinää tää on ollut. Ei ole ehtinyt sammal tarttua, niin on menoa riittänyt. Tai liioittelen, onhan sitä oltu paikallammekin. Mutta viikottain on ajettu niemeen ja takaisin. Ja tietty niemessä aina työleiri, miten sitä keksiikin aina puuhasteltavaa, ihan pakko.
Minä olen perannut kukkamaata, joka varsin kituliaasti on selvinnyt kesän sateista. Prinssipuoliso on taas varsinainen marjastaja, pärjäisi kyllä thai-porukalle, vaikka ei haravaa ja saavia käytäkään.
Ponkaisipa taas pari ämpärillistä mustikoita, suurimpia, mitä eläissäni olen metsästä nähnyt poimitun. Ja ihme kyllä ne olivat makoisia. Varmasti viimeiset lämpimät kehittivät mustikoihinkin sokeria. Nyt on piirakka uunissa paistumassa näistä mustikoista.
Mutta sieniä ei ole. Kantarellien aika alkaa olla jo ohi, mutta ei kehnäsientä, ei rouskuja, ei tatteja lainkaan. Luulisi kuitenkin, että märkä maa olisi rihmastoille ollut eduksi. Vaan eipä. No, syksyä on vielä jäljellä. Sienisalaatti joulupöytään on hakusessa.

Mikä lie muuten tämä kukka, kylvin sen keväällä ja siemenet keräsin tänään: 

Lauantaina käväistiin Loviisan Vanhojen Talojen Päivillä, tosin talot jäivät nyt katsastamatta kun sitä myyntiä oli kadunvarret täynnä ja meillä aikapula, kun oltiin mökkimatkalla. Ei mitään turhuuksia, pari sokerikko-kermakkoparia ostin kun edullisesti sain.

 Punaiset rejmyreä ja kirkkaat riihimäkeä. Tykkään.

Sukkaa syrssäsin automatkalla, nyt on kolme paria valmiina ja neljäs puolitiessä. Joulupukin konttiin tietysti.

No kulttuuriakin: lukaisin tai paremminkin hotkaisin Lempi Pursiaisen kirjan, jonka ystäväni olivat hokanneet kirppikseltä ja heti olin mieleensä tullut. Kirjan nimi on Pienenä tyttönä Savossa.
Niinkuin minäkin.

Kirja on Pursiaisen omasta elämästä. Hän syntyi perheensä esikoisena varsin vaatimattomiin oloihin. Isä punnersi metsätöissä, äiti huolehti lapsikatraasta. Puutetta oli kaikesta. Lempin mieli paloi kouluun, mutta ei ollut kenkiä. Hän opetteli kirjoittamaan tuohelle puutikulla, kyniä ja paperia ei ollut. Varsin nuoresta hän hoiti kodin töitä kun äiti oli tietyömaalla. Helppo ei tämän rautavaaralaistytön elämä ollut, hän piikoi jo nuorena isossa talossa eikä kohtelu ollut kovin suopeata. Ikävyyksiäkin ilmeni.
Lempi selvisi kuitenkin elämässä aikuisuuteen ja hankki oman perheen. Kirja on kuin pieniä kertomuksia sen ajan elämästä, mutta perustuu Lempin omiin kokemuksiin. Kovasti tykkäsin kirjasta, kiitos vaan ystäville, jotka minua ajattelivat kun kirjan nappasivat myyntikorista. Itse kasvoin pari vuosikymmentä myöhemmin Savossa, mutta monet asiat koin aikanaan Lempin tavoin. Nykynuorilla on niin paljon valinnan mahdollisuuksia, meillä niitä oli niukasti. Ja tällaisia meistä sitten tuli. Itsenäisiä, yrittäviä ja jopa liiankin ahkeria joissakin asioissa. Ei paha.

Satoa on korjattu. Mustaherukat mehustettu, pensasmustikat ja karhunvatukoista osa jo pakastettu. Herneet "puitu" eilen sormipelillä. Sain pari vuotta sitten Unelmalta kromosomiherneen siemeniä. Tänä kesänä ne varsinkin kasvoivat kokoa ja makua.

Mansikkavadelmastakin ensimmäinen marja jo kypsyi syötäväksi.
Ja lisää on tulossa, jos aurinkoa vaan vähänkin saadaan.

Kuvassa mansikkavadelma pienten pensasmustikoiden päällä.

Löytyipä ihan "siamilainen" raakilekin mansikkavadelmapensaasta:

Niemessä olen iloinnut muutamasta kärhön kukkasesta, viime kesänähän vain yksi kukki kärhöistäni.

Ja neitoperhosesta, jonka kuvaaminen oli jännää, aina se lennähti muualle.

Vaan täällä kotona sitten horsman lehdellä mönki tämä öttiäinen. Siitä on kai tulossa perhonen, luulisin. Kamala otus tällaisenaan. Pituutta tikkuaskin verran.

Syksy hiipii vääjäämättä. Silti mukava kerätä satoa talven varalle.
Kurkkuja säilöin eilen, tänään kesäkurpitsavuokaa ruuaksi ja mustikkapiirakkaa kahvihetkeen. Ja välillä tätä blogitusta. Talveksi sain vielä paikan kirjoituspiiriin kansalaisopistolle. 

Kai tyhjensin nyt tarinareppuni tähän, jälkin on sen mukaista.
Mukavaa syyskuuta vaan. Vaikka sunnuntaina rakeita satoi, ei vielä ole talven aika. Nautitaan syksystä.