METSÄÄN ON TULLUT JO SYYS....VAI ONKO?

Tänään, sunnuntaina, keskellä kesää, sataa tihuutti koko päivän ja tunnelma oli kuin syyskuun lopulla. Aurinko ei pilkahtanutkaan, taivas oli niin paksussa pilvessä. Voi tätä kesää. Oliko sitä ollenkaan? Ja nyt säilötään marjasatoa. Mansikat jo pakastimessa, mustikoitakin puoliso kipaissut hakemassa pari ämpärillistä. Että syksyä tää on tai sitä ainakin enteilee.

Sää jatkuu vaihtelevana, sanoo Miina televisiossa. Niinpä. Onneksi sää on meille kaikille yhtäläinen joko onni tai harmitus. Ei tää nyt kuitenkaan katastrofi ole. Ollaan niemessä ja odotellaan kantarellien kasvamista...

Kostea sää saa ötökät vaellukselle. Kipaisin järvestä vettä ämpärillä ja ihan säikähdin. Laiturille johtavalla portaalla mateli valtava ukkoetana kohti uusia seikkailuja.

Mittaa etanalla oli noin kolmen tikkuaskin pituus. Enpä ole aikaisemmin tavannut noin muhkeaa etanaa, vaikka täällä niemen nokan maakellarissa on asustanutkin ukkoetanoita, joita olen kantanut kellarista ulos kukkapenkkiin. Ovat kuitenkin niin limaisia nuljaskoita, ettei sitä limaa tahdo millään saada pestyä iholta pois.

Simon lemppareita ovat kuikat, uskaltautuvat ihan lähelle koiraa, joka vahtii niitä laiturilla.

Kuvassa kuikka ehti melkein kuvasta ulos, ennenkuin sain kameran käteeni.

Varsinainen ihanuus oli tänäkin kesänä järvellä pesinyt joutsenpari poikasineen. Me luulimme, ettei pesivää paria olisi nyt, mutta sieltä ne lipuivat meidän rantaan iltaruokailuun. 

Kaikki kolme poikasta ovat koossa emojen kanssa, tänään nousivat tuohon vastarannalle kalliorinteeseen. Minä katselin kiikarilla niiden liikkumista rinteessä ja pelkäsin, että ainakin poikaset joutuvat ketunpoikien ruuaksi, sillä ketunpesä on samassa rinteessä.

Onneksi näin joutsenperheen ehjänä äsken rantavedessä.

Lauantaina oli hieno aurinkoinen ja tyyni päivä. Siksi ehkä tänään tuntui tylsältä veden jatkuvat tihkuminen taivaalta. Mutta ehkä tähän kosteuteen ja viileyteen tottuu, ellei saada aurinkoa pilvien takaa esiin. Onneksi järvivesi on vielä uintikelpoista, viileää tosin verrattuna esim. viime kesään.

On ajettu nelostietä edestakaisin oikein urakalla. Ja ihmetelty liikennekulttuuria, vaaratilanteita kun on joka reissulla meistä itsestämme riippumatta(kin). Aina on vaaransa liikenteessä näköjään. 

Ensi viikon lopussa on Neste-rallin pikataival tässä mökin lähellä. Itse en aio lähteä saamaan hiekkaa suun täydeltä, mutta nuoriso on tulossa jännittämään tienvarsikivelle, jonne taas kantavat oman penkin (kun maanomistajia ovat). Minä ja Simo sujuvasti kuunnellaan J-M Latvalan ja muiden kaasuttelua istumalla mukavasti mökin terassilla. Pörinää piisaa tänne rantaan asti.

Nyt ilta pimenee, maisema on kovasti harmaa. Ihan vaan iloksi on pakko läväyttää tähän loppuun kuva ilta-auringosta täällä rannalla.

Tänään ei todellakaan näytä näin kesäiseltä.

Sauna odottaa. Se kyllä kruunaa illan säästä riippumatta.

KUKKAPLÄJÄYS

Tää jatkuva taivaan vuotaminen alkaa tuntua tylsältä. Vaikka tosin tuntuisi jatkuva helle myöskin ahdistavalta. Koskaan ei siis ole ihan kohdallaan! Niin krantuiksi tultu ja muistellaan lapsuuden ajan ihania kesäpäiviä ja lämpimiä uimavesiä. Jepjep.

Mutta kun vesi tirskuu varpaiden välistä nurmikolla kulkiessa ja mansikat homehtuu ja kasvimaalla jo kaikki pian ui märässä mullassa niin laitanpa pläjäyksen kotipihan kukkasista.
Ainakin harjaneilikoissa löytyy ihasteltavaa, kovat kylväytyneet ja värjäytyneet.

Jotenkin tykkään näistä kun selviävät hoitamatta ja lisääntyvät ja leviävät pihan ympäristössä.

Ja onhan tietysti muitakin kukkasia nyt pihalla:

Näistä anemone-ihanuuksista tykkään todella.

Ja varjoliljat, helokit ja neilikat:

Loppuun täppään Mustilan ruusun ensimmäisen kukan, jota sade ei ole retuuttanut repaleiseksi.

Ja tietty mun lempparini Valamon ruusu. Ihana ja tuoksuva.

Antaa sataa vaan. Kyllä me kestetään, sillä "sateen jälkeen paistaa aina aurinko" eli efter regen kommer alltid solsken sanoo ruåtsalainen, hih.

SADETTA JA SERKUKSIA

Viikonloppu meni mukavasti. Ensin perjantai-iltana ajeltiin niemeen, missä ukkosmyrsky oli viskellyt rakeita kukkamaalle ja ryöpyttänyt mun ruusut ja muut hennommat kukkaset. No, kyllä ne siitä nousee. 

Sunnuntaina osallistuttiin jo perinteiseen serkkutapaamiseen. Meitä oli lähes parikymmentä koolla Pieksämäellä Pöyhölän pappilassa, missä oli tarjolla mahtava noutopöytä pääosin kalaruokia ja salaatteja sekä vielä lämmin ruoka. Mansikkakakku ja juustokakku kruunasivat kahvipöydän, missä oli hilloleipiä ja muita pikkuisia herkkuja.

Voin lämpimästi suositella paikkaa juhlien pitopaikaksi. Ruoka on todella herkullista ja maittavaa ja puitteet muutenkin upeat. Lämmin yhdessäolemisen riemu, yhteiset laulamisen ja jopa tanssit sekä toinen toisemme tapaaminen antoivat sielun ravintoa palatessa "kylmään maailmaan".

Me ajeltiin sitten lastenlasten kanssa mökille. Nuoret olivat lähdössä maanantaina heti aamusta takaisin etelään. Meidän piti palata kotiin vasta tiistaina, mutta maanantain huono sää ja alituinen vesisade saivat tekemään pikapäätöksen ja lähdettiin ajelemaan kohti Porvoota.

Simo kyllä olisi viihtynyt mökillä, aina sateen välissä kävi istuksimassa laiturilla vahtimassa.

Kuikka räpylöi ihan koiran kuonon editse, mutta ehti jo melkein ulos kuvasta ennenkun sain kameran esiin.

Vieläkö on tulossa lisää kuikkapoikia. Seitsemän veljeksen parvi aina uiskenteli yhdessä, nyt ohiuinnin suoritti vain yksi Pasi Kuikka.

Lauantaina tyhjennettiin kirkonkylän asuntoa lukiolaisten käyttöön.

Paljon sitä ihminen kerää rompetta ympärilleen vaikka mitään ei enää tarvisisi. Tällaisi olivat tauluni:

Nämä on kaikki käsityötaitajien työtä, arvostan kovasti, vaikka ei näillä sitten muuta kuin tunnearvo ja käsityön arvo olekaan.

Nyt taululäjä on mökin varastossa, seiniä kaipaavat.

No tässäpä tämä taas. Ei niinkään asiantynkää edes. Haittaakse?

JÄITÄ HATTUUN!

Eilen oltiin jälleen tien päällä. Ihan hyvin meni matka, perinteisesti yhden pysähdyksen taktiikalla. Vettä satoi rankasti Lahden eteläpuolella ja sitten vielä ennen Heinolaakin, mutta taukosi ja ilta näytti lupaavalta kunnes Hankasalmen paikkeilla tihkutti vettä ja edessä näytti mustanpuhuvia pilviä. Mökin pihaan kurvattuamme ja mökkitien lätäköt kierrettyämme hämmästelimme, miten pihakin oli lätäköillä ja männynroskia ihan lepereillä. 

Ukkoskuuro oli juuri pyyhkäissyt niemen nokkaa ja kaikki oli märkää, hengityskin tuli huuruna kuin toukokuussa ikään.
Ja sittenpä hokasin. Mitä munia on kielojen juurella kukkapenkissä!
Jäärakeita!

Kylmää kourakaupalla! Vähäsen huolestuin ja kiersin kukkamaalle. Pitkäkasvuiset kukkavarret lakoontuneet maahan. Jepjep. Ruusujen aukeamassa olevat nuput pieksäytyneet. Harmi. 

Kasvimaalla tillit maata vasten, perunanvarret myös (minulla kasvamassa viisi perunaa!), kaalintaimet kallellaan ja salaatit pieksetty rikiä täyteen.

Nops, nousevat ne kasvit, lohdutti prinssipuoliso. Aurinko sentään pilkisteli ja järvenpinta oli tyyni. Kuikkapojat tekivät u-käännöksiä järven selällä ja Simo tietysti nökötti laiturilla katse tiiviisti kuikkaparveen. Ei muuta kuin saunaa lämmittämään, kyllä tämä tästä.

Aamulla oli vielä varsin koleaa, silti kävin uimassa ja Simo vahti tapansa mukaan laiturilla. Sitten tulet keittiön hellaan ja puuro kiehumaan. On se vaan kumma miten koivupuulla on paljon energiaa kun yhdellä pesällisellä kiehui sekä puuro että aamukahvivesi. Nam. Ja sitten taas matkaan. Mentiin kirkonkylälle tyhjentämään asuntoa lukiolaistyttöjä varten. Miten paljon sitä kerääkään kampetta ympärilleen. Pienemmät tavarat on kerätty pois mutta sohvat ja sängyt  tarvitsevat miehistä kantoapua. Onneksi ei ole kiire. Ja kirppikselleni tuli taas astioita kassikaupalla. Myytävää riittää, riittäispä asiakkaita, hih.

Serkkupoika pistäytyi kahvilla vaimonsa kanssa. Huominen serkkutapaaminen käytiin periaatteessa läpi yhteislaulujen ja muun ohjelman suhteen. Nyt odottelemme lapsenlapsia, ovat vuorostaan tienpäällä tulossa. 

Ilma ei ole kuin  morsian. Vettä saatiin taas äsken ja vilpoisaa on ulkona. Tämä kesä nyt on.Mutta vielä on kesää jäljellä, tulispa kauniita päiviä...

Mustikat kypsyy vähitellen, mansikoitakin jo maistettu. Kesän makuja.

VOIHAN VALEUNIKKO

Monen monta vuotta olen ihastellut sinistä valeunikkoa ja haaveillut sen joskus kasvavan myös omassakin kukkapenkissäni.

Tilasin siemenet ja kylvin pari kesää sitten. Mitään ei noussut mullasta. En lannistunut. Hankin uudet siemenet ja taas kylvin ja odotin kasvua. Onnisti, taimet nousivat terhakoina ylös ja annoin osan niistä jopa ystävälleni. Yhdessä sitten vahdattiin, ilmestyykö kukkanuppuja taimiin. Vähän kyllä ihmetytti kasvin lehtien muoto, mutta innostus korvasi tarkkaavaisuuden ja epäilyn.

Nuput nousivat varsien nenään, suojalehti vetäytyi vähitellen syrjään ja kas! Punainen idänunikko se ilmiselvästi oli puhjennut kukkaan. Ja keltainen, ja valkoinen. Valeunikon valeunikko! Mihin enää voi uskoa meikäläinen vihervalepeukalo?!? Taitaa jäädä nää kylvöhommat, ostan taimen jos jostakin ensi keväänä löydän. Suottapa ostin puutarhalta punaisen idänunikon, kylvöksestäni kun kerran sellainen ihanuus nousi esiin.

Onhan nää kauniita (vaikka keltaisen kuva heilahti vähän!) mutta missä on sininen valeunikkoni?

Tämä  on vanha tuliunikkoni, vuosi vuodelta nousee kukkaan.

Voi turhuuksien turhuus tätä kukkavouhotusta. No ei sentään, ihana persian keltaruusuni pukkaa kukkaa ihan innolla vaikka on niin pieni taimi vasta.

Ja Valamon ruusu levähytti kukkanuppunsa auki ja tuoksu on ihana.

Mustilan ruusu on vielä nupuilla, oksat taipuvat kun on niin paljon nuppuja kasvamassa hentoihin varsiin.

Kukkien vastapainoksi tämä, kukka lajissaan sekin. Ihana "piikkilangankiristäjä" viiskytluvulta. Upea kerrassaan hartolalaisen huoltoaseman nurmikolla.

Ja tämän namun haluaisi tyttö kuin tyttö. Kaunis kuin kukkanen. Tämän bongasin Sastamalan kirkkopuistossa.

Jotenkin taas livahdin otsikkoaiheesta. Menköön väsymyksen piikkiin, viime yö meni pihatietä ja lähiympäristöä tallustellessa. Minä tyhmeliini ostin Kabanossia, avasin paketin ja maistoin ja tietysti annoin tuon armon kerjäläisenkin maistaa. Vaikka ihan pienen palasen. Puoli kahdelta yöllä koiruli halusi ulos. Käytiin kahteen eri otteeseen. Ja sitten taas kolmelta tehtiin oikein kunnon lenkki kun koiran vatsa kipuili. Annoin Canikuria, kävelytin ulkona. Mikäs kuulaassa kesäyössä kulkiessa ja kuunnellessa pähkinähakkien keskustelua (rääkkynää) pellon pensaissa. Puoli seitsemältä taas prinssipuolison vuoro ulkolenkkiin. Vasta sen jälkeen alkoi koiralla olla parempi olla ja jopa nukkui pätkittäin.
Aamulla lukaisin makkarapaketin tuoteselosteen: chiliä ja valkosipulia mausteena. Siinä se. Vastedes luen tarkemmin, ennenkuin suostun tipauttamaan palaakaan makkaraa Simon hampaisiin. Onneksi normiruoka kelpasi sitten jo aamulla ja tilanne palasi normaaliksi. Nyt on jo asiat ihan  hyvin ja ensi yö sitten nukutaan.

Tässä iltapäivänokosilla, pieni väsynyt reppana.

Ilma viilenee tuntuvasti. Helteiden jälkeen huomaa, miten 20 asteen lämpö on mukava. Sateita luvassa. Kasvihuoneessa tomaatit pyöristyvät ja kasvihuonekurkut vääntävät jo pieniä kurkunalkuja. Myös avomaakurkut - lavassa tosin - rehottavat ja näyttää lupaavalta saada satoa syksymmällä. Karhunvatukat on no isolla raakileella, niistäkin tulossa hyvä sato. Viinirypäleet vasta alkoittamassa kukintaansa. Kypsiä mustikoitakin on pihametsikössä ja mansikkamaalta syöty ensimmäiset kypsät. Näinkö pian se kesä on ohi ja syksy tulossa? Onneksi ei sentään vielä. Nautitaan, järvivesikin vasta 14 asteista viimeksi. Vielä on kesää jäljellä, vielä on kauniita päiviä.....

ILTAUINNILLA

Olin kastelemassa kukkamaalla kun huomasin laiturilla liikettä. Sorsaperhe siellä kuivatteli räpylöitään uintisessionsa välillä. Minä oitis ottamaan kameraa, mutta enpä ehtinyt kohdentaa ennenkuin kaikki olivat kiertäneet laiturin edestä karkuun. Isoja poikasia jo, jos vertaan viikolla näkemääni tavipoikueeseen.

On todella kiva seurata näitä uiskentelijoita. Myös pikkulintujen pesintää yritetään olla häiritsemättä, sillä harmaasieppo vielä hautoo liiterin takana oven karmin yläpuolella.

Tänään on ollut oikein poutapäivä. Nyt illalla järvi on tyyni ja sauna lämpiämässä. Ensimmäinen anemone avasi kukkansa ja ruusujen nuput on myös aukenemassa. Kyllä se tästä.

Ja mökin vintillä oravaperhe pitää sellaista juoksumaratonia, ettei Simo malta päiväuniaan nukkua. Aina on kuono kohti kattoa ja ulkona koira juoksee mökin ympäri vahtimassa, näkisikö edes vilauksen pörröhännästä. Rantapuissa riittää käpyjä ja kuoria tippuu niskaan polulle. 

Kesässä riittää ihmettelemistä myös pienelle koirapojalle!

Heinäkuuksi on luvattu jopa helteitä. Siis oikea kesä vihdoinkin. Ja nyt tää lähtee löylyyn, Simo haluaa mukaan joka ilta mutta ei suostu uimaan. Minä ja prinssipuoliso kylläkin, ehdottomasti.