sunnuntai 30. marraskuuta 2014

JOLLEI JOULUNA OLE....

Joulukuu on ihan kohta. Siis pikkujoulu ja Oskarin nimipäivä. Puolentoista tunnin päästä. Nopsaan meni syksy eikä talvesta ole oikein tietoakaan. Paitsi pimeys laskeutuu iltapäivällä jo peittäen kaiken armeliaaseen vaippaansa. Kun ei ole lunta.


Mitenkä tämä elämä juoksee ja juoksuttaa mummelia. Tuntuu, kuin sittenkin juoksumatolla ravaisin. Mitään näkyvää ei synny, päässä pyörii jo jouluiset askareet ja sitten en kuitenkaan enää muista, mitä olin ajatellut saada aikaan. Vaan eipä haittaa. Viikonpäivätkin on niin sekaisin, että en ole pitänyt oikein lukua onko arki vai pyhä. Eläkeläisellä se on ylellisyyttä nakata allakka nurkkaan.

Nopas, on tässä vähän kuitenkin aikatauluissa pyritty pysymään.
Piipahdin viikon alussa sisemmässä Suomessa, aina Kuopiossa asti.
Kävin hoitelemassa äitini nuorinta sisarta, yli kahdeksankymppistä tytönhupakkoa silmäleikkaukseen. Junalla matkustin, kunhan ensin pääsin asemalle täältä kotopuolesta. Junassa on mukava matkustaa, tasaista ja unettavaa. Onneksi Pieksämäki oli sen junan pääteasema joten... no niin, ei ollut vaaraa ajaa ohi.
Kuopiossa piipahdin Kirphaalin kirppiksellä ja Marttojen kirpparillakin. Ja torilla tietty. Kovin oli mualiman navan ympärillä hiljaista, olihan tiistaipäivä. Kauppahallissa join makoisat kahvit ja peratut muikut kainalossa lähdin sitten klinikalle odottelemaan, josko potilas pian pääsisi kotimatkalle.

Takaisin päin tulin ensin junalla ja istuin sitten pari tuntia odottamassa bussia. No joo, pikavuoro ja sitten kotia kohti.
Pimeätä. Motarilla lähestyttiin jo Porvoota. Eikös tää kuski saanut oikosulun ja ajoi väärästä liittymästä ulos ja oltiin ihan hukassa. No, kokosuomileipoo-kartanon ohi ja kinttupolkua sitten kohti kotikaupunkia. Pikavuorolla siis. Prinssipuoliso odotteli normaalilla pikapysäkillä kera koiran. Soitin, että tullaan vähän eri suunnasta. Ihmetteli mutta ajoi kuitenkin noutamaan vähän kauempaa. Ja jälleennäkeminen oli kyllä vaivan väärti, Simosta nyt puhun. Koira oli niiiiiin iloinen paluustani, että kieppui autossa ja nuoli naamaltani kaikki matkan vaivat pois. Nukkumaan mentäessä liimautui entistä tiukemmin kinttuni viereen eikä koko yönä laskenut minua senttiäkään kauemmaksi. Nyt on kyllä jo mieli tasaantunut ja uskoo, etten tästä mihinkään karkaa.

Reissussa - pääosin junassa ja taksissa neuloin kolme paria sukkia.
Onhan sitten mitä paketteihin kääräisee. Kävin katsastamassa sukkien hintoja lauantaina myyjäisissä. Kun liki lankojen hinnalla olen itse niitä antanut eteenpäin. Mutta ei kaduta. En tartte tätä hankkeeksi ja monet sukat olen antanut arpajaisiin ja lahjoiksi. Oman aikani kuluksi niitä kudoskelen. Intoa lisäsi erään mummelin sukkavaraston näkeminen, monta kivaa ja uutta mallia hänen neuleissaan. Ostin häneltä lapaset malliksi ja nyt harjoittelen taas peukkureikiä ja peukaloita. Niistä en ole koskaan ollut innostunut.


Ilma on juuri ja juuri pakkasen puolella. Lunta on vain nimeksi, nurmi näkyy vielä. Ja meidän piha on niin myllerretty, että en ole hennonut vaihtaa edes eteisen mattoa vielä, koska sisään kantautuu savisia tassunjälkiä. Ja joskus joku isompikin tassu hiipii vaalealla matolla kenkineen. Jos jouluksi saadaan valkoinen maa, silloin voi jo vaalean maton levittää eteisen lattialle.

Joulukuusia olen katsellut koiralenkeillä. Toisaalta tekisi mieli ottaa sisälle pikkuruinen kataja ja siihen jouluvalot ja vähän pieniä palloja. Monta vuotta jo meidän joulukuusi on ollutkin takaterassilla, eipä valu kuivia neulasia ja valaistu kuusi näkyy kivasti keittiön ikkunasta ja valaiseekin takapihaa.


Menot ja meiningit alkavat olla tältä vuodelta ohi. Prinssipuolisolla on vielä muutama säestys ja kuorolla konsertti. Minulla ainoastaan lääkäri. Tiedän saavani sapiskaa; kolesterolit,triglyseriiniarvot, verenpaine, verensokerit. Kaikki oli syyskuussa hipomassa ylärajoja. Kävin kyllä uudessa labrakontrollissa, mutta ans kattoo, onko yhtään tippuneet. Eiköpä taas uudenvuoden kunniaksi meikä tee lupausta. Jaapa jaa. Tie helvettiinkin on kivetty hyvillä lupauksilla. Kun ei niitä oikein tahdo toteen saada. Ja vaikka kaikki keinot on tiedossa, ei vaan saa michelinejä sulatettua. Siis olkoon, mitä murehtimaan. Kun vielä hengästymättä pystyy polkuja liikkumaan. Ikähyvitystä, ikähyvitystä. Ja todellisuudessa sitä ei ole juurikaan omaa hyvinvointiaan ehtinyt ajatella saati sitten niskalenkkiä ottaa itsestään terveemmän elämänsä hyväksi.


Voi ei. Nyt on taas lätinää läppärin ruudulla. Jos vielä jonkunkaan kuvan tähän löydän, painan enteriä. Kuvat ei ihan tuoreita otoksia.
Tervetuloa lukijaksi Brita Ask. Toivon, että viihdyt, vaikka pari lukijaa lieneekin tippunut kyydistä omasta tahdostaan.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

KAAMOSTA KOHTI

Heips vähän pitkästä aikaa. Marraskuu on jo puolessa välissä, aurinko paistaa eikä lumihiutalettakaan maan peittona vaan lämpö edelleen plussalla. Oikeastaan ihan hyvä juttu, sillä huomenna anivarhain meillä aloitetaan kaivaa ojaa putkea varten. Liitymme kaupungin vesi- ja viemäriverkostoon ja kaivamme omat isot jätesäiliöt maan pinnalle, jäävät siis turhakkeiksi. Tähän asti meillä vesi on tullut omasta 174 metriä syvästä porakaivosta ja likavedet menneet suljettuun säiliöön. Helpottaahan se, ettei enää tarvita jämäjasse-säiliöautoa tilata tyhjennyksiin. Porakaivolle aion hankkia kylläkin pumpun, että kasteluvesiä ei tartte hanasta laskea.


Sitten viime postauksen olen ehtinyt yhtä jos toista, tosin en kyllä mitään kummoista aikaan saanut, kunhan olen suheltanut.
Isänpäivä oli ja meni, kuviosukat olivat mieluiset prinssipuolisosta, kakunkin laitoin ihan mallin vuoksi. Kahdestaan sitä sitten naposteltiin kun läheiset tekstiviestein onnittelivat. Itse kullakin oma isänpäivänsä omassa perheessään, toiset Tallinnassa, toiset työssä ja joillakin pitkä matka. Kätevähän tekstari toki on, onnittelun lämpöiset ajatukset välittyivat kyllä. Samoin onnentoivotukset prinssipuolisolle hyvästä menestyksestä seurakuntavaaleissa. Työ jatkuu.

Olo on kuin laulussa: "muistini tylsillä luistimilla luoksesi luistelen..."  eli ei oikein ole terässä tämä mummeli. Eipä se taida paljonkaan haitata. No, perjantaina oli ikäihmisten tapaamisessa ja kerroin heille Kinnusen kirjasta Neljäntienristeys. Silloin aamulla en vielä tiennyt - ainoastaan toivoin - että kirja olisi ehdolla Finlandia-palkintoon. Ja siellähän se, hienoa.

Vanha sanonta: joka keitetyn paistaa, se makean maistaa. Pitää paikkansa. Risottoon keitin ohraryynejä vaihteeksi riisin sijasta. Ja reilusti keitin. Ja nuuka kun olen, en hennonut jätikseen heittää ylimääräistä, lisäsin nestettä, vehnäjauhoja ja hiivat ja suolat. Hiukan rasvaa ja löysähkö taikina uunipellille. Tulipa mainion makuinen rieska. Jopa kranttu-prinssipuoliso kehui sitä todella maukkaaksi. Vaan onpahan tuo saanut kaikki mun keitokset ja paistokset massuunsa mussutella. Mutta marjapiirakasta hän tykkää kuin "hullu puurosta". Ja niitä minä pyöräyttelen hänelle viikottain.


Sukkia olen pyöräytellyt Lemmen viemän tahtiin. Taas kaikki läheiset saavat jouluna uudet, puhtoiset villasukat. Ne tietää kyllä sen etukäteen. Yhdet tosipitkätkin tikutin lapsenlapselle. Kun illat pimenevät kohti kaamosta, on aika ajatella jo lähestyvää joulua.

Tänään olisi ollut kulttuuripläjäystä tarjolla. Prinssipuoliso lähti sonnustautuneena sotisopaan haitareineen, vaan jäinpä verhoja vaihtamaan. Ei tähän huusholliin juuri tarvitsisi verhoja ikkunan eteen vetäistä, kun metsämaisema on kuin taulu joka ikkunasta.
Mutta onpahan nyt asutumman näköistä ja puhtaat verhot.

Tässä viikon mittaan oli olevinaan kirjoittamisen aiheitakin mielessä, mutta kun ne tylsät luistimet...
Viikon päästä pääsen sisempään Suomeen katsastamaan lumitilannetta. No, kalakukkokaupungissa piipahdan ihan pikaiseltaan, ja Pieksämäellä pieksän suutani. Junalla menen, ellei eräs ystäväni ole lähdössä autolla siihen suuntaan. Simo jää kotiin prinssipuolison kanssa, arvaan kyllä, että koiruli ikävöi ja inisee.
Mutta jälleennäkeminen on sitten sitäkin riemuisampi.
Niskat ja hartiat on nyt hiukkasen jumissa. Hierontaa odotellessa on hyvä vähän tehdä itsehoitoa: aamulla laitoin patjalle nämä pallurat,
ei, ei ne ole pässinkiveksiä vaan Jyskistä kuivausrumpuun tarkoitetut nyppypallot. Hitaasti painauduin pallojen päälle niin, että osuivat kaikkein kipeimpiin kohtiin. Ja kas, kyllä helpotti, kun niinkuin fakiiri pallojen päällä hiljakseen liikutin itseäni. Kannattaa kokeilla.
On minulla jossakin se ihan oikea piikkimattokin, mutta tämä konsti on helppo ja nopeasti jumitusta lievittävä. Eikä maksa paljon. No, tyttäreni on tulossa  hierontapöytineen. Siis
vatkaamaan minut timmiin. Jotenkin sitä pitää yrittää pysyä vetreänä, tahtoo kangistua. Ihan kylliksi harmia on verenpaineesta, tosin aamulla ihan rajoissa. Mutta paino, rasvat, kolesterolit ja verensokeri. On hiipineet ylös hitaasti ja varmasti kuin seinäkiipeilijä. Joulukuun alussa läkäläkäri ja tuomio kuin Putous-ohjelmassa. Beceliin vaihdoin mut ei taida ehtiä sekään, josko vähän lieventäisi. Ihminen on sitä, mitä hän syö. Tiedetään. Leipä on tosin jo vaihtunut styroxilta tuntuviin riisikakkuihin hiivan takia.
Mutta ne juustot. Rasvaa. Eikä riitä perustelut, että kalkkia niistä.
Vaan eipä valittamalla parane, nokan alla oleva vaakaviiva ei tahdo mennä suppuun silmien havaitessa herkkuja. Luonteen heikkoutta se on. Onneksi jollakin toisellakin...


Mut näillä mennään, kun ei muutakaan näkyvissä. Vuosi on mennyt niin, etten omaa tilannettani juuri ole kyennyt arvioimaan.  Olisko nyt aika? Meidän melkein jokaisen.







torstai 6. marraskuuta 2014

VOIHAN LYKKYRI SENTÄÄN

Suomenkielen uusia sanoja pitää ihan makustella. Tänään sanomalehden mielipidepalstalla joku ihmetteli sanoja hulas- ja kuivausvesi. Minulle ne olivat ihan ok, mutta mainoslehtisestä luin sanan lykkyri. Siis lumilykkyri.  Tiedän lumilapion, lumikolan, lumilingon, kolalapion ja viljalapion ja monta muuta lapiota. Mutta lykkyri oli sanana uutta. No, jos lunta lykitään, siihen tietysti tarvitaan lykkyri. Jotenkin luulin itse olevani lykkyri, mutta se onkin tämä varren päässä oleva lumen työntäjä. Ei siis aura vaan lykkyri. No, joka päivä sitä jotakin uutta voi oppia ikäihminenkin.

Nää ei nyt oikein lykkyreitä liene, enempi kaivureita sittenkin?
 



Lunta luvattiin etelärannikollekin, mutta eipä ole lykkyrillä vielä
virkaa. Aamulla uintireissulla pihalammikolle katsoin polun varressa muurahaispesää; vain keon alareunaa kiersi valkoinen harsomainen lumenhaituvapeitto. Keon latvaosa oli aivan sula, niin myös pihametsikkökin. Talitiaiset ja närhet aistivat talven lähestyvän ja ahkeroivat lintulaudalla niin, että joka toinen päivä pitää jyviä lisätä. Punatulkut viheltävät pihapihlajissa, joista syksy on jo riipinyt lehdet nurmikolle ja paljaat marjatertut houkuttelevat lintuja herkuttelemaan. Tilhiparvia ei vielä ole näkynyt. Oravat sentään kiihottavat koiran ihan pitelemättömään haukkuun sisällä ja ulkona. Pihapiirissämme kiertää vieras kissa jälleen, en uskalla laskea Simoa edes koiven nostoon ilman talutinta. 

Ilvestä isompia petoja ei kuitenkaan onneksi liikuskele lähitienoolla. Peuranvasan koipiluu ja kaviokynnet löytyi metsäpolun varrelta ihan pihan reunasta. Ilvekset ovat peuroja  ottaneet päivällisekseen meidän lähimaastossa ennenkin.

Eilen päivälenkillä ollessamme soi puhelin taskussani. Sieltä kaupattiin vapaakierron omegaa. Olin edellisenä iltana vastannut tyhmyyttäni taas netissä olevaan kyselyyn, että terveys ja hyvinvointi ovat mulle tärkeitä. Ja heti sieltä osoite napattiin ja tarjousta pukattiin. Jaapa jaa. Syön D-vitamiinia ja omega-3 kyllä entuudestaankin, joten olen kiinnostunut terveydestäni ja hyvinvoinnistani. Ainakin siltä osin. Muuten olis kyllä kirveellä töitä, tiedän istuvani liian paljon kutomassa sukkaa tai katsomassa Lemmen viemää. Eilisen illan Akuutin mukaan 6 tuntia on maksimi istumiseen päivittäin. No ehkäpä pompahdan muutaman kerran myös neulomisen lomassa tuolilta. Pitää kuitenkin alkaa kiinnittää enemmän huomiota istuksimisiinsa.

 Isänpäivä on sunnuntaina. Omalle isälleni poltan kynttilää, prinssipuolisolle annan kutomani kuviosukat. Jos ehdin, piipahdan etsimässä jonkun kivan paidan hänelle, sillä nuo flanelliset ruutupaidat, joissa hän mieluiten viihtyy, alkavat olla jo kulahtaneen näköisiä. 


Ulkona on puolipilvistä, leutoa. Ei vielä tietoakaan lumisateesta.
Kiva lenkkeilysää lähteä metsäpoluille. Mennessä Simo vetää siiman soikeaksi ja palatessa minä raahaan koiraa perässäni. Se on se vainu, hänellä metsään, minulla kotiin.



Seurakuntavaalien varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina. Todella tärkeää vaikuttaa myös näissä vaaleissa äänestämällä.
Sanoo hän, jonka prinssipuoliso on nyt viimeistä kertaa tyrkyllä seurakunnan luottamistehtäviin. Tiedän, olinhan itse mukana muutaman vaalikauden, kunnes jätin kaikki sekä kunnalliset että muut luottamustehtävät ja jäin kotiin kastrullikomeljanttareksi.
Enpä ole katunut. Aika aikaansa kutakin.
(Nää postaamani kuvat ovat sitä sun tätä, läppärin puhdistuksen myötä siirsin kuvat ulkoiselle levylle ja tiedostooni jäi vain näitä toistaiseksi. Laiskuus vaivaa. Haitanneeko.)
 

lauantai 1. marraskuuta 2014

NYT PELITTÄÄ

Tää on sitten pöljä tän läppärin kanssa, mutta vielä pöljempi vanhan pöytäkoneensa kera. Piti kirjoittaa tekstiä otsikolla Eläin perheenjäsenenä ja uskokaa tai älkää, oli kiva suoltaa tekstiä.
Ongelma tuli vasta sitten, kun teksti piti laittaa kurssin ohjaajille ja ryhmälle etukäteen lukemista varten. No minä fiksuna tyttönä lisäsi tekstiin pari kuvaakin. Kirjoittelen yleensä vanhalla pöytäkoneella, koska tulostin on ollut siihen kytkettynä. Vein mokkulan alas ja lähetin tuotokseni sähköpostilla. Tarkistin sitten lähteneen. Miten ihmeessä valokuva oli peittänyt koko ensimmäisen tekstisivun? Minulla paloi käämit heti, yritin poistaa kuvaa tekstistä enkä saanut sitä liikahtamaankaan, siis en osannut. Siirsin tekstin uudelle arkille Officessa ja yritin sitä sitten lähettää ilman kuvia uudelleen. Ei suostunut ottamaan liitetiedostoa viestiin. Ei sitten millään. Ähelsin ja ähelsin. Onneksi tuli apua. Kiitos vaan Jounille, nyt pelittää taas.
Hätäpäissäni laitoin jo uutta sähköpostia menemään kun sain ohjaajalta tiedon: hyvin aukesi. Miksi siis minulla löi kuvan ja tekstit ihan sikiviki?

Nyt tulostin siirrettiin ja ohjelmoitiin läppäriin (on vanha hp deskis)
ja kaikki pelaa taas kuin enkeli. En minä niin hurjan paljon tulostele, mutta laulunsanoja prinssipuolisolle sen lauluryhmiin kyllä viikottain. Hyvä että toimii nyt.




Päivä on ollut aurinkoinen ja leppoisa. Tietsikkasählingin mentyä onnellisesti ohi ajelimme hautausmaalle sytyttämään kynttilät nuorimman tyttäremme haudalle ja sieltä pojan perheen luokse, sillä miniä oli kutsunut meidät syömään Moskovan pataa. Maistui erinomaiselta ja kruunuksi saatiin vielä sitruunaista marenkipaistosta ja erikoista suklaasta ja vaahtokarkeista tehtyä makeata. Iltapäivä meni mukavasti yhdessä, lapsenlapsetkin olivat molemmat mukana yhteisellä aterialla, tosin sen jälkeen lähtivät kavereittensa kanssa ulos iltaa viettämään.

Simo on sellainen kylämies, että viihtyy parin tunnin verran kylässä ja sitten alkaa kiehnätä kotiinlähtöä. Koti on paras paikka ja niinpä sitten palattiin omaan pesään. Pyykit nostelin koneesta narulle, sauna lämpiämään ja näin tämä pyhäinpäivän ilta kuluu leppoisasti.

Oikein rauhallista pyhäinpäivän iltaa, muistellaan edesmenneitä omaisiamme lämmöllä.