AKILEIJOJEN AIKAA

Kesäkuun viimeistä viedään. Merkityksellinen päivä sikäli, että tasan yhdeksän vuotta sitten tämä oli siihen astisen elämäni surullisin päivä. Aika on kuitenkin armollinen ja suru muuttuu kaipaukseksi, unohdusta se ei kuitenkaan anna. Eikä tarvitsekaan.

Kesäkuu on mennyt suurimmaksi osaksi sadetta pidellessä. Onneksi eilen oli aurinkopäivä, että nuoriso saattoi chillailla laiturilla ja nauttia päivänpaisteesta. Lähtivät aamulla takaisin etelämpään ja me jäätiin katselemaan pilvistä päivää. Nousin aamulla tavallista aikaisemmin laittamaan aamupalaa lähtijöille enkä käynyt järvessä pulahtamassa. Nyt jo on niin uupelo olo, että on pakko käydä virkeyttä hakemassa järvestä.

Kesä on aika paljon jäljessä etelämmän kasvusta. Ruusut eivät täällä vieläkään kuki ja sireeneissä ei ollut ainuttakaan kukkaterttua. No, ei Moskovan kaunotar kotonakaan suostunut kukkaterttua pukkaamaan. Ehkä niillä on välivuosi!
Mutta akileijat, ne ovat oikein ryöpsähtäneet kukkaan täälläkin.

Kävin puutarhalla kotona ollessa ja siellä näin sievän vitivalkoisen akileijan, oliko nimensä Biedermayer, nyt odotan sen siemenkotien valmistumista, että saan siirrettyä sitä myös tänne niemeen.

Me on ajeltu edestakaisin niemen ja kodin väliä viikottain. Nyt lauantaina tultiin Sastamalan kautta, oltiin siellä Sley:n kesäpäivillä perinteisesti. Ja mukana tietysti Simo. Tämä herrasmieskoira keräsi jälleen ihailua ja kehuja. Sanoin, että tietäisittepä vaan, mikä Sapelihammas tämä terrieri on. Tuossa se nytkin vahtii mökin vintille, missä oravat pitävät pelmakkaansa. Vaikka me verkotettiin räystään aluset. Aina löytyy oravanmentävä aukko, saa nähdä, selviääkö poikaset sieltä maailmalle.
Joutsenia on nähty vaan kaksi, ovat vielä liian nuoria pesimään. Mutta taviäidillä oli seitsemän kananmunan kokoista poikasta helminauhana perässään meidän laiturin vieressä. On pienellä linnulla hirveä rääkymisääni kun vei poikasiaan turvaan koiran haukunnalta.
Pihapöntössä on tiaisten poikue, toisessa pöntössä kirjosiepon pesue ja ulkovessan oven päällä pesii varovainen harmaasieppo.
Västäräkkiperhe asustaa mökin räystään alla. Supikoirat käy pihassa kaivelemassa ja Simolla on paljon vahdittavaa.
Sellaista kesäelämää tämä on. Järven vesi on jo 14 asteista, voi hyvin vetää jo uintivetojakin eikä pelkästää kastautua kaulaa myöten. Lupasin uida saareen tänä kesänä, taitaa jäädä haaveeksi kun ei vesi riittävästi lämpene. Olis noin puolen kilsan etappi.
Voishan siinä jo mummolle tulla väsy ja uupelo.

Minä tallustelen päivittäin katsastamassa tilannetta kukkamaalla. Luulin vaaleanpunaisen kielon hävinneen, mutta olihan siellä yksi kukkavana kuitenkin:

Varjoliljat on suurilla nupuilla, jännittää, onko sieltä tulossa myös valkoinen varjolilja. Yhden sipulin kun joskus istutin valkoistakin.

Nyt tää lopettaa tämän kukkahöpötyksen ja lähtee hyttysiä ruokkimaan. Niitä on ollut riittävästi, mutta onneksi iho on jo tottunut pistelyihin. Sitähän tämä kesä on, sadetta ja hyttysiä. Ei kannata valittaa.

MITTUMAARIN JÄLKIMIETTEITÄ

Vesipisaroiden tanssi järven pintaan. Lämmintä kesäsadetta kuitenkin, ensimmäisen kerran aamu-uinti tuntui uimiselta eikä pulahtamiselta. Eilen, juhannusaattona sytytettiin kokko eikä sateesta ollut tietoakaan siinä vaiheessa. Eikä koko yönä. Aamu oli lämmin kuin lehmän henkäys, pilvipeitossa reikä ja auringon pilkahdus rantamäntyihin. Hyttyset kyllä jaksoivat ahertaa päiväaikaankin  puhumattakaan varsinaisesta hyökkäyksestä kaivopolulla heti aamusta.

Niinkuin olen aikaisemmin jo kertonut, mökkitontilta on raivattu pois isompia puita. Oksat on kerätty kasoihin, polteltu niitä aina sopivan tilaisuuden tullen. Nyt juhannuskokkoon kerättiin aina vaan lisää risuja ja kokon polttaminen kesti puolille öin. Ja välillä kuunneltiin haitarin haikeita ja vähemmän haikeita säveliä.  Sitten saunan makoisiin löylyihin ja vaakatasoon. Sellainen tavallinen juhannusaatto. Tosin mentiin prinssipuolison kanssa mönkkärillä myös piipahtamaan naapurin juhannuskokolla.

Yötön yö, tyyni järvenpinta. Simon kanssa sitä ihasteltiin.

Juhannuspäivä on mennyt tavanomaisesti. Syöty hyvin aamulla ja päivällä. Katsottu tummenevaa taivasta ja kuunneltu ukkosen jyrinää. Ei osunut kuitenkaan ihan kohdalle, onneksi. Mutta sadetta, sitä on tänäänkin saatu. Luonto on vehreä ja kasvu vauhdissa. Jotenkin sitä jo on riittävästi vettä saatu, nyt kaivattaisiin jo aurinkoa. Katsoimme parin viikon sääennusteen: joka päivä sataa ainakin vähäsen. Ei siis tarvis kastella kasvimaita, se hyöty sitä on.

Juhannustaikoja ei tehty. Tämän ikäisellä ei enää taida taiatkaan auttaa, hih. Ikä lisääntyy, paino samoin. Heikko luonne käskee avata leukojen saranat aina kun on jotakin hyvää tulossa. Nam.
Unohtuu jopa imelyysaste sokeritestissä. On siis aika kurinpalautuksen.

Tämä viikko menee niemen nokassa, kukkamaata kitkien ja kuopsuttaen. Lapsenlapsi tulossa vänkäriksi tontin puujätteiden läjittämiseen, ellei koko ajan vettä satele. Venekin odottaa jo vesille laskemista,, kanoottiin en ole vuosiin uskaltautunut. Enkä vissiin enää mahtunutkaan...

Keskikesä on parhaillaan. Uskotaan ja toivotaan, että aurinko saisi tuntumaan tämän oikealta kesältä. Eipä silti, näilläkin hyvin mennään.

JUHANNUSTA VAAN

Mukavaa Mittumaaria eli keskikesän lämmintä juhlaa toivottelen täältä niemen nokasta. Vettä on satanut kiitettävästi ja toivotaan, että aamulla varhain sää olis parhain juhannusaaton aloittamiseen.
Hieman yli  kymmenen lämpöasteen  sää ei hyydytä hyttysiä, ottivat meidät tosi innolla vastaan tänään saavuttuamme sateen lomassa mökin ovelle. Käytiin täällä jo alkuviikosta, samanlaista säätä silloinkin, rakeita satoi kaiken huipuksi. Ja upea sateenkaari tarjosi aarretta mökkijärvestä.

Viileästä säästä huolimatta kasvillisuus kasvaa, kukat kukkii ja tietysti mökin sauna jo lämpiää.

Ruusut eivät vielä ole avanneet nuppujaan. Istutin viisi ruusuntainta lisää, ehkä joskus vuosien päästä myös ruusutarha kukoistaa. Ja tulppaanien aikakin on jo ohi. Keväällä kylvetyt valeunikot on taimella, kuunliljat työntävät lehtitötteröitään ylemmäksi.

Valkoinen varjolilja on nupulla, tosin varreltaan vielä vanhoja vaalean lilan värisiä pienempänä. 

Simo viihtyy hyvin mökillä. Ja mikä ettei, kun saa koko ajan parasta palvelua. No, mittumaari se on koirulillakin. Ja sauna.

Nytpä vaan toivottelen mukavaa mittumaaria ja toivotaan kesän muuttuvan ihan oikeaksi kesäksi vielä. Ja iloitaan luonnosta, sen kasvusta ja värikkyydestä. Ja ollaan niinkuin Jope laulaa: ollaan enkeleitä toisillemme. Pidetään toisistamme huolta juhannuksenakin.

MIKÄ LAULU, LIVERRYS, VISERRYS JA PIIPITYS!

Minä tykkään linnuista. Olen niitä kaappiin ja kaapin päällekin kerännyt. Mutta nyt puhun ihkaelävistä linnuista. Niiden konsertteja on syytä kuunnella, kunnes pesintävaihe on ohi ja metsä hiljenee.

Aamulla Simon kanssa mennään ulos postilaatikolle ja tehdään pihakierros. Yhtenä aamuna kuuntelin paikoillani räkättirastaan säksätystä läheisestä koivusta. Vaan eipä näkynyt räkättiä. Äääni vaan kuului, muuttui sitten sirkutukseksi ja vihellykseksi ja naksutukseksi. Ja niin edelleen. Olen sitä mieltä, että ellei ole kuullut satakielen laulavan, on jäänyt paljosta paitsi.

On räkättirastaita toki pihan reunuspuissa pesimässä. Jopa niin, että tänään piti punaherukkapensaat verkottaa, pari pensasta oli jo tyhjennetty raakileista! Luulisi, että lehtokotiloita nokkisivat, mutta marjat kelpasivat poikasten ruuaksi.

Puuvarastossa asustaa mustarastas. Pesässä on mustauntuvaisia poikasia ja meillä puiden ottaminen sieltä on nyt seis. Odotellaan, että poikaset lennähtävät pesästä ensin. Ja ulko-oven yläpuolella perinteisesti pitää pesäänsä västäräkkipariskunta. Myös kyyhkysten ja käpytikkojen pesät on lähimetsässä. Oravista nyt puhumattakaan, niitä on täällä kotona autotallin vintillä ja mökillä katon välissä.
Mutta nehän eivät ole lintuja joten eksyinpä asiasta.

Niemen nokassa voi seurata vesilintujen elämää. Joutsenet ja telkät lentävät päivittäin rannan edestä kilpaa tiirojen ja lokkien kanssa. Ja kuikat, nuo upeat kevään airueet, ne ihan kuin Simoa härnätäkseen uivat edestakaisin laiturin editse ja paistattavat päivää paikoillaan ihan rannan tuntumassa. Uteliaita varmaan ovat. Parvessa oli kymmenkunta kuikkaa, ihmettelin, että eikös jo pitäisi vähintään hautoa pesällä eikä räpylöidä pitkin järven rantoja.

Ensin toiseen suuntaan, sitten takaisin ja jäivät lillumaan ihan mökin rantaan.

Harmi, että nää mun kuvat on tosi huonoja. Kameran linssissäkin on edelleen jotakin hämäräpilkkuja.

No, niemen nokan lintuset jäivät sinne uiskentelemaan. Tultiin kotiin ja keskiviikkona tanssitettiin ensin porukkaa pari tuntia ja sitten liki suoraan jokirantaan laulattamaan.

Kuten kuvasta näkyy, pyykkipojat on tarpeen, sillä tuulenpuuskat leyhyttelivät nuotteja sikinsokin. Mutta reilu tunti laulettiin ihan laulamisen ilosta, vaikka kurkkua kuristelikin. Laululintusia siis itsekin oltiin. Paitsi pelimanni.

Kesken kaiken huomasin joella hanhipesueen, siellä ne sulavasti uiskentelivat veneistä välittämättä. Veneet jopa väistivät pesuetta, paitsi sitten kirkkovene, jonka soutajat olivat selkä lintuihin päin ja hajottivat porukan.

Neljä aikuista ja kaksi pientä poikasta menossa jokea ylöspäin, varmasti tavoitteena nousta  Maarin rannassa nurmikkokentälle.

Laulujen lomassa näpsin kuvia meidän upeasta jokimaisemastamme. Oli pakko ikuistaa, sillä nää nykyiset päätöksentekijät nyt meinaavat antaa luvan isolle marketille ja hotellille tuonne vastarannalle. Ihan hölmö ajatuskin. Jo yksin liikenteellisestikin, jos ei maisema-arvoja huomioida. Minä vastustan enkä ole tavannut vielä yhtään puoltajaa lautakunnassa tehdylle päätökselle. Toivottavasti hälytyskellot jokimaiseman säilyttämisestä alkavat kilistä.

 Kirkkovenesoutajat harjoittelemassa, liekö kyseessä Porvoon flikat?

Kirppishomma etenee. Autotalliin on saatu hyllykköjä ja minä olen ne täyttänyt kaikenmaailman kipposilla ja kupposilla, vaaseilla ja pysteillä, lautasilla ja hevosilla. Lauantain ja sunnuntain pidämme ovet auki ostajille ja muuten vaan tutkijoille. Uskon, että meidän romumme voi olla jollekin aarre, eikä kaikki ole rompetta vaan mukana on paljon vanhaa Arabian astiaa ja punaisia design-maljakoita mm. Ja soittimia. Ja nuotteja. Ja laulukirjoja. Että nyt hiukan sais väljempää huusholliin. Ja tietysti sitten taas itse hurahtaa ostamaan toisten kirppiksiltä uusia kippoja hyllyt täyteen. Eläköön kierrätyksen idea!

Näitä nyt en kuitenkaan laita kirppikselle, ovat aarteita 20-luvulta ja niihin liittyy tarinaa passiivisesta vastarinnasta. Mutta se on toisen jutun väärti.

Tulipa taas sillisalaattia tää postaus. Tää lyö nyt koneen schluss ja lähtee laittamaan kroppansa vaakatasoon ja luukut kiinni. Hyvää ötyä, sanottiin muka vitsinä. Ötyä!

TUULESTA TYYNEEN

Eilinen täällä niemen nokassa oli tuulen tuiverrusta. En ole ikinä nähnyt järven niin korkeita vaahtopäitä. Pihalla ei voinut juuri mitään tehdä, männynoksia lenteli pitkin pihaa ja pilvikirsikan kukkaterttuja oli polut täynnä. Hurjalta näytti myös niiden urhoollisten pikkulintujen lento, jotka yrittivät päästä tuulessa eteenpäin. Tänään on onneksi kaikki toisin. Aamu oli aurinkoinen, järven vesi houkuttelevaa ja Simo vahti paria pulahtamistani seisten tappijalkana laiturilla.

Tänään käytiin kirkonkylässä asioilla. Tulipa testattua rahtitavaran kulku matkahuollon kautta. Olin yhden jälkeen luukulla paketteineni ja kysyin, meneekö tämä paketti takuuvarmasti kahden bussilla vastaanottajalle, joka odottaa taimiaan. Aivan varmasti menee, vastasi virkailija. Tehtiin rahtikirjat ja minä lähdin tyytyväisenä ystävälliseen palveluun sitten kukkaostoksille. Kolme kassillista kesäkukkia takapaksissa ajeltiin takaisin niemeen. Neljän aikoihin mietin, että taimet on perillä. Aukaisin kuitenkin sähköpostiluukun. Viestissä luki, että matkahuolto oli soittanut vastaanottajalle, että kahden bussi ei ollut ottanut mitään rahtitavaraa mukaansa. Että sellainen tapaus. Olivat luvanneet taimet heti huomenna matkaan. Eihän ne vielä yhdessä yössä nuupahda, mutta vastaanottajalla reissu eikä ehdi niiden kanssa kuoppia kaivella saati sitten istutella. Neuvoin antamaan vettä juurille että säilyvät viikon lopulle. Ja jos nuupahtavat, minä tyttö kaivan uusia taimia matkaan.

                     Helmipensaan kukat avautuvat vähitellen.

Viime kesänä verkotettiin ison mökin katonrajat oravien ja talitiaisten takia. Ja eikös Simo höristänyt mökissä korviaan, katsoi intensiivisesti ylös kattoon ja haukahteli. Katon välistä kuului ihan selvästi pienten käpälien tassutusta. Oravalapset siellä leikkivät piirileikkiä. Verkosta huolimatta. Kun sitten päivemmällä rapina jatkui, mentiin ulos kuistille katsomaan. Äitiorava tiesi verkon aukkokohdan juuri katonharjan kohdalta ja katseli meitä verkon taakse päästyään, että ähä-kutti! Täällä asustellaan!

Iltaa kohti istuttelin vielä miljoonakelloja ja samettiruusuja pihapatoihin. Ja voi että oli verenimijät liikenteessä. Paitsi ihan oikeat itikat myös ne pienemmät ihosta palan haukkaavat mäkärät. Simon vatsan alla on ohuehko karva ja siellä myös paljon puremajälkiä. Pojalla naapurissa on joku "moskitomatic" hurisemassa ja sen pitäisi kerätä itikkasukupolvi sisuksiinsa. Ei yllä pyydystäminen meidän mökille asti vaikka välimatkaa ei ole juuri lainkaan. Eilen mietin, montako päivää kestää itikoitten tulla takaisin rannalle kun tuuli vei ne mukanaan metsään. Eipä kestänyt kuin puoli päivää. Mutta olisko kesä nyt mitään ilman hyttysiä?
Onhan ne pikkulintujen evästä.

Kukkamaalla kukkii valkoiset muscarit, esikot, viirulliset tulppaanit, sammalleimu ja muutama akileijakin sekä kielot.
Odotan, saanko nähdä jo valkoisen varjoliljan tänä kesänä. Kasvu on ollut valtavaa. 
Kotona on viisi ruusuntainta, prinssipuoliso teki uutta kukkamaata ja siirsin perennoita siihen ruusujen tieltä. Seuraavaan mökkireissuun kaivan ruusut mukaan ja istutan tänne niemeen.
Sitten en taida muuta tänä kesänä istutella.

Hurahdin magnoliaan täysin. Vaikka edellisellä puutarhakäynnillä hiplasin jo magnoliaa, jätin sen kuitenkin, kun myyjä varoitti sen olevan arka talvelle. Ostin silloin helmipensaan magnolian sijaan.

Perjantaina sitten ajoin puutarhalle ja ostin himoitsemani magnolian. Toivon, että kestää talven ja ihastuttaa kukillaan ensi keväänä.
Ostin myös valkoista rentukkaa ja olin viemässä sitä uimalammen rantaan muiden rentukoiden viereen, kun prinssipuoliso, joka oli viemässä Simoa lenkille, huusi minua tulemaan kameran kanssa.
Ja hyi hitto, lammessa uiskenteli  k ä ä r m e. Onneksi ei ollut kyy vaan keltapilkkuinen tarhakäärme. Mutta äklö silti.

Istutin rentukan ja jätin käärmeen uiskentelemaan. Onneksi jätin uinnit pihalammessa jo aikoja sitten kun on ollut mahdollisuus järvessä käydä pulahtamassa.

Kotona on tänään satanut rakeita ja ukkostanut. Liekö enää mitään jäljellä kukkasistani?

 Esimerkiksi vaikka tää Kuolanpioni, särkyneet sydämet, tulikellukka ja omenankukka sekä koristeomena.

Nautitaan kesän kukkasista ja sateesta sekä ilta-auringosta ja tietenkin inisevistä hyttysistä. Viikonloppuna sitten pihakirppistä pari päivää.

HULMUILEMASSA

Sunnuntaina ajeltiin mökiltä takaisin kotiin lapsenlapsen koulunpäättäjäiskahveille. Kun mökillä vihmoi vähän vettä, oli helppo lähteä etelämpään ajelemaan.

Tosin sadetta saatiin sitten maanantaina täälläkin hieman. Vaan illaksi jo selkeni ja pohjoisen taivas oli iltamyöhään todella värikäs.

Kuvasta tulee mieleen marjapiirakka! Vaan iltarusko hyviksi ilmoiksi sanoivat vanhat ennen.

Tiistaina varustin perheen parin päivän sapuskoilla ja marjapiirakoilla ja nousin iltapäivällä pikavuorolla pääkaupunkiin. Yllätys, että sama bussi vei yhtä soittoa meidät satamaan. Oltiin lähdössä tyttöjen hulmuilureissulle Tukholmaan. Tällä kertaa punaisilla laivoilla pitkästä aikaa.

Yötuuli keinutti Ahvenanmaan jälkeen ennen Tukholman saariston suojaa. Aamulla tuhdin meriaamiaisen jälkeen olimme valmiina päivän haasteisiin. No ne haasteet tiedetään, kirppikselle ja rättikauppoihin! Ajeltiin tunnelbanalla eteläiseen kaupunginosaan tutulle kirpputorille. Minä taas sorruin vaikka olin päättänyt pysyä lujana. Vaan en voinut vastustaa tätä turkoosia kulhoa kun edullisesti sain, vaikka ohimossa jyskytti, että onhan minulla se ehkä jo entuudestaankin. Vaan Vileenikin osti kun halavalla sai!

No tuplan ostin vaan enpä huoli. Laitan sen omalle pihakirppikselle parin tulevan viikon loppupäivinä. Kauppa se on joka kannattaa!

Enkä tietenkään voinut kulkea ohi puolesta tusinaa Ultima thule-jälkiruokakippojakaan. Perustelin itselleni, että minulla on näitä juomalasit, kaadin, snapsarit ja suurensuuri vati myös. Ja nämä puolitusinaa sain noin 25 eurolla. Tyytyväisyyttä hykertelin ja kannoin varovasti kassiani.

Noustiin taas tunnelbanaan ja palattiin yhden aseman verran Skärholmeniin. Ja kuinka ollakaan, vaatekaupasta löytyi ihania ja edullisia kesävaatteita ystävättärelle. Ihanat vadelma-juustokakkupalat kera latten ostarin kahvilassa lisäsi nautintoa.

Myrorna-kirppis on siisti ja monipuolisen valikoiman paikka.

Ystävä löysi sieltä ihania kippoja, joissa hentoja vanamonkukkia.

Minä taas viisi punaista pikaria, uskon että ovat Rejmyren, vaikka ei leimoja ollutkaan jäljellä.

Nappasin mukaan myös pari nekkaa, sinisen laitan omalle kirpparille kun sellainen minulla on entuudestaan.

Kotiinpaluu hulmuilureissulta oli riemukas. Simo oli ikävöinyt ihan selvästi, vatsa koirulilla murnutti, mutta sitten jo iltapäivällä ruoka maittoi ja elämä normalisoitui.

Laivalla katseltiin merimetsojen valtaamia neljää pientä saarta laivaväylän reunalla. Puut olivat lehdettömiä, samoin kallioiden kaikki kasvillisuus oli kuollut. Metsot kuitenkin hautoivat uusia tulokkaita pystyyn kuolleiden puiden oksille väsäämissään pesissä.

Samassa puussa oli pesä joka oksalla, parhailla kaksi. Joutilaammat metsot nököttivät vieri vieressä puiden alla kalliolla. Merimetsot, jotka olivat olleet kalastamassa, lensivät vedenrajassa jonona kohti saariaan kuin Finnairin mainoksessa: illaksi kotiin!

Kyllä minä vaan mieluummin tykkään mökkijärven kuikista, jotka uivat kaikessa rauhassa mökin rantalaiturin edestä. 

Ensin toinen ....

...ja sitten toinen vanavedessä.

Kesä on tullut, tämä on aivan hurjaa, sillä sireenit kukkivat, kielot samoin ja tuomien kukinta on jo täällä ohi. Kun minä olin lapsi, vasta juhannuksena poimittiin kieloja maljakkoon ja sireenit tuoksuivat juhannuksena. No, muutenkin on luonto todella vehreää ja monet niittykukatkin jo vauhdissa. Kai sitä meidänkin pitää pysyä mukana ja nauttia täysillä. Eikös?