KIRJALÖYTÖ

Tukholman kirpparilta voi tehdä fantastisia löytöjä. Sellainen on Carl Larssonin tauluista koottu kuvateos, joka melkein nimeäni huusi kirppiksen hyllykössä.

Ruotsin kaikkien aikojen suosituin kuvataiteilija Carl Larsson tunnetaan parhaiten postikorteista ja kalentereista, vaikkakin hänen tuotantonsa oli paljon muutakin. Larsson tallensi arkipäivän idylliä kotonaan Lilla Hyttnäsissä, joka on nykyisin kotimuseona ja sijaitsee lähellä Falunia. Paikka on hyvin suosittu turistikohde.

Carl Larsson (1853-1919) tallensi paljon lastensa leikkejä. Hänellä ja vaimollaan Karinilla oli seitsemän lasta heidän muuttaessaan aikaisemmin kesäasuntona toimineeseen Lilla Hyttnäsiin. Hauska yksityiskohta Larssonien tarinassa on, että perheen kaikki lapset kastettiin samalla kertaa vuonna 1900 juhannusaattona, jolloin myös Lilla Hyttnäs sai lopullisen muotonsa ja ateljeetilat.

Arkielämän kuvausta, tilanteita, eläimiä ja ihmisiä.

Lapsiaan Larsson kuvasi mielellään:

Ja juhlia pihakoivun alla:

Lapset iltapalapöydässä.

Azalea!

                                   Vanha  Anna

Aivan upeita ovat ovat kaikkinensa. Paljon Larsson kuvasi myös kotinsa Lilla Hyttnäsin huoneita ja perheenjäseniä niissä.

Myös näitä piirroksia katselen suurella kunnioituksella:

Ja sitten hännänhuipuksi tämä ihana luppakorva, jonka ilme kertoo paljon:

Nämä kuvat - vaikkakin niitä on yhteen postaukseen melkoinen pläjäys - ovat vain pieni osa Carl Larssonin tauluista kirjasta, jonka löysin miljoonakaupungin kirpparilta ja josta olen todella onnellinen. 
Toki kuviin mahtui vain osa kustakin taulusta. Carl Larsson on aina ollut  minun suuri suosikkini ja on edelleenkin. Eikä ihme!

KIERROS KOTISEUDULLE

Etelän hiihtolomaviikko läheni loppuaan. Perjantain aamu valkeni vähitellen, maahan oli yöllä satanut rippunen härmäistä lunta ja lämpötila ollut hivenen miinuksella. Nopeasti oltiin taas nollalukemissa ja Simo odotteli ulko-ovella minun pakatessani kasseihin yli yön tarvikkeita. Päästiin matkaan ja suunnattiin kohti keskeisempää Suomea. Köröteltiin Mikkeliin ja päätettiin poiketa torilla. Pettymys oli melkoinen, toriparkista Stellan läpi toriaukiolle, missä vain pari myyjää, perunoita ja kalaa. Palattiin autolle samantien.

Saatiin ajella ihan hyvässä kelissä Pieksämäelle. Sukuloitiin, syötiin  ja katsottiin Suomi-Ruotsi -ottelu. Emme tosin suuresti pettyneet, sillä onnenkauppaa oli Ruotsin joukkueen yhden maalin ero.
Matka jatkui emäpitäjään Rautalammille, missä piipahdettiin tervehtimässä iäkästä tätiäni ja sitten kömmittiin omaan pieneen luukkuumme. Iltapala ja yöpuulle. Simokin vanhasta tottumuksesta kuin kotonaan.

Aamulla heräsimme aura-auton kolisteluun päätiellä. Lunta oli satanut viitisen senttiä yön aikana ja pöpperöistä lunta oli auraamattomilla teillä. Urhoollisesti ajeltiin kohti niemen nokkaa, pysähdyimme Konnekoskella, koska halusin ottaa muutaman kuvan talvisesta koskestaja sen pyörteistä. Harmaa sää ja harmaata vettä!

Ei näkynyt joutsenia eikä koskikaroja. Vesi kyllä virtasi entiseen tapaan yläjuoksulta alajuoksulle.

Vesi on mahtava elementti, sitä on aina kiva katsoa ja ihailla.
Viivyin tosin vain hetken kosken sillalla, mutta autossa minua jo odoteltiin.

Sää oli kovasti vielä harmaata, taivaalla vielä paksuja pilviä.
Mökin tietä ei vielä ollut kukaan kulkenut yön lumisateen jälkeen.
Pehmoista suojalunta tarttui autonrenkaisiin kun käänsimme mökin pihassa. Simolla oli jo kiire päästä haistelemaan kesän maisemia. 
Lunta ei niemessä ollut nimeksikään, koira nuuskutteli puolukanvarvikossa.

Hyvä jos hänet sieltä huomaakaan, en viitsinyt kuvia käsitellä terävimmiksi, koska tällaisina paremmin vastaavat olleita kuvausolosuhteita pilvisessä aamupäivässä.

Jäällä oli lumikerros, kenties sen alla sitten jo vettäkin. Eipä ollut aikaa kokeilla, Simokin tyytyi rantapenkasta nuuskimaan hiirulaisten jälkiä.

Kaikki näytti olleen kunnossa, viimeinen silmäys järvelle, ja sitten taas matkaan. Nyt ei tullut mieleen tehdä avantoa ja pulahtaa, sen verran tiukan aikataulun olimme tehneet reissullemme.

Ysitie oli luminen ja jäinen. Olimme ajoissa kotimatkalla ja nelostiellä vastaan tulevaa liikennettä oli sitten melkoisesti. Varmaankin hiihtolomalle pohjoiseen matkaavia. Me vastarannan kiiskit poikkesimme kuningaskunnassa tapamme mukaan kahvilla. Ja kas, kotikaupungin pojat olivat bussilla menossa Jyväskylään pelaamaan, moikattiin kun tuttuja mukana ja toivoteltiin hyvää matkaa puolin ja toisin. 

Normaalisti ajetaan ohi Heinolan ja Lahden eli Päijänteen itäpuolta. Nyt suunnistimme Sysmään ja länsipuolelle vanhalle nelostielle. Upeita maisemia, pitäisi kesäaikaankin vähintään joka toinen kerta ajaa länsipuolta, mutta on aina olevinaan niin kiire. Pulkkilan harju, Vääksyn maisemat, Päijänteen ja Vesijärven selkiä, upeita maisemia. Ja miksi me sinne ajeltiin? Meitä odotettiin hämäläisen pitäjän kirkonkylään tapaamaan ystäviämme. Ei voi muuta kuin ihailla näiden ystäviemme rohkeutta; ensin he hankkivat sieltä kesäpaikan ja nyt pienen ihanan asunnon. Suunnattomasti ihastelin, miten toimiva ja passeli paikka se onkaan. Pieni mutta toimiva, kaikki lähellä ja käden ulottuvilla, oma sauna ja parveke sekä maisema ikkunasta suoraan läheisen metsikön luontoon. Onnenmyyriä ovat.
Ja maukasta ruokaa meille tarjolla, jälkkäriksi ternimaidosta uunijuustoa, kahvipöydässä sen seitsemää sorttia. Kyllä maistui ja tuntui tosi mukavalta poiketa heitä tapaamassa. Kiitokset vielä näin jälkikäteenkin.

Vatsat pullollaan ajelimme sateista tietä sitten kotia kohti. Ennen pimeän laskeutumista olimme kotipihassa, josta vesisade oli sulattanut lähes viimeisetkin lumenrippeet. Nyt on viikonloppu mennyt olympialaisten viimeisten kilpailujen katselussa. Ja iloitessa Suomen joukkueen pronssimitaleista sekä Kanadan kultaisista.
Kisat kaikkineen olivat onnistuneet, viisi mitalia Suomelle ihan hyvä saavutus, vaikka harmittavasti joissakin lajeissa jäätiin vain parin sekunnin ja sekunnin sadasosien päähän mitaleista.
Sotshin kisakylä vaikenee. Mitähän käyttöä kaikille rakennetuille komeuksille tulevaisuudessa lienee suunnitelmissa kun olympiatuli sammutetaan!

Mekin palaamme arkeen. Huomenna alkaa taas tavallinen viikkorytmi. Pieni irtiotto teki ihan hyvää, taas jaksaa arkea paremmin. Mukavaa alkavaa viikkoa toivottelen. 

Ja Simo myös! Kevät siintää jo mielessä ihan selvästi.

LAIVALOMASELLA

Hiihtolomaviikko meneillään, pitäisikö nimetä uusiksi kun ei lunta hiihtämisen vertaa. Pihan lumet lähes sulaneet ja metsässäkin vain rippeet. Loppuviikoksi on luvattu lumisadetta ja kylmenevää. 
Maanantaina tultiin miljoonakaupungin risteilyltä. Voi jösses, miten turvoksissa lauantaina sataman terminaali oli laivaan pyrkijöistä; oli kuin ennen vanhaan Turusen linja-autossa, ukkoa, akkaa, nyyttiä ja pussukkaa, lastenvaunua ja vetolaukkua. No, hiihtoloma sen teki sekä nämä abit, jotka risteilivät pelkästä ilosta. 

Tiukkaa oli laivassakin päästä illalla syömään. Kun laiva oli ensimmäistä kertaa telakkarempan jälkeen liikenteessä, ravintoloitakin oli laitettu uuteen kuosiin. Puolitoistatuntia jonotettuamme pääsimme italialaiseen ravintolaan illalliselle. Tuli kyllä jo nälän lisäksi tuskanhiki siinä seisoessamme. Mutta sitkeys palkittiin ja ruoka oli hyvää.

Miljoonakaupungissa oli +4 astetta, mutta Hötorgetin kirppispöytiä vihmoi tihkusade ja tuuli oli hyytävän kylmää, mikä oli karsinut myyjiä melkoisesti. Eipä löytynyt mitään laukkuun sujautettavaa, joten jatkoimme Vårbergiin isolle kirppikselle. Aivan, aivan. Sieltä löytyi turhuuksien turhuuksia, juuri sellaisia, mitä ilman ei tule mitenkään toimeen. Vai mitä sanotte tästä:

Aivan ihana Rosenthalin posliininen kakkulapio. Kyllä sillä kelpaa annospaloja nostella! Sain sen säilymään ehjänä kotiin asti, ans kattoo, kauanko pysyy kuosissaan tämän tilpehöörimummin huushollissa. Vaan kaunis minusta kuitenkin on.

Ja kun nekkafriikki olen, oli pakko kääräistä myös pieni maitokannu mukaan. 

Ja pikkuruinen kristallikarahvi tietysti tarttui kainaloon, kun hinta ei päätä huimannut. Onhan taas tilpehööriä hyllyjä lämmittämään...

Laivan taxfree-osasto oli myös uusittu täysin. Houkutuksia kaikki suklaat ja karkit. Aika vähällä selvittiin, kulutus kun on aika minimissä. Tummaa suklaata vähän ostin.

Aamulla tulosatamaan saimme suruviestin. Ystävämme ja laulukaverimme oli nukkunut aamuyöstä ikiuneen. Viikko sitten kävimme häntä sairaalassa katsomassa ja yhdessä lauloimme tuttuja lauluja. Miten kevyeksi ihminen muuttuukaan, ennenkuin hänelle kasvaa siivet ja hän nousee tuonpuoleisiin. Ystävän muisto, hänen tarmonsa ja positiivisuutensa sairaudestaan huolimatta, säilyy ja toivomme, että hänelle lempeää lepoa siellä, minne tuska ei yllä.

Kotona miljoonakaupungista palaajia odotti riehakas koiruli. Siinä kannettiin possua ja muitakin vinkuleluja kiireen vilkkaa nähtäville. Hyvin olivat pärjänneet kotimiehet. 
On ihmeen hyvä tulla kotiin taas... lauletaan. Ja tottahan se on, oma sänky, omat ympyrät. Borta bra men hemma bäst. Niinpä. Vaan aina sitä on meikäläinen valmis uuteen reissuun. Saa nähdä, minne seuraavaksi. Tallinna jää toistaiseksi,  sillä asuntomme on nyt uudella omistajalla.  Türin kukkamarkkinat on ohjelmassa toukokuussa kuitenkin.

Meinasin unohtaa: Jutunkutoja, olet tervetullut aittaan lukijaksi!

YSTÄVYYDESTÄ

Eilinen ystävänpäivä eli Voiton päivä on ohi. Näin ikäihmisenäkin on ihanaa, että ystävät muistavat tekstiviestein ja sähköpostein toivotella onnea ja iloa ystävyydellä. Monesti arjen harmaudessa ei jaksa edes muistaa, miten tärkeitä ystävät, tosiystävät, ovatkaan.

Saimme aivan ihanan ystävätervehdyksen:

 "Tämä on sinun päiväsi. Se on ainutlaatuinen. Kenelläkään muulla koko maailmassa ei ole täysin sen kaltaista päivää. Se on menneitten kokemustesi summa ja se sisältää kaikki tulevaisuuden mahdollisuudet. Voit täyttää sen ilon hetkillä tai pilata sen hedelmättömällä murehtimisella.

Jos menneisyyden tuskalliset muistot tulevat mieleesi, tai ajattelelet tulevaisuutta pelonsekaisin tuntein, pystyt karkottamaan ne mielestäsi. Ne eivät voi pilata sinulta tätä päivää."

Niinpä. Rohkeutta katsoa luottavaisesti tulevaan tarvitaan joka päivä.

Eilinen vietettiin ystäviemme luona, tarjolla oli madesoppaa, mustikkapiirakkaa, tyrnikiisseliä. Jäällä kävelyretki Simon jäljessä. Mutta ennenkaikkea ihanaa yhdessäoloa. Simokin otti vierailusta kaiken irti. Vähän minua hävetti koirulin hypähteleminen ystävien uudelle sohvalle ja nojatuoleihin. Koira oli kuin kotonaan. Sillä erotuksella, että minä olen heittänyt sohvalle ja tuoleille peitot, jotka on helpot sitten kerätä pesukoneeseen aika-ajoin. No, ystävät antoivat Simolle luvan kiertyä kiepille uuden sohvansa nurkkaan.

Ystävyys parhaimmillaan on vastavuoroisuutta.  Pohdin omaa riittämättömyyttäni. Omat murheet painavat välillä alamaihin, eikä pysty täyspainoisesti olemaan ystävänä eikä olkapäänä. Ehkä ei tarvitsekaan, sillä tosi ystävä ymmärtää, milloin toinen elää ns. "säästöliekillä"  eikä se ystävyys mihinkään sieltä häviä.

Onneksi näin.

Ikkunalaudalla kukkii ystäväni minulle tuomat krookukset, istutin mukulat multaan ja auringonvalo sai ne kukkimaan. Ihanat.

Tää pakkasi aamutuimaan laukun, iltapäivällä kohti miljoonakaupunkia. Simolle tulee Siiri kaveriksi ja hoitajaksi. Tämä voi huoletta nauttia merimatkasta, kirpparikierroksesta miljoonakaupungissa ja hyvästmä atkaseurasta.

Olen muuten saanut pari kirjaa kahlattua läpi. Toinen Westön Kangastus 38 ja toinen Anja Snellmanin Pääoma. Westön kirjasta ei oikein otetta saanut, vaikka siinä paljolti tuli esiin myös historiaa. Varmasti joillekin paremmin aukeaa hänen tekstinsä, kun kerran palkittu kirjailija on.

Pääomasta pidin. Siinä Snellman kertoo sisarensa Marun tarinan.  Perheen isä Ruslan ja äiti Ludmila joutuivat pakenemaan pommituksia Viipurista, Ruslan kirjastosta mukaansa ottama Pääoma kainalossaan, Ludmilalla puolestaa vastasyntynyt huulihalkioinen tyttövauva. Perhe päätyi Helsinkiin, missä sitten Anja syntyi liki kymmenen vuotta myöhemmin. Tarina on koskettava kertomus lievästi kehitysvammaisen Marun elämänkaaresta aina liekin sammumiseen saakka.Kirjaa oli helppo lukea, tarina kulki jouhevasti ja henkilöt oli kuvattu osuvasti.
Taitavasti kirjoittaja oli tuonut esille Marun vammasta johtuvan puheongelman, monet eivät ymmärtäneet tätä marunkieltä.

Toivottavasti nyt jo vastaavat Marut saavat kaiken sen avun yhteiskunnalta, mitä vaille kirjan henkilö lapsuudessaan jäi.

Suosittelen lukukokemukseksi tätä kirjaa.

"Vain muutama sentti pehmytkudosta erotti sinut normista, vain muutama sentti olisi tehnyt painokonsonanteistasi vahvempia, vain muutama sentti lopettanut honotuksesi ja tuhinasi. Vain muutama sentti, ja kurkunpääsi olisi lakannut tuottamasta hassuja kirjaimia, marunkieltä."

"Makaan sisareni jäähtyvän ruumiin vieressä kappelissa. Hänen eläessään me emme koskaan nukkuneet vierekkäin, emme hakeutuneet fyysisesti lähekkäin. Emme osanneet halata toisiamme. Hänen käsivartensa olivat lyhyet ja hän näytti räpistelevän kkun häntä yritti ottaa kaulasta kiinni."

Loppuylläri: mama, laita osoitteesi sähköpostiini, arvoin summamutikassa ysirivipostaustani kommentoijien kesken ja osui sinuun. Saat pienen paketin.

YHDEKSIKÖT

Varmaankin ilmaisin toiveeni edellisessä postauksessa vaillinaisesti. Blogini oikeassa reunassa on kaksi laskurilukemaa. Sivun näytöt ylempänä ihan blogini aloittamisesta lukien ja sitten alempi laskuri siitä lähtien kun laskurin löysin blogiini liitettäväksi.
Tänään vastailin kommentteihin ja hups. Toivomani ysien rivi oli jo mennyt reilusti yli ilman, että kukaan ilmoitti ysejä hoksanneensa.
Pitäskö nyt kuitenkin arpoa kommentoijien kesken ylläripaketti?
Ylempi lukema näyttää 100315 ja alempi kirii perässä lukemalla 64853. Minusta on kiva, että kurkkaajia on kaikesta huolimatta käynyt räpellyksiäni lukemassa.

Tää koiruli tais odotella kesää viime keväänä mökin rannassa, kun laituriakaan ei vielä ollut paikalla. Nyt odotellaan aurinkoisia kevätpäiviä, loskaa on piha ja polut pullollaan. Kumisaappaita tarvitaan.

 Eilen aamuvarhain ajeltiin moottoritiellä melkoisessa kurapilvessä, kunhan nyt ensin pääsimme motarin rampista tielle. Jep, tiedetään, että tulimme väistämisvelvollisina. Mutta aika törkeää käytöstä oli takanamme kiitäneellä matkantekijällä, hän veti pitkät valot jo kaukaa takanamme, olihan kaista pelkästään häntä varten. Ajoi sitten niin liki ohitsemme, että hyvä ettei sivupeilit lähteneet mukaan. Ja tietty, kun mieltä saa näyttää, melkein niisti meidän pieneltä kuuppakärryltä nokan. Ihan eteen. Jarrut kiinni. Että sellaiset kiksit joku saa aamulla meidän "etuilemisestamme". Emme silti törpöiksi itseämme tunteneet, liikenteen joustavuuden vuoksi ainakin meillä aina otetaan vasen kaista, se kun on auki taivasta myöten, ja annetaan myös rampista mahdollisuus tulla matkaan mukaan.
No, jollakin oli huono aamu ja kiire. Ja me vanhat köröttelimme satamaan, ajoimme kuuppiksemme laivan uumeniin ja vietimme pitkän päivän Tallinnassa. Tosin se oli työpäivä, sillä tyhjensimme sikäläisen asuntomme uuden omistajan käyttöön. Kotimatkalla auto oli niin ahdettu täyteen viidentoista vuoden asuntoon kannetuista tavaroista,  että pikkuminiän viinipänikkäkin nökötti kojelaudan päällä ja minulla syli täynnä pussukoita. No, petivaatteita enimmäkseen tuotiin kotiin takaisin.

Säteitä ja häivähdyksiä -blogin Anja kertoi saavansa sähköpostiinsa ja blogiinsa anonyymejä kommentteja roppakaupalla. Sama vika, runoblogiini tarkoitetut kommentit tulevat sähköpostiini mutta onneksi eivät kirjaudu blogiini. En ole avannut linkkiä lähettäjään vaan deletoinut sähköpostiviestit samantien. Kuka viitsii tehdä tällaista. En ymmärrä.

Vitsit, tulipa maristua taas. Totuuden nimessä ei tässä nyt mitään hätää silti ole. Jääkiekkoa ja muita kisalajeja tulee katsottua.
Vaikka ei näytä Suomelle mitaleita ropisevan. Harashoo.

Nyt on taas aika laittaa shut-upit ja lähteä Simon kanssa piipahtamaan pihalla. Huomenna on YSTÄVÄNPÄIVÄ, toivottelen kaikille ihanata ystiksen päivää ja muutakin iloa ja onnea. Ja aurinkoinen vois kyllä paistaa....risukasaankin. Hih.

PLUSSALLA OLLAAN

Talvi taitaa olla takana päin. Ainakin mitä pihanurmen vihreän pilkahduksiin on uskomista. Loskaa on polut täynnä, pihassa liukastellaan mennen tullen. Räntäsateita kulki yli, mutta nyt on jo katoltakin lumikuormat - vähäiset - tulleet kolisten alas. Viime yönä kahdesti koiruli hyppäsi kahden maissa haukkumaan moista rytinää.
Minulle tämä sää sopii, eipä tarvitse paljon päälleen pyntätä kun lähtee koiralenkille.

Aurinkoakin on nähty, kyllä tämä tästä kevääksi muuttuu. Ja ikkunalla nousee vauhdilla ystävältäni saadut krookukset, saa nähdä, puhkeavatko ihan kukkimaan.
Päivät menevät pääksytysten, yksi kerrallaan. Vähän alavireisenä, mutta kuitenkin. Mistäpä tässä riemuksi repäistyisi vaikka toivonvire on elossa.  Ja ilonpisaroitakin on ollut. Nuorin lapsenlapsi täytti 15 v Runebergin päivänä. Torttuja tietysti oli kahvipöydässä tarjolla perinteiseen tapaan. Ja pojat kävivät pölkkytalkoissa vetämässä polttopuut pinoon, kesällä sitten ajellaan ne pihaan asti.

Simon elämässä on pientä vipinää, keskiviikkona hänelle (!) tulee hoitaja kotiin meidän Tallinnan matkamme ajaksi. Viikonloppuna tulee Siiri hoitelemaan koirulia kun nää nousee laivaan kohti miljoonakaupunkia. Ensi viikolla on koululaisten hiihtolomaviikko ja myös meidän eläköityneidenkin harrastukset on huilimassa.
Tekisi mieli pyyhkäistä keskeisemmässä Suomessa, mutta taitaa jäädä haaveeksi. Ehkäpä odottelen kevään tulemista hieman lähemmäksi. 

Siispä. Mitään hykerryttävää ei ole meikäläisen elämässä ollut, jos ei oteta huomioon sitä, että luovutamme eteläisemmän tasavallan asuntomme uudelle omistajalle. Niin tosi vähän olemme siellä ehtineet oleskella, Simo tietysti rajoittaa, sillä en ole halunnut koiraa sen takia siruttaa. No, onhan yksi huoli vähempänä. Ja aikansa kutakin, eikös. Jos ja kun, niin sitten vielä etelämmäksi...lämpöön.

Katolta roikkuva lumi on kuin verhokappa - onneksi ulkopuolella.

Iloinen asia on myös Enni Rukajärven hopemitali. Aivan upea neitonen, hän on mitalinsa ansainnut. Onnea hänelle vielä täältäkin.
Muiden kisailijoiden osalta voidaan jäädä ns. Nopen osille. Eli ei mitään. Pessimisti minä.

Ihan oikeasti en jaksa ottaa nyt kantaa yleisempiin. Kunhan rämmin  elämässä eteenpäin. Kevätauringon paistetta odotellessa kahlataan loskassa.

Zum Schluss:  heti kun ylImpänä oleva sivunnäyttölukema näyttää pelkkiä yhdeksikköjä, ilmoittaudu. Saat pienen ylläripyllärin!