VUODEN VAIHTUESSA

Joulu on ohi, laatikot ja kinkut syöty ja Simo onnellisena kalunnut kinkun luun lähes olemattomiin. Vanha vuosi vaihtumassa uuteen vuoteen ja uusiin lupauksiin.

Tänään, uudenvuoden aattona, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta lumiseen maisemaan. Sekin sai mielen virkeäksi ja antoi uutta tarmoa kohti pidentyviä päiviä. Valo voittaa.

Lunta on sadellut taas pari päivää ja kohta on niin piha täynnä lumikasoja, että kestää pitkään kevääseen, ennenkuin kaikki on sulanut.

Eipä tämä meidän ohi kulkeva vanha kuninkaantiekään enää lisää lumipeitettä kaipaisi.

Ei aurinko vielä kovin korkealta paista, mutta nämä säteet tekevät päivästä toivorikkaan.

Pieni koiruli päiväkävelyllä pysähtyy tienvarsipenkalle, odotteleeko ennenaikaisia rakettien pamauksia.

Uudenvuoden aatto menee varmasti kotona rauhallisesti. Jouluna saamani kirjat odottavat lukijaa, vasta yhtä olen aloittanut. Sodan vaurioittama lapsuus ei ole nopeasti luettavia. Talviuni Berliinissä odottelee. Samoin Kuninkaan tiekartasto Suomessa pitää selata, puhumattakaan Saksaa matkailumaana käsittelevää kirjaa.

Olin jo nakannut puikot ja kerät kaappiin, mutta yhdet miesten sukat piti syrssätä ja siitä sitten tikutin parin lapasia ja aloitin toisen. Sitä se Lemmen viemä tekee, ei silloin lukea voi!

Niin, lupauksia! Niitähän on pakko tehdä jo oman itsensä takia. Sama lupaus vuodesta toiseen on terveemmät elämäntavat: rasva, hiilihydraatit, perunat, leipä ja mitä vielä pois ja hedelmiä ja kasviksia tilalle. Joo, pari viikkoa ja sitten taas hermo pettää. Tahdonvoimastahan lupausten täyttäminen on kiinni. Haluan kuitenkin yrittää olla parempi ihminen kanssaeläjilleni, tavoite, joka ei ole läskeistä kiinni. Liikuntaa myös haluan lisätä ja siihen minulla on oivat mahdollisuudet. Avantoa en jätä mutta uimahalliin yritän päästä useammin.

Katsotaan, miten mummon käy.

Oma äidinäitini lauloi vuoden vaihtuessa vuosikymmenet sitten: "Vuosi vanha vaipuu hautaan riemuineen ja murheineen. Ihmissydän puhkee nöyrään rukoukseen, kiitokseen. Oi jos vuosi alkava oisi Luojan siunaama."

Tämä on soinut mielessäni tänäkin uudenvuoden aattona. Mielessä kiitollisuus mennestä vuodesta ja kaikesta hyvästä. 

Kaikille teille blogiystäväni haluan toivottaa hyvää uutta vuotta tämän jouluna prinssipuolisoltani saamani kynttilänalustan tekstein. 

 Rakastakaa toisianne ja pitäkää toisistanne huolta.

KIITOKSET MENNEESTÄ JA OIKEIN HYVÄÄ TULEVAA UUTTA VUOTTA!

JOULU TULEE JOKA VUOSI

Vuosi sitten Vuokatti-lomamme oli viikkoa aikaisemmin ja jouluvalmisteluihin täällä kotona jäi enemmän aikaa.
Tällä kertaa - ja vast'edeskin - joulu on jo ovella kun tämä mummeli porhaltaa mieli virkistyneenä Finnairin mainoksen tavoin "jouluksi kotiin".

Eipä hätää. Lahjoista on sovittu etukäteen, siis villasukat jokaiselle. Niitä meni tänäkin jouluna lapasten kera 26 paria ja vielä on menossa kolmet. Sitten lopetan varmaankin neulomiset, että saan aikaa lukemiselle ja kirjoittamiselle.

Aattoiltana olimme pojan perheen luona syömässä jouluisia herkkuja.  Lämmin glögi alkajaisiksi teki hyvää, sillä menomatkalla kävin sytyttämässä kynttilät tyttäreni haudalla. Vaikka lunta oli paljon ja käytävät auraamatta, väkeä oli paljon haudoilla ja monella mukanaan paitsi kynttilät myös pienet lapiot kuten minullakin.

Oli ilo istua joulupöytään, jonka miniäni oli kauniisti kattanut, jopa ripotellut ruusun terälehtiä kattauksen somisteeksi. Meitä oli ruokapöydässä kymmenkunta ja kahville tuli vielä toinen mokoma lisää.

Tarjolla oli kaikki perinteiset jouluherkut. Minä pääsin aaton valmisteluista pelkän sienisalaatin valmistelemisella. Sienet olin kerännyt pääosin heidän mökkitontiltaan syksyllä.

Kinkku oli maistuva ja herkullinen, suomalaista luomupossua. Laatikot maistuvia ja lohi herkullista.

Erityisen hyvältä minusta maistui jalopenot ja kaprikset sekä viininlehtikääryleet. Arvatkaa vaan, janottiko muutaman kapriksen ja jalopenon jälkeen!

Yltäkylläisen joulupöydän jälkeen nautimme makoisat kahvit kera glögikakun ja lakkahillo-juustokakun.
Kiitokset miniälle herkullisesta joulupöydästä ja siitä, että mukaan oli jälleen kutsuttu yksin joulua viettävä naapurin setä.

Perheen kisulit pötkivät Simoa piiloon, pikimusta Mörkö nousi yläkertaan ja Lumi kiipesi ylös kiipeilytelineelle eikä liikahtanut paikoiltaan, vaikka Simo oli kovasti kiinnostunut. Mörkö on tottuneempi Simoon ja antaa kuin Elis Ask tassua kuonoon. Pieni Lumi sensijaan pysyttelee koiran ulottumattomissa.

Vähän kuitenkin takatassua roikotti kuin härnätäkseen.

Massut pullollaan jouluherkuista ajelimme sitten kotiin. Joulupukki oli piipahtanut sillä välin ja paketeista löytyi kolme mieluista kirjaa. Joulupäivänä lueskelin kahden viikon aikana tulleet lehdet ja Tapanina tulivat sitten lapsenlapset vanhempineen meille syömään. Joulu on siitä mukava, että silloin on aikaa sukulaisille ja yhteiselle olemiselle. Osaisimmepa ottaa jouluajan ja nämä välipäivät ennen vuoden vaihtumista yhtä leppoisasti kuin Lumi-kisuli, joka tietoisena Simon mielenkiinnosta makaili  kiipeilytelineen ylimmällä tasolla valppaana mutta toisaalta  tosi lunkisti.

Leppoisia vuoden viimeisiä päiviä kaikille blogiystäville!

VIIKOT VUOKATISSA

Kymmenes joulukuuta pakkasimme autoon parin viikon tarvittavat nyytit ja koirulin. Ajomatka ylös Sotkamoon alkoi aamutuimaan. Onneksi tiet olivat kuivat ja matka joutui. Menomatkalla poikkesimme mökillä ja samantien serkun luona noutamassa hirvenlihaa. Evästä siis riittämiin! Ajeltiin pikkuhiljaa kirkolle ja kuvasin matkan varrella Konnekosken virtaavaa vettä.

Koskesta lienee raivattu kiviä joten virtaus on tasaisempaa. Tässä vaiheessa muistin, että avantotossut ja hanskat eivät olleet mukana. Ei siksi, että olisin virtaavaan jokeen ollut törmäilemässä. Tai miksipä ei.

Näin kaunis iltarusko emäpitäjä Rautalammin maisemissa.

Yövyimme kirkonkylässä, pakkanen kiristyi pistäväksi ja piipahdin illalla sytyttämässä kynttilän äitini haudalle.

Seuravana aamuna heti jatkoimme kohti pohjoista, kahvipaussi Matin ja Liisan asemalla ja parit kirpparit Iisalmessa. Perillä Vuokatissa olimme iltapäivällä ja majoituimme tuttuun maisemaan. Lapsenlapset Siiri ja Aksu tulivat sitten sunnuntaina ja Simo oli onnessaan. Lapset nauttivat olostaan; laskettelua, keilailua, sulkapalloa, kuntosalia ja kylpylää. Ja ruokahuolto toimi, hirvenlihaakin eri muodoissa ja hyvin maittoi.

Vuokatin maisemat olivat kauniin huurteiset. Puiden oksat kuin valkean poron samettisarvet.

Puut huurteisina kuin morsiamet, latu rannan tuntumassa hiihtäjiä varten.

Rantaan oli avattu uintipaikka, pumppu piti laiturin vieressä alueen sulana ja portaat odottelivat pulahtajia.

Nyt harmitti, ettei otettu uintitossuja ja hanskoja mukaan! Vaan ei hätää. Rasmus lensi tänne tiistaina ja toi ne tullessaan!

Mökistämme oli vain 150 metrin matka avannolle, joten kylpytakki uimapuvun päälle ja menoksi. Vesi oli kirkasta ja raikasta. Hiihtäjät rantaladulla päivittelivät, kun hipsimme takaisin mökkiin pyyhkeet ympärillä.

Mutta eihän avantouimaria palele, varsinkaan avannosta noustua. Ja tunne on koko kropassa ihana.

Simon kanssa lenkkeiltiin aurattuja kävelyteitä. Vuokatissa on useita pussitelineitä koirien jätöksiä varten. Toivoisi ihmisten enemmän niitä hyödyntävän, sillä koirankakkaläjät kävelytien varrella useimpia kauhistuttavat, varsinkin lapsiperheitä, kun pienet taapertajat eivät osaa varoa.

 Tilhiparvi pyrähti huurteisen koivun latvaan. Pihlajanmarjat olivat lumen peitossa huurteisissa puissa.

Koivu kuin morsian. Mahtaako kylpylän vesihöyryillä olla vaikutusta puiden huurreasuun? Tosin huurretta oli nähtävissä pitkin matkaa. Kaunista ja talvista.

 

Auringon säteet saivat mökin pihapuut hehkumaan entistä kauniimpina.

Aika alhaalla aurinko on joulukuussa. Meidän mökin nurkkaa.

Simo nautti täysillä, peitin sohvan omalla fleece-huovalla ja näin koiruli sai siinä pötkötellä. 

Rapsutukset Roosalta, joka tuli isänsä kassa toiseksi viikoksi laskettelemaan. 

Välillä piti päivystää terassin oven ikkunasta (Simolle jätettiin oma ikkuna sälekaihtimen alaosaan!). Puput ja oravat tulivat ihan terassille tepsuttelemaan.

Ja rapsutuksia Rasmukselta. Kyllä Simon kelpasi kun kaikki sitä huomioivat ja ruokakupissa oli raksuja.

Ja kelpasi meidän muiden myös, minäkin luulin jo evien kasvavan, niin ahkerasti kävin kylpylän puolella lämpimässä vedessä, kuntouintiradalla ja vesihieronnassa. Prinssipuolison mielestä savusauna oli niin hieno juttu, että sai kipinän omasta savusaunasta. Ans kattoo, kunhan kesä koittaa....

Jouluaaton aattona keräsimme tavarat taas auton takapaksiin. Poika oli lasten kanssa lähtenyt junalla edellisenä päivänä ja meilläkin jo joulu painoi päälle. Kinkku oli paistettu Vuokatissa, kakku ja kääretortut sekä joulutortut ja pullat paistettu. 

Iisalmen paikkeilla aurinko pilkisteli ja tie oli kuiva eikä lumi pöllynnyt. Hyvä oli ajella.

Matin ja Liisan asemalla törmättiin tuttuihin ja Ristiinassa uudelleen. Kahden pysähdyksen taktiikalla tultiin alas lumista maisemaa ja kotona oltiin illansuussa. Asetuttiin taloksi. Lämmitys oli ollut alennettuna loman aikana ja kesti kotvan ennenkuin taas oli normaali lämpötila huushollissa. Ja aamulla herättäisiin jo jouluaattoon.

JOULUN ODOTTELUA

Nyt on meikämamman pidettävä paussia bloggaamisesta, sillä en osaa tällä vehkeellä kuvia siirtää, vaikka kamera on niitä pullollaan. Rävähytän niitä sitten jouluna näytille ja kerron tän parin viikon tapahtumista sitten omalla koneella, niin ei mene ohjelmat solmuun. Käyn kurkkaamassa ja kommentoimassa välillä blogejanne, mutta muuten pidän talvilomaa.
Mukavaa joulun odottelua. Pukki on jo matkalla! Olen sen omin silmin nähnyt....

ELÄINLÄÄKÄRISSÄ

Simon tassun päällä oleva punainen läiskä ei alkanut vaaleta ja koiruli lipoi sitä aina kun silmä vältti. Aamulla soitin ensin sille eläinlääkäriasemalle, missä Simoa on useammin käytetty. Ei aikoja jäljellä. Päivystykseen illalla kenties pääsisi, ellei tule akuutteja väliin. Ensin ajattelin riskeerata. Mutta sitten soitin seuraavalle. Ei aikoja tänään eikä aamulla. Soitin kolmannelle, eli siihen yksityiseen, missä Simo oli leikkauksessa.  Sinne sain tungettua meidät pitkän suostuttelun ja vetoamisen jälkeen ylimääräiseksi.  Ja hyvä että sain.

Eläinlääkäriasemalla oli nuori eläinlääkäri, joka ensitöikseen kehui Simoa kauniiksi koiraksi. Joo, on minustakin, mutta jos hän, joka näkee paljon koiria ihan työkseen kiinnittää meidän Simoon tällaista huomiota, olen Simosta vähän ylpeä. Simosta, joka pentueesta oli ainoana valitsematta ja odotti vain meitä. Ja miten onnellisia olemmekaan, että saimme juuri Simon!

Syy Simon käpälän kalttaamiseen voi hyvin eläinlääkärin mukaan olla eroahdistus. Eli se Pietarin matka, silloin Simo joutui olemaan aika paljon yksin kotona, vaikka sitä kyllä hoidettiin ja ulkoilutettiin ja esikoinen nukkui sen kanssa. Mutta jotenkin oli Simolla ikävä. Ja kun käpälää alkaa järsiä, iho menee rikki ja tulehtuu. Eikä tulehdus takuulla parane nuolemalla, oli lääkärin mielipide. Saimme oikeata voidetta ja ohjeet puhdistamiseen. Nyt on tassun päältä ajeltu karvat pois ja läiskää on helppo hoitaa ja puhdistaa. Ehkä tämä tästä. Lasku - no niin, eihän euroilla ole väliä kun on kysymys parhaasta ystävästä!

Simo Sallinpoika Hurtta relaa, kun mamma katsoo Lemmen viemää!!!

AAMUN AVAUS AVANNOSSA

Eilisen aamu tökki eikä huvittanut edes lampsia lammikolle. Tänä aamuna vielä sinisen hetken viipyillessä vedin minäkin uintitossut ja -hanskat sekä kietouduin jättipyyhkeeseen. Prinssipuoliso oli kotvan jo ollut lammikolla ja Simo haluaa aina ensimmäisenä lähtevän messiin. Tulivat minua vastaan jo pihapolulla.  Reippaasti askelsin kapeata lumikäytävää ja heilautin pyyhkeen puiden väliin pingotetulle narulle.

Tikapuut alas avantoon ja viimeinen syvään hengitys ennen veteen korvia myöten painautumista. Siinä sitten laskin sekunteja saadakseni vesihoidosta täyden hyödyn. Kukaan ei jaksa hakata niin isoa avantoa, että siinä voisi vetoja tempoa. Kylmäkäsittelyyn riittää max kolmen minuutin kyyköttäminen. Lampi on niin syvä, että tikkaiden alimmalla portaalla seisten peittyy kainaloita myöten. Loppu kyykistyminen ei siis vaadi niiiiiin paljoa tahdonvoimaa!

Sekunteja laskiessa voi silmäillä lumista jänisaitaa. Kasvimaan vesitynnyreiden päälle on kinostunut korkeat valkolakit!

Viimen tassuttelen takaisin pihaan. Miten pihlajan oksat kestävätkin noin paljon lunta. Mutta kaunista on talvinen aamun sinisyys.

Katolla on niin paksu kerros, että hyvä kun lumiesteet vahvistettiin, viime talvena ne tulivat ryminällä alas.

Simo päivystää sohvan selkämyksellä lumisen pihan liikkkujia. Ei ketään näköpiirissä, sillä tyttöystäväkin jo tipsutteli kohti omaa kotiaan.

Lumikola odottaa eilisen jäljiltä uutta lumisadetta. Sitä on luvattukin, onneksi vasta huomiseksi.

Mattoteline ja pihapöytä penkkeineen lumikuorrutuksessa. Kohta me kyllä hukutaan lumeen!

Metsä on kuin pitsiverhoa. Tämän lumikuorman se kestää, mutta ellei tuuli puistele puita puhtaiksi ennen seuraava lumisadetta, uhkaa lumen tykkyyntyminen ja silloin oksat ja latvat katkeilee kuorman alla.

Simon käpälässä on edelleen punainen läiskä, tänään vien pojan eläinlääkärille. Ennakko-ohjeeksi sain, että kauluri päähän, sillä nuoleminen ei edistä paranemista. Nyt Simo kulkee kauluri päässä kuin olisi rangaistuksen saanut. Lääkitystä on siis luvassa ja kauluria vielä jonkin aikaa. Paitsi ulkona ilman hankalaa muovitötteröä.

Sivelyjä, sipatuksia ja rapsutuksia pieni koiruli ihan janoaa ja kyllä hän niitä roimasti meiltä saakin!

LUNTA, LUNTA , LUNTA VAAN

Lunta, lunta, lunta vaan sataa maahan valkeaan.... sitä on jo liki puoli metriä paksu kerros täällä eteläisemmässä Suomessa. Eilen, itsenäisyyspäivänä, tie aurattiin vasta iltapäivällä. Mutta hyvä että edes silloin. Koko lumenpoistokalusto on ollut tehokäytössä ja sivutiet aurataan viimeisiksi. Tänään taas prinssipuoliso urakoi ensin metsässä ja sitten lumitöissä. Kyllä siinä kunto kohisten nousee! Me Simon kanssa käytiin takametsän lenkki ja koira sai juosta vapaana ja kylläpä juoksikin pää kolmantena jalkana.

Aamulla yritän saada Simolle lääkäriaikaa, sillä poika on alkanut kaltata ja nuolla toisen etutassun päältä niin, että olen pitänyt siinä jo sidettä estämään lipomista. Ihossa on punertava läiskä ja Betadine estää vähän aikaa nuolemista. Mutta ei syytä huoleen. Käydään näyttämässä käpälää. Kiltisti antaa Simo käpälän sitoa.

Tänään aloitin illalla telkkaria katsoessa neuloa punaisia kintaita. Sain ne liki valmiiksi, toisesta peukalosta puuttuu vähän, mutta jääköön huomiseksi. Muutenkin huomenna on otettava itsestä niskalenkki ja tehtävä rästityöt, joita olen laistanut pitkään. Jouluvalmistelujakin pitäisi aloittaa. No, eilen paistoin uunipellillisen lihapullia, lapset syövät niitä mieluummin kuin kinkkua. Huomasin samalla, että blendarilla meni sipulit ja sienet silpuksi lihapullataikinaan. Kas kun en ole aikaisemmin ajatellut sitä!

Ruokapöydän yläpuolella Prahasta raahaamani "kristallikruunu" on ihan pakko perusteellisesti puhdistaa jouluksi. Muut lamput hutaisen pölyhuiskalla. Siivoaminen ei ole intohimo, pakolliset pesut teen kyllä.
Tämän huushollin perusputsaus veisi koko joulukuun! Vaatehuoneesta pitäisi aloittaa. Mutkun sitä aina luulee tarvitsevansa ja mahtuvansa joskus hengarissa roikkuviin hutaleisiinsa. Sota-ajan lapsi kun on.

Meni mollin puolelle tämä jutustelu. Tosiasiahan on, että valkoinen lumi on kaunista peittäessään alleen kaiken marraskuun loskan. Lapsena otettiin lumihiutaleita kiinni lapaselle ja ihailtiin niiden siroa rakennetta. Eikä yhtään samanlaista hiutaletta! Lumikolan työntäminen on syönyt meistä lapsen ilon lumisateesta!

Ei vaan, tässä minä veivaan ja pitäisi hiipiä nukkumaan. Iloksi ja lopuksi laitan kuvaa joulukaktuksestani, täydessä kukassa nyt.

Ja ne Hulda Huolettoman amarylliksen mukulat on edelleen ylösalaisin apukeittiön pöydällä! Sisso!

TAKAPIHAN TALVEA

LUMIHUURTEINEN  LUUMUPUU,

KEVYT KERROS OMENAPUUN OKSILLA.

TALITIAISTEN PYRÄHTELY TALIPALLOON.

ON JOULUKUU.

PIENET JÄLJET HOHTAVALLA HANGELLA,

KAHDEN KOHTAAMINEN JA ETEENPÄIN,

KUMPIKIN OMILLE TEILLEEN.

TALVISUOJAAN.

TIKAN VIERAILU LINTULAUDALLE.

KÄPYJEN KOPUTTELU KYLMÄSSÄ,

HIDASTA ATERIOINTIA, TARJOLLA

AURINGONKUKANSIEMENIÄ.

METSÄN SIIMEKSEEN KELKAN JÄLJET,

KUIN PIENEN REEN METSÄPOLULLA.

TALVIKELILLÄ PUITA PINOON

VAARIN KELKALLA.

KOKO LUONTO VALKOISEN LUMEN PEITOSSA.

HANGEN ALLA NUKKUMASSA. ODOTTAMASSA

UUTTA  LÄMMINTÄ KEVÄTTÄ JA KESÄÄ.

AURINGONPAISTETTA.

Kunhan joulu on vietetty, päivä alkaa taas pidentyä ja hanget hohtaa tuhansina timantteina. Auringon säteet herättävät luonnon ja muuttolinnut palaavat. Mutta voi, siihen on vielä aikaa. Ehtii monta riimitöntäkin runontapaista suoltaa ja kuvittaa. Tosin jos rimmit rimmaa ja stämmit stämmää niin enempi runolta kuulostaa! 

Ja värikkäämpiäkin  kuvia ottaa!

IHAN TAVALLINEN TALVIPÄIVÄ

Eilen piipahdettiin prinssipuolison kanssa pienellä tripillä Tallinnassa. Ei ollut myrskyä, vaan oli mylväys! Laiva oli mennessä tupaten täysi ja istumapaikkaa sai hakemalla hakea juodakseen kupposen kahvia kera katkarapuleivän, sen joka matkalla perinteisen. Näkyi tuttaviakin menossa ostoksille eteläiseen.
Tallinnassa oli kostea tuuli, vaan ei luvattua lumipyryä. Ja liikenne toimi normaalisti. Tallinnassahan saavat kaikki yli 65 vuotiaat ajaa ratikalla ilman lippuja. Monta vuotta maksoimme kiltisti, mutta eipä ole kallista lystiä ollut ja hyvään tarkoitukseen kruunut menivät. Raitiovaunut on vanhoja ja hytkyvät ja keikkuvat, mutta aina on perille päästy. Ratikkareitit on selkeät ja kulkeminen helppoa.

Kaupungin reunaosissa näkyy reilusti lunta. Jalkakäytävät on kyllä nykyisin puhdistettu ja suolattukin, hiekotushiekkana on ohuen ohutta hietaa.

Näinkin voi parkkeerata nokata vastakkain! Meillä tulisi tästä jo sakkolappu varmasti.

Aurinko punertaa Rocka Al Maren suunnassa. Oikealla vanha kalmistu, lasten leikkipaikkana ja puistona. On siellä muutama ikivanha hautakivikin muistona. Tallinnassa on paljon lehtipuita, jotka kesällä antavat vehreyttä.

Paluumatkalla väkeä oli laivalla vähemmän. Ehkä juuri sen vuoksi sieltä erottuivat muutamat "purjussa" olleet naishenkilöt. Perinteisesti miehet ovat sökeltäneet Virun Valgean voimalla. Nyt nuorehkot naiset. Ja olipa maihinnousua odottamassa pahansisuinen keski-ikäinen nainen, joka ei sanojaan säästellyt. Moni yritti rauhoitella, mutta odottavan aika käy pitkäksi ja humalassa on helppo huudella.

Palatessa noudettiin Simo varamammalta. Simo oli ihan hiljaa kotimatkalla, vaikka aamulla vietäessä oli niin intoa piukassa, että  uikutti ja haukahteli sekä juoksi viivana tutulle ovelle ja sisään. Ihana varamamma hoitaa koirulia niin hyvin, että Simo menee sinne enemmän kuin mielellään.

Tänään kotimaisemissa katseltiin lumista maisemaa. Mitä nyt oravat ja punatulkut haukuttiin lintulaudan alla.

Ja etsiskeltiin sopivia joulukuusia, jos sittenkin sisällekin tuotaisiin.

"Siitä suojakseni peiton minä itselleni saan..." Lunta on pienen kuusen kuorma täynnä.

Itse kullekin kuormaa kantokyvyn mukaisesti! Tulee mieleen vanha satu: "Söisi suu, vetäisi vatsa, vaan ei kestä hennot sääret!"

Mutta Simo nauttii lumesta täysillä. Metsässä annan vähän olla irrallaan ja poika juoksee pää kolmantena jalkana polkua edestakaisin riemuissaan. Vauhtia riittää ja virtaa pienessä koirassa kummasti.

Tässä palataan juoksujalkaa takaisin mamman luokse. Voi sitä riemua, ihan hengästyttää!

Viimein päästään takaisin pihapiiriin. Viimeinen silmäys lintulaudalle päin.

Talitintit on liian pieniä huomioitavaksi, ne saavat nokkia auringonkukan siemenensä ihan rauhassA.

Pian sytytetään kynttilät itsenäisyyden kunniaksi. Katsotaan Linnanjuhlien pukukavalkaadi. Muistetaan kuitenkin, miten kalliisti maamme itsenäisyys on verellä ostettu. Sotaveteraanien joukko on harvenemassa ja monelle on soinut viimeinen iltahuuto. Huolehtiminen niistä harvoista vielä joukossamme olevista on kunnia-asia itsenäisen maan kansalaisilta.