keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

EI NIIN KEVYTTÄ KESKELLÄ VIIKKOA

Aamulla herättyämme vaihteeksi satoi. Eihän vettä ole tullutkaan kuin joka ikinen päivä. Mutta sateen jälkeen paistaa aina aurinko, sanoo vanha ja viisas sananlasku. Niin nytkin. Aurinkoista on ollut lopun päivää.


Ja sitä säilömistä vaan. Mustikoita on pussitettu pakastin turvoksiin. Mansikoita pilkottu rasia rasian jälkeen pakkaseen. Ja eilen illalla siivosin puoli ämpärillistä kirsikoita. Tuli totisesti mieleen ne vanhat englantilaiset romaanit, joissa kartanon emännöitsijä valkea esiliina pullean vatsansa ympärillä perkasi kirsikkasatoa. Ne on vähän viheliäisiä, aina tirskuu punaista kirsikkamehua ympäriinsä, vaikka kuinka varoisit. Mutta kuka kirsikoita pakastaisi kiusaksi kivineen?


Aamulla sitten muistin, että piti vaatekaupassa poiketa ennen huomista matkaa, nääs etelämmässä on hellettä oikein. Polkaisin pienellä kärrylläni keskustaan ja heti ensimmäisestä kaupasta käärin kainalooni caprihousut ja liehupuseron. Piti kyllä parkkisakon uhallakin poiketa myös vastapäisessä, mistä sieltäkin alennusmyyntipusero ihan nimeäni huuti. Nopas, on hiki- ja vaihtovaraa sitten reissussa. Matkalaukku odottaa nielu avoinna täytettä, kuorolaisen vaatteet on jo katsottu, omani sitten temmon viimeiseksi. Ja perillä yllätyn, mitä on mukana ja mitä ei. Vaan haitanneeko. Matkailu se vaan avartaa.


Tänään aamuisen sateen jälkeen pihalla oli ihana ruusun tuoksu.
Valamon ruusun viimeiset kukat helottivat auringon alkaessa paistaa.
Viime syksynä jo maan ollessa roudassa pelastimme tyttäreni kanssa erään rakennustyömaan alta ruusupensaan tai pikemminkin kaksi. Ei ollut tietoa ruusun nimestä, mutta nyt toinen pensaista on pukertanut muutaman kukkasen. Tuoksuu todella hyvältä. Paljon vettä ja hevosenlantaa pensas tarvitsi juurtuakseen ja virkistyäkseen kukkaan asti.

 Mustialan ruusun rämppäsi vesisade, muutama kukka sentään säästyi aukeamaan.

Muuten pihalla ei nyt uutta. Harmaa käenkukkapehko on kukkinut jo kauan, osan juurakkoa heitin jo metsän puolelle ja sielläkin se kukkii. On kiitollinen kukka, joka kesä yhtä kaunis.

Simo taitaa arvata, että meillä on reissu edessä kun on matkalaukku esillä. Ei pojalla hätää, hoitopaikka on lähellä. Voi ottaa ihan rennosti ja nukkua koiran unta.
Tänään illalla jo pääsee hoitopaikkaan pikkuminiän peiton alle ja kinttukoukkuun yöksi.


Sitä ennen on kuitenkin tarkistettava, ettei kissa kuljeskele pihallamme.

Ja minä aattelen - en niinkään reissua, vaan - syksyä. Mustaherukat kypsyvät vauhdilla, kirsikoita on vielä vaikka kuinka 

karhunvatukoita on viimesyksyistä enemmän:
ja vielä yksi oksa kukkii...
vaikka tuskin ehtii marjaksi kypsyä.

Nyt tämä jää pienelle tauolle, läppäriä kun en mukaan ota; kuvia sitten postaan kun taas olen linjalla.
Heipat siihen asti.











sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

PÄHKINÄKSI

Meidän takapihalla ihan seinustalla kasvaa jonkun sortin kellukka. Tai mikä se mahtaa olla. Voihan se leinikkikin olla, mutta minä en ole vielä löytänyt sille nimeä.
Lehdet sillä on kuin niittykellukalla tai tulikellukalla. Ja siemenkota myös täsmää. Mutta  kukka näyttää leinikiltä, tai sitten tulikellukalta.
Ja varsi on pienen karvanukan peitossa, niinkuin kellukalla kuuluukin.
Nappasin siitä muutaman kuvan, josko tälle jostakin nimi löytyisi.
Ihan sattumalta kiinnitin siihen huomiota, olin nimittäin tuonut oranssia niittykellukkaa tuonne puutarhan penkkiini Kiskosta.
Mutta ei tämä samanlaista ole.
Kuka keksiikään tälle oikean nimen? Siinäpä pähkinää pureskeltavaksi.


Pähkinästä puheenollen poimin Kiskossa pähkinäpensaan juurelta siemenen, luulin niitä siellä enemmänkin olevan, mutta enimmät olivat jäniksen papanoita! Taidan laittaa siemenen itämään, vai pitäiskö se ensin kylmäkäsitellä? Mitä siihen sanotte?


Kävin muuten sinistyttämässä vasemman käden sormeni, poimin  litran mustikoita kun olivat niiiiin isoja tuossa pihametsikössä.
Mutta kantarellit ovat saaneet riittävästi sadetta ja pieniä keltaisia lakkeja nousee vieriviereen. Kyllä passaa herkutella - ja on joka päivä niillä herkuteltukin.


Mukavaa alkavaa viikkoa toivottelee tämä "himopostaaja"....


Tänään löysin vastauksen. Kukka on ojakellukan ja kyläkellukan risteytymä, tätä tavataan mm. Tampereella Pyynikillä. Kyllä jo ihmettelinkin, kun en moista kukkaa tähän ikääni ole ennen tavannut. Mutta nytpä tiedetään.





lauantai 21. heinäkuuta 2012

VIIKONLOPUN MIETTEITÄ

Lauantai kääntyy iltaan. Ulkona on jo hämärää, äsken satoi kuin saavista kaataen ja ukkonen jylisi. Paitsi vettä satoi myös herneen kokoisia valkeita rakeita, jotka iloisesti pomppivat kuistin kaiteilta alas nurmikolle. Haloo, heinäkuu puolessa välissä, ainaista vesisadetta ja raekuuroja. Ja kuin tykin jylinää on ukkosen pauke vieläkin, vaikka sade jo välillä taukosi. On maailman kirjat todellakin sekaisin. Missä on ne lapsuuden heinäkuiset helteet? Muistoissa. Niinpä niin. Ja taas sataa.


Muutenkin on mieli myllerryksessä. Lukaisin aamulla lehdestä erään minua hieman vanhemman työtoverin kuolinilmoituksen. Kun meillä oli helmikuussa työtovereiden kanssa tapaaminen, tämä mies oli elämänsä kunnossa niin, että moni sitä ihmetteli. Näytti elinvoimaiselta, hiihti ja reippaili päivittäin koiransa kanssa ja hoiti kuntoaan muutenkin. Mutta kun elämän joustikista loppuu jousto, on kuolema edessä. Kuolema ei ole väliasema vaan päätepysäkki, sanoi joku viisas. Näinhän meillä jokaisella on päivien lukumäärä ennalta määrätty. Jokainen lähtee vuorollaan.


Meille on tulossa hampurilaiset serkut pariksi viikoksi elokuun puolessa välissä. Koko kevään laistoin ikkunanpesut ja muut isommat siivoilut. Nyt pesin koko metsänpuoleisen ikkunarivin, toivottavasti eivät linnut vahingossa lennä päin ikkunoita. Halkopinon pesä oli tyhjentynyt, vain yksi kuoriutumaton muna oli jäljellä. Luulen, että linnut olivat kerttusia. Ainakin väritys sopisi niihin.
Ja tienpuolen viljapellolla rääkyvät pähkinähakit. Joskus olen pihanurmellakin hakin nähnyt. Ja naakat, nuo pirulliset narisevat linnut, joita ei lapsuusmaisemissani lainkaan ollut. Tulee niistä aina mieleen elokuva Linnut.


Prinssipuoliso kävi yhden ystävän kanssa mustikoita poimimassa. Onneksi ei tarvinnut niitä pussittaa pakastimeen, marjat sai ystävä.
Mansikoita liki ämpärillisen perkasin ja pakastin, kirsikat kypsyvät tuotapikaa, taidan laittaa ne pakkaseen siemenkivineen, Saahan sitten talvella syljeskellä kirsikankiviä marjasalaatista. Hyi minua!


Simo on hauska. Ostin pojalle keväällä kirppikseltä koirapedin. Luulin jo, että turhaan. Tänään kannoin sängyn olohuoneen puolelle, petasin siihen Simon oman peiton ja kas! Sinne käpertyi koiruli ihan ilman suurempia maanitteluja. Pariin otteeseen on käynyt pesässään torkkumassa. Jokohan oppisi yötäkin olemaan omassaan, että minäkin saisin koipeni suoraksi peiton alle...saapas nähdä.
Ja palvelu pelaa myös uudelle punkalle:


Sateen ropina ja veden solina ovat - tai olisivat - musiikkia korville, mutta liika on liikaa. Ulkona sataa ja sataa. Kohtuus olisi nyt parasta viljelyksille ja marjasadolle. Vaan ihminen päättää ja Luoja säätää. Siihen on tyytyminen. Eikä päivitteleminen auta, vähän voi kenties helpottaa kun saa marista ainaisesta sateesta. 


Vähän aikaa sitten kirjoitin, että syksy on pian täällä. Kun juuri on saatu juhannuskokko sammumaan, alkaa vimmattu marjojen poiminta ja säilöminen. Onneksi on pakastimet. Muistan, miten viisihenkisen perheen talvenvarat hillottiin ja mehustettiin. Mehupullorivit kellarin hyllyllä olivat emännän ylpeys ja talven turva.
Nyt pääsen tosi paljon helpommalla. Enkä uskalla edes kertoa,montako pakastinta hurisee kahden hengen + koirulin perheessä. No monta on. Ja vauhdilla täyttyvät, kun viinimarjat kypsyvät. Omenoita on mukavasti tulossa, luumuja vähemmän, eikä viinirypäleet taida ehtiä valmiiksi näillä sadeilmoilla. Karhunvatukoita on varret notkollaan kypsymässä. Vitamiineissa kyllä pysytään.
Simon kanssa käytiin puutarhassa tarkistuksella, minä kirsikoita ja mansikoita, Simo jotakin ihan omia juttujaan. Mutta kun mamma kutsuu, silloin on parasta juosta!


Türistä tuomanani vadelmamansikka tekee uutta nuppua, mutta ensimmäinen marja-aihio kuivui - tai kastui - rusinaksi. Saa nähdä, onnistuuko tämä toinen.


Juuri ennen sadetta sain kerättyä puhtaat pyykit ulkonaruilta. Samalla näpsin muutaman kuvan kukkasista, onneksi, sillä tämän päivän kaatosade ja rakeet veivät loiston kukkasista. Mutta ehkäpä huomenna jo aurinko paistaa. Tässä jo varmaan aikaisemminkin postaamiani kukkasia, mutta eipä haitanne. Silmäniloksi niitä tarjoan:



Siinä ruusujen pläjäys. Ja sitten vähän liljoja ja muita:




Ja lopuksi suu makeaksi, satakoon vaikka vanhoja eukkoja hameet korvissa, niin syödään mansikoita. Nyt on niiden paras aika!





Valitusvirttä tässä vaan veisasin. Nyt lopetan lätinät ja annan sateen valua pihanurmelle. Toiveissa huominen pouta.







torstai 19. heinäkuuta 2012

SUO SIELLÄ, VETELÄ TÄÄLLÄ

Tämä keräsi koiransa ja kamppeensa pikkuiseen Nissaniin eilen iltapäivällä ja lähti sadetta pakoon niemen nokasta. Kuopion suunnalla oli taivas mustana ja niemessäkin satoi vähän väliä.


Ulkona ei pystynyt juuri mitään puuhailemaan, joten keräsin tuvasta matot, lakaisin ja pyyhkäisin lattiat. Ikkunat pesin jo aamupäivällä joten siistiin kuntoon mökkerö jäi odottelemaan seuraavaa kertaa.
Mökin pihanurmikon valkoapilaa olin säästellyt muka siementämään, ajattelin sen niittää, mutta huomasinkin vanhan työnnettävän ruohonleikkurin olevan aitan seinustalla ja sillä putsasin pihanurmikon. Oli varmaan naurettavan näköistä, pihanurmikkoalue on vain muutaman metrin kanttiinsa. Simo oli leikkurista ihmeissään, haukkui ja hyökkäili, onhan nurtsi ollut Simon temmellyskenttänä.


Ajomatka meni mukavasti, Lahden ja Mäntsälän tienoilla tuli vettä tuulilasiin pariin otteeseen, mutta kotona oli jo aurinkoista. Vaan kylläpä täälläkin oli vettä tullut, takapihalla maa oli litimärkää kun ei enää vettä sisäänsä vetänyt.


Vaan eipä ollut säät prinssipuolisoa lannistaneet. Mustikkaa oli kauhonut talven varalle, jopa purkittanutkin pakkaseen. Vaan kun ehdin avuksi, pääsi hitusen helpommalla. Mielensä vaan metsään tekevi, sinne jo heti aamusella hävisi kallioiden taakse.


Mustikkaa on metsässä. Simon kanssa tehtiin vakio lenkki ja taitoin varvun polun varrelta.
Ja prinssipuolison ämpärissä näytti tällaiselta:

Jotakin eriskummallistakin mustikkaämpäristä löytyi:
Tämä "sinisilmä" oli kestänyt koossa poimurin rouhaisut ja oli kuin pienessä kulhossa. Näin se on ollut kasvamassa, jotenkin on tämä malja kasvanut mustikan kanssa yhdessä symbioosissa.
Tässä malja ilman mustikkaa:
Kaunis, eikö? Luulisi sen olevan ihan oikeasti astia!


Simo oli tarkkana poikana vahtimassa takaterassilla mustikoiden putsaamista. Kyllä on koiruli onnellinen kun ollaan kotona taas ja koko perhe koossa. Vähän haikaili mökillä prinssipuolison perään.
Ja kun tultiin kotiin, oli jälleennäkeminen todella riemukas, siinä meinasi toiselta ihan nenä irrota, kun koiruli ryntäsi päin pussailemaan.
Nyt seuraa joka askeleella perässä sisään ja ulos.
Autossa Simo käyttäytyy hienosti, nukkuu etuistuimella oman peittonsa päällä, hypähtää välillä takapenkille tai piippuhyllylle, mutta palaa aina takaisin  viereeni etuistuimelle. Saan ihan rauhassa ajella. Mutta kun tullaan puolimatkan krouviin eli Hartolan Jari-Pekkaan, mikään ei koiraa pidättele, uutiset on päästävä lukemaan ja pissalle. Sitten tulee kiltisti autoon ja odottaa, kun piipahdamme kahvilla.
Vasta kun oman kaupungin ja joen tutut tuoksut tulvahtavat, alkaa koira elää ja nousee katsomaan, ollaanko kartalla.


Ja kotona nyt vartioidaan. Pupu juoksi aamulla tietä pitkin kaupunkiin päin ja sekös antoi riemun räjähtää. Pitäähän sitä vahtia, ettei täällä kaikenmaailman otukset riehu meidän pihapiirissä.

tiistai 17. heinäkuuta 2012

HEINÄKUUN VILPOISA VIIKKO

Me Simon kanssa jäätiin kahdestaan mökille, kun prinssipuoliso starttasi kotia kohti heti aamupalan jälkeen. Meitä kun ei huvittanut lähteä etelään, samahan se on, missä sadetta pitää, kunhan vaan on katto pään päällä!


Ilma on sen verran vilpoisaa, että parempi olla sisätiloissa. Välillä ropisee sadekuurot ja sitten taas on selkeämpää. Vaan auringon lämpöä tarvittaisiin, me, sekä luonto muu.


Ei meillä varsinaisesti ollut mitään syytä tänne jäämiseen, tuntui vaan, että pari päivää vielä voisimme täällä nökötellä. Tosiasiassa minun pitäisi pestä ikkunat ja siivota hieman vaateaittaakin. Ja kukkamaalla, missä pitkävartisia kukkia on tuuli ja sade kaatanut, rikkaruohoja on sateesta huolimatta - tai juuri siitä syystä - noussut väliköihin. Nypittävää siis olisi, hyttysiäkin kohtuullisesti, mutta lämpöä tarvitaan, että vanha rouva viitsii lähteä kyykkimään perennapenkkeihin.
Vaan voihan rikkaruohokin kaunis olla! Tämä putki - lieneekö rantakoiso? - on putkahtanut kukkamaan laitaan. Puolitoista metriä on vartta kasvattanut ja nytpä kukkii ilokseni.


Anemonen pieniä ja kuivahtaneita sipuleita piilotin keväällä multaan, nyt ovat avanneet kukkansa.


Valkoinen ukonkello kukassa, sinistä kylvin viime syksynä, on pienikokoista, mutta muutama kukkakin näkyvissä.


Ritarinkannus,
ukonhattu ja
jopa iso hirvenjuurikin hipovat taivasta palavasta rakkaudesta puhumattakaan. Taisin lannoittaa kukkamaata keväällä reippaanlaisesti.


Harjaneilikat eivät sateista ole moksiskaan, ylväinä nousee kukkatertut valoa kohti.


Prinssipuolisokaan ei sadetta pelkää, kävi aamupäivällä eilen katsastamassa mustikkamaita ja samalla pienellä suopoterolla, missä lakat jo kypsinä odottelivat. Kotirannassa odotteli Simo jo  veneeseen pääsemistä. Eikä haitannut koiraakaan vesisade, veneeseen piti hypätä ja päästä soutelemaan.
Tosin on korvat ja ilme sen näköiset, että sade ei nyt niin kivaa olekaan.
Hemmotteluhetki sisällä ja
sitten päiväunet prinssipuolison kinttukoukussa. Hyvä pojat!


Iltapäivällä sitten saimme vieraiksemme serkun vaimoineen. Ilta menikin kivasti eikä sää haitannut jutustelua ja saunomista. Ihan jäi hyvä mieli vierailusta.


Ja nyt nökötellään Simon kanssa kahdestaan. Simon tyttöystävää Karoa nähtiin tiellä, kovin olisi Karo ollut suostuvainen, mutta eipä meidän pieni poika isommalleen mitään mahda. Ja hyvä näin.
Vaikka kuinka maasta se pienikin ponnistaisi.


Eteläinen tuuli voisi tuoda selkeämpää säätä, mutta taitaapa vain sateita mukanaan kuljettaa. Mutta mehän kestetään kuin "miehet", kohta saunan pesään puita ja niin se tämäkin päivä tästä kului ehtoopuolelle. Niinkuin tää vanha rouvakin...hih.
Ihan pakko on loppuun laittaa tämä perhosakileijan kuva vielä kerran, minä siitä niin itse kun tykkään!







lauantai 14. heinäkuuta 2012

KARNEVAALEJA JA MANSIKOITA

Suonenjok, hengähä tok! Mansikkapitäjä ja mansikkakarnevaalit. Kesän ehdoton kohokohta paikallisille mansikantuottajille ja karnevaalihaluisille ympäristön ihmisille. Ja siellähän heitä oli. Nimittäin karnevaalihaluisia.
Tarjolla oli caprihousuista koruihin, mekoista makkaroihin. Kahvihampaan kolotukseen kojuja muurinpohjalettuineen,   pihatuoleista talkkunaan. Jokaiselle jotakin. Ja Mahottomat esiintymässä lavalla. Istahdimme kahville ja kuuntelemaan.


Nähtiin mansikoita. Vain kahdessa paikassa karnevaalialueella.
Käveltiin torille päin, mutta kun lauantai, sieltä olivat myyjät jo lähteneet. Sokoksen edessä olevan kojun mansikat kalliimpia kuin karnevaalialueen. No, sama se. Käveltiin takaisin markkina-alueelle ostamaan laatikko näitä herkkuja iltaevääksi mökille.

Markkinahumussa käveltiin autolle päin. Osuttiin talkkunan myyjän pöydän äärelle. Vikkelää valmistaa ja sujuvaa syödä, maistiaiseksi keitettyä talkkunapuuroa voisilmän kera. Hyvää oli. Talkkunapussi otettiin mukaan. 
Reseptejä talkkunan monipuoliseen hyödyntämiseen mukana. Viiliin marjojen kera, mutta myös muikkujen paistamiseen ja jopa pikkuleipiin, puhumattakaan keitetystä talkkunapuurosta kera voisilmän. Nam.

No joo, muutakin oli markkinoilla tarjolla:
Voipa sitä näinkin houkutella asiakkaita!

Tai tarjota laudeliinoja:

Simo-koiruli markkinatunnelmissa tavattuaan monta, monta koirakaveria:

Kauppa kävi kuin siimaa ja ostajat olivat kuin ongenkoukkuja, näin kirjoitettiin ennen vanhaan lehdessä. No, samapa tunnelma täällä.

Kun oli nähty ja koettu karnevaalit, lähdimme takaisin mökille. Aurinko oli ollut lämmin ja suopea karnevaaliväelle, mutta jo Ahvenkosken kohdalla oli edessämme mustia sadepilviä. Ja kun päästiin mökille, vettä jo satoi.
Keitettiin Sikli-perunat ja grillattiin possun kribsit (?), maistui ihanalle raikkaan mozzarellasalaatin kera. Poika grillasi myös halloumi-juuston, hyvää.

Mustat pilvet nousivat järven yli ja aurinko paistoi läntiseltä rannalta. Kahden sateenkaaren päässä olisi varmaankin aarteet!

Auringon säteiden läpi sadesumua:

Puolen tunnin kuluttua taivas on jälleen sees, ilma tosin viileähkö. Mutta, sauna lämpiämässä ja telkkarissa tangomarkkinoiden finaali. Nautitaan.
Mukavaa lauantai-iltaa täältä niemen nokasta.