SE ON LOPPU NYT!

Kiltti aviomies  keittiön lattiaa luututessaan: - Se on loppu nyt! Vaimo oitis kuultuaan miehen puuskahduksen tulee kysymään: - Mikä on loppu?  johon mies vastaa nöyrästi: - Mäntysuopa rakkaani, mäntysuopa!

(Nämä piparit eivät tosin liity vitsiin, vaan ne on Roosa leiponut jouluaterian paikkamerkeiksi!)


Tämä vanhahko vitsinpoikanen tuli mieleeni eilen saatuani viimeisen sukkaparin valmiiksi Tallinnan matkalla. Myönnän, että jo vähän tuskastuttikin tikuttaminen, onpa noita sukkapareja tullut tänä syksynä täydet 25 paria ja lisäksi kolmet lapaset.  Kaikki onneksi kelvanneet, jäljellä vain nämä kolme paria, joista luumunpunaiset neuloin eestaas reissatessa eteläisempään. 

 Sää Tallinnassa oli yhtä sateinen kuin kotonakin. Eipä se meitä juuri haitannut, kuljettiin ratikalla ja bussilla enimmäkseen etapista toiseen. Tavattiin tuttavapariskunta, jonka kanssa kävimme syömässä Liisu juures Raatihuoneentorin laidalla. Torilla oli täysi joulumarkkinameno vesisateesta huolimatta. Vetonaulaksi oli tuotu Lapista kaksi poroa aitaukseen kojujen keskelle. Joulupukkia ei enää näkynyt, onhan joulu jo ohi.


Koska yövyimme Tallinnassa meillä oli hyvää aikaa käydä Rocka al Maren ostoskeskuksessa kiertelemässä. Ihmetyttää, mistä sinne riittää asiakkaita jatkuvasti. Kun muitakin isoja ostoskeskuksia on kaupungin läheisyydessä.  Alennusmyynnit olivat parhaimmillaan kaikissa liikkeissä, harmi vaan, ettei oikein ollut tarvetta hankkia mitään. Pari "mariskoolia" ostin, sinisen ja rubiininpunaisen. Eivät olleet Iittalaa tietenkään.  Ja Simolle ja Elvikselle eläinkaupasta raksuja ostimme myös. Uusi kiva ruokapaikka löytyi seuraavana päivänä; Vapino heti Nordean takana vastapäätä Virukeskusta. Suosittu, edullinen ja nopea. Sinne päätimme käydä uudestaan ensi kerralla.


Loppu on tämä vuosi 2011 myös. Ilta vetelee viimeisiään ja ilotulitteita ammutaan jo hetkittäin. Kaikilla ei hermo riitä keskiyöhön asti. Simo lähtee aina käyntiin pamahduksen kuuluttua sisälle asti. Paljon saa koiruli haukahdella ennen aamukahta, jolloin pitäisi rakettien ampumisen loppua. Jos loppuu.
Vuoden tapahtumat alkavat hautautua ajan virtaan ja pulpahtelevat sitten sieltä myöhemmin eri yhteyksissä. Kokonaisuutena vuosi on ollut melkoisen tavanomainen, mitäpä sitä eläkeikäisellä enää on kovasti kohokohtia elämässään. Johtuukohan siitä, että ei ole enää niin kova elämännälkä. Vaihe fading on alkanut näköjään. Tavoitteita silti vielä tulevaan on. Lupauksia ei kannata antaa muuta kuin yleisluonteisesti; otan enemmän muita huomioon, pyrin pitämään mölyt mahassani vaikka tiukkaakin tekisi, yritän ottaa tapahtumat riittävän rennosti (Simosta oppia) ja hoidan omaa terveyttäni ja pyrin kaikinpuolin voimaan hyvin sekä vältän kolhimasta lähi-ihmisiäni. Ihan vaan tavoitetasolla nämä kaikki.

Läheisyys lämmittää! Siinäkin voisin koirulipojasta ottaa oppia.  


Joulun alla Vuokatissa oli iltaisin aina jotakin tekemistä ja Simo odotti malttamattomana; Etkö jo tule nukkumaan! 

Käpertyi sitten tiukasti kylkeeni peiton alle kuorsaamaan. Ottaa myös  torkut prinssipuolison kainalossa kotona.

Tätä rentoutta pitäisi tavoitella myös itse. Käpertymistä hyvän kirjan kanssa torkkupeiton alle ja jättää  "kauaksi kavala maailma". Lukemattomia kirjoja on kertynyt jo vinot pinot.


Syksyn harmaus jatkuu. Eilinen vesisade on ohi ja aamulla pakkasta pari astetta; maassa hitusen harmaata härmälunta. Juuri sen verran, että kuistin lattialle jää pikkuruiset koiran tassunjäljet Simon kulkiessa. Voi olla, ettei enää suuria lumikuormia tänä talvena ehdi tulla. Urheiluvälinekaupat on harmissaan, liekö myyneet yhtään suksiparia. Täälläkin joulupukin asussa eräs nuorehko mies hiihti vesisuksilla pitkin jäätöntä jokea jouluviikolla. Niin voi maailma muuttua.


Joulun jälkeen aina ihmetellään, miten muutamassa päivässä on tullut lisäkiloja. Mutta onko iloja ilman kiloja? Onneksi jouluruuat on syöty ja arki palaa. 
Tänäiseksi jälkiruuaksi tarjosin "joulumämmiä". Liotin kuivattuja luumuja miedossa sokerivedessä, laitoin ne blenderiin, tetra kuohukermaa, loraus tummaa rommia ja toinen loraus kuusenkerkkäsiirappia. Blenderi pyörimään ja kas, mämmi oli valmista. Päälle pakasteesta sulatettuja itse poimittuja lakkoja. Hyvää myös kermamaidon kanssa. Joulumässäilyt on hyvä päättää tähän mämmiin. 

"Vuosi vanha vaipuu hautaan riemuineen ja murheineen. Ihmissydän puhkee nöyrään rukoukseen, kiitokseen. Oi jos vuosi alkava oisi Luojan siunaama"  on lainaus vanhasta virrestä.
Toivottelenpa kaikille oikein leppoisaa vuodenvaihdetta ja kaikkea hyvää tulevalle uudelle vuodelle. Uusi vuosi ja vanhat kujeet blogimaailmassa.

  

LEPPOISIA JOULUPYHIÄ

Ihanaa olla taas kotona. Aatonaattona ajelimme  melkoisen hyvässä ajokelissä. Toki loppumatkasta oli pimeätä ja vesisadetta, mutta tultiin ihan hyvää kyytiä. Mitä nyt vähän loppumatkasta kiristi pinnaa ne ohittelijat, jotka heti sujahtivat nokan eteen nostamaan kurapilven tuulilasiin. En ymmärrä, miksei voisi ajaa - moottoritielläkin - ohituskaistaa riittävän pitkälle. No mur. Kuitenkin kaikki hyvin ja turvallisesti kotona. Ja tuotiin lumisade tullessamme sillä jouluaattoaamuna maa oli valkoisena. Siis hetkisen. Mutta silti.


Aattona käytiin hautausmalla sytyttämässä kynttilät. Kaunista, hämärtyvään iltaan syttyy kynttilämeri, niin myös muistelukiven ympärille oli tuotu satoja kynttilöitä. Sinne minäkin sytytin yhden kynttilöistäni. Ja sitten pojan perheen luokse, missä oli taas kerran laitettu herkkuja pöytään.


Lahjapakettejakin oli kuusen alla. Simoa kiinnosti kovasti oma pakettinsa, kävi sitä usein nuuskimassa. Paketista löytyi röhkivä possulelu. Kyllä siitä iloa riitti meille isommillekin kun Simo pani parastaan röhkittämällä possuaan. Innostui vaan meidän nauramisesta. Taidettiin olla vielä edellispäivän ajomatkasta vähän tööt kun haluttiin ajoissa kotiin ja nukkumaan. Tämä päivä on mennyt sitten hiljaiselossa. Huomenna saamme kaikki läheiset perinteisesti yhteiseen pöytään.


Ajatus harhailee eikä synny järkevää tekstiä. Jatketaan joulun leppoista oloa edelleen ja toivottelenkin vain mukavaa Tapaninpäivää, ajelut on näköjään kumipyörillä...
Simo ottaa myös levon kannalta. Vai miltäs näyttää? Kuva on tosin otettu Vuokatissa, kun karkulainen palasi kotiin...

Siispä; hyv´ötyä!

SIMON SUOJELUSENKELI ON OLEMASSA

On nautittu talvisesta lomasta, lastenlasten seurasta, leppoisasta olosta Vuokatissa.
Lomapäivät ovat päättymässä ja parin päivän päästä jo ajellaan kotia kohti.

Kun olemme olleet tämän toisen viikon ihan kolmestaan, minä, prinssipuoliso ja Simo, päätimme tänään käydä syömässä joululounaan kylpylän ravintolassa. Prinssipuoliso lähti ensin kuntosalin kautta kylpylään ja odotteli sitten minua mukaansa jouluruualle. Minä käytin koirulin pissalla, annoin sille herkkutikun pureskeltavaksi, avasin makuuhuoneen sälekaihtimet ikkunaksi ulos ja jätin television auki. Lähtiessä tarkistin, että parvekkeen ovi oli lukittu ja suljin oven jälkeeni. Simo jäi katsomaan jälkeeni ilman, että olisi protestoinut lähtöäni. Taisi jo silloin miettiä, että odotapa mamma vaan...

Hyvillä mielin nautimme maukkaasta joulupöydästä. Kääräisin palan kinkkua lautasliinaan Simolle tuliaisiksi prinssipuolison taskuun. Itse jäin kylpylään saunaan ja uimaan päivän viittäsataametriä ja mies lähti mökkiin.

Yllätys oli melkoinen; mökin ovi sepposen selällään, koira tipotiessään! Hätääntynyt mies huuteli ja vihelteli Simoa, ei mitään tulosta. Ohi kulkeva toinen koiranomistaja kertoi nähneensä vaalean terrierin vilahtavan kylpylän vastaanoton rappusilla! Prinssipuoliso oli lähdössä autolla etsimään koiraamme alueelta hätääntyneenä, vieläkö pieni koiruli on edes hengissä kun sitä ei automiehet juuri lumiselta tieltä pysty erottamaan! 

Onneksi tämä ihana koiranomistaja oli löytänyt Simon koiratarhan maastosta (päivittäisen lenkkimme kääntöpiste). Kiltisti Simo seurasi tätä naista ja hänen koiraansa "kotiin". Onnellisesti päättyi pikku koirulin tunnin mittainen seikkailu Katinkullan maastossa.
Minun palattuani kylpylästä kaikki oli jo onnellisesti ohi. Vain puoliso vieläkin järkyttyneenä kertoi Simon seikkailusta. Olimme onnellisia asian onnekkaasta lopusta, pieni koiruli on meille perheenjäsen ja kovin tärkeä.

Miten tämä sitten pääsi tapahtumaan? Simo on taitava poika avaamaan oven, osaa hypätä ovenkahvan päälle! Kotona pidän aina ulko-oven lukossa juuri siitä syystä ettei Simo karkaa. Täällä ulko-ovi jäi lukkoon lähtiessäni. Pieneen mieleenikään ei käynyt, että tämän mökin ovihan aukeaa sisältäpäin ovenkahvan painamisella. Eli Simolle helppo nakki. Päätti lähteä mamman perästä tarkistamaan reitin. Voi pientä ressukkaa. Onneksi meille Simolla oli pikkukoirien suojelusenkeli mukana ettei jäänyt auton alle. Nyt poika loikoo onnellisena tuossa jaloissani tiiviissä kosketuksessa. Onneksi on näin. Simosta on pidettävä jatkossa paremmin huolta.
Näin sitä oppii elämässä miten kaikki on pienestä kiinni.

LOMAA BLOGISTA

Nyt tämä pitää parin viikon taukoa, onhan tekstiä tullut nakutettua liian kanssa. Itsenäisyyden päiväksi satanut lumi häviää näköjään vähitellen, vesitihkua tippuu taivaalta. Rännistä tulee vettä jäätyneeseen vesiämpäriin. Halusin kukkien kasteluun sadevettä!

Joulupaketit on kääritty, kortit postitetaan viimetipassa, joulusiivoaminen tehdään joulun jälkeen koska isoja mattoja ei voi viedä ulos vesisateeseen. Sipaisen allowaylla sitten aattona suurimmat villakoirat imurin nieluun. Elvis jää tyttären perheen kanssa kotimiehiksi. Me kiipeämme kotomaata hiukkasen ylöspäin, kuulimme lumikenttien kutsun.


Kaikille mukavaa joulun odotusta ja sitten ihan aikuisten oikeata lämpöistä jouluaikaa. Luen - ja voin kommentoidakin - blogejanne, mutta oma sanavarastoni suljetaan nyt lomaselle.

Hymyillään kun tavataan taas. Siihen asti heippa!

JOULUUN KUUDES

Itsenäisyyspäivä. Yöllä on satanut ohuen kerroksen vitivalkoista, märkää lunta, jonka päivänvalossa hennot auringonsäteet sulattavat iltaan mennessä. Kuitenkin ensilumi, itsenäisyytemme päivänä!

Itsenäisyysjuhlia, merkillisiä kansalaisia. Seppeleenlasku sankarihaudoilla. Ilta huipentuu Linnan juhliin. Paljon on kritisoitu, mutta kuitenkin juhlien tarkoitus on itsenäisyytemme ja ne veteraanit, sankarit, jotka puolustivat tätä isänmaata ja taistelivat sen itsenäiseksi Suomeksi. Kaikki kunnioitus sotiemme veteraaneille, sille harvalukuiselle joukolle, jolle vielä voimme kunnioitustamme konkreettisestikin osoittaa. 


Oma itsenäisyyspäiväni sujuu pienten kotiaskareiden ja talvilomavalmistelujen merkeissä. Kynttilät sytytämme ja illalla katsomme Linnan juhlat.  Ihailen kunniamerkkejään ylväästi kantavia juhlijoita, omat merkkini juhlivat rasioissaan, sillä kukapa niitä kotioloissa...hm.


Itsenäisyys on taatusti juhlimisen arvoista. Nautitaan juhlaväen toinen toistaan upeammista asuista, Linnan juhlapöydissä istuvista kunniavieraista ja vihdoin presidenttiparin avaamasta tanssista. Eikä haittaa tasavirtapoikienkaan humpat, parketille mahtuu kaikki.


Oikein hyvää ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ  kaikille blogissani piipahtaville. Nautitaan juhlasta. Huomenna taas koittaa arki.

PIPAREITA JA PIPANOITA

Eräs ystäväni lähetti pellillisen pipareita! Mielikuvitustaan käyttäen tässä vois tietysti yhdistää sekä kinkun että piparit, hih. Kaksi kärpästä samalla iskulla. 


Tää on vähän läppää, myönnetään. Aina ei tule ajatelleeksi, mitä suoltaa suustaan tai postaa kuvissaan. Anteeksi pyydänkin etukäteen ja takakäteen myös, sillä huomasin (kuten joku muukin blogissaan), että lukijoistani on yksi hävinnyt bittiavaruuteen. Liekö syynä tämä vähän kieroutunut hjuumorini, sorry nyt vaan.


Talvi tekee nyt todella tuloaan. Aamupimeällä (klo puoli yhdeksän vielä) oli polut vetisiä, vain kallion jäkälärinteissä liukasta huurretta. Nyt selkeän päivän päätteeksi pihanurmikko vahvassa huurteessa ja tien alapuolen pelto usvasta harmaa. Ehkä saadaan valkoinen joulu.


Päivällä auringonsäteet paljastivat huushollini pölyiset pöydänpinnat. Koiran päivystysikkuna oli haukkumisesta harmaana. No paskalla ei ole kynsiä, sanoi mummoni aikoinaan. Luuttu käteen ja ikkuna taas kirkkaaksi. Mutta voi jeskamandera tätä muuta tilpehöörin määrää.

Vein makkarista peitot ulos tuulettumaan ja lakanoita vaihtaessa mietin, mistä tulisi se siivoojakeiju, joka purkisi lasikaapin hevoshyllyt ja pyyhkisi pölyt. Muistuipa mieleeni serkkuni miehen usein viljelemä lause: En ole hevonen vaikka tallissa synnyinkin. Mutta minäpä olen kiinalaisessa horroskaapissa hevonen ja senkö vuoksi olen kerännyt talliini yli tuhannen hevosen lauman. Kyllä saa mummeli pölyjä pyyhkiellä. Onneksi hevoseni eivät tarvitse heiniä eikä lannanluonti ole jokapäiväistä.

Vielä vähän läskiä eiliseen postaukseeni. Silloin tyttösenä kun pappi sanoi aamenen, elopaino oli nelkytkahdeksan kiloa. Siitä "lihakset" hiipi pikkuhiljaa tuplaan ja vähän ylikin. Vaikka sanotaan, että lihavat on lepposia ja ne miettii aina vaan kepposia, niin omasta itsestäni on välillä leppoisuus kaukana. Ranstakkavaiheen ollessa päällä ei lähelläni kestä kukaan. Silloin on kadonnut se ujo ja hiljainen maalaistyttö, joka ei uskaltanut suutansa avata muuhun kuin "tahdon".  Tietysti elämä kurittaa ihmistä, mutta suurin syy epämääräiseen pahaan oloon tulee ihmisen itsensä sisimmästä.  Minulla ainakin. 


Kuljen kuin kaalimato. Vaatteet tuntuu ahtailta, vaatehuoneessa roikkuu vastuksina riepu rievun vieressä ja odottaa päivää hoikempaa.  Ruokapöydässä hoen itselleni: söisi suu, vetäisi vatsa, vaan ei kestä pillikintut (se on siitä sadusta!) ja yritän pysyä kohtuudessa. Vähän olen jo onnistunut. Verenpainekin lähes tyydyttävällä tasolla. Kengät solahtaa koipiini sutjakammin. Muutenkin olo on parempi kuin vuosi sitten. Tie kevyempään oloon on pitkä ja kivinen. Että olenkin antanut itseni leventyä, hukannut vyötäröni ja hankkinut suonikohjut. Ja mitä vielä. Varsinaista vuodatusta tämä. 


Mutta ei niinkään huonosti sittenkään, kiitos Simon. Reilu lenkki happirikkaassa havumetsässä antaa potkua päivään. Auttaa uskomaan itseeni ja siihen, että asiat voisivat olla vieläkin huonommin. Ja jos on villakoiria sängyn alla ja pölykerrokseen pianon kannessa voi kirjoittaa sormellaan "anja was here", sekin on vain elämää: parempi pölyt pöydällä kuin pään sisällä.  No, itsenäisyypäiväksi siivotaan perusteellisemmin.

Asiasta toiseen:  jos olisin tiennyt, olisin koirani nimeksi laittanut Houdini! Eikös se ollut joku kahlekuningas?  Simolla kun on kuuppa eli "lampunvarjostin" ollut polven nuolemisen takia päässä, ajattelin neuloa pojalle villahaalarin etukoipiin. Voisi sitten helpommin ryömiä peittoni alle nukkumaan,kun tuo häkkyrä on hankala sekä koiralle että minulle. Nopas. Äkkiä tikutin etujalkahaalarin ja illalla sitten puin koiran haalariin. Uskoin, että koivet on nuolemiselta suojassa. Heräsin puoli kaksi. Luttausta kuului selvästi koiran lattiapediltä. Toinen jalka oli haalarin ulkopuolella. Asia korjattiin ja unta pollaan. Aamulla puoli seitsemältä oli vuorostaan toinen koipi ulkopuolella. En vaan käsitä, miten se oikoo itsensä tai koipensa vapaiksi neulehaalarista. Vaikka irroittihan tuo itsensä pari päivää sitten ompelemastani fleece-tekeleestäkin. Pitäs olla rautahaarniska. Peltipuvusta ei niin helposti pujotella ulos. Hih. Pitää neuloa haalarin vatsapuolelle vähän lisää joustinneuletta. Ehkäpä ensi yönä sitten uniasu pysyy koipien ympärillä.

Voi vitsit mikä lätinä tästä tuli. Mutta rohkeat syö rokkaa ja minä tyttö painan enteriä. Toivottavasti en karkoita loppujakin lukijoitani, kenellekäs minä sitten purkaisin näitä arkipäivieni asioita?
Joulu on jo ovella....

OLET MITÄ SYÖT -

ja syöt minkä kiinni saat. Tämä pätee tismalleen meikämummoon. En ole paljon muuta vältellyt (maanviljelyssanastoa, hih) kuin kotimaista viljaa. Pulla nyt ei taida kenellekään olla huisin terveellistä, ei meidän Simollekaan käy vehnät. Niinpä. Herätyksen sain ystävältäni, joka on nyt jo liki vuoden välttänyt viljaa. Joskus vapun aikoihin päätin sitten  panna jauhopussien suut itseltäni minigrippiin.


Tämä ystäväni voi silminnähden upeasti. Paino on pudonnut, olemus nuorentunut, vaivat hävinneet. Hän, taiteellinen ja perusteellinen ihminen kun on, kehittelee viljattomia ruokareseptejään ja voin kokemuksesta hänen tarjoamisiaan maistelleena sanoa, että maukasta todellakin on. Käypäs kurkkaamassa hänen reseptejään 
täällä.  Nyt aamulla lukaisin myös paljon julkisuudessa olleen "vastarannankiiskin" lääkäri Antti Heikkilän blogia. Olen käynyt kerran tuossa lähellä Pellingissä kuuntelemassa tämän pellinkiläisen lääkärin luentoa. Olin mykistynyt.  Tilasin myös hänen kirjojaan. Lukaisepa vaikka pelkästä mielenkiinnosta Heikkilän mielipiteitä ravinnosta ja sen terveellisyydestä, tässä linkki: 
http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=255

Entäpä minä. Voinpa todeta, että oloni on kevyempi, helpompi ja kivuttomampi. Viljoja olen oppinut jo hylkimään, mutta se suklaanhimo ei laannu. Järki sanoo, että rajoitettava on. Marjoja ja hedelmiä popsin runsaasti, maitokahvia lipitän joka väliin ja pähkinöitä nassutan myös. Minusta kun ei ole niin taiten ruokaa suunnittelemaan ja valmistamaan kuten ihana ystäväni. Ja kun perheen puol íso tykkää marjapiirakasta, sille on mustikkatorttu pyöräytettävä - ihan kuin itselleni härnäykseksi. Ei vainenkaan, ohi pystyn helposti kulkemaan. Enää ei ole edes vaistomaista käden ojennustakaan piirakkalapioon. Muuten kyllä syön kaiken, mikä ei karkuun juokse. Ja maitotuotteista haravoin kalkkia luilleni. 
Näillä mennään. Joulunakin jää piparit ja tortut minulta. Ystäväni  leipoi pipareita mantelijauhosta ja muista sallituista ja hyviltä maistuivat. Että siihenkin näkönälkään on ohje ystäväni  blogissa.


Nyt pitää lopettaa lätinät syömisestä. Suljen koneen ja näppään vesipannun kiehumaan että saan moukkumukillisen murukahvia, johon lorautan reilusti maitoa.  
ps.  jätän kuvat postaamatta kun omakuva jo oli eilisessä, hih.
Toivorikasta torstaita!