KESÄN LÄMPÖISIMMÄT

Torstaina tuntui, että on pakko päästä niemeen. Prinssipuolison kokous kesti ennakoitua pitempään, mutta hämärissä noustiin vankkuriin ja suunta kohti pohjoista. Iltataivas Hartolan paikkeilla oli värejä täynnä, kuvat otin auton sisältä joten eivät nyt ihan timmikuvia ole. 

Koko alkukesä kitistiin kylmää ja sateista säätä. Nyt on vissiin kitinä kuultu ja annettu niin kesäistä ettei ikinä. Auringon paiste on ollut ihan pistävän lämpöistä, järven vesi lämmennyt uimakelpoiseksi. Aivan mahtavaa päästä uimaan paitsi heti aamulla myös useita kertoja päivän mittaan. Ainoa haittapuoli on, että kasvimaa ja kukat alkavat nuokkua kuivuutta ja vaativat kastelua, joka tosin on helppoa kun ottaa kastelukannun käteen, järvessä vettä riittää kyllä.

Mustikoiden säilöminen jo riittää, vaikka  vielä napattiin reilu ämpärillinen lauantaina kun osuttiin todella hyvään varvikkoon.
Tuli mieleen sananlasku, että ahneella on tietynlainen loppu!
No, sitten pari päivää istuttiin mustaherukkapensaissa ja illat pyöritettiin Mehu-Maijaa kenttäkeittiön levyllä. Mehut on pullotettu ja sen suhteen talvi voi tulla. No ei vielä kuitenkaan.

Ulkona on nyt ihanan leppoisa ilta, kuunsilta ulottuu aivan meidän laiturille asti. Kun etelässä on jo pilkkopimeää, täällä sisemmässä Suomessa vasta hämärtää. Ja aamuisin on mukava herätä auringon nousuun järven takaa aamusumun hälvetessä ja avatessa maisemaa saareen asti. Vaan asialla on toinenkin puoli: syksyn kylmetessä on mukava asua keskuslämmitystalossa katuvalojen valaistessa kulkutietä. Tämän ikäisenä voisi nimittäin kompuroida puun juuriin pihapoluilla ja liukastua laiturilta...hm. 

Lämmin ilma on saanut viimeiset perennat kukkimaan. Ja ruusut.
Vaalean peittoruusun istutin keväällä ja nyt se kukkii täysillä.

Ja tämäkin ruusu avasi ensimmäisen kukkanuppunsa:

Ritarinkannukset kukoistavat, tosin sininen ja valkoinen alkavat olla jo loppuvaiheessa:

Olen nähnyt täysin punaisen ritarinkannuksen jossakin lehdessä, sen vielä haluaisin tähän joukkoon.

Iso hirvenjuuri on perhosten ja mehiläisten mieleen.

Ja joutsenet, uskaltavat tulla aivan laiturin viereen iltaisin aterioimaan ja nostamaan räpylät ja pyrstöt ilmaan pystyyn.

Näitä uljaita lintuja kuvasin ikkunan läpi, joten kuvien laatu on sen mukainen.

Simo päivystää pihassa päivällä, iltaisin poika on pötköttämässä etukäpälät ristissä mökin sohvalla.

Näissä maisemissa on nautiskeltu kesän lämpimimmistä päivistä nyt elokuun lopulla. Hyvää ei koskaan odota liian kauan.

Oikein leppoisaa elokuun viimeistä viikkoa kaikille, pian siirrytään syyskuuhun.

Tää lähtee nyt prinssipuolison ja Simo-koirulin kanssa saunaan.....

HAIPAKKAA

Liekö syynä kesäinen sää vai mikä, mutta nyt on mummelilla ollut vientiä. Keskiviikkona tanssitettiin ikäihmisiä ensin päivällä, sitten illemmalla yriteltiin yhteislauluja jokirannassa, harmittavasti juuri kesken kaiken alkoi sataa ja nuotit ja soittimet piti kerätä oitis sateensuojaan. Siksikin harmitti, kun melkoisesti lauluporukkaa oli tullut paikalle. Mutta sää oli mikä oli, vaikka koko päivän porotti mitä lämpöisin aurinkosää. Ja tietysti sitten torstaina taas aurinko lämmitti koko naamallaan.

Kuvassa vielä Fredrika Runeberg-laiva lipui ohi ennen sateen alkamista.

Ja miksikö haipakkaa. No, minä olen taputellut kongarumpujani prinssipuolison takana tansseissa. Jopa niin, että sain nimenomaisen kutsun syksyllä eräisiin pippaloihin puolison mukana rytmittämään.
Vähän hauskaa!

Torstaina eestaas pääkaupungissa, sitten paikallisessa pankissa ja sitten kamat kassiin ja menoksi. Mukaan niemen nokkaan lähti eräs suht. vaikeasti liikkuva mieshenkilö, jonka tukihenkilönä prinssipuoliso on toiminut vuosikaudet. 

Niemessä sitten tavanomaiset systeemit. Nopeasti menivät vähät päivät ja sunnuntaina heti aamupalan jälkeen tielle. Kun iltapäivällä oli meidän seurakunnan leirikeskuksessa seurat ja puolison siellä piti säestämän virret ja muut.

Seurossa oli neljä pappia puhumassa, tarjolla sanan lisäksi maukkaita karjalanpiirakoita ja omenapiirakkaa kera kahvin. Kuvassa ruandalainen lauluryhmä, joka esitti vauhdikasta musiikkia meille hitaille hämäläisille. Ei heistä kukaan tikkujäykkänä seisonut vaan musiikin mukana liikkuivat koko ajan ja heidän esityksensä oli täynnä iloa ja ylistystä.

Tässä veisataan virttä haitarin säestyksellä. Sopi paremmin kuin hyvin kesäiltaiseen tunnelmaan.

Karijärvi on kaunis ja korvaamaton. Kuvat on ns. vanhalta puolelta. Kuinka ihmeessä seurakuntayhtymä on päättänyt sen myymisestä. Ennemminkin sitä pitäisi markkinoida paremmin, se on kaupungista kävelymatkan päässä, rauhallinen luonto ja järvenranta, sauna ja uintimahdollisuus. Viihtyisä ja tärkeä monelle kaupunkilaiselle. Monet ovat juurtuneet paikkakunnalle ja Karijärveen kuin tämä mänty Karijärven rantakalliolla.

No,  parin päivän päästä nähdään, riittääkö voima päättävissä elimissä pysäyttämään myyntihankkeet, joita virkamieskunta tarmolla vie eteenpäin seurakuntalaisten vastustuksesta huolimatta.

Sunnuntain iltapuoli meni sitten pensasmustikoiden poimimisessä.
Ja tänään puhdistettiin herukkapensaita. Onneksi ei nyt niin hurjasti ole satoa niissä. Kun tuo puoliso on superinnokas marjastaja ja  mustikoita on kertynyt pakastimet täyteen. Pesin aamulla äitini vanhan Rosenlewin. Se on käydä porskuttanut kuistilla useana syksynä varalla ja hyvin lähti hyrryttämään tänäänkin pesun jälkeen. Vanhassa vara parempi, se pitää kyllä paikkansa jos verrataan näihin uusiin ja paljon elektroniikkaa sisältäviin laitteisiin. Tilanpuutetta helpottaa aina ystävä kylmälaukkunsa kanssa. Ja perheenjäsenille lähtee mukaan mustikkapussukoita.
Hyvä näin.
Loppuun on hyvä postata pienen kuonolaisen kuva. Meidän oma Simo-poika, mamman lullukkapoika. Kuinkas muuten! Mukana haipakassa...

SUMUISIA AAMUJA

Aivan ihania aamuja, kun sumu on kietonut vaippaansa koko ympäristön. Sumun hälvenemistä järven yltä on mukava katsella.

Aivan aluksi ei näy saarta eikä takarantaa. Sitten vähitellen aurinko saa sumun hälvenemään ja on kuin hiiden orhit ajaisivat järven yllä kun sumuharvo häviää.

Aurinko on hellinyt muutamana päivänä niin kesäisesti, että menneet sadepäivät ihan jo unohtuvat.  Pieni koiruli nauttii rantalaiturilla paitsi auringosta myös lähistöllä räpylöivistä kuikista, joutsenista, koskeloista ja kurkikolmikosta, joka kajauttaa huutonsa järven takarannan lahdekkeesta.

Sumuinen aamu voi tuoda yllätyksiä myös täällä kaupungissa.
Aamulla Simo vinkui ulos jo kuuden jälkeen. No, minä reippaana lähdin koiran kanssa postilaatikolle. Poika veti jo vähän kylkimyyryä, tuli varmaan kuonoon tuoksuja. Pysähdyttiin tien reunaan postilaatikolle. Läheltä kuului heinien kahinaa. Siirryin vähän eteenpäin nähdäkseni kahinan aiheuttajan. Ja kas; katsoin silmästä silmään hirviemoa ja sen kahta vasaa! Simo tajusi eläimet myös ja alkoi tietenkin haukkua otuksia. Hirvet pyörähtivät kannoillaan ja lähtivät kohti pellon takana olevaa kaupungin metsää. Oli upeata katsoa niiden vähitellen sumuun häviäviä silhuetteja. Koskaan ei tiedä, kenet kohtaa aamuisella retkellä vaikkapa vain postilaatikolle. Kettuja ja jäniksiä ja pähkinähakkeja ja muitakin lintuja meillä on päivittäin, mutta hirvien näkeminen on harvinaista. Minä en koskaan ole nähnyt näin silmästä silmään hirvilehmää vasoineen. Harmi kun kamera ei ole mukana silloin kun pitäisi.

Aamukosteuden vähennyttyä kävimme poimimassa pensasmustikoita puutarhastamme. Isoja, makeita ja eivät sotke sormia sinisiksi. Pakastin niitä viisi litraa ja kun niitä kypsyy taas lisää, poimiminen jatkuu. Metsämustikkaakin on jo niin paljon säilötty pakastimeen, että mietityttää, minne laitan sitten karhunvatukat, herukat, tyrnit  ja muut. Mutta tänään upotin rasiat vielä helposti pakastimeen.

Nopeasti aurinkoiset päivät saavat järven pintaveden lämpiämään niin, että uinti on helppoa ja nautinnollista. Keväällä uhosin, että uin saareen (500 m) mutta eipä siitä tänä kesänä mitään tullut kun aina oli vesi niin vilpoista. Siirrän suosiolla ensi kesään, jos sittenkään....

On ajeltu eestaas nelostietä ja ysitietä viikottain. Simo on tottunut reissaaja, tietää taukopaikan puolimatkassa. Eikä sitä nyt itsekään jaksa yhtäsoittoa kolmeasataa kilometriä vaikka kuskia vaihdetaankin puolimatkassa. 

Aina pitää olla joku projekti. Siirsin ruusutarhasta suviruusun mökin tien varteen kun se melkein valloitti koko tilan. Saa nähdä, onnistuiko siirto kun oli jo lähes yli minun korkuiseni ja leveyttäkin parin Anjan verran.  Mökillä kukkii Amalialta saamani nukkeruusu, ihanat kaksi kukkaa siinä. Ja Irmalta sain akileijan siemeniä, niitä kerrottuja myös valkoisia. Kylvän ne erilliseen penkkiin. Kärhöt ovat isoilla nupuilla,olispa nyt lämmintä vielä että ehtisivät aueta.

Vanha pihakeinu kiikuttaa nyt kukkasia, on niin laho, ettei siihen voi itse istua. Kun maalasin keittiön seinät valkoiseksi, putsasin pensseliä keinun selkälautoihin.  Oli niin harmittavan harmaa.

No niinpä. Aina on kaipuu niemeen päin. Usein kun siitä untakin näin. 

Auringon kimallus järven pintaan on aina yhtä kiehtovaa. Eipä rasita matka, nopeasti kasaan eväät ja kamppeet ja ei kun menoksi. Ja sama takaisinpäin. Onhan tähän jo vuosikymmenet totuttu. Elämäntapa jo meillä. 
Huomenna ensin tanssitetaan ikäihmisiä ja sitten laulatetaan jokirannassa jos sää sallii. Sateita taas povataan,  harmi. Ensin on tarkoitus laulaa hengellisiä lauluja stämmiharmoonin säestyksellä ja sitten kesäisiä kukka- ja rakkauslauluja harmonikan tahtiin.
Toivottavasti sää on suotuisa. Loppuviikko lienee kesäisen aurinkoinen. 

KELTAISTA SATOA

Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt...
Sateisen kesän (?) jälkeen keltalakkiset kanttarellit ovat nyt parhaimmillaan ja niitä on paljon. Kotona poimin pihametsiköstä toista ämpärillistä ja eilen illalla täältä mökin ympäristöstä lisää.
Kanttarellikiintiö alkaa olla täynnä, rouskuja ei montaakaan ole noussut, vaikka niitä kyllä mieluusti suolasieniksi poimisin.
Mökin pihassa kasvaa myös mustia torvisieniä, annan niiden hieman vielä venyä suuremmiksi ennen noukkimista.

Tässä Tupperwaren leivontakippo kukkuroillaan, arvioisin reilut 8 litraa ainakin.

Ja mökiltä poimin eilisiltana tämän reilun litran, olivat niin puhtaita, että helppoja siivota syöntikuntoon.

Ja vadelmat. Keltaisia - ja tietysti punaisia - Maurin makeita on saatu poimia urakalla.

Isoja ovat, mutta makeutta ei ole kun ei ole ollut aurinkopäiviä.
Onneksi makeutta voi lisätä mielen mukaan.

Ja kertyyhän noista punaisten kanssa melkoinen kasa pakastimeen laitettavaksi.

Villivadelmia on jo eteläisessa Suomessa, ovat isoja kooltaan. Pakkaseen sain niitä myös puolitoista litraa. Kyllä kelpaa talvella.
Täällä keskeisemmässä Suomessa ovat vielä kypsymässä, pienempiä kuitenkin. 

Simo teki elämänsä karkureissun pari päivää sitten. Pesin takaterassillamme painepesurilla isoja mattoja ja samalla pyykkikone pyöritti edellisen mökkireissun pyykkejä. Aurinko paistoi ja ripustin pyykkejä narulle, Simon tapansa mukaan siinä vieressäni. Ykskaks ei koiraa näkynyt missään. Huutelin, etsin, vihelsin. Ei missään. Hätäännyin melkoisesti ja lähdin autolla ajamaan lähinaapureiden lähelle, heillä kun on koiria ulkohäkeissä.
Ei vilaustakaan valkoisesta hännästä. Kun olin aikani etsinyt ja palasin kotiin päin, tulla vimpsutti koiruli kuin ei mitään meidän postilaatikkojen luona minua vastaan. Väsyneenä. Janoisena.
Ei tappijaloilla niin pitkälle pötkitä metsää pitkin. Olin helpottunut.

Samana iltana koiruli teki toisinnon. Kääntelin mattoja pyykkitelineellä ja eikös valkoinen hännäntupsu vilahtanut puuliiterin läpi heinikkoon. Ei auttanut huuto eikä rähjääminen. Oli kuin maa olisi nielaissut pienen otuksen. Prinssipuoliso oli kirsikkapuussa poimimassa kypsiä, huusin hänet apuun. Fillarilla hän ajeli ympäristössä, minä taas lähdin autolla etsimään. Ja kuten päivälläkin tämä koiruli tepsutteli tiellä kohti kotia. Taas huokaistiin helpotuksesta ja vannottiin, että poika pysyy hihnassa ulkona.

Vielä eilen illalla väsymys painoi pikkuista ja makasi reporankana ennen saunaa.

Kotona otin syysvuokon ja kirjavan ukonhatun juurakkoja mukaan tänne istuttaakseni. Syysvuokon söi pakkanen ja kirjavaa ukonhattua minulla on vaikka en sitä muistanutkaan.
Nostin ukonhatun juurakon ja kas, pieniä kirkkaita helmiä oli kasa mullassa. Lehtokotilo oli käynyt juurella munimassa. Otin munat multineen ruukkuun ja keitin vettä kiehuvaksi niiden päälle. Juurakot huuhtelin tarkkaan, sillä en halua niitä nilviäisiä tänne niemeen yhtään ainoata. Onneksi on säilynyt etanattomana. 
Mutta vesipaljussa, mihin on järvestä kannettu kasteluvettä, pienet järvikotilot eli näkit olivat tulleet veden mukana. Niitä oli astian sisäseinillä kiinni. Vietiin ne takaisin järveen varovasti. Eikä pelätty näiden näkkien vievän lapsia, niinkuin meitä pieninä peloteltiin. Kasvakoot isoiksi näkeiksi meidän rantakivissä.

Tänne ajellessa eilen iltapäivällä Hartolan paikkeilla viipotti kettu ihan edestäni nelostien yli. Laiha luikku, mutta onneksi ehdin painaa jarrua niin että pääsi onnellisesti edestäni tien yli. Mietin, miten helposti voi esim. koira karkuteillään jäädä auton alle.

Lämmin kesäilta, olihan eilinen jopa viides hellepäivä tänä kesänä, sauna lämpiämässä ja järvi lähes tyyni. Nautin täysillä tunnelmasta. Kyllä minuakin väsytti, olihan aamulla herätys ollut ukkosen paukkeeseen ja salamointiin sekä valtavaan vesivyöryyn tummista pilvistä. Tänään herättiin aurinkoiseen päivään, prinssipuoliso säntäsi mustikkaan ja Simo istuu laiturilla katse tiukasti takarantaan, missä mustikkamiehen vene on. Minä taidan lähteä myös laiturille vaikka lukemaan tai kutomaan sukkaa. 

Ja loppuun vielä kuva valkoisesta orkideastani. Kuudesta orkideasta kaksi valkoista pukkaavat kukkavarteen puhtaanvalkeita kukkia. Tykkään.

PS. Olen kyllä käynyt blogeja lueskelemassa, mutta miten lienen niin laiska nyt kommentoimaan. Sorry. Parannan tapani.

BENSAA SUONISSA JA VAUHTI KALLOSSA

Päivä kääntyy iltaan ja järven pinta on lähes peilityyni. Kuitenkin tähän sunnuntaipäivään on mahtunut pilvinen aamuhetki, sitten aurinkoinen päivä - onneksi - sillä näillä rallikärpäsen puremilla olisi ollut kostean yön jälkeen vielä sateinen päivä tosi surkeata.
Aamulla meni meidän maantie sulkuun heti seitsemältä ja ensimmäiset ralliautot starttasivat hieman ennen yhtätoista.

 Meidän miespuoliset ja nuoret  veivät heti aamulla pitkän penkin rallikivelle, joka on pojan tontin reunassa. Ja kas, parikymmentä nuorta miestä oli jo ehtinyt vallata kiven aamupirtelönsä (!) hörppimispaikaksi. Pienen keskustelun jälkeen katsomopaikka tyhjeni maanomistajien käyttöön. Ja ei muuta kuin kivelle kiipeämään.

Minä ja Simo ei niin pörinästä piitata. Jäätiin suosiolla mökille ja mentiin laiturille onkimaan. Ja eikös vaan helikopterit - ensin punainen ja sitten tummansininen - tulleet aivan kohti. Jos olisin tiennyt, että sininen oli Ari Vatasen, olisin ehdottomasti vilkuttanut.
No jaa, radio oli kuistin pöydällä riittävällä volyymillä, joten pysyin ajantasalla tilanteesta. Kaloja ei tullut.

Väkeä tien reunoilla oli ennätysmäärä ja meidän muuten uinuva pikkukylämme raitti oli elämää täynnä. Rallin tulos oli upea, Jari-Matti Latvala teki sen mitä häneltä odotettiin. Ja kun maaliin tulleita kuljettajia haastateltiin ja kysyttiin, mitä pitivät tästä Myhinpään pätkästä, kaikki pitivät tätä erinomaisena ja upeana. Nythän se ajettiin kahteen kertaan. Toivottavasti pätkä säilyy Neste-rallin erikoiskoepätkänä edelleenkin.

Rallipörinä hälveni ja tie avattiin liikenteelle. Meidän nuoret lähtivät etelään ajelemaan ja heitä saatteli sankka sadekuuro, joka muuttui ukkosen jyrähdyksen myötä raekuuroksi. Kyllä pomppivat jäiset rakeet taas kerran niemen kukkamaalla. Ei ihme, että kasvu ja kukinta on tänä kesänä ollut tosi heikkoa. Eräs ilonaihe sentään: olin ostanut punaisen ritarinkannuksen taimen. En enää ollut varma, oliko lähtenyt kasvuun, kunnes huomasin nuppujen punerruksen. Aivan ihana on.

Joutsenperhe kävi yhtenä iltana aivan meidän rannassa syömässä. Jouduin ottamaan mökin ikkunan läpi kuvat etten olisi heitä häirinnyt.

Poikaset ovat jo emojen kokoisia vaikka vielä harmaita. Niiden näkeminen saa aina hyvälle tuulelle.
Tässä lähiniemessä on usein nähty harmaahaikara, siinä se oli myös eilen illalla, mutta jotkut tyypit alkoivat ampua savikiekkoja ja haikara ponnahti lentoon. Mutta kurkipariskunta vähät veisaa ampumisäänistä. Kahlaavat sammakoita lähipoukamassa ja välillä kajauttavat karmivan huudon ilmoittaakseen, että täällä ollaan.

Raekuuron jälkeen alkoi kala syödä mato-onkea. Eräs tuttu pyysi onkimaan muutamia särkiä ja suolaaman ne. Tein työtä käskettyä ja laitoin särkipurkin prinssipuolison mukana hänelle. Tönkkösuolassa ovatkin. Samalla hän sai ne muutamat ahvenet paistaakseen.

Mustikkaa on kyllä metsässä, mutta hieman on laatu kärsinyt kesän kosteista säistä. Osassa mustikoita on ns. muumiotautia. Varsinkin koneella poimittaessa sekaan tulee näitä marjoja melkoisesti, käsin poimimalla voi tietenkin valita hieman.
Kanttarellit ovat nousseet ja pieniä keltaisia lakkeja on runsaasti. Kävin ennen ralleja keräämässä taatusta kanttarellipaikasta jo nousseet, sillä tien vartta ramppaava rallikansa olisi ne tallannut maan rakoon. 

Tulipa tylsä tyypillinen postaus. Järki kuin jäässä ja sormet soutaa.
Taidetaan Simon kanssa lähteä lämmittämään saunaa, johon pari päivää sitten hankittiin upouusi kiuas ja nyt lämpenee vähällä. Kovassa käytössä entinenkin oli, kesäaikana joka ilta lämpeni.
Ja niin myös tämä uusi joutuu samaan rääkkiin.

Loppuun ilta-aurinkoa!

No oikeasti kuitenkin mökkijärven takarantaa: